Aihe: Mötley Crüe "Saints of Los Angeles"
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
kalakukko
27.03.2019 00:03:47
Ihan hauskahan toi oli kattoa, mitä nyt hyvinkin pintapuolinen. Paljon kiinnostavia juttuja joko kuitattu ohimennen tai sivuutettu täysin.
 
Itse kirjahan on helvetin hyvä, siinä ois ollut aineksia tehdä aika riipaiseva ja synkkäkin leffa.
 
Hölmöä tuossa oli se kun John Corabin laulua ei kuultu ollenkaan, vaikka laulajanvaihdos mukana sentään olikin. Eikä mene tiivistämisen piikkiinkään kun kerran leffassa oli kohtaus jossa uudella laulajalla varustettu bändi vilkuili verhon takaa harvalukuiseksi käynyttä yleisöä. Miksi ei sen sijaan ollut pätkää keikalta, jossa olis samalla päässyt Corabin äänikin esiin, hyvä laulaja. Mikähän tossakin nyt sitten.
Ei ole. Parilla kolmella hullulla vaan, ja sitten ne vaihtelee niitä aina että vaikuttaisi että olisi monta.
HaloOfFlies
19.04.2019 16:59:51
 
 
Jake E. Lee kertoi tuoreessa haastattelussa Nikki Sixxin ja Tommy Leen halunneen hänet Mötiköihin Mick Marsin tilalle 1980-luvun alussa.
 
https://loudwire.com/jake-e-lee-mot … y-crue-wanted-me-replace-mick-mars/
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
caution2
04.05.2019 19:43:00
 
 
Hargon
25.06.2019 10:20:25
Kauan se kestikin, mutta here we go again:
https://www.soundi.fi/uutiset/micha … hteen-epailen-sen-todenmukaisuutta/
 
Sitten vaan odottamaan Nikki Sixxin vastausta.
Kaikki yllä esitetyt mielipiteet ovat fiktiivisiä. Viittaukset todellisiin asioihin tai henkilöihin ovat täysin sattumanvaraisia.
sirdickyj
27.06.2019 14:48:59
Hargon: Kauan se kestikin, mutta here we go again:
https://www.soundi.fi/uutiset/micha … hteen-epailen-sen-todenmukaisuutta/
 
Sitten vaan odottamaan Nikki Sixxin vastausta.

 
Eihän tossa mitään ihmeellistä ole. Otsikko rajumpi kuin itse sisältö. Monroe kertoo ettei ole kiinnostunut bändistä.
 
Ja leffahan oli ihan paska. Joten.
HaloOfFlies
17.11.2019 16:17:27 (muokattu 17.11.2019 20:27:06)
 
 
Kiertuehuhuja ilmassa. Black Crowesin manageri Mark DiDia kertoi Howard Sternin haastattelussa Mötiköiden lähtevän ensi vuonna rundille Def Leppardin ja Poisonin kanssa. https://www.soundi.fi/uutiset/paluu … oisten-kasaritahtien-yhteiskiertue/
 
Bändi itse lisäsi pökköä pesään promotoimalla nettiaddressia jossa vaaditaan comebackia sanoilla "This is interesting..." https://www.blabbermouth.net/news/m … umors-by-promoting-online-petition/
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
slowdive
17.11.2019 23:21:05
HaloOfFlies: Kiertuehuhuja ilmassa. Black Crowesin manageri Mark DiDia kertoi Howard Sternin haastattelussa Mötiköiden lähtevän ensi vuonna rundille Def Leppardin ja Poisonin kanssa. https://www.soundi.fi/uutiset/paluu … oisten-kasaritahtien-yhteiskiertue/
 
Bändi itse lisäsi pökköä pesään promotoimalla nettiaddressia jossa vaaditaan comebackia sanoilla "This is interesting..." https://www.blabbermouth.net/news/m … umors-by-promoting-online-petition/

 
En yleensä kovin ankarasti näihin suhtaudu, mun mielestä bändeillä on täysi oikeus lopettaa, jatkaa, palata tms. Aika ja tauko tekee tehtävänsä, niin se vaan elämässä menee.
 
Mutta Mötley Cruen paluuta en kyllä toivo ihan yhtään. Jotenkin niin vähän oli kyllä lopettaessaan enää annettavaa, että en jaksa uskoa että tauko olisi asiaa muuttanut. En jotenkin kyllä usko että olisivat palaamassa, varmaan vaan pientä spekulaatiota ruokkivat tarkoituksella että otsikoita riittäisi, lmutta toivon kyllä että päätös pitää pysyä pois. Mitään ei kyllä jäänyt kesken.
Knobs to the southeast.
Welho-77
18.11.2019 13:40:52
Poisoni kyllä kiinnostaisi todella kovin. En ole ikinä päässyt näkemään.
Long live the King of Mercy.
Robanhood
18.11.2019 23:38:23 (muokattu 18.11.2019 23:53:32)
Mötley Crüe Is Back!
https://www.youtube.com/watch?v=WPPsG0Cp83w
 
Mötleyn Crüen omalla YouTube-kanavalla siis minuutin mittainen teaseri, jossa repivät tekemänsä lopettamissopimuksen ja ovat back.
HaloOfFlies
19.11.2019 12:05:17 (muokattu 19.11.2019 12:05:54)
 
 
The Dirt-leffan suosio ja sitä kautta fanien toiveet comebackista vaikuttivat bändin päätökseen aika vahvasti. The Dirt toi bändille paljon uusia faneja.
 
https://www.motley.com/news/motleycrueisback
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
slowdive
19.11.2019 12:54:35
HaloOfFlies: The Dirt-leffan suosio ja sitä kautta fanien toiveet comebackista vaikuttivat bändin päätökseen aika vahvasti. The Dirt toi bändille paljon uusia faneja.
 
https://www.motley.com/news/motleycrueisback

 
Jotenkin kai se on perusteltava, kyllähän ne sanoo mitä vaan - niin kuin noista 2014 lopetuskiertueen julkistuspuheistakin voi päätellä. Tuskinpa tässä uusien fanien ilahduttaminen päämotiivina on.
Knobs to the southeast.
Flash
19.11.2019 15:21:49
 
 
Nikki ja Tommy pääsevät varmasti helposti kiertueiskuun ja kaippa se Vincekin määkii noiden rinnalla siinä missä tähänkin mennessä, mutta eniten tässä mietityttää Mick Marsin fyysinen kunto.
Live Music Is Better!
yellow
19.11.2019 15:25:20
Flash: Nikki ja Tommy pääsevät varmasti helposti kiertueiskuun ja kaippa se Vincekin määkii noiden rinnalla siinä missä tähänkin mennessä, mutta eniten tässä mietityttää Mick Marsin fyysinen kunto.
 
Mites jätkien nykytilanne on viinan ja kaman suhteen? Ovatko jo rauhoittuneet?
aivokuolio
19.11.2019 16:48:38
Monesko comeback/reunion tämä on jo?
 
Toisaalta eihän se hölmö ole joka pyytää, vaan se joka maksaa tämän kaltaisesta rokkenroll-ilotulituksesta: https://www.youtube.com/watch?v=lynAhYQgoeE
HaloOfFlies
19.11.2019 17:03:47 (muokattu 19.11.2019 17:12:59)
 
 
yellow: Mites jätkien nykytilanne on viinan ja kaman suhteen? Ovatko jo rauhoittuneet?
 
Live Nation taisi keväällä tarjota 150 miljoonaa reunion-kiertueesta ja yksi ehdoista oli se, että Vince laihduttaa 20 kiloa ja menee päihdehoitoon. Joten ilmeisesti kuppi on Vincelle maistunut viime aikoina. Ainakin selkä on reistaillut, kun Vince kertoi saaneensa siihen kuntoutusta.
Out on the street for a living, picture's only begun. Got you under their thumb.
seppo69
19.11.2019 17:21:10
aivokuolio: Monesko comeback/reunion tämä on jo?
 
Toisaalta eihän se hölmö ole joka pyytää, vaan se joka maksaa tämän kaltaisesta rokkenroll-ilotulituksesta: https://www.youtube.com/watch?v=lynAhYQgoeE

 
Kommenteista: The insensitivity here is real.
Do some research on the poor guy and you'll learn that after this show he had to be carried away in an ambulance because following the final song he immediately went into labor
 
Ouch :D
ectman
19.11.2019 17:25:49
Flash: mutta eniten tässä mietityttää Mick Marsin fyysinen kunto.
 
Joo, aika kassalla välillä kanssa Mick Mars ollut, pidempäänkin. Ainakin monitorointi ongelmia vähintään. Aikamoiset lääkitykset päällä varmaan myös..
lmu2002
19.11.2019 19:46:05
seppo69: Kommenteista: The insensitivity here is real.
Do some research on the poor guy and you'll learn that after this show he had to be carried away in an ambulance because following the final song he immediately went into labor
 
Ouch :D

Synnyttämään? Vai mihin hittoon se oikein meni? Vaikeaa toi lontoo.
seppo69
19.11.2019 20:12:46
lmu2002: Synnyttämään? Vai mihin hittoon se oikein meni? Vaikeaa toi lontoo.
 
Juuri näin. Pitäisi lukea "labour". Jucciz voisi ottaa työpaikan Youtube-kommenttien oikolukijana.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)