Media ja viihde ›

Pennywisen uusi tuleminen tullut nyt katsottua koko kauheudessaan ja vaikea sanoa mitä tällä oikein haettiin. Jos nauruja niin onnistu. Jos pelottelua, meni niin syvälle viemäriin, ettei Turtlesitkaan uskalla.
 
Eka osa oli ihan ok, kuten alkuperäisessä minisarjassakin. Toisessa osassa sitten tapahtui jotain vittusaatanaa, niin kuin alkuperäisessäkin. Tosin nyt tarjoiltiin kolme tuntia kummitusjuna-ajelua ja paskaa CGI:tä, joka aiheutti suuren hämmennyksen: millä mielellä elokuvaa pitäisi katsoa? Onko tämä kauhukomedia?
 
Toki minisarjassakin oli tahatonta komiikkaa, ellei sitten ollut tahallista. Tim Curryn kohdalla ei voi olla varma, sen verran ronskisti roolinsa veti. Lapsena pelotti, ja edelleen minisarja tuntuu... jos ei pelottavammalta niin uhkaavalta ainakin. Miksi näin on? Kokevatko nyky esiteinit samoja viboja uuden It:n kohdalla? Vai ovatko nähneet ihan kaiken jo netistä?
 
Rupesin kesken toisen osan miettimään leffassa, mikä teki alkuperäisestä lapsena pelottavan. Tulin siihen loppupäätelmään, että syy löytyy arkisuudesta, sillä tuotos ei näyttänyt elokuvalta, vaan pienempi budjetti näkyi lopputuloksessa aivan kuin olisi katsonut oikeaa elämää. Derryn kadut ilman ilmakuvia tai näyttäviä kamera-ajoja näyttivät siltä kuten kotikylän hiekkateitäkin tsiigattiin. Lapset olivat luonnollisia, jokaisesta tunnisti jonkun kyläkoulusta - tämä toki uudenkin kohdalla.
 
Pennywise edusti minisarjassa sitä kylillä liikkuvaa hullua, josta äidit varottelivat, että ei saa mennä puhumaan namusetien kanssa. Tai se tyyppi, joka aina kantoi mustaa nahkasalkkua ja näytti siltä kuin naama sulaisi. Se oli kuulemma liimanhaistelija, joka ei reagoinut mihinkään ympäristön ärsykkeisiin, aivan kuin joku haamu. Siihen saattoi törmätä keskellä metsää, kyläkaupassa tai lammen rannalla, jolloin hahmo hävisi yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Osku taas pukeutui keskellä kesää joulupukiksi ja istui samaisen lammen rannalla toivotellen uimareille hyvää joulua.
 
Tim Curry tulkitsi juuri tuollaista kylähullua, joita lasten oli ehkä hyväkin välttää. Miestä ei tukahdutettu CGI-efekteillä, vaan joutui kannattelemaan elokuvaa karismallaan. Ja sehän kantoi, aina huvittavuuteen asti. Riehuminen kirjastossa on jotain niin huimaa, ettei kohtauksen nähtyä voi olla varma omista silmistään. Uusi Pennywise oli hyvä, etenkin silloin kun persoona pääsi esille, mutta hauskuus tuli mukaan vasta tahattomasti lopun rymistelyissä.
 
Ja uuden elokuvan hirviöt. Kristus-perkele edellisestä minisarjasta ei opittu mitään. Toki yritystä oli, mutta kun hirviöistä oli yritetty tehdä hienon näköisiä, kun niiden olisi pitänyt pelottaa. Tumma hahmo kiiluvine silmineen on pelottava kun taas joka suuntaan groteskisti rönsyilevä saatana satoine hampaineen vain siisti. Oli niissäkin toki yli- sekä alilyöntejä; toivottavasti se hirviöksi muuttuva vanha nainen oli jonkun elokuvakoulun oppilastyönä toteutettu After Effects -harjoitus. Tai Bowersin apurina toimiva zombie-ystävä, joka oli läppänä lopulta helvetin hyvä.
 
Bill Hader oli näyttelijöistä ainoa, joka tajusi olevansa komediassa, ja olikin koko porukan vahvin lenkki kaikessa vittumaisuudessa, piikikkyydessä ja hauskuudessaan.
 
Tarvittiinko tätä vesiota? No ei, ei sinne päinkään. Olisivat teljenneet Kingin kuvauspaikan ulkopuolelle ja ottaneet ohjaajaksi jonkun nuoren sekopään, antaneet samanlaisen budjetin ja huumeita riittävästi. Mielellään koko sakille päihteitä aina käsikirjoittajaa myöten. Ja käy!