Kitarat: kitarakamat ›

Mä olen varmaan tästä joskus muulloinkin puhunut/ihmetellyt, mutta nyt jälleen on pakko avautua kun en ymmärrä. Nimittäin mitä muuttujia siinä särösoundissa on itse särön määrän lisäksi? olen siirtynyt säröisämpiin soundimaailmoihin ja olen tuota omaa särösoundiani rakentanut kuin iisakin kirkkoa.
 
Olen ymmärtänyt, että särön luonteeseen vaikuttaa ennenkaikkea se millä taajuudella säröytyminen tapahtuu ja sekin kuinka voimakkaasti mikäkin taajuus säröytyy. Ja olenko ymmärtänyt oikein, että sitten kun kaikki taajuudet ovat saman verran säröllä, niin sointi menee ikäänkuin "tukkoon"? vai onko olemassa joku särön "teoreettinen maksimi", joka on yhtä kuin "ei ollenkaan dynamiikkaa".
 
Mutta sitten se tärkein kysymys eli onko särössä itsessään olemassa eroja? tarkoitan sillä aaltomuodolla? onko olemassa jotenkin pyöreämpää säröä ja sitten niinkö kulmikkaampaa säröä? tätä kysymystä mietin siksi, että kun ajattelin että kaikki riippuu vain siitä mikä taajuus säröytyy tai mikä taajuus säröytyy ensin, niin en ole onnistunut selittämään miksi joskus diskanttialueella tapahtuva säröytyminen on makeaa ja juuri sitä mitä siinä kohdassa tarvitaan, mutta joskus se on vain vittumainen ja häiritsevä sirinä?? onko siinä kyse särön aaltomuodosta, vai onko kyse siinä särön ympärillä tapahtuvista asioista eli vaikkapa siitä onko joku toinen taajuus juuri sopivasti säröllä tai puhtaana joka tekee sen tarvittavan muutoksen?
 
Mä en oikein tajua säröstä muuta kuin, että jos se kuulostaa hyvältä niin se on hyvä. Siinä on vain se ongelma, että hyvää säröä on vaikea toistaa toisessa yhteydessä jos ei tiedä miten se rakentuu tai edes sitä miksi se on hyvä.. tai huono. Mä vaan vääntelen namikoita ja toivon löytäväni sen mitä etsin, mutta helpottaisihan sitä jos tietäisi mitä etsii :-D . Olen päässyt jo niin pitkälle, että olen huomannut Presencen vaikuttavan tosi paljon särösoundiin (huom mä tarkoitan särösoundeilla kaikkea säröä keveistä reunasäröistä äärettömyyksiin).
 
Ymmärrän, että särössä on aina kysymys signaalin aaltomuodon leikkautumisesta ja kompressoitumisesta, mutta olen esimerkiksi pedaalien kanssa huomannut että on ihan eriasia leikataanko aalltoa sillä klippausdiodilla (vai miten se nyt ikinä tehdäänkään), vai vahvistetaanko vahvistimen imputtiin menevää signaalia niin että vahvistin menee ruvelle. Tämä havainto antaisi ymmärtää että särön aaltomuodolla olisi eroja ja sillä olisi merkitystä, mutta tietenkin tässäkin tapauksessa eri taajuudet säröytyvät eritavoin eli oikeastaan se lähtee jo kitaran mikrofonien painotuksista liikkeelle minkälainen särö kaikkien gainasteiden jälkeen ulostuu ilmoille.. ja tietenkin mikrofonin negatiivista eli kaiuttimesta. Tarkka equlisaattori tietenkin antaa työkalun muokata tätä puolta. Mutta sitten tulee vielä se atakki. Vahvistimissa on erilaisia atakkeja ja kitaroissa on erilaisia atakkeja. Olen huomannut, että jos atakki on hyökkäävämpi niin särö kuulostaa usein hallitummalta kuin jos atakki on kovin pyöreä. Nimittäin pyöreä atakki vetää perässään semmoista mössöksi menevää säröä joka taas voi johtua niistä taajuuksista.
 
Hemmetti että tää menee vaikeaksi ja sekavaksi, mutta oletteko te muut löytäneet jonkin tai joitakin yleispäteviä ratkaisuja tai konsteja ymmärtää miten se oma särö rakentuu ja syntyy kerta toisensa jälkeen eri välineillä ja eri yhteyksissä aina oikeanlaisena? minä en ole.. mä heiluttelen kaikkia vipuja ja toivon ettei muut huomaa sitä että minulla ei ole hajuakaan mitä teen :-D