Klassinen ›

Itse olen vakuuttunut että mozart on suurin säveltäjä kautta aikain perustuen mozartin musiikista saamiini syviin emotionaalisiin kokemuksiin jotka olivat beethovenista saamiani kokemuksia suurempia ja syvällisempiä. kerran tosin jouduin peräti keskeyttämään beethovenin myöhäiskvartettojen meditoinnin nivustaipeiden valtimoiden jyskytyksen aiheuttamien epämiellyttävien tuntemusten vuoksi kun olin mielikuvissani matkalla tähtiin.
 
Beethovenista olisi hyvinkin voinut tulla aivan mozartin veroinen säveltäjä jos hänen kehityksensä olisi jatkunut 9. sinfonian ja viimeisten kvartettojen viitoittamaan suuntaan josta osoituksena 10. sinfonian kaunis johdanto osa joka jäi pöytälaatikkoon.
 
beethovenhan mielletään titaaniksi joka kamppaili kohtalon voimien kanssa ja kykeni ne kukistamaan kun kaikenlaiset temaattiset käsitteet olivat mozartin absoluuttisellle musiikille vieraita eikä hänen tarvinnut kukistaa mitään synkkiä demonisia voimia beethoveniaanisessa mielessä. voimme vakuuttaa ettei hän halunnut mitään sellaista.
 
Beethovenin nykylääketieteen keinoin paranettavissa olevasta otoskleroosista johtunut etenevä kuurous ei tuo mitään lisäarvoa säveltäjän musiikkiin vaan pikemminkin se voi vaikuttaa laatua heikentävästi ja välittyyhän beethovenin 9 sinfoniastakin aika erikoinen sointikuva joka johtui juuri hänen kuuroudestaan. kolme g sävelen iskua ja es urkupiste tyyppisistä amatöörin yksinkertaisista motiiveista huolimatta beeethoven omasi ammattilaisen kehittelytaidot.
 
hänen pisimmälle viedyksi teoksekseen jäi 7-osainen cis molli kvartetto joka on hänen omien sanojensa mukaan koottu sieltä täältä poimituista palasista ja jota voi kutsua uudeksi lähdöksi kohti entistä suuremman vapauden ihannetta.
 
jos beethovenin suunnitelmat olisivat toteutuneeet uudet teokset olisivat luultavasti entistä vähemmän vastanneet ajan tarvetta, ajan jossa usko ihmisyyteen oli väistymässä väkivaltaisen todellisuuden tieltä. mm alkuaineet aiheinen teos jota hän suunnitteli vanhan ystävänsä kufnerin kanssa tai requiem. josta hän sanoi että sen tulee olla levollista musiikkia johon ei tarvita mitään pauhua.
 
mozart on kuitenkin onnistunut luomaan musiikkiinsa beethoveniakin suuremman tavoittamattomuuden ja emotionaalisen syvyyden tunnun ja jollakin tavoin ohjelmallisessa objektivisuudessaa ainutkertaisen elementin olkoonkin että joskus kiire, wieniläisten maku, tai luomisvoiman hiipuminen tahi colloredon hovin tarpeet verottivat osansa mozartin neroudesta.
 
mozartia voidaan pitää täydellisempänä meedionsa hallitsijana kuin beethovenia. beethovenin sävellystyö oli kovan työn takana kun mozart sävelsi helposti kuin hengitetään. silti hänen musiikkinsa on niin uskomatonta kuten ashkenazy on sanonut että mitkään sanat eivät riitä kuvaamaan sitä. mozartin musiikki on hyvin täydellistä ja hyvin korkealla laatutasolla. hänen musiikkinsa kumpuaa yhtenäisesti sisäisestä orgaanisesta visiosta ja edustaa jotakin eksistenssin perimmäistä tarkoitusta ollessaan miltei irtaantunut olemassaolosta kun beethoven on uskollista sille. itse en enää oikein innostu beethovenista vaikka hän kieltämättä onkin mozartin ohella suurin säveltäjä. aivan kuten beethovenin kohdalla nautimme mozartia kuunnellessa erään ihmnisen katastrofin sublimoinnista ja koemme katharsiksen.
 
Onko täällä beethovenin faneja?

megatherium:hänen musiikkinsa kumpuaa yhtenäisesti sisäisestä orgaanisesta visiosta ja edustaa jotakin eksistenssin perimmäistä tarkoitusta ollessaan miltei irtaantunut olemassaolosta kun beethoven on uskollista sille. itse en enää oikein innostu beethovenista vaikka hän kieltämättä onkin mozartin ohella suurin säveltäjä. aivan kuten beethovenin kohdalla nautimme mozartia kuunnellessa erään ihmnisen katastrofin sublimoinnista ja koemme katharsiksen.
 
Onko täällä beethovenin faneja?
 
Eksistensseistä en tiedä mitään, mutta mulla on kyllä semmonen tietämys tai olo, että Mozartin sävellystyön "helppous" on enemmänkin näennäistä. Sen sijaan hänellä oli verraton muisti ja hän tietääkseni sävelsi hyvin pitkälti etukäteen mielessään ja itse "säveltäminen" oli sitten lähinnä puhtaaksikirjoitusta. Merkittävä säveltäjä kyllä varmasti Mozart oli, vaikka edustikin aikanaan populaarikulttuuria.
 
Kun sitten nimenomaan kysytään, niin jos valita pitää, niin mieluummin pistän soimaan jotain Beethovenia kun Mozartia. Faniudestakaan en tiedä mitään.

Iiwana-80: Eksistensseistä en tiedä mitään, mutta mulla on kyllä semmonen tietämys tai olo, että Mozartin sävellystyön "helppous" on enemmänkin näennäistä. Sen sijaan hänellä oli verraton muisti ja hän tietääkseni sävelsi hyvin pitkälti etukäteen mielessään ja itse "säveltäminen" oli sitten lähinnä puhtaaksikirjoitusta. Merkittävä säveltäjä kyllä varmasti Mozart oli, vaikka edustikin aikanaan populaarikulttuuria.
 
Kun sitten nimenomaan kysytään, niin jos valita pitää, niin mieluummin pistän soimaan jotain Beethovenia kun Mozartia. Faniudestakaan en tiedä mitään.
 
jos mozart edusti aikansa populaarikulttuuria niin mitä se sen aikainen korkeakulttuuri sitten mahtoi olla?
 
Kyllähän silloinkin laulettiin joitakin kapakkarenkutuksia ja kansanlauluja jotka olivat enemmän sitä populaarimpaa musiikkia kuin sinfoniat tai konsertot ja joista se mozartkin silloin tällöin ammemnsi ideoita teoksiinsa kuten kissa se hiiriä jahtasi(?) laulun säe metsästyskvarteton finaalissa. taikahuilun papagenon aariat edustanevat ehkä enemmän tällaista populaarimpaa ainesta esikaupungin yleisön makua silmälläpitäen. mozart ehkä kantoi kortensa kekoon lukuisilla tekstiltään räävittömillä kaanoneillaankin jotka saattoivat olla hieman populaarimpia kuin hänen vakavampi vokaalimusiikkinsa konserttiaarioineen ja oopperoineen. tosin kerjäläisetkin intoutuivat tanssimaan figaron tahdissa prahassa katrilleiksi muutettuna.
 
Mozartille oli tosiaan suotu kyky säveltää päässään valmiiksi rakenteeltaan jopa kokonaisen oopperan tai sinfonian mittaisia laajamuotoisia teoksia ennen kuin hän merkitsi teoksestaan muistiin nuottiakaan nuottipaperille tai partituuriin kyeten siitä huolimatta muistamaan sävellyksen mielessään pienimpiäkin detaljeja myöten ulkoa jopa pidempiä aikoja valokuvamaisen tarkasti? Isälleen leopoldille mozart raportoi idomeneon sävellystyöstä kirjeitse:" Sävelletty on jo kaikki mutta ei vielä merkitty muistiin "

megatherium: jos mozart edusti aikansa populaarikulttuuria niin mitä se sen aikainen korkeakulttuuri sitten mahtoi olla?
 
Niin, tuo on hyvä kysymys. Lähinnä sitä kirjoittaessani ajattelin Mozartin kuuluisuutta ja hyväpalkkaisuutta parhaina vuosinaan. Populaarikulttuurunimitys ei varmaakaan ollut ihan osuva.
 
Mutta juu, minulle Mozart ei edusta ylintä hengen hegemoniaa. Ei myöskään Beethoven, mutta hänen teoksensa saa kyllä jotain väreilemään sisikunnassa eri tavalla kun Mozartin.
 
Ei näitä voi paremmuusjärjestykseen laittaa. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Myös yksilön maku voi muuttua ajan saatossa. Jos joku pitäisi nostaa yli muiden, niin ehkä se sitten olisi Johan Sebastian Bach, mutta se on sitten jo ihan eri aikakauden asiaa

Iiwana-80: Niin, tuo on hyvä kysymys. Lähinnä sitä kirjoittaessani ajattelin Mozartin kuuluisuutta ja hyväpalkkaisuutta parhaina vuosinaan. Populaarikulttuurunimitys ei varmaakaan ollut ihan osuva.
 
Mutta juu, minulle Mozart ei edusta ylintä hengen hegemoniaa. Ei myöskään Beethoven, mutta hänen teoksensa saa kyllä jotain väreilemään sisikunnassa eri tavalla kun Mozartin.
 
Ei näitä voi paremmuusjärjestykseen laittaa. Yksi tykkää yhdestä, toinen toisesta. Myös yksilön maku voi muuttua ajan saatossa. Jos joku pitäisi nostaa yli muiden, niin ehkä se sitten olisi Johan Sebastian Bach, mutta se on sitten jo ihan eri aikakauden asiaa
 
Minulle mozart ja beethoven ovat kaksi korkeimpaan arvoluokitukseen kohoavaa eri aikoina elänyttä neroa joille yhteiskunta antoi erilaiset tehtävät.
 
Mozartista olen tosin kokenut beethoveniakin syvemmän meditatiivisen tilan jossa kuten olen kuvaillut auringon kaltainen häikäisevä valopallo väikkyi tajunnassani, kylmät hikikarpalot valuivat noroina rintamuksessani ja nivustaipeiden valtimot jyskyttivät kiivaasti ja aivoni olivat kuin tulessa enkä muistanut musiikista nuottiakaan tullessani takaisin maan päälle. ja tämä jo kv 459 kuunnellessa kun olin ensin syvästi liikuttunut adolf goldschmittin mozart biografiasta.
 
Beethovenista tosin koin katharsiksen mutten aivan mitään vastaavaa kuten mozartista. beethovenin aiheuttaman elämyksen jälkeen morkkikseni oli pois pyyhitty ja olin täynnä energoiaa ja iloa.
 
On kuitenkin todettava että joskus kiire, wieniläisten maku, tai luomisvoiman hiipuminen tahi colloredon hovin tarpeet verottivat osansa mozartin neroudesta. ja niinpä meillä on mm. 25. pianokonsertto jossa kiireen jäljet kuuluvat selvästi jos eivät jo c molli konsertossa.

 
schubert sijoittuu myös aivan kärkikastiin vaikka hänelle ei ollut suotu aikaa senkään vertaa säveltää mestariteoksia. sitten tulee haydn ja delius sekä meikäläisittin melartin , tuukkanen , fougstedt, ym.
 
Bachin musiikki on jotenkin kumman intohimotonta, liian objektiivista ja jossain määrin sentimentaalistakin apaattisuuden lisäksi, en saa otetta hänen musiikkiinsa. hänen tuotannossaan on selkeästi ylipaino klaveerimusiikilla. bachin voi tosin mieltää universaaliksi neroksi mutta minun makuuni hän ei ole joistakin kieltämättä mahtavista urkuteoksistaan huolimatta.

Beethoven oli ensimmäinen konserttimusiikin säveltäjä johon joskus tykästyin, eli mulla on varmaan jonkinlaista lukkarinrakkautta sitäkin kautta. Mozartiin en ole saanut juuri mitään kontaktia, en kyllä ole järin myöskään yrittänyt. Ehkä pitäisi yrittää korjata asia.
 
Johan Sebeastiania pidin pitkään tyhjänpäiväisenä tiluttajana, kunnes sitten omissa harjoitusvihoissa tuli vastaan hänen pieniä ja helppoja kappaleita, jolloin koin ikään kuin valaistuksen. Yksi pieni nuotti oikeassa kohdassa voi olla juuri se juttu. Voi joitain Bachin kappaleita varmaan apaattisiksikin luonnehtia, mutta tuotanto on niin valtava, että kaikkea löytyy joka lähtöön.
 
Rick Beato on tehnyt pienen 14 min videon siitä, mikä tekee Bachista suuren ja miksi hänen musiikkinsa on edelleen, 300 vuotta kuolemansa jälkeen, relevanttia. Videossa hän ensin mainitsee muutamia mielestään merkittäviä Bach teoksia ja sen jälkeen 9 minuutin hujakoilla tarkastelee asioita teorian kannalta. Voi katsoa jos kiinnostaa https://www.youtube.com/watch?v=kcv … =PLok79uTdTjxM6pQSEEilKe2mm3dJ3STlg
 
Mutta nämä on niin makuasioita. Ja, niin kun sanoinkin, niin myös oma mielipide voi muuttua ajan myötä, kuten itselle kävi Bachin kohdalla.

Kevyttä ei ehkä välttämättä mutta populaaria aikanaan, varmasti.
 
Hans Christian Mozart on parhaimmillaan loistava, kuten vaikka se amerrrikkalaisen viuluopuksen Tshiakovski. Mutta kaikki ovat tehneet myös ihan hirveitä lallatuksia. Ajoittain kuuntelen klasarikanavia tai jotain yksittäistä säveltäjää. Osa teoksista on välttämättä heikompia kuin toiset. Ja osa on todella heikkoja. Ei voi auttaa. On nyt vain olemassa keskiarvo. Keskiarvon yläpuolella on helmiä ja alapuolella jotain muuta.
 
Saatan kuvitella tilanteen, jossa väsynyt tai muuten vain kyllääntynyt säveltäjä saa joltain satunnaiselta tilaajalta vastenmielisen tehtävän. Kyllä, rahaa tulee ja hoppu kanssa mutta kun ei taipuisi millään. Tulos: huttua tuutin täydeltä. Minusta kuulokuva ja historiankirjoitus tukee ajatusta monen teokseksi kutsutun tai suoranaisen tekeleen kohdalla.

ituvirtanen: Kevyttä ei ehkä välttämättä mutta populaaria aikanaan, varmasti.
 
Hans Christian Mozart on parhaimmillaan loistava, kuten vaikka se amerrrikkalaisen viuluopuksen Tshiakovski. Mutta kaikki ovat tehneet myös ihan hirveitä lallatuksia. Ajoittain kuuntelen klasarikanavia tai jotain yksittäistä säveltäjää. Osa teoksista on välttämättä heikompia kuin toiset. Ja osa on todella heikkoja. Ei voi auttaa. On nyt vain olemassa keskiarvo. Keskiarvon yläpuolella on helmiä ja alapuolella jotain muuta.
 
Saatan kuvitella tilanteen, jossa väsynyt tai muuten vain kyllääntynyt säveltäjä saa joltain satunnaiselta tilaajalta vastenmielisen tehtävän. Kyllä, rahaa tulee ja hoppu kanssa mutta kun ei taipuisi millään. Tulos: huttua tuutin täydeltä. Minusta kuulokuva ja historiankirjoitus tukee ajatusta monen teokseksi kutsutun tai suoranaisen tekeleen kohdalla.
 
Ei voida puhua populaariudesta mikäli sävellykset ovat liian vaikeita ja myytäväksi kelpaamattomia eivätkä ylläpitäviä keskinkertaisesti esitettynä kuten esim. kvintetot kv 515 ja kv 516 ja pianokvartetot.
 
populaarimusiikki terminä keksittiin vasta 1900 luvulla joten sellaisenaan sitä ei voida suoraan soveltaa mozartin ajan musiikkiin.
 
Ei mozartin colloredon hovia varten syntyneen tafel ts. pöytämusiikin tarvitsekaan edustaa mitään sielullista syväluotausta puhallindivertimentojen kaunopuheisuudesta huolimatta esim. kv 240 tai 252, 253 tai 270. yleensä tafel musik kokoelmaan liitetty kv 289 ei ole mozartin sävellys. ulkoilmakäyttöön sävelletyt serenadit olivat funktioltaan tarkoitettu milloin mihinkin juhlallisuuksiin esitettäväksi ollessaan sen ajan käyttömusiikkia. joskus mozart unohti tehtävän luonteen ja tuloksena oli hänen eräs merkittävimpiä puhallinserenadejaan esim. kv 388. synkän demonisesta luonteestaan huolimatta mozartin ei ollut tarkoitus synkentää erään ruhtinaan seurueen illallisenviettoa mikäli oletamme että suurin osa heistä tunsi duuri ja mollin välisen polariteetin. kaikkkinainen sielullinen syväluotaushan ei ollut kiellettyä. tässä hän sävelsi positiiviselle kuvalle kv 375 negatiivin. menuetto 3. osa on suorastaan raivokas.
 
esimerkkinä tällaisesta vastenmielisestä tehtävästä voisi olla mekaaniselle soittorasialle tai uruille sävelletyt fantasiat kv 594 ja 608 joka huipentuu järkyttävään kaksoisfuugaan f mollissa ja joita voi pitää hengen riemuvoittona aineesta.

Iiwana-80: Beethoven oli ensimmäinen konserttimusiikin säveltäjä johon joskus tykästyin, eli mulla on varmaan jonkinlaista lukkarinrakkautta sitäkin kautta. Mozartiin en ole saanut juuri mitään kontaktia, en kyllä ole järin myöskään yrittänyt. Ehkä pitäisi yrittää korjata asia.
 
Johan Sebeastiania pidin pitkään tyhjänpäiväisenä tiluttajana, kunnes sitten omissa harjoitusvihoissa tuli vastaan hänen pieniä ja helppoja kappaleita, jolloin koin ikään kuin valaistuksen. Yksi pieni nuotti oikeassa kohdassa voi olla juuri se juttu. Voi joitain Bachin kappaleita varmaan apaattisiksikin luonnehtia, mutta tuotanto on niin valtava, että kaikkea löytyy joka lähtöön.
 
Rick Beato on tehnyt pienen 14 min videon siitä, mikä tekee Bachista suuren ja miksi hänen musiikkinsa on edelleen, 300 vuotta kuolemansa jälkeen, relevanttia. Videossa hän ensin mainitsee muutamia mielestään merkittäviä Bach teoksia ja sen jälkeen 9 minuutin hujakoilla tarkastelee asioita teorian kannalta. Voi katsoa jos kiinnostaa https://www.youtube.com/watch?v=kcv … =PLok79uTdTjxM6pQSEEilKe2mm3dJ3STlg
 
Mutta nämä on niin makuasioita. Ja, niin kun sanoinkin, niin myös oma mielipide voi muuttua ajan myötä, kuten itselle kävi Bachin kohdalla.
 
Minä tutustuin koulun musiikkitunneilla suuriin wieniläisklassikoihin joista innostuneena hankin valittujen palojen sävelten siivin kokoelman jossa oli yhdellä levyllä katkelmia suurista sinfonioista joka edelleen innosti hankkimaan lisää näiden älppäreitä. minunkin makuni on muuttunut matkan varrella deliuksen ja sittemmin suomalaisten tuntemattomampien säveltäjien musiikkkia suosivaksi kuten esim. tuukkanen, karjalainen, fougstedt, ranta, pesonen, leiviskä ym. mutta olen teehnyt jonkinlaisen paluun mozartiin paremman puutteessa mutta hänen musiikkinsa sisään pääseminen muodostuu aika haastavaksi. kv 497 kuuntelin lumoutuneena ja colin davisin johtaman credo messun gloria osaa viimeksi. olen nähnyt tuon videon
 
En sanoisi makuasioita koska ideoiden käsittämisen edellytys suuressa säveltaiteessakin on että tiedoitsevasta tulee tiedoitsemisen puhdas subjekti ja tahto ts. minuus katoaa tajunnasta objektivoidun tunteen heijastuessa puhtaan mielteen alueelle kiihdyttäen älyn mukaisia tahdon liikutuksen vastineita vaan ei tahtoa itseään jolloin se ei ole subjektiivinen elämys. Sellainen on subjektiivinen elämys ja siis makuasia, jossa kiihdytetään vain tahtoa itseään jonka tulisi olla tajunnasta pois tungettu ideoiden käsittämisen edellyttämänä.

megatherium:En sanoisi makuasioita koska ideoiden käsittämisen edellytys suuressa säveltaiteessakin on että tiedoitsevasta tulee tiedoitsemisen puhdas subjekti ja tahto ts. minuus katoaa tajunnasta objektivoidun tunteen heijastuessa puhtaan mielteen alueelle kiihdyttäen älyn mukaisia tahdon liikutuksen vastineita vaan ei tahtoa itseään jolloin se ei ole subjektiivinen elämys. Sellainen on subjektiivinen elämys ja siis makuasia, jossa kiihdytetään vain tahtoa itseään jonka tulisi olla tajunnasta pois tungettu ideoiden käsittämisen edellyttämänä.
 
Tämä selvä kun 'aha' oli liian lyhyt vastaus. Toisin sanoen, en ymmärtänyt mitään. Olen nääs turkulainen.

megatherium: Ei voida puhua populaariudesta mikäli sävellykset ovat liian vaikeita ja myytäväksi kelpaamattomia eivätkä ylläpitäviä keskinkertaisesti esitettynä kuten esim. kvintetot kv 515 ja kv 516 ja pianokvartetot.
 
Mitä tarkoittaa ylläpitäviä? Saatoin kadottaa yhteyden tuon sanan kohdalla muuhun tekstiin.
 
megatherium: Populaarimusiikki terminä keksittiin vasta 1900 luvulla joten sellaisenaan sitä ei voida suoraan soveltaa mozartin ajan musiikkiin.
 
Niin no, en käyttänyt termiä populaarimusiikki, vaan että musiikki oli populaaria, suosittua. Minusta termiä voi käyttää tässä varsin vapaasti. Paljonkin tämän päivän termejä voi käyttää vanhaan musiikkiin.

ituvirtanen: Mitä tarkoittaa ylläpitäviä? Saatoin kadottaa yhteyden tuon sanan kohdalla muuhun tekstiin.
 

 
Niin no, en käyttänyt termiä populaarimusiikki, vaan että musiikki oli populaaria, suosittua. Minusta termiä voi käyttää tässä varsin vapaasti. Paljonkin tämän päivän termejä voi käyttää vanhaan musiikkiin.
 
kuten kuvailin mozartin kamarimusiikki ei ollut kovin suosittua omana aikanaan vaan pikemminkin myytäväksi kelpaamatonta. ylläpitävä tarkoittaa samaa kuin olennainen, tärkeä tai relevantti. Merkittävä olisi ehkä sopivampi sana.
 
Opin tuon ylläpitävä sanan eräästä mozart kirjasta jossa kerrottiin kuinka hänen haydn kvartettonsa saivat epäoikeudenmukaista kritiikkiä osakseen omana aikanaan seuraavin sanakääntein: nämä uudet kvartetot ovat hiukan liian vahvasti maustetut. kenenpä suulaki voisi niitä kauaa kestää. Hän on todella kauniissa osassaan kohonnut liian korkealle luodakseen uutta, jolloin tunne ja sydän voittavat varsin vähän. hänen annettiin ymmärtää että hänen olisi syytä kirjoittaa teoksia jotka ovat ylläpitäviä keskinkertaisestikin esitettynä. tai sitten tuo viimeinen sutkaus liittyy kvintettoihin ja pianokvartettoihin, en enää muista.
 
1900 luvulla musiikkitieteilijä alfred einstein taas luonnehti haydn kvartettoja musiikiksi pakahtumaisillaan olevasta sydämestä kun hildesheimer kutsui niitä musiikiksi musiikista joka kuulosti hänen mielestään verrattomasti paremmalta.
 
mozartin järjestämissä akatemioissa hänen pianokonserttojaan kävi kuuntelemassa vain aatelisto, ylhäisöaateli, suurporvarit sekä tieteen ja taiteen merkkihenkilköt ei siis ymmärtääkseni tavallinen rahvas joten niidenkään populaariudesta ei voida puhua sanan varsinaisesssa merkityksessä vaikka niistä tulikin kaupunkilaisten puheenaihe. ja sittenhän tuo kiinnostus mozartin pianokonserttojakin kohtaan loppui mozartin jouduttua epäsuosioon.
 
oopperoidenkin suosio oli ohimenevää kunnes sitten esikaupunkilaisyleisö löysi taikahuilun jonka kasvava menestys ilahdutti säveltäjää. ooppera olikin luotu tarkoituksena paikata säveltäjän taloutta ja siitä tulikin varsin populaari, suosittu.

Iiwana-80: Tämä selvä kun 'aha' oli liian lyhyt vastaus. Toisin sanoen, en ymmärtänyt mitään. Olen nääs turkulainen.
 
Kannattaisi lukea enemmän schopenhauerin kirjoituksia musiikin metafysiikasta niin tulisivat filosofiset käsitteet tutuiksi.
 

Mozartin myöhäissinfoniat eroavat Beethovenin sinfoniasta n:o 9, siten että Beethoven operoi selvästi jonkinlaisen laajennetun sonaattimuodon puitteissa, ennennäkemättömän ja väkivaltaisen laajoine sivuteenmoine. Lisäksi Mozart käsittelee soittimia, kuin ne olisivat sanan parhaassa mielessä laulajia; italialaistako vaikutusta. Kun taas Beethoven käyttää soittimia puolestaan hyvin instrumentaalisesti, on hänen instrumentointinsakin karkeasyisempää Mozartiin verrattuna.

Toisaalta ikään kuin alkuhämärästä tai tyhjiöstä kasvava 9. alun tremolo ei tee pääsävellajin, d-molli. vaikutusta levätessään sävellajin dominantille pohjaavalla tyhjällä kvintillä a -e, josta muutaman sävelen fragmentin jälkeen saaden liike-energiaa, puhkeaa uhmakas fortissimo pääteema unisonona. Kun siis Beethovcenin sinfonia alkaa ilman varsinaista teemaa, Mozartin 40. sinfonia alkaa suoraan valittavalla, ulkonaiselta olemukseltaan sirolla, mutta yksinomaan vakavalla mustasiipiseksi perhoseksi luonnehditulla pääteemalla, korkeiden jousien leijuessa kiireesti ja kuin vaivihkaa matalien jousien minimaalisen säestyksen yllä, johon tuo hienoisen kontrastin valoiosampi kromaattinen sivuteema kadoten kuitenkin pian valta-aiheen kudokseen. Siis rakenne näyttäisi olevan hyvin luja klasisen selkeä ja kirkas, siiunä missä teoksen kokonaismuotokin
 
Se onkin eräs taiteen suurimpia mysteereitä, että joidenkin luonteeltaan ja esteettisiltä ihanteiltaan ja tavoitteiltaan erilaisten säveltäjien varhais-ja myöhäisteokset saattavat muistuttaa tyylilisesti huomattavastikin toisiaan, mutta eroavat sisältönsä painavuudessa kuin yö ja päivä. Beethoven tuli aivan kuin jotakin kiertotietä wieniläisklassisista tyyli-ihanteista ns. metafyysisen myöhäiskautensa persoonallisista muusikillisista näyistä yhdistettynä hänen transsendenttiseen tekniikkaansa paljon lähemmäs Mozartin musiikin ydintä kuin niihin ulkonaisten tyylillisten seikkojen puolesta vertautuvissa I-kauden varhaisteoksissaan. Tätä olen usein itsekseni pohtinut.

Toisaalta Mozartin teokset ovat "jollakin tavoin ohjelmallisessa objektiivisuudessaan" musiikillisempia Beethovenin romanttisen pateettiseen ja teatraalisen ilmaisukieleen verattuna, joka sisältää ulkomusiikillisia piirteitä sävellystyyppien, esim. sinfonioiden, ja musiikinmuotojen absoluuttisuudestaan huolimatta. Subjektiiviseen ilmaisuun tähtääviin ulkomusiikilisiin elementteihin lähenteleviä pyrkimyksiä voi löytää myös sinfonioiden lisänimissä, kuten Kohtalo-Pastoraali-ja sankarisinfonioissa, jotka kuvastanevat musiikkiin ladattuja dramaattisia jännitteitä ja tunteita noudattamatta kuitenkaan mitään varsinaista ohjelkmaa tai semanttista sisältöä Berliozilaisen ohjelmamusiikin hengessä.

Toisaalta sinfonjan läpi kulkee jonkinlainen ydinmotiivi, joka ennakoi vahvasti ohjelmallisen musiikin tyylikeinoja, kuten Berliozin, Lisztin tai Wagnerin johtoaihetekniikoita, ideana, joka Beethovenilla palveli sinfonian orgaanista ajatusyhteyttä usein enemmän aavistavassa kuin selvästi tajuttavassa ilmanemisessä, sen Berliozin viemään konkreettiseen roolientreehen verrattuna.

Brahms sanoi kerran ystävälleen kirurgi Bilrothille että hänen mielestään jokainen numero mozartin le nozze di figarossa on ihme. hänestä on täysin käsittämätöntä miten joku on voinut säveltää niin täydellistä musiikkia. mitään sen veroista ei ole syntynyt edes beethovenin kynästä, hän sanoi. hildesheimer tosin oletti hänen tarkoittavan 2. näytöksen suurenmoista yli 900 tahtista finaalia jossa mozart pitää juonen langat tiukasti käsissään.

megatherium: Kannattaisi lukea enemmän schopenhauerin kirjoituksia musiikin metafysiikasta niin tulisivat filosofiset käsitteet tutuiksi.
 
Kiitoksia seikkaperäisestä analyysistä Mozart / Beethoven. Lisäksi panin suurella tyydytyksellä merkille, että olit alkanut aloittaa erisnimet isolla alkukirjaimella, aivan kuten pitääkin. Vai oliko tekstit lainattu jostain...?
 
Itse kuuntelen musiikkia suurpiirteisesti ja vain nauttien siitä. Tai olematta nauttimatta, jos se ei miellytä.
 
Elämässäni olen tehnyt paljon virheitä, joista yksi hiukan liittyy tähän samaan aiheeseen: Harrastan valokuvausta ja kuvatessani mietin tietysti valokuvan sisältöä, sommittelua, valoja ja varjoja. Jopa vain kulkiessani jossain ilman kameraa, huomaan usein miettiväni valoa, sen tulosuuntaa, määrää ja miten se muotoilee kohtaamiaan esineitä. Jotenkin koen, että tämä on poissa siitä, miten ilman tätä ominaisuutta voisi vain katsoa kuvaa tai maisemaa, ilman analysoinnin rasitetta. Olkoon tämä puolustus sille, että en nyt osaa antaa analyysillesi sitä arvoa, jonka se varmasti ansaitsisi.

megatherium:vai kuunteletko itse suomalaista
 
Tietysti. Viimeksi kylläkin Mendelssohnia. Sitä ennen taisi soida Dvorak ja sitä ennen Stavinsky - vai olisiko ollut Sostakovits, ei muista.
 
Mulla on olo, että olemme vähän erilaisia musiikin kuluttajia. Itse kuuntelen laajasti lähes kaikkia musiikin tyylisuuntia. Oikeastaan vain suuri osa kotimaisesta iskelmästä ei iske. Samoin jazzia tai räppiä en kuuntele oikeastaan lainkaan. Muuten voi sanoa, että kaikki käy. Kaikista muusiikin lajeista löytyy helmiä ja roskaa, samalta säveltäjältä / tekijältäkin. Siksikin minulle on vierasta vastakkainasetella joitain säveltäjäiä.
 
Esimerkiksi ketjun aihe, Mozart vaiko Beethoven, on minun mielestä tyystin makuasia, kuten yritin sanoa. Varmaankin ainoa joka on fakta on se, että heidän viitekehyksensä on erilainen, vaikka ovatkin karkeasti ottaen saman aikakauden muusikkoja. Isommassa kuvassa Haydn sävelsi 104 sinfoniaa. Mozart 41, Beethoven 9 ja sitten Brahms 4. Asioihin vihkiytyneet selittävät eroa sillä, että teokset kehittyivät yksilöllisemmiksi. Siinä kun Haydn ja Mozart käyttivät samoja ratkaisuja uudelleen ja uudelleen, joutuivat myöhemmät säveltäjät ratkaisemaan samat asiat uudelleen ja uudelleen aina eri tavalla.
 
Mutta juu, kyllä Mozartia voi pitää universumin parhaana säveltäjänä. Ei minulla sitä vastaan mitään ole. Minusta Frak Zappakin osasi laittaa nuotit ojennukseen.

Itse pistän noista kahdesta mielummin van Beethovenia soimaan, en vaan diggaa Mozartin teosten tietynlaisesta kepeydestä ja viihteellisyydestä/ohjelmanumeromaisuudesta. Tai sitten olen tutustunut vaan vääriin Mozartin teoksiin, mene ja tiedä. Mozart kuulostaa tavallaan vanhentuneemmalta ja vähemmän kiinnostavalta meikän korvaan kuin Beethoven.
 
Siihen, kumpi olisi säveltäjänä "parempi", on mahdoton sanoa; molemmat olivat tavallaan aikakautensa vankejakin hyvässä ja pahassa. Lisäksi pitäisi jotenkin määritellä pisteytys-systeemi, jolla arvostella teoksien paremmuutta. Ja tietenkin se pitäisi päättää, olisiko paremmuuden määritelmässä olennaisempaa parhaiden teosten mahtavuus, vai teosten keskimääräinen "hyvyys" ja niin edelleen.

Iiwana-80: Tietysti. Viimeksi kylläkin Mendelssohnia. Sitä ennen taisi soida Dvorak ja sitä ennen Stavinsky - vai olisiko ollut Sostakovits, ei muista.
 
Mulla on olo, että olemme vähän erilaisia musiikin kuluttajia. Itse kuuntelen laajasti lähes kaikkia musiikin tyylisuuntia. Oikeastaan vain suuri osa kotimaisesta iskelmästä ei iske. Samoin jazzia tai räppiä en kuuntele oikeastaan lainkaan. Muuten voi sanoa, että kaikki käy. Kaikista muusiikin lajeista löytyy helmiä ja roskaa, samalta säveltäjältä / tekijältäkin. Siksikin minulle on vierasta vastakkainasetella joitain säveltäjäiä.
 
Esimerkiksi ketjun aihe, Mozart vaiko Beethoven, on minun mielestä tyystin makuasia, kuten yritin sanoa. Varmaankin ainoa joka on fakta on se, että heidän viitekehyksensä on erilainen, vaikka ovatkin karkeasti ottaen saman aikakauden muusikkoja. Isommassa kuvassa Haydn sävelsi 104 sinfoniaa. Mozart 41, Beethoven 9 ja sitten Brahms 4. Asioihin vihkiytyneet selittävät eroa sillä, että teokset kehittyivät yksilöllisemmiksi. Siinä kun Haydn ja Mozart käyttivät samoja ratkaisuja uudelleen ja uudelleen, joutuivat myöhemmät säveltäjät ratkaisemaan samat asiat uudelleen ja uudelleen aina eri tavalla.
 
Mutta juu, kyllä Mozartia voi pitää universumin parhaana säveltäjänä. Ei minulla sitä vastaan mitään ole. Minusta Frak Zappakin osasi laittaa nuotit ojennukseen.
 


 
Kuinka niin samoja ratkaisuja? Minusta kaikki hänen myöhäissinfoniansa ovat ratkaisuiltaan ja rakennesuunnittelultaan tyystin erilaisia olkoonkin että avausosien kokonaismuoto noudattaa sonaattimuodon periaatteita.
 
Mozartin sinfonisessa tuotannossa on koettavissa uskomattoman valtava sisäinen kasvuprosessi ja kehityskaari italialaiseen kolmiosaiseen alkusoittokaavaan sävelletystä hovikelpolsesta lapsineron esikoissinfoniasta muodoltaan neljäosaisten myöhäisten wieniläisten sinfonioiden kypsiin ja suuriin persoonallisiin ja ajattomiin huikaisevan mestarillisiin ja yksilöllisiin sinfoniamonumentteihin.
 
Sen sijaan että mozart esittelisi sinfonian alussa vain yhden teeman niissä on kuultavissa usein koko joukko aiheita joiden keskinäinen asema ja merkitys selviää vasta myöhemmin.
 
Mozartin sonaattimuotoisissa ääriosissa ei voi havaita rajakohtia eri jaksojen välillä vaan hän on kyennyt luomaan niihin ykseyden ja yhtenäisyyden tunnun siirtyen huomaamattoman jouhevasti kehittelystä kertaukseen ilman kulmia jotka hänellä ovat luonnollisia hengähdystaukoja jaksojen välillä.
 
Mozart toi lisäksi laulun sinfoniaan, laulaen soittimillaan, ennakoiden tässä suhteessa jo schuberttia instrumentaalisesti ajattelevan haydnin ja beethovenin vastapainoksi mozartin reformin koskiessa lähinnä ääriosia jotka ovat laajoin kaarroksin virtaavia hitaiden osien cantilenan ja yksilöllisyyden vaikutuksesta kieliviä puoli ja kokonuoteiksi tiivistetyneitä teemoja ripeästi kuvioivien yks kahdeksas tai kuudestoista osa sävelten sijaan kuten haydnilla eteenpäin rientävine rytmeine ja hyväntuulisine sävelmineen.
 
Kai maasaloa siteeraten. Mozartin sinfonioiden kaari sisältää valtavan kasvun figuratiivisesta laulavuuteen, juhlavuudesta intiimiin ja koristeellisuudesta sisäiseen, sanalla sanoen italialaisesta wieniläiseen.

 
Minulla on kaksikin kokonaislevytystä mozartin sinfonioista jotka olen myös kuunnellut mutta kiehtovampia ovat mozartin suunnnilleen kuudestatoista ikävuodesta lähtien säveltämät sinfoniat ( eikös siinä tuubin mozart efekti äänitteessä soikin alussa mozartin kolmastoista sinfonia ) joissa on huomattavaa yhä lisääntyvä kypsyys ja vuotta kahta vanhemman salzburgin mozartin eräänä virstanpylväänä säveltäjänsä ensimmäinen merkittävä jo kolmea viimeistä sinfoniaa ennakoiva sinfoniatrilogia kaksviis, kakskasi ja kaksysi jotka ovat muodoltaan neljäosaisia uudempaa modernia klassista sinfonista tyyliä edustavia musiikillisesti jo täysipainoisia ja muodoltaan ehyitä teoksia galanttien muistojen rinnalla joita edustaa mm sinfonia numero kolmekymmentä jota mozart ei huolinut enää lähetettäväsi itselleen wieniin sinfonian galantin luonteen takia niin hieno kuin se onkin.
 
Kuustoistavuotiaan mozartin sinfoniat kahdeksantoista viiva kaksikymmentä ovat myös muodoltaan neljäosaisia ja jo sangen vaikuttavia ja jopa persoonallisiakin teoksia. Hitaat osat mozartin varhaissinfonioissakin ovat usein unelman tuudittaneen kauniita kaikessa viehätysvoimassaan.
 
Mutta myös kolmiosaiset italialaiset alkusoittosinfoniat joista sinfoniat neljätoista viiva seitsemäntoista ja kaksytyks viiva kaksneljä ovat kaikki ihastuttavia, osoittavat kuusitoista ja seitsemäntoistavuotiaan mozartin tuotannossa jo uutta kypsyyttä lapsineron saavutuksiin verrattuna kuten maasalon mestarilliseksi luonnehtima Es duuri sinfonia numero kaksytkuus joka kehittyy täysin perinteisestä pisteellisen marssirytmin sävyttämästä alusta siihen asti tuntemattomaan polyfoniseen yltäkylläisyyteen hitaassa keskiosassa ja mestarillisessa finaalissa.
 
Mozart tosiasiassa sävelsi viitisenkymmentä sinfoniaa joista kaikki eivät ole numeroituja ja haydnin sinfonioiden lukumäärä on noin 107. kalervo tuukkanen varsinkin käytti sinfonioissaan persoonallisia muotoratkaisuja. Meri sinfonian ääri osissa on suvantokohdissa lisäksi huikasevan kauniita duettovokaliiseja jollaista ratkaisua ihmisäänen käyttämistä sinfoniassa orkesterin lisäksi sibelius ei tuntenut. Tuntemattomien säveltäjäsuuriuuksien löytäminen on aina kiehtovaa.

Funkånaut: Itse pistän noista kahdesta mielummin van Beethovenia soimaan, en vaan diggaa Mozartin teosten tietynlaisesta kepeydestä ja viihteellisyydestä/ohjelmanumeromaisuudesta. Tai sitten olen tutustunut vaan vääriin Mozartin teoksiin, mene ja tiedä. Mozart kuulostaa tavallaan vanhentuneemmalta ja vähemmän kiinnostavalta meikän korvaan kuin Beethoven.
 
Siihen, kumpi olisi säveltäjänä "parempi", on mahdoton sanoa; molemmat olivat tavallaan aikakautensa vankejakin hyvässä ja pahassa. Lisäksi pitäisi jotenkin määritellä pisteytys-systeemi, jolla arvostella teoksien paremmuutta. Ja tietenkin se pitäisi päättää, olisiko paremmuuden määritelmässä olennaisempaa parhaiden teosten mahtavuus, vai teosten keskimääräinen "hyvyys" ja niin edelleen.
 
Minua kiehtoo mozartin musiikin näennäisen kepeän kuoren alle kätkytyvä musiikin sisin olemus, tuo lähes saavuttamattoman tuntuinen ja pohjaton emotionaalinen syvyys ja ainutlaatuinen valon ja rakkauden henki, jonka tapaa ainoastaan mozartilla mutta jonka tiedoitseminen edellyttää miltei yli inhimillistä kontemplaatiota mutta jonka olen muutaman kerran katharsiksessa kokenut uskomattoman voimakkaine psykofyysise tiloineen jolloin se on ollut kaukana viihteellisyydestä ja kepeydestä joita kuvailit.
 
Kuten olen kertonut olen Mozartista kokenut beethoveniakin syvemmän meditatiivisen transsitilan jossa kuten olen kuvaillut auringon kaltainen häikäisevä valopallo väikkyi tajunnassani silmieni ollessa ummessa, kylmät hikikarpalot valuivat noroina rintamuksessani ja nivustaipeiden valtimot jyskyttivät kiivaasti ja aivoni olivat kuin tulessa enkä muistanut musiikista nuottiakaan tullessani takaisin maan päälle niin tuttua kuin se olikin. ja tämä jo kv 459 kuunnellessa kun olin ensin syvästi liikuttunut adolf goldschmittin mozart biografiasta.
 
Mozartin 3. viulukonserton adagio päivänavauksen päätösmusiikkina lukioaikana josta olen täällä joskus aiemminkin kertonut haltioituneena, musiikin suggeroidessa kuin vaivihkaa ja huomaamattoman salakavalasti syvään meditatiiviseen transsitilaan josta hämmästellen seurasin korkeimmanasteisen psykofyysisen tilan aikaansaaman luonnottoman syvän vakavuuden vallassa ikään kuin jonkin kuvun tai lasin takaa ulkomaailman ilmiöitä ja oppilaiden tekemisiä ja hilpeitä keskusteluja kuin toisesta ulottuvuudesta kurkistaen älyn kolmannella silmällä ja kuin hypnoosin vallassa maailman menosta ja ympärillä tapahtuneesta hälinästä mitään tiedoitsematta tallustin koulun jälkeen pitkin jalkakäytäviä syömään.