Klassinen ›

Sibeliuksen olisi kannattanut tyytyä säveltämään vain patrioottisia marsseja ja muita pikkukappaleita ja unohtaa kunnnianhimoisemmat sävellykset kuten sinfoniat sillä niin korneja, heikkoja, kitchinomaisia ja emotionaalisesti tyhjiä ovat hänen 7 sinfoniaansa ettei niitä vakavalla naamalla pysty kukaan hienostuneella musiikkimaulla varustettu kuulija kuuntelemaan.
 
Tuohon perusteettomaan sibelius hyminään on mahdotonta samaistua sillä niin kitchinomaisia, heikkoja, korneja, karuja ja emotionaalisesti tyhjiä sibeliuksen sinfoniat ovat ettei niitä kukaan hienostuneella sointiaistilla varustettu kuulija voi vakavalla naamalla kuunnella. Melartinkin on aivan ylivoimainen orkesterisäveltäjä keinovarojensa rikkaudessa sibbeen verrattuna. ei siben 4. ole moderni kuten vaikka melartinin mahtava 6. sinfonia klustereineen ja atonaalisesti sävyttyneine jaksoineen. Se vain sivuaa hieman ekspressionismia tritonuksineen.
 
Marttiselta minulla on 2 sinfoniaa levyllä n:o 1 ja 8 muistaakseni. Nekin ovat hieman liian moderneja saaden vaikutteita kait 12 säveltekniikasta. 4. sinfoniaa pitäisin likipitäen parhaana marttisen sinfoniana jonka olen kerran radiosta kuullut.

Tuubista voi kuunnella myös helvi leiviskän upeita sinfonioita, n:o 3 ja kolmoisfuugaan päättyvän sinfonia breviksen jonka kuulin nyt ensimmäistä kertaa.

Leiviskän musiikissa on niin uusklassisia kuin jälkiromanttisiakin aineksia. Willnerin johdolla hän oli perehtynyt polyfoniaan ja hyödynsi oppejaan teoksissaan ehkä hieman liikaakin, hän itse arveli Kaija Saariahon haastatellessa häntä 1978. Samassa haastattelussa Leiviskä luonnehti itseään konservatiiviksi, jolle musiikillinen logiikka ja ankara työskentely ovat tärkeitä.
 
Katsoin ylen elävästä arkistosta juuri puolituntisen dokumenttifilmin helvi leiviskästä missä hän kertoo säveltäjän kutsumuksestaan ja urastaan. Huvittaa hieman että tämä varsinkin 3. sinfoniallaan sibeliustakin suurempi sinfonikko kävelee kadulla kuin kuka tahansa tavis muiden ihmisten keskellä näiden aavistamatta kuka hän on "miehiään" ja ostaa torilta tomaatteja ja kalaa.

"Helvi Leiviskä (19021982) oli suomalainen säveltäjä ja ennen kaikkea sinfonikko. Sukupuolensa vuoksi hän kohtasi ennakkoluuloja, mutta hänen taitojaan ei koskaan vähätelty, ja kriitikot ylistivät jo nuoren Leiviskän sävellyksiä. Teosofinen itsekehitys oli erottamaton osa musiikillista matkaa, jonka vaiheita taiteilija muistelee sekä pianon että tunturipurojen äärellä vuonna 1979 valmistuneessa dokumentissa. Repesin ku säveltäjä itse kertoi muistelleensa kuinka ernst linko oli sanonut ettei hänen tarvitse pelätä mitään muuta nin paljon kuin leiviskän pianokonserttoa.
 

Helvi Lemmikki Leiviskä syntyi Elli ja Hannes Leiviskän esikoiseksi Helsingissä 25.5.1902. Myöhemmin seitsenpäiseksi paisunut sisarusjoukko osoitti taipumusta useisiin taiteenaloihin, ja vaikka Hannes-isä taiteita arvostikin, Helvin musiikillisia unelmia hän ei tukenut.

Pianonsoiton Leiviskä kuitenkin aloitti jo 8-vuotiaana, mutta pieni musikantti huomasi pian, että pelkkä soittaminen ei tyydyttänyt hänen musiikillista janoaan. Dokumentissa Taiteilijamuotokuva: Helvi Leiviskä hän kertoo kyllästyneensä jo nuorena kaikkiin soittamiinsa kappaleisiin. "Alkoi kaipaus jotain uutta, tuntematonta kohtaan", dokumentissa kuvaillaan.

Kenties tämä oli alkusoittoa ensimmäiselle kerralle, kun Leiviskä kirjaimellisesti näki musiikkia. Hän kertoo, kuinka hän eräänä kauniina huhtikuisena aamuna heräsi jo viiden maissa. Jaetussa huoneessa ei voinut ryhtyä touhuamaan omiaan ja herättämään yhä nukkuvia sisaruksia.

Sitten tapahtui jotain odottamatonta: vuoteessaan makaava Leiviskä alkoi nähdä musiikkia silmissään. Hän näki sävellajin ja nuotit, jotka soivat samanaikaisesti korvissa. Ei auttanut kuin nousta, piirtää nuottiviivasto keittiöstä löytyneelle makulatuuripaperille ja kirjata ylös mielikuviin piirtynyt sävellys.

Siitä alkoi se koko elämän kestänyt sisäisen pakon tie, säveltäjä muistelee.
 
Helvi sävelsi usein öisin ja kofeiinitablettien voimalla.
 
Isänsä tahtoa vastaan säveltäjäunelmaansa seurannut Leiviskä sävelsi sinfonioiden lisäksi muun muassa kolme orkesterisarjaa, pianokonserton, yksinlauluja ja Juha-elokuvan musiikin.
 
Tyylillisesti Leiviskän tuotanto eteni ylitsepursuavasta myöhäisromantiikasta polyfonisempaan, lineaarisempaan ajattelumalliin. Kehitys on havaittavissa kolmessa sinfoniassa, joista viimeisin on tonaalisesti vapain. Hänen pääteoksenaan pidetty kolmas sinfonia valmistui taiteilijan ollessa 70-vuotias.
 
Lähinnä öiseen aikaan tapahtunut sävellystyö kostautui viimeisinä elinvuosina hypersomniana, nukahteluna päiväsaikaan, mutta Leiviskä pysyi aktiivisena loppuun saakka." ( M Pienpaavola )