Klassinen ›

levesinet: Vilpitön musiikki ei ala tyhjästä nuottiviivastosta tai nopanheitosta. Jos ei ole mitään sanottavaa, ei kannata kirjoittaa nuotteja. "Liian monta nuottia", oli Colloredokin valittanut Mozartille. Se ei estänyt Mozartia kirjoittamasta inhoamalleen harpulle samaan tapaan kuin pianolle.
 
Mozarthan meni etsimään töitä Pariisista vuonna 1778, koska oli edellisenä vuonna saanut potkut Colloredolta. Mozart ei osannut ranskaa. Hän otti mukaansa 57-vuotiaan äitinsä. Mozartista ei ikänsä ja habituksensa puolesta enää ollut hoviväkeä ihastuttavaksi ihmelapseksi. Nyt olisi pitänyt osata tuottaa miellyttävää musiikkia tyylitajuiselle yleisölle, jolla oli kokemusta galantista tyylistä.
Ranskalaiset olivat mieltyneet harppuun ja huiluihin, joita Mozart inhosi. Mozartin musiikista ei innostuttu Ranskassa mutta ilmeisesti jotkut olivat valmiita maksamaan lastensa musiikinopetuksesta. Mozart-parka yritti muun muassa opettaa harpunsoittoa ja, mihin jo viittasin, hän pakotti itsensä kirjoittamaan konserton huilulle ja harpulle (K 299). "Hackwork", kommentoi Charles Rosen. Mutta taitavat huilistit ja harpistit saavat sen soimaan ekspressiivisen kauniisti säveltäjästä ja sävellystavasta huolimatta, kauniimmin kuin muut Mozartin teokset.
Koska Mozart ei osannut avustaa harpunsoitossa, hän haukkui oppilastaan epämusikaaliseksi. Jalosukuinen työnantaja antoi palvelijansa toimittaa hänelle puolikkaan palkan. Mozart ei ymmärtänyt ja kuvitteli vielä saavansa loputkin, vaikkei ollut suoriutunut töistään.
Mozart tuli kerta kaikkiaan heikosti toimeen Ranskassa. Kurjissa oloissa hänen äitinsä sairastui ja kuoli.
 
Mozart lähti Ranskasta katkeroituneena. Hän ei enää ikinä säveltänyt harpulle, tuolle juutalaisten ja kristittyjen taivaalliselle soittimille - Salomon temppelissähän oli 4000 harppua - jota nykypäivänä käytetään sairaaloissa ja vanhainkodeissa musiikkiterapeuttisen vaikutuksensa vuoksi. Ei. 14.12.1784 tapaamme Mozartin Wienissä vihkiytymässä vapaamuurariksi paikallisessa loosissa, vastoin kasteessaan saamaansa toiseen etunimeen sisältyvää kehotusta. Viihtyipä hän myös transsylvanialaisen naturalistin Ignaz von Bornin loosin kokouksissa. Born oli valistusliikkeen, mistä liberalismi, humanismi, ateismi, kommunismi ja monet nykypäivän ongelmat kumpuavat, merkittävimpiä voimia.
 
Erään loosin nimi oli Illuminati. Sen oli perustanut Mozartin ystävä, kirkko-oikeuden professori Adam Weishaupt. Siellä palvottiin Jumalan sijasta Luciferia ja vietiin valistusaatetta eteenpäin. Sillä Saatana, tuo entisaikojen peto ja langennut enkeli, jonka Jumala viskasi Taivaasta maahan ja joka valon tuojana petollisesti ihmiselle näyttäytyy, oli mennyt Adam Weishauptiin. Saatanan ensimmäisiä suuria saavutuksia oli Ranskan suuri vallankumous 1789.
 
Muutamista asiavirheistä huolimatta mukaansatempaavasti kirjoitettu. Fakta ja fiktio sekoittuvat kirjoituksessasi kiehtovalla tavalla.
 
Mozarthan sai potkut vasta 1781 idomeneon esityksen jälkeen tai oikeammin irtisanoutui colloredon palveluksesta jonka jälkeen hän asettui vapaana taiteilijana wieniin asumaan jossa keisari joosef II oli anekdootin mukaan huomauttanut mozartille että seraljiooppera oli "liian kaunista meidän korvillemme ja että siinä oli liian paljon nuotteja" johon mozart vastasi "juuri niin paljon kuin tarvitaankin".
 
Keisari totesi anekdootin mukaan myös don giovannista että ooppera on jumalainen ja vielä kauniimpi kuin figaro mutta ei mikään suupala wieniläisilleni johon mozart vastasi antakaa heille vain aikaa pureskella sitä. Mozart todella inhosi huilua soittimena kirjoittaen mm, että tulen oikein voimattomaksi kun olen pakotettu kirjoittamaan soittimelle josta en pidä.
 
Lisäksi väite että mozartin musiikista ei pariisissa innostuttu on vailla todellisuuspohjaa ajatellen pariisinsinfonian osaksi tullutta menestystä jota säveltäjä juhli syömällä suuren annoksen jäätelöä. mozart ei myöskään käsittääkseni antanut harpunsoiton opetusta johon hänellä ei olisi ollut pätevyyttäkään. eräiden suurten teosten joutuessa kadoksiin pariisissa, kuten miserere kuorolle ja alkusoittosinfonia, mozartin merkittävimmiksi teoksiksi jäivät e molli sonaatti viululle ja pianolle ja a molli pianosonaatti yleisökappaleeksi sävelletyn pariisin sinfonian ohella. Hildesheimer on luonnehtinut huilu ja harppukonserttoa merkityksettömäksi teokseksi joten se ei myöskään liene kauniimpaa musiikkia kuin muut mozartin teokset. se on sinun subjektiivinen näkemyksesi asiasta. Luultavasti mozart osasi jonkin verran ranskaa.
 
mitä musiikkia nykyään kuuntelet?

Aikoinaan myös ilmeisesti sinänsä vähemmän merkittävän mozartin pariisissa tilauksesta säveltämän huilu ja harppu konserton avausosa tai finaali suggeroi minut täysin yllättäen paratiisimaisen lumoavaan psykofyysiseen tilaan kävellessäin muissa ajatuksissa jotakin kauppakujaa pitkin kaupungilla jossa musiikki tulvahti kaiuttimista kesken patikoimisen täysin odottamatta ja yllättäen mennen suoraan tajuntaan unohtaessain hetkeksi kokonaan missä ja kuka olin tai minne olin menossa kuin enkelten lumoavaa soittoa paratiisissa lumoutuneena kuunnellen.

Teoksen merkityksestä on esitetty hyvin erilaisia arvioita. Mozart ei pitänyt kummastakaan soittimesta mutta teos ei ole silti vailla melodista viehätystä ja lumovoimaa.

levesinet: Vilpitön musiikki ei ala tyhjästä nuottiviivastosta tai nopanheitosta. Jos ei ole mitään sanottavaa, ei kannata kirjoittaa nuotteja.
.
 
Mistä se sitten alkaa? Suuri musiikki ei ole viatonta kuin luonto sikäli kun luonnolle voidaan antaa selllaisia attribuutteja kuin syytön tai syyllinen.
 
Musikalisches wurfelspielissähän on kysymyksessä vain mekaanisen arpakuution heittoon perustuvan sävellysmetodin tuloksista joita mozart ei suinkaan käyttänyt luovan musiikillisen älynsä vapautumisen tuloksena pyhityksen tuokiossa alkunsa saaneen luomisaktin apuvälineenä mestariteoksiaan luodessaan, vaan tarjosi sillä mahdollisuuden säveltämisen jaloon taiteeseen niillekin, joilla ei ollut siihen luontaisia lahjoja ja edellytyksiä, tällaisten säveltämisen apuvälineiden ollessa mozartin aikana oletettavasti jo entuudestaankin hyvin suosittuja, josta ovat todisteena erilaiset julkaistut laitokset, mozartin seuratessa ilmeisesti vain jo olemassaolevaa traditiota kehittäen sen pohjalta siitä oman metodinsa.

Yksilöllinen, kaikkitietävä, kaikenosaava nero on humanismin ihanne. Kun tämä yhdistetään pangermaaniseen tai nationalistiseen ajatteluun, on taipumus nostaa muutamia säveltäjiä selvästi ylitse muiden, varsinkin ulkomaalaisten yläpuolelle. Tämä johtaa henkilöpalvontaan.
 
Beethoven sävelsi itse musiikkia, joka oli edistyksellistä ja laadukasta. Mozartin tapauksessa tätä on vaikea arvioida. Ongelmana on se, että monet Mozartin (ja Haydnin) nimiin ajautuneet teokset eivät olleetkaan Mozartin (tai Haydnin) itse säveltämiä. Mozartin elinaikana oli melko yleistä, että kustantajat tai mesenaatit ostivat säveltäjiltä nuotteja ja samalla tekijänoikeudet nuotteihin, niin että nuotit voitiin julkaista jonkun muun nimissä. Beethovenin aikana tilanne kuitenkin muuttui niin, ettei säveltäjän tarvinnut toimia palvelijan roolissa.
 
Esimerkiksi kuuluisa Figaron häät -ooppera ei ollut Mozartin säveltämä. Mozart vain sovitti valmiin sävellyksen uuteen librettoon.
https://www.academia.edu/23700540/Figaro_-_Aria_of_the_Countess
 
Jupiter-sinfonian Mozart päiväsi omaan luetteloonsa 10.8.1788. Mutta Jupiter-sinfonia oli nuotteina Bonnissa viimeistään 1784, kun Neefe teetti inventaarin hovikappelissa. Ei Mozart säveltänyt sitä 1788. Sama ongelma Praha-sinfonian kohdalla.
 
Mozart-elämäkerrassaan Maynard Solomon toteaa, että ei löydy todisteita, että yksikään 25 ensimmäisestä Mozartin nimiin luetteloidusta sinfoniasta olisi Mozartin itse säveltämä.
 
Kyse ei siis ole pelkästään samasta ilmiöstä kuin Suomessa Sibeliuksen kohdalla. Kyllä Sibeliuksen aikana Suomessa toimi useita muitakin erinomaisia säveltäjiä, mutta ajan saatossa yhden annettiin nousta muiden yläpuolelle. Wien ja Salzburg tietysti suojelevat Mozart-brändiä, koska se vaikuttaa turismiin ja suklaa- ja likööritehtaan kannattavuuteen.
 
Italialaiset musikologit ovat jo kirjoittamassa wieniläisklassismin historiaa uusiksi. Sieltä on nousemassa esiin sellaiset nimet kuin Sammartini ja varsinkin Luchesi, Mozartin sinfonioiden säveltäjä ja Ludwig van Beethovenin musiikinopettaja, hovin kapellimestari Bonnissa.
https://www.youtube.com/watch?v=oKJ4LzMpMPk
 
Ranskalaisen Rameau'n rinnalle harmonian ja dissonanssien teoriallaan nousee Francesco Vallotti.
 
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen: Beethoven.

levesinet: Yksilöllinen, kaikkitietävä, kaikenosaava nero on humanismin ihanne. Kun tämä yhdistetään pangermaaniseen tai nationalistiseen ajatteluun, on taipumus nostaa muutamia säveltäjiä selvästi ylitse muiden, varsinkin ulkomaalaisten yläpuolelle. Tämä johtaa henkilöpalvontaan.
 
Beethoven sävelsi itse musiikkia, joka oli edistyksellistä ja laadukasta. Mozartin tapauksessa tätä on vaikea arvioida. Ongelmana on se, että monet Mozartin (ja Haydnin) nimiin ajautuneet teokset eivät olleetkaan Mozartin (tai Haydnin) itse säveltämiä. Mozartin elinaikana oli melko yleistä, että kustantajat tai mesenaatit ostivat säveltäjiltä nuotteja ja samalla tekijänoikeudet nuotteihin, niin että nuotit voitiin julkaista jonkun muun nimissä. Beethovenin aikana tilanne kuitenkin muuttui niin, ettei säveltäjän tarvinnut toimia palvelijan roolissa.
 
Esimerkiksi kuuluisa Figaron häät -ooppera ei ollut Mozartin säveltämä. Mozart vain sovitti valmiin sävellyksen uuteen librettoon.
https://www.academia.edu/23700540/Figaro_-_Aria_of_the_Countess
 
Jupiter-sinfonian Mozart päiväsi omaan luetteloonsa 10.8.1788. Mutta Jupiter-sinfonia oli nuotteina Bonnissa viimeistään 1784, kun Neefe teetti inventaarin hovikappelissa. Ei Mozart säveltänyt sitä 1788. Sama ongelma Praha-sinfonian kohdalla.
 
Mozart-elämäkerrassaan Maynard Solomon toteaa, että ei löydy todisteita, että yksikään 25 ensimmäisestä Mozartin nimiin luetteloidusta sinfoniasta olisi Mozartin itse säveltämä.
 
Kyse ei siis ole pelkästään samasta ilmiöstä kuin Suomessa Sibeliuksen kohdalla. Kyllä Sibeliuksen aikana Suomessa toimi useita muitakin erinomaisia säveltäjiä, mutta ajan saatossa yhden annettiin nousta muiden yläpuolelle. Wien ja Salzburg tietysti suojelevat Mozart-brändiä, koska se vaikuttaa turismiin ja suklaa- ja likööritehtaan kannattavuuteen.
 
Italialaiset musikologit ovat jo kirjoittamassa wieniläisklassismin historiaa uusiksi. Sieltä on nousemassa esiin sellaiset nimet kuin Sammartini ja varsinkin Luchesi, Mozartin sinfonioiden säveltäjä ja Ludwig van Beethovenin musiikinopettaja, hovin kapellimestari Bonnissa.
https://www.youtube.com/watch?v=oKJ4LzMpMPk
 
Ranskalaisen Rameau'n rinnalle harmonian ja dissonanssien teoriallaan nousee Francesco Vallotti.
 
Vastaus alkuperäiseen kysymykseen: Beethoven.
 
Todelliset nerot ovat usein monomaaneja eivät suinkaan kaikenosaavia yleisneroja renesanssinerojen tavoin.
 
Mozartin teosten laadukkuus todistaa ettei hän varastanut niitä keneltäkään muulta keskinkertaiselta säveltäjältä vaikka tuon ajan kopistit sitä usein yrittivätkin. Kuka mozartin nimiin pistetyt teokset on sitten säveltänyt jollei mozart itse?
 
Nero tuotteistaan tunnetaan ja että mainitut sävellykset ovat juuri mozartin teoksia hänen käsialastaan, päiväyksestään ja nimikirjoituksestaan, uusimmista vesileimatutkimuksista ja objektiivisesta olemassaolostaan persoonana joka vaikka onkin pelkkä mielle tiedoitsevan subjektin älyssä mutta jolla on myös olemassaolo itsessään metafyysisenä oliona sinänsä josta myös hänen musiikkinsa todistaa välittäessään assosiaatioita joihinkin menneisiin koettuihin järkytyksiin katastrofin sublimoinnissaan, empiirisesti aikalaisten, ja constanzen, leopoldin ym tiedoitsemana tahtona, syntymätodistuksesta ja kirjeistä joiden ikä voidaan määrittää. Metafyysiselle oliolle sinänsä ei voi olla mitään perustetta koska se on perusteeton.

hildesheimerin mukaan mozartista on tuhatmäärin todisteita. eikä tekijä ole oleellinen vaan teokset riippumatta kuka ne on luonut ja jonkunhan on täytynyt ne säveltää. hildesheimerin mukaan mozartin musiikki kaanoneissaankin kohoaa niin paljon suggestionsa aiheen ylle että sen tekijä jää luoksepääsemättömäksi. mozart on arvoitus jota emme koskaan pääse likelle.

En voi esittää sinulle alkuperäisiä nuottikäsikirjoituksia joita minulla ei ole mutta voit tiedoita itse musiikillisen älyn luomien teosten korkeimman metafyysisen merkityksen tiedoitsemisen puhtaana subjektina ja kokea sen inspiraatiosta syntyneen älyn vapautumisen tuokion minkä mozart koki teoksiaan luodessaan valtaisan objektivoidun tunnehehkun ottaessa mitä suurimmassa kontemplaatiossa tajunnan kokonaan valtoihinsa yhtä tuoreena kokemuksena kuin silloin kauan sitten sillä aikakin on vain illuusio.
 
Onhan melartin nykyään arvostettu säveltäjä kuten oli vielä enemmän omana aikanaan säveltäen kilpaa sinfonioita sibeliuksen kanssa mutta useimmat sibeliuksen jälkeen tulleet säveltäjät ovat joutuneet epäoikeudenmukaisesti hänen varjoonsa vaikka todellista syytä tähän ei olisikaan mutta ilmeisesti täälläkin halutaan suojella sibelius brändiä niin huolella että on hänen etunsa mukaista pimittää muiden laadukkaiden sinfonikkojen olemassaolo ettei sibelius brändi kärsisi siitä. Monet sibeliuksen jälkeen tulleet säveltäjät loivat sinfonioitaan kun ainolan hiljaisuus oli jo alkanut.
 
Eikä giuseppe sammartinin varhaisklassismista ole mozartin suuruudelle minkäänlaista uhkaa kun hänen sinfonioitaan voi tuskin verrata haydnin varhaissinfonioihinkaan epätasaisessa laadussaan. Miten voit sotkea hänet wieniläisklassismiin kun hän vaikutti milanossa v 1775 saakka. Andrea luchesi taasen toimi bonnissa. kaukana wienistä. hänen pianokonserttonsa on kuin lapsi mozartin kynästä. ei siis mitään merkittävää.
 
Jupiter sinfoniassa mozart lainaa vain pari kuukautta aiemmin säveltämänsä buffoaarian un baco di mano melodiaa joka todistaa sen olleen sävelletyn v. 1788 jälkeen. Joidenkin mozartin varhaissinfonioiden aitous on kyseenalainen ja joidenkin teosten päiväystä on peukaloitu mutta mozartin omaan teosluetteloonsa v 1784 alkaen merkitsemät teokset ovat epäilyksettä aitoja.

Nimimerkit levesinet ja megatherium esittävät molemmat osittain pehmeitä argumentteja ja sitä kuuluisaa toisen käden tietoa, vaikkakin mehevin sanakääntein. En voi kumpaakaan automaattisesti pitää oikeassa olevana. Olisin toki taipuvainen ostamaan tutkijan esittämän näkemyksen varmempana, vaikka lopulta kyse on tulkinnoista.
 
Meidän on tyydyttävä omiin epävarmoihin ja dynaamisiin tunteisiimme ja pyrittävä luottamaan siihen oman pään tuottamaan näkemykseen "paremmasta". Olen silti mieltä, että kullekin kuuntelijalle "sopiva" on hyvää selkeästi sujuvampi termi.
 
Tosiasioista on hankala kiistellä mutta makuasiat, ah, siinäpä on mahdollisuus ja tila jokaiselle innokkaalle.

ituvirtanen: Nimimerkit levesinet ja megatherium esittävät molemmat osittain pehmeitä argumentteja ja sitä kuuluisaa toisen käden tietoa, vaikkakin mehevin sanakääntein.
 
Totta. Mulle ei ole ihan valjennut nimimerkin Megatheriumin agenda. Meinasin alkaa taannoin keskustelemaan jotain kanssaan, mutta jäi jotenkin semmonen olo, että hänellä oli tapana vastata ikään kuin hiukan sivuun. Sitten vähän guuggeloin, niin huomasin, että sanasta sanaan samoja tekstejä tuntui löytyvän muualtakin netin syövereistä.
 
Kaikenlaisia kulkijoita. Kaippa tälläkin sitten joku tarkoitus on. Jos ei muille, niin ainakin julistajalle itselleen.

Iiwana-80: Totta. Mulle ei ole ihan valjennut nimimerkin Megatheriumin agenda. Meinasin alkaa taannoin keskustelemaan jotain kanssaan, mutta jäi jotenkin semmonen olo, että hänellä oli tapana vastata ikään kuin hiukan sivuun. Sitten vähän guuggeloin, niin huomasin, että sanasta sanaan samoja tekstejä tuntui löytyvän muualtakin netin syövereistä.
 
Kaikenlaisia kulkijoita. Kaippa tälläkin sitten joku tarkoitus on. Jos ei muille, niin ainakin julistajalle itselleen.
 
Ei oikein minullekaan kun joku väittää mozartin itsensä säveltämiä ja signeeraamia kypsän kauden teoksia jonkun muun säveltämiksi.
 
Ja kyllähän me keskustelimmekin mutta ilmeisesti esittämäni suuri fakta määrä oli sinulle liikaa kun lyttäsin erään hyllyssäsi olleen musiikkikirjan virheelliset tiedot mozartin sinfonioiden lukumäärästä. Miksi guuggeloit? Epäilitkö etteivät ne olleet omia tekstejäni? Kyllä olivat. oikeaa tietoa voi käyttää uudestaan jos se on tarkoituksenmukaista. Luepas uudelleen ne viestit niin huomaat että vastasin suoraan kysymykseen enkä sivuun.
 
Figarosta on mozartin ja hänen vaimonsa välisessä kirjeenvaihdossakin niin paljon tietoa kun hän esimerkiksi kirjoittaa kerjäläisten kadulla tanssivan figaron suosituimpien melodioiden tahdissa jotka oli muutettu katrilleiksi ja kontratansseiksi sekä todeten sen olevan hänelle suuri kunnia ettei voi ajatella tämän kunnian kuuluvan jollekin toiselle jonka työn mozart olisi varastanut. Vesileimatutkimuksilla on vielä mahdollista määrittää käsikirjoituksen ikä.

ituvirtanen: Nimimerkit levesinet ja megatherium esittävät molemmat osittain pehmeitä argumentteja ja sitä kuuluisaa toisen käden tietoa, vaikkakin mehevin sanakääntein. En voi kumpaakaan automaattisesti pitää oikeassa olevana. Olisin toki taipuvainen ostamaan tutkijan esittämän näkemyksen varmempana, vaikka lopulta kyse on tulkinnoista.
 
Meidän on tyydyttävä omiin epävarmoihin ja dynaamisiin tunteisiimme ja pyrittävä luottamaan siihen oman pään tuottamaan näkemykseen "paremmasta". Olen silti mieltä, että kullekin kuuntelijalle "sopiva" on hyvää selkeästi sujuvampi termi.
 
Tosiasioista on hankala kiistellä mutta makuasiat, ah, siinäpä on mahdollisuus ja tila jokaiselle innokkaalle.
 
Mitä ihmeen pehmeitä argumentteja? minä esitän selvää faktaa. Ylivoimaisesti suurin osa mozartin tuotannosta on autenttista Mozartia. Varsinkin ne myöhäiset teokset. Jotkut varhaiset italiassa syntyneet numeroimattomat sinfoniat ovat ehkä leopold mozartin käsialaa. Myöskään puhallindivertimento kv 289 ei ole mozartia.

megatherium: mozartin omaan teosluetteloonsa v 1784 alkaen merkitsemät teokset ovat epäilyksettä aitoja
 
Mozart ei koskaan sanonut, että hänellä olisi oma luettelo. 35 teosta on luetteloitu samalla musteella samalla kynällä - ei siis sitä mukaa kun uusi sävellys on syntynyt matkalla milloin missäkin kaupungissa. Paperilaatu on erilainen kuin missään Mozartin kirjeessä tai nuottipaperissa. Sidonta ja kannet on ajoitettu 1800-luvun alkuun. Päivämäärissä on ongelmia, nuoteissa on ongelmia. Käsiala ei täsmää. Vesileiman perusteella saadaan kuitenkin arvio takarajaksi, 1802.
https://www.youtube.com/watch?v=wIrhNgDTlmw
44:30
 
megatherium: Kuka mozartin nimiin pistetyt teokset on sitten säveltänyt jollei mozart itse?
 
Anton Eberl varoitti Constanzea toistuvasti siirtämästä teoksia miesvainaansa nimiin. Hän kirjoitti leipzigiläiseen sanomalehteen, miten kolme hänen sävellystään oli jo ilmestynyt musiikkiliikkeisiin Mozartin teoksina. Lehden toimittaja julkisesti syytti Constanzea varkaudesta.
 
Täytyyhän siellä olla jokunen aitokin joukossa, mutta esimerkiksi Pariisi-sinfonian kansisivulle joku on vain kirjoittanut "Luchese":n päälle "Mozart". Monien muiden partituurien kohdalla alkuperäinen kansisivu on revitty pois ja kirjoitettu uusi vanhan tilalle. Sillä tavalla alkuperäisen nimikirjoituksen saa kokonaan pois näkyvistä.
https://st.ilfattoquotidiano.it/wp- … ads/2016/03/Mozart-2-nuovo-9051.jpg
 
Jos Mozartin elinaikana oli julkistettu vasta kolme(?) "Mozartin sinfoniaa", niin mistä Köchelin luettelon 41 sinfoniaa ovat peräisin?
 
megatherium: Jupiter sinfoniassa mozart lainaa vain pari kuukautta aiemmin säveltämänsä buffoaarian un baco di mano melodiaa joka todistaa sen olleen sävelletyn v. 1788 jälkeen.
 
Myös K.541:n käsisuudelma-aaria on päivätty Luchesin Jupiter-sinfonian jälkeen, niin kuin jo Giorgio Taboga (k. 2010) totesi.
 
1784 Neefen inventaarissa Bonnissa luokkaan "de differents Auteurs" kirjattiin 10 sinfoniaa. Nykyään ne löytyvät Italian Modenan Estense-kirjastosta Mozartin nimellä arkistoituina.
 
Tabogan mukaan ne ovatkin niitä Andrea Luchesin sinfonioita, joiden Claudia Valder-Knechtges arveli vielä löytyvän ja joista Jean-Benjamin de La Borde vuonna 1780 kirjoittaa, että ne ovat Saksan ylimystön piirissä kysyttyä materiaalia.
"ses symphonies sont recherchées & applaudies en Allemagne, tandis que les Italiens même avouent que les Allemands l'emportent actuellement sur eux pour la Musique instrumentale"
https://gallica.bnf.fr/ark:/12148/b … 20musique%20ancienne%20et%20moderne
 
megatherium: Mozartin teosten laadukkuus todistaa ettei hän varastanut niitä keneltäkään muulta keskinkertaiselta säveltäjältä vaikka tuon ajan kopistit sitä usein yrittivätkin.
 
Figaron häät -oopperan nuottikirjoitusten vertaileva analyysi kertoo jotain ihan muuta.
 
megatherium: Mozarthan sai potkut vasta 1781
 
Olet oikeassa. 1.9.1777 päivätyllä dokumentilla Colloredo vain lomautti Wolfgangin.
Ja Theophilus oli järjestyksessä neljäs etunimi, ei toinen.
 
Myöskin on ennakoitavissa, ettei tämä italialainen tutkimustyö saa yleistä tunnustusta lähivuosikymmeninä, koska se on niin räikeässä ristiriidassa vallitsevaan käsitykseen.

levesinet: Mozart ei koskaan sanonut, että hänellä olisi oma luettelo. 35 teosta on luetteloitu samalla musteella samalla kynällä - ei siis sitä mukaa kun uusi sävellys on syntynyt matkalla milloin missäkin kaupungissa. Paperilaatu on erilainen kuin missään Mozartin kirjeessä tai nuottipaperissa. Sidonta ja kannet on ajoitettu 1800-luvun alkuun. Päivämäärissä on ongelmia, nuoteissa on ongelmia. Käsiala ei täsmää. Vesileiman perusteella saadaan kuitenkin arvio takarajaksi, 1802.
https://www.youtube.com/watch?v=wIrhNgDTlmw
44:30
 

 
Anton Eberl varoitti Constanzea toistuvasti siirtämästä teoksia miesvainaansa nimiin. Hän kirjoitti leipzigiläiseen sanomalehteen, miten kolme hänen sävellystään oli jo ilmestynyt musiikkiliikkeisiin Mozartin teoksina. Lehden toimittaja julkisesti syytti Constanzea varkaudesta.
 
Täytyyhän siellä olla jokunen aitokin joukossa, mutta esimerkiksi Pariisi-sinfonian kansisivulle joku on vain kirjoittanut "Luchese":n päälle "Mozart". Monien muiden partituurien kohdalla alkuperäinen kansisivu on revitty pois ja kirjoitettu uusi vanhan tilalle. Sillä tavalla alkuperäisen nimikirjoituksen saa kokonaan pois näkyvistä.
https://st.ilfattoquotidiano.it/wp- … ads/2016/03/Mozart-2-nuovo-9051.jpg
 
Jos Mozartin elinaikana oli julkistettu vasta kolme(?) "Mozartin sinfoniaa", niin mistä Köchelin luettelon 41 sinfoniaa ovat peräisin?
 

 
Myös K.541:n käsisuudelma-aaria on päivätty Luchesin Jupiter-sinfonian jälkeen, niin kuin jo Giorgio Taboga (k. 2010) totesi.
 
1784 Neefen inventaarissa Bonnissa luokkaan "de differents Auteurs" kirjattiin 10 sinfoniaa. Nykyään ne löytyvät Italian Modenan Estense-kirjastosta Mozartin nimellä arkistoituina.
 
Tabogan mukaan ne ovatkin niitä Andrea Luchesin sinfonioita, joiden Claudia Valder-Knechtges arveli vielä löytyvän ja joista Jean-Benjamin de La Borde vuonna 1780 kirjoittaa, että ne ovat Saksan ylimystön piirissä kysyttyä materiaalia.
"ses symphonies sont recherchées & applaudies en Allemagne, tandis que les Italiens même avouent que les Allemands l'emportent actuellement sur eux pour la Musique instrumentale"
https://gallica.bnf.fr/ark:/12148/b … 20musique%20ancienne%20et%20moderne
 

 
Figaron häät -oopperan nuottikirjoitusten vertaileva analyysi kertoo jotain ihan muuta.
 

 
Olet oikeassa. 1.9.1777 päivätyllä dokumentilla Colloredo vain lomautti Wolfgangin.
Ja Theophilus oli järjestyksessä neljäs etunimi, ei toinen.
 
Myöskin on ennakoitavissa, ettei tämä italialainen tutkimustyö saa yleistä tunnustusta lähivuosikymmeninä, koska se on niin räikeässä ristiriidassa vallitsevaan käsitykseen.
 
Mozart tiedosti äkisti oman merkityksensä 1784 ja ryhtyi pitämään omaa teosluetteloaan johon merkitsi ensimmäisenä Es duuri pianokonserton kv 449 numero 14 alkutahdit.
 
Uusimpien tutkimusten mukaan mozart sävelsi jopa 68 sinfoniaa. Mozart ei itse tosin niitä numeroinutkaan, niin monta numeroimatonta sekä kadonnutta mozartin sinfoniaa tunnetaan. Käsittääkseni, joko ensimmäiset biografit, tansakalainen diplomaatti Nissen, Constanzen toinen vaimo, tai teosluettelon laatija Ludwig Köchelin ansiota on niiden saattaminen kronologiseen järjestykseen kullekin sinfonialle systemaattisesti ja viimeisiin ajoitusta koskeviin tutkimuksiin pohjautuen, kuuluvaa järjestysnumeroa noudattaen.
 
Eihän esim. kauan mozartin 37. sinfoniana pidetty sinfoniaa mozart itse voinut pitää omana tuotoksenaan, kun ainoastaan adagio-osa on Mozartin säveltämä, loput Michael Haydnin, aiemmin sävellettyä tavaraa.
 
Myöskin Mozartin aikana Salzburgin vuosina säveltäjä itse kyhäsi monia virallista numerointia noudattamattomia ja standardoimattomia teoksia sinfoniaksi kulloisenkin tarpeen mukaan, niin serenadeista, kuin erillisistä finaaleiksi sävelletyistä osista yhdistettynä johonkin ooppera-alkusoittoon, elleivät ne sitten kelvanneet sellaisina 3-osaisessa italialaista alkusoittoa mukailevasa muodossaan , kuten Lucio Silan alkusoitto, nopea - hidas - nopea.
 
Mozart kyhäsi ainakin Ascanio in alban, Il re pastoren, La finta giardinieran ja Il sogno di Scipion alkusoitoista itsenäisen sinfonian säveltämällä niihin uuden finaalin, jotka myös on levytettynä vaikka complete Mozart editionissa Neville Marrinerin toimesta.
 
sinfoniain numerointi ei ole Mozartin itsensä aikaansaannosta ja teosluettelon tekemisenkin hän aloitti varsin myöhään, v. 1784, kun hän onnellisesti tajusi oman merkityksensä säveltäjänä. Omaan teosluetteloonsa hän ei siis sisällyttänyt 4 sinfoniaa enempää ja tuskin niitä numeroi yhdestä neljään. merkitsi vain kunkin teoksen alkutahdit vihkoseensa ja päiväyksen joinekin kommentteineen.

Neil Zaslawin tutkimuksiin perustuen näyttäisi siltä, että Mozart muokkasi kaikkien varhaisten oopperoiden ja oratorioiden, La betulia liberata ja Die Schuldigkeit des esrten gebots alkusoitoista napolilaisen sinfoniatradition mukaan itsenäisiä sinfonisia teoksia jotakin tilapäistä käyttötarkoitusta, juhlatilaisuutta tai muuta sellaista varten ruhtinasarkkipiispan hovissa Salzburgissa unohtamatta latinalaista kouluoopperaa, Apollo et Hyacintus, D 38, jonka Mozart sävelsi 11-vuotiaana.
 
Pointti on kuitenkin se, että tämä varsin keinotekoinen, mutta vakiintunut, tapa, numeroida Mozartin sinfoniat 1 - 41, on saanut alkunsa kustantaja Breitkopf & Härtelin julkaisemasta gesamtausgabesta v. 1877 - 1883. Joissakin levytyksissä käytetty tapa numeroida vailla numeroa olevat varhaissinfoniat numerosta 42 eteenpäin on täysin epäjohdonmukainen ja turha.

Ainakin Eberlin säveltämiä pianokappaleita tiedetään julkaistun jo vuonna 1788 virheellisesti Mozartin nimissä mutta köchelin luetteloon merkityt mozartin pianokappaleet ovat autenttista mozartia.
 
pariisin sinfoniaan on toisesta osasta olemassa myös vaihtoehtoinen versio kun mozart arveli että alkuperäisessä on liikaa modulaatioita pariisilaisten makuun mikä tulee ilmi leopoldin kanssa käymästä kirjeenvaihdosta yksityiskohtaisine sävellyssuunnitelmineen mm. sinfonian finaalin aloitusta koskien pariisilaisten maneerien vastaisesti mikä todistaa omasta puolestaan teoksen aitoudesta.
 
Parhaimmillaan figaron musiikki on niin nerokasta varsinkin toisen näytöksen finaalissa ja juuri mozartin tyyliin sävelletty ettei kukaan muu keskinkertainen säveltäjä olisi pystynyt moiseen suoritukseen. Sitä paitsi kuten edellä jo sanoin Figarosta on mozartin ja hänen vaimonsa välisessä kirjeenvaihdossakin niin paljon tietoa kun hän esimerkiksi kirjoittaa prahassa kerjäläisten kadulla tanssivan figaron suosituimpien melodioiden tahdissa jotka oli muutettu katrilleiksi ja kontratansseiksi että totesi sen olevan hänelle "suuri kunnia" ettei voi ajatella tämän kunnian kuuluvan jollekin toiselle jonka työn mozart olisi varastanut. Vesileimatutkimuksilla on vielä mahdollista määrittää käsikirjoituksen ikä. Lisäksi Lorenzo da ponte on omissa muistelmissaan kertonut mozartin oopperoista joiden libretisti hän oli.
 
Un baco di mano on päivätty joskus toukokuussa 1788 kun jupiter elokuussa 1788 ja jota mozart siteeraa sinfoniansa avausosassa.

ThomSai: Toisinaan Mozart, toisinaan Beethoven. Riippuu ihan omasta mielentilasta. En halua väittää kumpaakaan toistaan paremmaksi. Molemmilla on omat juttunsa, mitkä kiehtoo.
 
Mozartissa lienee parhaimmillaan sitä emotionaalista syvyyttä kuitenkin enemmän kuin Beethovenissa minkä olen itse heidän musiikkiaan kuunneltuani voinut todeta vertailtuani heidän musiikistaan saamiaan musertavia emotionaalisia kokemuksia keskenään ja vain Mozartin erään pianokonserton hitaasta osasta tavoittamani emotionaalinen kokemus oli niin syvä ja valtava että se otti tajunnan ja koko olemuksen joka solua myöten valtoihinsa ja tunki kuulohavainnonkin tahtona ulos tajunnasta ja puhtaan mielteen alueelle jäi jäljelle vain syvin objektivoitu tunne.

levesinet:
 
Kyse ei siis ole pelkästään samasta ilmiöstä kuin Suomessa Sibeliuksen kohdalla. Kyllä Sibeliuksen aikana Suomessa toimi useita muitakin erinomaisia säveltäjiä, mutta ajan saatossa yhden annettiin nousta muiden yläpuolelle. Wien ja Salzburg tietysti suojelevat Mozart-brändiä, koska se vaikuttaa turismiin ja suklaa- ja likööritehtaan kannattavuuteen.
 
Se että Sibeliuksen on annettu nousta kaikkien muiden ammattitaitoisten ja visionääristen, unohduksen yöhön vaipuneiden, suomalaissäveltäjien yläpuolelle on täysin keinotekoinen yritys kohottaa hänet asemaan jota hän ei askeettisella pettuleipäsinfoniallaan ansaitse ja johon hän omilla sangen vaatimattomilla resursseillaan, avuillaan ja säveltäjäkyvyillään ei olisi koskaan onnistunut pääsemään ja yltämään toisin kuin esim. Mozart tai Beethoven omana aikanaan ja mitä tulee Sibeliuksen sinfonisen musiikin onttouteen ja olemattomaan sisäiseen panokseen ja sen luuloteltuun syvimpään olemukseen joka niin selkeästi loistaa poissaolollaan hänen ulkokohtaisista ja frigideistä sinfonioistaan jotka eivät yllä ihmissielun syvimpiin sopukoihin tai luonnon ytimeen saakka eivätkä kosketa sydäntä kuten vaikka hänen aikalaisensa Melartinin pakahduttavan kauniit sinfoniat niin siinä mielessä Sibelius ei milloinkaan saavuta niitä korkeimpia ihanteita joita musiikki taidemuotona edustaa korkeimmassa metafyysisessä merkityksessä monien suomalaissinfonikkojen joutuessa sitä vastoin kärsimään Sibeliuksen musiikin räikeästä yliarvostuksesta siten että heidän teoksiaan on tähän päivään mennessä laiminlyöty törkeällä ja härskillä tavalla joka osoittaa markkinavoimien kaikkivoipaisuuden yleviin esteettisiin ihanteisiin nähden sillä puhtaasti musiikillisilta aspekteilta suurien vaiettujen sinfonikkojen katoamista ohjelmistosta ja äänilevyiltä ei voi selittää jollei kysymys ole vain ihmisten ahneudesta ja rahan himosta koska kyseinen suuntaus johtuu myös perinteisemmän ja modernimman suomalaisen säveltaiteen väärästä tasapainottamisesta ohjelmistossa ja edellisen heikosta arvostuksesta.
 
Olen saanut tänään muutaman tunnin mittaisen rautaisannoksen Melartinin ja Tuukkasen sinfonioita joita olen kuunnellut langattomilla JBL kuulokkeilla välillä niin pakahtuneena että oikein rintakehääni on pakottanut vielä kuuntelusession jälkeenkin musiikin poltteinen hurmio. Sibeliuksesta ei sellaista voisi kuuna päivänäkään kuvitella kokevansa vaikka sitäkin tuli yritettyä mutta Melartin ja Tuukkanen veivät voiton. Olisipa konserttiohjelmistoissakin käytössä näiden säveltäjien välistä todellista peremmuutta mittaava oikea marssijärjestys joka kuvastaisi heidän musiikkinsa herättämää poltteista intohimoa. Aluksi innostuin kuuntelemaan Melartinin sinfonioita kun sain langattomat JBL kuulokkeet toimimaan läppärissäni ja aloitin kuuntelusession Melartinin 2. sinfonialla jota finaaliin saakka kuunneltuani siirryin tuukkasen meri sinfonian 3. osaan ja hämmästelin siitä löytämiäni loputtoman rikkaita orkestraalisia detaljeja joita kaikkia en ollut aiemmin tiedoinnutkaan ja siitä edelleen Melartinin 3. sinfoniaan oramon johtamana, 4. ja 5. sinfoniaan jussi jalaksen pakahduttavana tulkintana kunnes kaikeksi lopuksi järkytin itseäni tuukkasen 6. sinfonialla jota kuutelin sängyssä maaten
 

Mielestäni säveltaiteemme tila on sikäli hälyttävä että se muistuttaa yhä enemmän Mozartin ajan wieniläisten musiikkimakua jonka mukaan toissapäivän tuottajia ei kukaan tuntenut edes nimeltä yleisön vaatiessa koko ajan jotain uutta tai ainakin sitä tunnutaan sille jatkuvasti tarjoiltavan sen mielipiteitä lainkaan kuulematta.
 
Olen pyrkinyt omassa musiikillisessa ravintoympyrässäni suosimaan sellaisten säveltäjien musiikkia jota ei voida parhaimmallakaan tahdolla kutsua populariteetin poispilaamaksi.
 
Nyt sain haltioituneena ja pakahtuneena musiikin kauneudesta nauttia ja tutustua vielä 50-luvulla ohjelmistoissa usein esiintyneen Kalervo Tuukkasen sinfoniaan n:o 3 meri joka on säveltäjänsä 1. sinfoniatrilogian ja myös kotimaisen vokaali-ja kuorosinfoniakirjallisuuden huippuja ja hienoimpia saavutuksia vitalistiseksi luonnehdittuja ulkoisia mielikuvia kutsuvissa alluusioissaan kertoen merellisestä matkasta lontooseen olympialaisten taidekilpailissa voitetun toisen palkinnon hakumatkasta alkuitunsa siinneenä, muodostuen impressionististen ja madetojalta poimittujen vaikutteiden persoonalliseksi synteesiksi joka ylittää tosiaan vaatimattomammat kansallisromanttiset lähtökohtansa tyyliltään, meren kuohuvien vaahtopäiden maininkien ja tyynnyttävien suvantokohtien kontrastoivan jännitteiseen alteraatioon yltävässä draamallisessa kerronnassaan jolle ei voi löytää esikuvia juuri wagnerin musiikkidraamallista kehyskiertiötä ja kyklonia lähempää oltakoonpa aristoteleen väittämistä mitä mieltä tahansa jos kohta ei vertailukohtiakaan ainakaan perinteisestä sinfoniakirjallisuudesta vaikka ralp vaghan williamsin tiedetään säveltäneen tahollansa oman meri sinfoniansa niinikään numeroltaan 3

No Beethoven. Mozartin musa ei oikein tahdo sytyttää, ei tiedä syytä, mutta näin on.

Iiwana-80: No Beethoven. Mozartin musa ei oikein tahdo sytyttää, ei tiedä syytä, mutta näin on.
 
Ehkä se johtuu sitä että toisin kuin Beethovenille kaikkinaiset temaattiset käsitteet ovat vieraita Mozartin absoluuttiselle musiikille jota leimaa saavuttamattomuuden ja tavoittamattomuuden tuntu. Kyllä minua sytytti taannoin RSO:n konsertissa esitetty Mozartin 39. sinfonia.
 
Minua ei oikein sytytä enää amatöörin yksinkertaisia motiiveja viljelevän Beethovenin mahtipontisuus, rytminen iskevyys ja soinnillinen karuus sinfonikkona tässä Melartin huumassa jonka pauloihin olen jälleen joutunut vaikka kylläkin myös muut 1900 luvun postromanttiset suomalaissinfonikot kuten Tuukkanen, Fordell, Aaltonen, Leiviskä, Karjalainen, Pesonen, Fougstedt, Saikkola, Ringbom jne. sikäli kun heitä saa kuullakseen saavat lumoutumaan ja pakahtumaan herkemmin sekä sydämeni sykkimään energisemmin paitsi ehkä syvätasolla kuin Beethoven pelkistetyssä ilmaisu-ja muotokielessään kuin kiveen hakattuine kolmen g sävelen ja es urkupisteen rytmimotiiveineen tatatataa josta Beethoven kertoi että näin kohtalo kolkuttaa ovelle.
 
Tajusin sen viiveellä että joku syvällisempikin musiikki kuten Beethoven amatöörin yksinkertaisissa motiiveissaan ei välttämättä vaikuta soinnillisella hienostuneisuudellaan ja melodisella kauneudellaan yhtä nopeasti tunteisiin, tahtoon ja affekteihin kuten jonkun Tuukkasen Meri sinfonian spotifysta kateissa oleva laaja avausosa tai Melartinin musiikki joka saa ehkä pakahtumaan ja haltioitumaan herkemmin pitkälinjaisemmilla heti kerralla kompleksisten ja laajakaaristen teemojen pakahduttavalla kauneudella mutta ei välttämättä tee syvätasolla niin musertavaa vaikutusta ja tuota katharsista kuin Beethovenin kaltaisen loogisen äärimmäisyysajattelijan taide joissakin keskikauden sinfonioissaan mutta en oikeastaan tiedä tätä asiaa koska en ole milloinkaan kuunnellut Melartinia samalla metodilla kuin Mozartia ja Beethovenia pureutuen musiikin ytimeen saakka eikä tuo kokeilu näytä nytkään onnistuvan kun en osaa käyttää langattomia JBL kuulokkeita läppärissäni.
 
Tajusin viiveellä sen että Melartin on sinfonikkona myös vakava säveltaiteilija eikä ainoastaan kansanomaisten ja salonkityylisten perifeeristen pikkukappaleiden ja näytelmämusiikin ala prinsessa ruususen juhlamarssin säveltäjä.

On lisäksi huomautettu että Mozartílle ei ajallisista syistä ollut suotu kykyä kukistaa kohtalon synkkiä voimia beethoveniaanisessa mielessä mutta Hildesheimer arvelee ettei Mozartilla ollut tarvettakaan kukistaa minkäänmoisia voimia koska se oli hänen absoluuttiselle musiikilleen vierasta.