Kitarat: kitarakamat ›

JoKo: Oikeastaan se ei lisää sinne mitään vaan ylemmät kerrannaiset ovat suhteessa kovempaa silloin kun äänenvoimakkuutta nostetaan särölle.
 
Kyllä se lisää. Spektriin alka ilmestymään kerrannaisia sitä mukaa kun puhtaan signaalin latvat leikkautuvat. Leikkautuvat huiput edustavat alkuperäistä signaalia nopeammin muuttuvia amplitudeja jolloin ne kuullaan ja nähdään spektrissä uusina taajuuksina. Särön määrä on nimenomaan tuo uusien muodostuneiden taajuuksien tehosuhde alkuperäisen taajuuden tehoon. Kitara tai basso, tai mikä hyvänsä luonnollinen ääni, ei edusta puhdasta siniaaltoa vaan kokoelmaa perustaajuuden lisäksi soivia kerrannaisia, on tietysti hahmotettava että jokaiselle spektrin taajuudelle tulee lisäksi omat kerrannaiset. Luetaan niitä tarjottuja linkkejä. :)

Kyllä se lisää.
 
Kaikki yläsävelsarjat ovat siinä alkuperäisessä äänessä. Ne vaan kuuluvat kovempaa kun ääni alkaa särkemään. Eli perustajuus mikä kitarassa normaalisti soi koviten ja pisimpään alkaa klippaamaan ensin (eli sillä ei ole tilaa nousta enään) niin hiljaisemmat kerrannaiset ovat silloin suhteessa kovempaa. Särö ei siis lisää mitään kerrannaisia vaan muuttaa niiden suhdetta.
 
Ne yläsävelsarjat kuuluvat siis soivan kielen ominaisuuksiin. Näitä tutki jo Pythagoras aikanaan
 
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Harmonic_series_(music)

JoKo: Kaikki yläsävelsarjat ovat siinä alkuperäisessä äänessä. Ne vaan kuuluvat kovempaa kun ääni alkaa särkemään. Eli perustajuus mikä kitarassa normaalisti soi koviten ja pisimpään alkaa klippaamaan ensin (eli sillä ei ole tilaa nousta enään) niin hiljaisemmat kerrannaiset ovat silloin suhteessa kovempaa. Särö ei siis lisää mitään kerrannaisia vaan muuttaa niiden suhdetta.
 
Ne yläsävelsarjat kuuluvat siis soivan kielen ominaisuuksiin. Näitä tutki jo Pythagoras aikanaan
 
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Harmonic_series_(music)
 
Onko kyse siis kompressoitumisesta? eli puristetaan sitä signaalia toiseen muotoon kasvattamalla sitä niin voimakkaaksi ettei se mahdu enää kahden viivan väliin muuten kuin peräkkäin? eli tarkoittaako yliohjaaminen sitä että signaalia voimistetaan niin että se ei mahdu alkuperäisen kahden viivan väliin ja sitten se säröttäminen sillä klippausdiodilla sitä, että tuodaan se viiva niin lähelle signaalia että se ei enää mahdu siihen väliin ja alkaa leikkautua?
 
Pahoittelen outoa kielenkäyttöäni, mutta oppinutta keskusteluanne on ajoittain vaikea seurata. Puhuessani viivoista ja signaaleista, mielessäni pyörii graafinen kuvaus tuolta oheiselta videolta jossa animaation avulla asiaa kuvattiin.

Onko kyse siis kompressoitumisesta?
 
On, mutta sitä ei kannata sekoittaa kompressoriin mikä on eri juttu. En nyt pysty googlaamaan mutta tuon tajuaa helposti kun tutkii mitä sini, kantti ja saha-aaltomuodot ovat yläsävelsarjoiltaan. Ne on ikäänkuin puhtaita esimerkkejä, soiva kieli ja oikeat akustiset äänet ovat paljon monimutkaisempia ja hankalampia hahmottaa.

JoKo: Kaikki yläsävelsarjat ovat siinä alkuperäisessä äänessä. Ne vaan kuuluvat kovempaa kun ääni alkaa särkemään. Eli perustajuus mikä kitarassa normaalisti soi koviten ja pisimpään alkaa klippaamaan ensin (eli sillä ei ole tilaa nousta enään) niin hiljaisemmat kerrannaiset ovat silloin suhteessa kovempaa. Särö ei siis lisää mitään kerrannaisia vaan muuttaa niiden suhdetta.
 
Ne yläsävelsarjat kuuluvat siis soivan kielen ominaisuuksiin. Näitä tutki jo Pythagoras aikanaan
 
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Harmonic_series_(music)
 
Väitän edelleen että lisää. Soivan kielen ääni koostuu lukuisista "yhden taajuuden" äänistä, eli kokoelmasta siniaaltojen harmoniaa, kuten linkissäsi kerrotaan. Sieltä kitaran jakista lähtevällä signaalilla on siis spektri joka koostuu useista taajuuspiikeistä. Jokainen näistä säröytyessään tuottaa uusia "parasiitteja" ja jos toistosysteemin ylärajaa ei ole jostain kohtaa katkaistu spektrissä esiintyy paljon korkeampia taajuuksia kuin mitä "puhtaasta" alkuperäisestä signaalista löytyy. Tämän voit todeta signaaligeneraattorilla ja spektrianalysaattorilla.

JoKo: On, mutta sitä ei kannata sekoittaa kompressoriin mikä on eri juttu. En nyt pysty googlaamaan mutta tuon tajuaa helposti kun tutkii mitä sini, kantti ja saha-aaltomuodot ovat yläsävelsarjoiltaan. Ne on ikäänkuin puhtaita esimerkkejä, soiva kieli ja oikeat akustiset äänet ovat paljon monimutkaisempia ja hankalampia hahmottaa.
 
Sini, kantti ja saha-aallot muodostetaan funktiogeneraattorissa siniaaltojen kombinaatioista. Siniaalto klipattuna on kanttiaaltoa ja se suodatettuna on saha-aaltoa.

Fourier on kyllä tuttu vaikkakin täytyy myöntää että monissa kirjoissa se matematiikka menee vähän yli mun ymmärryksen. Ei särö kuitenkaan tee yläkerrannaisille omia uusia kerrannaisia, silloinhan se soundi alkaisi muistuttaa kohinaa jossain vaiheessa. Kyllä ne kaikki kerrannaiset, ainakin suurin osa, näkyy spektogrammissa kun tarpeeksi zoomaa. Ne korkeimmat kuolevat pois suht nopeasti ja ovat paljon hiljaisempia.

JoKo: Fourier on kyllä tuttu vaikkakin täytyy myöntää että monissa kirjoissa se matematiikka menee vähän yli mun ymmärryksen. Ei särö kuitenkaan tee yläkerrannaisille omia uusia kerrannaisia, silloinhan se soundi alkaisi muistuttaa kohinaa jossain vaiheessa. Kyllä ne kaikki kerrannaiset, ainakin suurin osa, näkyy spektogrammissa kun tarpeeksi zoomaa. Ne korkeimmat kuolevat pois suht nopeasti ja ovat paljon hiljaisempia.
 
Mutta eikös se aika kohinaksi muutukin kun säröä ihan urpona ruuvaa? ainakin ennenvanhaan muistan kun joskus kakarana koeiltiin vääntää kaikki mahdolliset potikat kaakkoon ja oli peräkkäin jos jonkinlaista säröpurkkia, niin ei siitä lopputuloksesta kyllä pystynyt enää kuulemaan yhtään mitään muuta kuin kohinaa tai se alkoi muistuttaa rikkinäistä radiota.

Spektri on tässä tapauksessa se mikä tekee soittimesta tunnistettavan. Jokainen ääni on pilkottavissa ikäänkuin atomeiksi, siniaalloiksi, toisin sanoen ääneksi jossa ei ole kerrannaisia vaan pelkkä fundamentaalinen taajuus.
 
Tietysti kohina alkaa kasvaa kun vola nousee mutta silloin se on sähköistä häiriötä eikä liity kielen sointiin. Kohina on ääntä missä on yksinkertaisesti selitettynä niin paljon siniaaltoja että sillä ei ole äänenkorkeutta.

JoKo: Fourier on kyllä tuttu vaikkakin täytyy myöntää että monissa kirjoissa se matematiikka menee vähän yli mun ymmärryksen. Ei särö kuitenkaan tee yläkerrannaisille omia uusia kerrannaisia, silloinhan se soundi alkaisi muistuttaa kohinaa jossain vaiheessa. Kyllä ne kaikki kerrannaiset, ainakin suurin osa, näkyy spektogrammissa kun tarpeeksi zoomaa. Ne korkeimmat kuolevat pois suht nopeasti ja ovat paljon hiljaisempia.
 
Tähän vielä parit linkit ja sitten annan olla:
 
https://fi.wikipedia.org/wiki/S%C3%A4r%C3%B6_(kitara)
Kitaransoiton yhteydessä säröllä tarkoitetaan usein kitaraefektiä, jolla alkuperäinen puhdas signaali tarkoituksellisesti säröytetään rikkomalla signaalin aaltomuoto. Tämä lisää signaaliin uusia taajuuskomponentteja. Säröefektiä tuottavaa efektipedaalia kutsutaan usein äänensärkijäksi.
 
https://slideplayer.fi/slide/1903273/ ja tästä slide 4. Ei tarvitse osata laskea, mutta ylemmässä kaavassa kerrotaan että kanttiaalto muodostuu läjäsä siniaaltoja ja toisinpäin.
 
https://slideplayer.fi/slide/1903273/ ja tästä slide 23 eteenpäin.
"Spektrikuvasta näkyy, että perustaajuuden toinen harmoninen 550 Hz on yli 20 dB vahvempi kuin kolmas harmoninen 825 Hz."

JoKo: Spektri on tässä tapauksessa se mikä tekee soittimesta tunnistettavan. Jokainen ääni on pilkottavissa ikäänkuin atomeiksi, siniaalloiksi, toisin sanoen ääneksi jossa ei ole kerrannaisia vaan pelkkä fundamentaalinen taajuus.
 
Juuri näin. Ja koska jokainen siniaaltokomponentti muodostaa leikkautuessaan uusia siniaaltokompinentteja spektriin, ääni on erilainen.
 
Tietysti kohina alkaa kasvaa kun vola nousee mutta silloin se on sähköistä häiriötä eikä liity kielen sointiin. Kohina on ääntä missä on yksinkertaisesti selitettynä niin paljon siniaaltoja että sillä ei ole äänenkorkeutta.
 
Valitettavasti kitaristit tyytyvät vielä tänäkin päivänä balansoimattomaan siirtoketjuun ja kaikenkarvaisiin kohinaa, hurinaa ja muuta häiriötä tuottaviin rasioihin.

Näinhän se on kuten linkeissä lukee mutta ei niissäkään sanota että särö tekee uusia kerrannaisia. Kerrannaiset ovat aina suhteessa perusääneen, 1/2 osa, 1/3 osa jne. Niiden voimakkuus nousee, ei ne mistään tyhjästä ilmesty.

Juhani_t: Kyllä se lisää. Spektriin alka ilmestymään kerrannaisia sitä mukaa kun puhtaan signaalin latvat leikkautuvat. Leikkautuvat huiput edustavat alkuperäistä signaalia nopeammin muuttuvia amplitudeja jolloin ne kuullaan ja nähdään spektrissä uusina taajuuksina. Särön määrä on nimenomaan tuo uusien muodostuneiden taajuuksien tehosuhde alkuperäisen taajuuden tehoon. Kitara tai basso, tai mikä hyvänsä luonnollinen ääni, ei edusta puhdasta siniaaltoa vaan kokoelmaa perustaajuuden lisäksi soivia kerrannaisia, on tietysti hahmotettava että jokaiselle spektrin taajuudelle tulee lisäksi omat kerrannaiset. Luetaan niitä tarjottuja linkkejä. :)
 
Jos kitaran ääni olisi ilman säröä siniaaltoa, niin silloin noita kerrannaisia ei spektrissä olisi, mutta koska kitara on kaukana siniaallosta, niin kerrannaisia löytyy.

Kitarastakin saa kyllä siniaaltoa kun näppäisee huiluäänen.

hallu: Onko tämä spektri sitten se, minkä mikrofoni tuottaa? eli siis ne kaikki harmooniset kerrannaiset soi siinä kielessä, mutta mikrofonista riippuen sitten jotkut kerrannaiset painottuvat eri tavalla kuin jotkut toiset? eli onko tämä se spektri?
 
Niin ja ymmärsinkö oikein, että kitaran jälkeen näitä kerrannaisia voi säätää eqvalisaattorilla?
 
Spektri on se äänien taajuusjakauma. Kitarasta lähtee, välineistä riippuen, moninainen taajuuksien nippu. Kun tämä nippu kohtaa äänensärkijän, se saa aimo annoksen lisäystä, sekä uusiakin taajuuspiikkejä. Ja todellakin, loputtomasti säröä sisältävä signaali on kohinaa.

Mikko1978: Jos kitaran ääni olisi ilman säröä siniaaltoa, niin silloin noita kerrannaisia ei spektrissä olisi, mutta koska kitara on kaukana siniaallosta, niin kerrannaisia löytyy.
 
Jos nyt otetaan esimerkiksi vaikkapa bassokitara, näpätessä kevyesti keskeltä kieltä eli oktaavimerkin kohdalta, kerrannaisten tehollinen määrä on hyvin rajattu ja vähäinen. Kieli ei soi kovin monella "palmikolla". Varsinkin vielä tone potikka kiinni -asennossa. Siihen jatkeeksi pukattu suristin taikoo sitten kyllä niitä kerrannaisia melkoisen parven.

Juhani_t: Jos nyt otetaan esimerkiksi vaikkapa bassokitara, näpätessä kevyesti keskeltä kieltä eli oktaavimerkin kohdalta, kerrannaisten tehollinen määrä on hyvin rajattu ja vähäinen. Kieli ei soi kovin monella "palmikolla". Varsinkin vielä tone potikka kiinni -asennossa. Siihen jatkeeksi pukattu suristin taikoo sitten kyllä niitä kerrannaisia melkoisen parven.
 
Kaikenlaisilla erikoistempuilla ja suodatuksilla toki kitaran kerrannaisia saa painettua alas, mutta niihin takertuminen on mun mielestä hyödytöntä, kun keskustellaan särökitarasta yleisellä tasolla.

Juhani_t: Jos nyt otetaan esimerkiksi vaikkapa bassokitara, näpätessä kevyesti keskeltä kieltä eli oktaavimerkin kohdalta, kerrannaisten tehollinen määrä on hyvin rajattu ja vähäinen. Kieli ei soi kovin monella "palmikolla". Varsinkin vielä tone potikka kiinni -asennossa. Siihen jatkeeksi pukattu suristin taikoo sitten kyllä niitä kerrannaisia melkoisen parven.
 
Juu, näinhän ilmiön voi havainnollistaa.

Hyvä särösaundi = vaikea määritellä, helppo tunnistaa.