HaloOfFlies 14.12.2019 12:14:52 | |
---|
Iltalehti uutisoi tänään, kuinka Ilkka "Danny" Lipsanen teki paluun konserttilavoille tänä syksynä, vaikka hän heitti uransa päätöskonsertin tammikuussa. Syynä mielen muuttumiseen oli yleisöltä tullut toive, että Danny heittäisi konsertin jossa hän esittäisi vain omia hittejään vuosikymmenten varrelta. Tänä syksynä Danny sitten pisti idean täytäntöön ja kiertää parhaillaan "Kaikkien aikojen suurimmat hitit"-teeman alla. Kiertueessa on vain ollut yksi ongelma: liput eivät tee kauppaansa. Käytännössä Danny esiintyy joko tyhjille tai puolityhjille saleille. Tapaninpäivänä hänen pitäisi esiintyä Kulttuuritalolla, toistaiseksi tuolle keikalle on myyty vain 200 lippua. Näitä eläköitymisiä ja lavoille palaamisia on nähty lukuisia kertoja läpi maailman sivu lähes kaikkien legendaaristen artistien toimesta. Kysymys kuuluukin: missä vaiheessa artistin itsensä tulisi tajuta, että juna meni jo? Kukaan ei varmasti halua nähdä, että Lipsasen kaltainen legenda joutuu esiintymään tyhjille saleille kun yleisöä ei enää kiinnosta. Toivon todella, että esim. torstaina uransa viimeisen konsertin heittänyt Hector ei seuraa Dannyn esimerkkiä. Häneltäkin kun on monta kertaa näitä jäähyväiskonsertteja jo nähty. Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Taitaa olla enemmän yleinen ongelma vanhenemisen kanssa, yhteiskunta ihannoi nuoruutta ja ihmiset ei enää suostu olemaan ikäisiään. Nykyisin monet ihmiset on eläkkeellä nimellisesti, mutta ovat edelleen työelämässä mukana. |
blackmore81 14.12.2019 17:44:53 (muokattu 14.12.2019 17:45:58) | |
---|
Vai pitäisikö yleisön äänestää jaloillaan siinä vaiheessa, kun artisti ei ole enää iskussa? Tuskin ne tyhjälle yleisölle esiintyy. Kyllä siinä vaiheessa pitäis tajuta pillit pistää pussiin, kun yleisömäärät alkaa hiipumaan. What the hell is wrong with freedom? That's what it's all about |
Kefiiri 14.12.2019 19:25:30 | |
---|
Krice: Taitaa olla enemmän yleinen ongelma vanhenemisen kanssa, yhteiskunta ihannoi nuoruutta ja ihmiset ei enää suostu olemaan ikäisiään. Eiväthän ne nykyään olekaan. En ole musiikin asiantuntija. |
Marlowe 16.12.2019 11:13:27 (muokattu 19.12.2019 23:31:07) | |
---|
Kyllähän se joskus mietityttää, että miten kauan täytyy jatkaa. Jonkun Chuck Berryn tapauksessa tuskin innokkaimmat fanitkaan olisivat toivoneet uralle niin pitkää jatkoa, ja käsittääkseni B.B. King taisi olla myös loppuaikoina aika uupunut. Osalle voi kyse olla elämäntavasta, toisille ehkä siitä, että jostakin on edelleen rahaa saatava kokoon. HaloOfFlies: Iltalehti uutisoi tänään, kuinka Ilkka "Danny" Lipsanen teki paluun konserttilavoille tänä syksynä, vaikka hän heitti uransa päätöskonsertin tammikuussa. Syynä mielen muuttumiseen oli yleisöltä tullut toive, että Danny heittäisi konsertin jossa hän esittäisi vain omia hittejään vuosikymmenten varrelta. Kiinnostava toivomus siinä mielessä, että lieneekö Danny esittänyt aiemmalla kiertueellaan paljonkin muuta kuin omia hittejään? Jotenkin haiskahtaa siltä, että tässä tapauksessa on jotenkin pitänyt vaan perustella paluu keikkalavoille, lieneekö tuommoista toivomusta ikinä tullutkaan... "Barry, Dick ja minä olemme tulleet siihen tulokseen, että vakavasti otettavalla ihmisellä täytyy olla... vähintään viisisataa levyä" (Nick Hornby) |
Kalmo 16.12.2019 13:56:52 | |
---|
Kun Dannyn kaltainen dinosaurus liikkuu missä vaan, häntä lähestyvät ihmiset ovat nimenomaan faneja. Nämä pyytävät nimmareita, kehuvat ja esittävät toiveitaan ja kertovat Danny-muistoistaan päivästä päivään. On aika ymmärrettävää, jos siinä syntyy ylioptimistinen käsitys kysynnän laajuudesta. Tämä etenkin, jos artisti ei ole aikoihin keikkunut missään listoilla uudella matskulla, jolloin myynti/striimausluvut antaisivat osviittaa kannatuksen määrästä. On ihan ymmärrettävää, jos dinosaurus jatkaa esiintymistä siksi, että yksinkertaisesti rakastaa sitä hommaa. Kiertue- yms. suunnitelmien suhteuttaminen maksuhalukkaaseen kysyntään voi kuitenkin olla pirun vaikeaa. Asus P5B, E6600 Core 2, E-MU 1820, 2 G RAM, GF 7300, XP, SONAR 8.5
Keski-ikäisellä amatöörillä on se etu, että edessä olevia turhautumisen vuosia on vähemmän. |
mrk 16.12.2019 13:59:55 | |
---|
Hectorin tämänkertaiselle jäähyväiskeikalle Hartwall-areenalla jaettiin ilmaiseksi lippuja Livenationin Events Clubin toimesta... hyvin näytti olevan tilaa kun vilkaisin paljonko lippuja oli saatavilla. Yläkatsomot eivät olleet käytössä ollenkaan. "Short On Long Term Goals" |
HaloOfFlies 16.12.2019 17:09:48 (muokattu 16.12.2019 17:13:10) | |
---|
Frederik, joka lopettaa uransa ensi syksynä, pisti aika jäätävää kuittia Dannyn suuntaan eilisessä Arto Nybergin ohjelmassa. Taisi olla jotain tyyliin "ensin ilmoitetaan että ura loppuu ja parin vuoden päästä ollaan takaisin" Reetu kertoi lopettamisensa syyksi kyllästymisen musiikin nykytilaan ja siihen ettei hänen musiikkiaan enää soiteta radiossa. Koska jos ei radiosoittoa ole, niin ei kukaan buukkaa keikallekaan. Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb. |
Regalis Apertura 16.12.2019 18:59:43 | |
---|
Jäätävää kuittia tai ei mutta vähän sellainen aavistus että Reetulle tullee käymään juuri noin kuin sanoikin eli lopettamisen jälkeen tuleekin parin(?) vuoden päästä back... Veri vetää kuitenkin takaisin lavalle ymv. Ja varmaan rahankin takia? Nyt vaan itkee radiosoiton/kiekkailun vähyyttä. Minkäs mahtaa kun ajat muuttuvat... |
sormunen 16.12.2019 19:24:12 | |
---|
Marlowe: Osalle voi kyse olla elämäntavasta,... Tää onkin mielenkiintoista. Että ei loppujen lopuksi osaa elää muulla lailla. Musta (heppua henkkoht tietty tuntematta) Bob Dylan "Never Ending Tourinsa" kanssa taitaa olla tätä sorttia. Backkatalooginsa kanssa Dylan on vuoren varmasti yksi maailman rikkaimmista viihdetähdistä, mutta siellä se kahdeksaakymppiä kohta lähentelevä skitan rämpyttäjä istuu poikien kanssa vuosittain liki sadan keikan verran bussissa. Nobelitkin jäi kommentoimatta, kun oli rundilla ja just nukkui parkkipaikalla Kaliforniassa. Mä olen miettinyt tätä paljon. Kun olen itsekin aika lailla keikkaa tehnyt, niin tiedän, miten koukuttavaa se on. Sehän on vapauden valtakunta, tai ainakin oli ennen kännyköitä. Ei huolta huomisesta, pääasia, että tää keikka hoituu. Kaikki toistuu samalla lailla, samaan aikaan, samanlaisissa hotellihuoneissa, samanlaista safkaa. Isojen tähtien ja pienempien välillä on ainoastaan mittakaavaero, kuten tuosta Dylan -esimerkistä nähdään. Ehkä Dannykin on tässä ansassa? Jospa se 50 vuotta nuorempi tyttöystävä ei lämmitäkään, kun pitäisi olla mieluummin Lakeuden hotellihuoneessa etsimässä minibaariavainta? |