lontoossa olympialaisten sävellyskilpailun hopeamitalin voittaneen tuukkasen karhunpyynti lienee vaikuttavimpia suomalaisia postromanttiseen tyyliin sävellettyjä kuoroteoksia mieskuorolle ja orkesterille patriarkaalisessa manifestissaan josta on sekä vinyylille levytetty tulkinta vuodelta 1956 kolmen muskettisoturin lisäksi finlandiaorkesterin esityksenä että ylen kantanauhatallenne 54. Missä näitä teoksia voi kuunnella tai lainata jos sibeliuksen kliseemäinen viritykseltään oikkuoporvarillinen sentimentaalisuus ei nypi? Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
täytynee käydä paremmalla ajalla vilkaisemassa josko sieltä sen tuukkasen sinivalkoisen mutta ajattoman toiveklassikon kuulla saisin finlandia-orkesterin tulkintana fennica recordsin levyltä jota säveltäjä itse oli organisoimassa ja pakahtua henkeäsalpaavan kauneuden valtakunnassa Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
Käsiittääkseni karhunpyynti on soinut myös yle radio yhden musiikkiohjelmissa vaikken sitä olekaan onnistunut vielä kuulemaan. kunpa joku lataisi sen tuubiin. myöskään tuukkkasen suosituinta teosta luonnekuvia 3 muskettisoturista ei esitetä missään. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
Kalervo Tuukkasen (1909 1979) Karhunpyynti, sinfoninen sävelkuvaus mieskuorolle ja orkesterille voitti sävellyksen hopeaa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Teos oli sävelletty Aleksis Kiven varsin hurmeiseen Karhunpyynti-runoon.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun musiikin teorian lehtori, säveltäjä Erkki Raiski tutustui Keskisuomalaisen pyynnöstä teoksen partituuriin.
Mikä oli ensivaikutelma?
Katsoin alun ja ajattelin, että vedetäänpä kovaa. Käänsin toisen, kolmannen, neljännen sivun ja aina vain vedetään kovaa. Mieskuoro mukaan lukien tässä mennään pitkään ihan täysillä, välissä on muutamia suvantokohtia, mutta vasta lopussa rauhoitutaan auvoisuuteen, Raiski kuvailee.
Karhunpyynti edustaa hyvin perinteistä 1900-luvun alun romanttista, kansallisromanttistakin tyyliä. Partituurin viimeisen sivun merkinnän mukaan Karhunpyynti valmistui Helsingissä v. 1947.
Minulla tulee mieleen, että ehkä tämä on jo syntyessään ollut hieman vanhanaikainen sävellys. Se olisi voinut olla 20-40 vuotta aiemmin tehty. Silloin se olisi iskenyt ehkä vielä enemmän.
Raiskin mukaan Karhunpyynti on ehkä hieman yliteatraalinen. Suomen musiikin historia -teoksessa siteerataan ruotsalaista musiikin historioitsijaa Bo Wallneria: kyseessä on aina monotonisuuteen asti vitalistinen, miesyhteiskunnan musiikki.
Taitavaa työtä teos toki on.
Tässä on asiantuntijan ote, teos on hienosti orkestroitu. Varmasti niin värikkäästi ja monipuolisesti kuin tämäntyyppisen voi tehdä että harmi, jos tämä jää kokonaan unholaan. Teos tuo voimallisissa jännitteissään mieleen myös Wagnerin, ja olisi varmasti erittäin vaikuttava hyvin esitettynä, Raiski sanoo.
Karhunpyyntiä ei tekijänoikeuksia valvovan Teoston mukaan ole esitetty julkisesti ainakaan vuoden 1985 jälkeen. Sitä kauemmas ei ulotu Teoston tilastointi.
Teoksesta on vain yksi levytys, Finlandia-orkesterin vuonna 1956 tekemä ja Fennica-sarjassa julkaistu.
Kalervo Tuukkanen oli itse käynnistämässä Fennica-sarjaa toimiessaan Suomen Säveltäjien sihteerinä. Hän oli myös mukana tekemässä aloitetta Suomen Säveltäjät ry:n perustamisesta vuonna 1945.
Lähde: keskisuomalainen. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
Lähinnä syy tuukkasen musiikin vähäiseen esillepanoon on siinä ettei se ollut enää syntyajankohtanaan muodikasta vaan tyyliaikakausien väliinputoajana epäajanmukaista atonaalisen musiikin valtavirran keskellä ja siksi se unohdettiin melko nopeaasti vaikka suomessa oltiinkin manner eurooppaa konservatiivisempia musiikillisen maun suhteen ja siinä missä muualla suosittiin sarjallisuutta täällä olivat uusklassikot ja postromantikot näkyvämmin vallassa kilvoittelemassa yleisön suosiosta ja tuukkasen kymmenen vuoden sinfonisen hiljaisuuden jälkeen 70 luvulla syntyneen 6. sinfoniankin kantaesitys oli suuri tapaus. olen aivan tosissani kun sanon nauttivani tuukkasen sinfonioista sibeliuksen konservatismia enemmän. Niissä on sentään jotakin uutta sibeliuksen patavanhoilliseen tonaalisuuteen verrattuna. Ihmiskunnan historia on taiteellisen luomisen, vaan ei uskonsotien ja poliittisen vallankäytön historiaa |
megatherium
Janus