Kitarat: soittaminen ›

Kontiak: Miten apu ja hyöty voidaan määritellä taiteen (itseilmaisun) kontekstissa? Kaikkihan muokkaa sitä ilmaisua.
 
En tiedä, trollaatko, mutta luulisi olevan päivänselvää sen, että mitä enemmän musiikillisia työkaluja sulla on käytettävissä, sitä rikkaammin kykenet myös ilmaisemaan itseäsi. Niin ikään, mitä enemmän osaa jo, sitä helpompaa on yleensä omaksua myös uutta.
 
Vai onko tässä nyt jotain, mitä en vain ymmärrä?

Miten mahdollisimman seikkaperäisesti määrittelisit ns. "outside"-soittamisen? Mistä elementeistä sen saundi käytännössä koostuu?

tomaattiorava: Miten mahdollisimman seikkaperäisesti määrittelisit ns. "outside"-soittamisen? Mistä elementeistä sen saundi käytännössä koostuu?
 
Tuliko väärään ketjuun kenties vai liittyikö tää johonkin aiempaan viestiin, jota en huomannut? Tuli vaan mieleen kun ei kuulosta retoriseltakaan kysymykseltä, vaikka kysymys sinällään voi olla käänteentekevä kyllä monelle.
 
Eniveis, siltä varalta, että kysymys ei ollut retorinen, niin meikä näkis sen harmonisesti normaalia itsenäisempänä elementtinä oli kyse sitten yksittäisistä asteikon ulkopuolisista sävelistä, kokonaan "väärästä" asteikosta tai asteikon sisällä hämäävästi soittamisesta (esim. soittaa kuin soittais sävellajista löytyvän, mutta "väärän" soinnun päälle tms.) En tiedä sit kuinka oikein olen ymmärtänyt ja lienee vähän subjektiivinenkin käsite kyllä.

Alkuaikoina oli merkittävin ehkä se, kun tajusi miten paljon wah-wahilla voi tehdä eri biiseihin kompatessa tai jotain riffikulkua soittaessa hardrockissa silti ikään kuin ylitekemättä sitä. Käytin wahia kompeissa paljon, siinä tuli joskus ihan hiki!:) Tarkkaa ja fyysistä touhua. Ainoot spedut mitä mulla oli oli wah ja flanger, kanavanvaihtaja tietysti kans.
 
Se oli ihan hyvä setti komppimiehelle, vaikka ei meillä mitään terävää jakoa ollut. Studiossa mentiin niin että toinen kitaristi soitti kaikki varsinaiset soolot, ja mä soitin kaiken muun. Riffit, kompit ja kuviot. Olimme molemmat tyytyväisiä jakoon. Annoin hänen mielihyvin vetää kaikki soolot. Livenä mentiin suht samoin, sooloilija sitten komppaili hiljaa jotain perussointuja kun ei sooloillut ja mä paahdoin jotain riffiä. Hienoa vetää toisen skeban kanssa kun yhteistyö ja kemia toimii.
 
Loppuaikoina isoin juttu oli fingerpicking, sormilla pikkaus eri tyyleillä, etenkin akustisella. Opettelin sen vasta kun olin soittanut 15 vuotta. Se avasi palettia.
Sooloja olen soittanut pohjalta "ok, mä vedän jos kukaan muu ei haluu", vaikka en osaa kuin pari peruskaalaa. Oma kitarismi oli keskittymistä rytmiin ja siihen mitä biisi tarvitsee kulloinkin ja biisintekoon.
 
Sointuja osaan suht kattavan valikoiman eri positioista avoimina tai barreina ja kaikkea siltä väliltä, se on hyödyllistä biisinteossa. Laulaja(t) rämpytti yleensä biisin mulle akustisella perussoinnuilla, ja sano sitten jotain et "tän pitäisi kuulostaa Hanoilta", yms. Minä hain sitten jutut aina siihen.
 
Lähestyin soittoani aina niin, että mitä biisi tarvitsee. En soittaisi sekuntiakaan bändissä jossa joku sanoo että "soita näin". Sain bändeissä aina aika vapaat kädet etsiä biiseihin sopivat jutut. Sopiva juttuhan voi olla mitä vaan maan ja taivaan väliltä.

Tulee äkkisältään mieleen kolme isoa juttua:
 
Oman soiton äänittäminen, kuunteleminen ja treenaaminen tämän brutaalin rehellisen "feedbackin" pohjalta. Kun aloin äänittämään omaa soittoa enemmän, huomasin esimerkiksi kiilaavani aika systemaattisesti ja tajusin kuinka tärkeä juttu hyvä time on lopputuloksen kannalta. Tätäkään en välttämättä olisi koskaan samalla tavalla noteerannut itsekseni, tai edes bändin kanssa soitellessa.
 
Toinen ehkä se, että musan plokkaaminen korvakuulolta kehittää ihan eri tavalla kuin pelkkä tabeista mekaanisesti opettelu - sen lisäksi että kehittää sävelkorvaa, niin myös ikäänkuin "pakottaa ymmärtämään" mitä oikeastaan on tekemässä.
 
Kolmas iso juttu oli, kun löysin itselleni luontevan pikkaustuntuman, jolla kykenen pitämään yllä ainakin kohtalaista rentoutta ja kontrollia nopeammassakin sahauksessa. Tämä tapahtui ikäänkuin "vahingossa" kun testailin erilaisia kulmia käyttää plektraa, ja huomasin että jonkinasteinen ns. "downward slant" (plekun kärki osoittaa hieman kohti kattoa, poispäin lattiasta - termi pöllitty Troy Gradylta) tuntui etenkin dempatessa varsin luontevalta. Ehdin jo kuvitella olevani täysin toivoton tapaus nopeamman pikkauksen suhteen, mutta kävikin ilmi, etten vain ollut löytänyt itselleni toimivaa tapaa tehdä asiaa. :) Ehkä tästä voisi yleistää: jos jokin juttu tökkii pahemman kerran, niin kannattaa luultavasti lopettaa pään hakkaaminen seinään ja kokeilla avoimin mielin uudenlaisia tapoja tehdä sama asia tehokkaammin.

Muistin treenaaminen, ihan tavallisen muistin, ja sävelmuistin treenaaminen.
(Supermemorization)
 
Osa tulee helpolla, kun puhuu seitsemää kieltä ja ymmärtää
suhteellisen hyvin kymmentä.
(Suomi, japani, englanti, mandariinikiina, ruotsi, saksa, italia)
 
Musiikillinen muistitreeni on tärkein treeni, minkä olen tehnyt.
 
Esim. tämän NES melodian kuulin 2 kertaa kaverin luona kyläillessä, joskus ylä-asteella.
Menin kotiin ja harjoittelin. Tuli vain yhden nuotin virhe kun vuokrasin pelin ärrältä
pari kuukautta myöhemmin ja selvitin tarkasti melodiakulun.
 
Teknisesti tämä oli kuitenkin sen verran kusinen, että meni pari päivää treenata
129 bpm
 
( ekat 39 sekuntia )
 
https://www.youtube.com/watch?v=X1LsNH-tdzs
 
.....
 
Joissain aihepiireissä muistini ei toimi sitten alkuunkaan.
Keittiössä osaan keittää vettä ilman ohjeita.
 
Siinä missä muilla on aivoissa kotitalouteen perehtynyt aivopoimu,
minulla on Karhunvartijan Tyhjiö, pikkupossujen olkitalo, joka menee
aivastuksesta nurin..

Delay-efektin mukaan ottaminen sävellys vaiheessa toi aika paljon uutta omaan soittoon.

Jucciz: En tiedä, trollaatko, mutta luulisi olevan päivänselvää sen, että mitä enemmän musiikillisia työkaluja sulla on käytettävissä, sitä rikkaammin kykenet myös ilmaisemaan itseäsi. Niin ikään, mitä enemmän osaa jo, sitä helpompaa on yleensä omaksua myös uutta.
 
https://youtu.be/CgrV8p7livA
 
Missä pääsee taiteen kontekstissa vertaamaan, kun kaikki on (absoluuttista) ilmaisua, ts. toistettavuus puuttuu. Urheilussa voi harjoitella, oppia ja valmentaa ja sitä kautta pärjätä paremmin kisassa.Tai taloudessa voi kerätä lisää tuottoa, joka näkyy tilinpäätöksessä. Taiteesta puuttuu "tuote" tai "laji".

Kontiak: https://youtu.be/CgrV8p7livA
 
Missä pääsee taiteen kontekstissa vertaamaan, kun kaikki on (absoluuttista) ilmaisua, ts. toistettavuus puuttuu. Urheilussa voi harjoitella, oppia ja valmentaa ja sitä kautta pärjätä paremmin kisassa.Tai taloudessa voi kerätä lisää tuottoa, joka näkyy tilinpäätöksessä. Taiteesta puuttuu "tuote" tai "laji".
 
"Absoluuttista ilmaisua"? ei ihminen mikään jumala ole?
Täytyyhän sitä taiteiluakin harjoitella. Mentaalista sekä teknistä. Kyllähän sitä toistoja tarvitsee, muutenhan se olisi nopan heittoa eikä itseilmaisua sanan varsinaisessa merkityksessä.