Kitarat: soittaminen ›

Mikä tai mitkä on olleet merkittävimpiä opittuja asioita omassa soitossasi? Sellaisia, joiden jälkeen on alkanut tuntumaan siltä, että osaa pikkuhiljaa soittaa kitaraa?
 
Itsellä yksi merkittävä oli skaalojen löytäminen. Näin itseoppineena soittajana moisesta asiasta ei ollut mitään tietoa, mutta kun opetteli perus molli- ja duuriskaalat, tuntui, kuin olisi saanut koodit kitaran soittoon, mitä ne tietysti ovatkin ja pystyy korvakuulolta vetämään vaikka mitä.
 
Ja toinen juttu, minkä jälkeen soitto lähti kulkemaan paremmin, oli kun sai sopivan paksut kielet kitaraan ja vaihtoi lerppuplektran Jazz III:een. Taas tuntui kuin olisi laittanut koodit päälle.

Varmaankin otelaudan "ymmärtäminen". Mutta se on sellanen asia mitä yrittää syventää ja laajentaa jatkuvasti.

Jones_: Mikä tai mitkä on olleet merkittävimpiä opittuja asioita omassa soitossasi? Sellaisia, joiden jälkeen on alkanut tuntumaan siltä, että osaa pikkuhiljaa soittaa kitaraa?
 

 
Omalla kohdallani se, että jos on tullut vaikea opeteltava biisi vastaan,
väännän vastaavan, vaikeamman harjoituksen opettelun avuksi.
Varsinainen biisi on sen jälkeen sitten tuntunut pilipalilta.
 
On oltava tavoitteitaan suurempi, jos aikoo vallata ne.
 
En esimerkiksi ole ikinä harjoitellut edeltäkäsin Beatles-tasoista materiaalia,
soitan sitä mukaa kun sitä kuulen. Sellaisen treenaaminen on omalta osalta
turhaa. Siitä voi toki oppia silti esimerkiksi biisirakenteita yms.
 
Jokin musiikki on tarkoitettu harjoiteltavaksi, jokin kuunneltavaksi.

Se kun ymmärsi että pitäisi yrittää soittaa taimissa ja juttuja, jotka sopivat siihen biisiin mitä soitetaan.

Mieleen tulee kolme yksittäistä asiaa. Kun tajusin, että taimi on ihan kaikki kaikessa. Kun tajusin, että harmonia ja melodia on tavallaan saman asia eri kulmasta tarkasteltuna. Silloin kun oivalsin, että musiikki pitää tapahtua ensin päässä ja vasta sitten otelaudalla eli pitää ajatella mitä soittaa ja tähän oivallukseen liittyi myös ymmärrys, että sillä mitä päässä tapahtuu ei välttämättä ole paljoakaan tekemistä sen kanssa mitä kaiuttimesta tulee, mutta korvat interpoloi kuullun enkelten lauluksi ja sen vuoksi on tärkeää nauhoittaa omaa soittoa aina kun mahdollista.
 
E: ai niin ja neljäs juttu oli, että aina kun malttaa olla soittamatta tai soittaa ainakin vähemmän, niin se parantaa sitä tekeillä olevaa biisiä poikkeuksetta.

Se kun opetteli kuinka sointuja muodostetaan (tähän siis mukaan sointukäännökset yms.), itervallit ja sävelten paikat otelaudalla ja ehkä musiikin tahtien "laskeminen" tai enemmänkin tunteminen fiiliksen perusteella soittaessa. Viimeisimmän havainnut semi tärkeeksi, kun aletaan bändihommia harrastamaan. Saatoin ehkä unohtaa jotain mut noi nyt tuli mieleen. Tohon päälle sit kaikki skaala hommelit yms, mitkä vähän antaa hajua sooloiluun sun muuhun näpertämiseen.

hallu: Mieleen tulee kolme yksittäistä asiaa. Kun tajusin, että taimi on ihan kaikki kaikessa. Kun tajusin, että harmonia ja melodia on tavallaan saman asia eri kulmasta tarkasteltuna. Silloin kun oivalsin, että musiikki pitää tapahtua ensin päässä ja vasta sitten otelaudalla eli pitää ajatella mitä soittaa ja tähän oivallukseen liittyi myös ymmärrys, että sillä mitä päässä tapahtuu ei välttämättä ole paljoakaan tekemistä sen kanssa mitä kaiuttimesta tulee, mutta korvat interpoloi kuullun enkelten lauluksi ja sen vuoksi on tärkeää nauhoittaa omaa soittoa aina kun mahdollista.
 
E: ai niin ja neljäs juttu oli, että aina kun malttaa olla soittamatta tai soittaa ainakin vähemmän, niin se parantaa sitä tekeillä olevaa biisiä poikkeuksetta.
 
Täytyy kyl komppaa tota vikaa. Oon huomannut kun soittaa vähemmän ja jos joku projekti tekeillä, niin tulee jotenkin parempia ideoita siihen.

Jos yksi ainut juttu pitäis valita, sanoisin että bendaaminen. Oma reitti pianonsoitosta ja klassisesta kitarasta sähköiselle puolelle. Jotenkin siinä vaiheessa kun pääsi edes vähän irti pianomaisesta "paina tätä kosketinta niin tulee tämä sävel"-ajattelusta, rupes sähkökitarapuolen muutkin jutut avautumaan ihan eri tavalla.

Vibraton tuottaminen oli semmoinen mikä oli näin jälkikäteen ajatellen ihmeen vaikeaa. Kun sen oppi, alkoivat soolot kuulostaa melkein oikealta rokin soitolta. Vaikka se alkuun oli hallitsemattoman hätäistä väpätystä.

Kefiiri: Vibraton tuottaminen oli semmoinen mikä oli näin jälkikäteen ajatellen ihmeen vaikeaa. Kun sen oppi, alkoivat soolot kuulostaa melkein oikealta rokin soitolta. Vaikka se alkuun oli hallitsemattoman hätäistä väpätystä.
 
On kyllä kamalaa kuultavaa kaikki vähän sinnepäin-vibratot. Siis todella järkyttävää, helpompi kuunnella soittoa täysin ilman. Pahentaa entisestään se ettei tosiaan ole mitään tekosyitä sen retuperälle jättöön, ei kuitenkaan mitenkään vaikeimpia hommia.

Ihan ensimmäiset teoriaopinnot sävellajeineen ja intervalleineen. Harmi ettei koulun jälkeen ole saanut itteä opiskelemaan juurikaan lisää teoriaa.

Mitä nopeammin soittaa sitä enemmän saa rahaa soittamisesta.

>Mikä tai mitkä on olleet merkittävimpiä opittuja asioita omassa soitossasi?
 
Listaisin tähän kolme asiaa lähinnä teknisen oppimisen kannalta:
 
1. Tavoitteen asettamisen oppiminen ja tavoitteen kirjaaminen esim. treenipäiväkirjaan. Tärkeää ei ole pelkästään tavoitteen asettaminen
vaan myös sen miettiminen/analysointi miten tavoitteen saavuttaa.
 
esim. Tämän vuoden tammikuussa asetin tavoitteen että osaan soittaa Metallican Master of Puppetsin levytysnopeudella (212 bpm)
ja käyttäen pelkästään alaspäin pikkausta kuten James Hetfield soittaa. Heinäkuussa osasin soittaa jo näin vaikka tammikuussa
lähdin downpikkauksessa periaatteessa "nollasta". Tavoitteen saavuttaminen vaati kohtalaisen paljon Hetfieldin pikkaustekniikan
analysointia videoista. Tajusin mm. että Hetfield pitää kitaraa alhaalla ja käyttää kolmisormiotetta koska ko. tyylillä soittaminen
on paljon helpompaa näin.
 
https://www.youtube.com/watch?v=iioPGiSwjd8
 
2. Oppiminen soittamaan rennosti. Kun opettelee uusia juttuja niin tietoisesti rentouttaa koko kropan lihakset, ei pelkästään kädet.
Kun oppii soittamaan rennosti mitä tahansa niin sitä ei sen jälkeen tarvitse tietoisesti yrittää vaan rentous tulee ns. selkäytimestä.
Hyvä vertauskohta rentoudelle on kuivan pesusienen puristaminen kädessä. Puristettu pesusieni (= jännittynyt) voi olla käytännössä
miljardeissa eri tiloissa eri puristukerroilla. Puristamaton pesusieni (= rento) on käytännössä vain yhdessä tilassa.
Samalla tavalla kroppa voi jännittyneenä olla lukemattomissa eri "tiloissa" jolloin hermoston ja aivojen täytyy yrittää sopeutua aina uuteen
tilaan. Rento kroppa sen sijaan on hermostolle kerrasta toiseen tutussa tilassa jolloin oppiminen on aivan eri tasolla.
 
3. Keskittyminen. Sama kuin kakkoskohdassa. Kun opettelee uusia juttuja niin keskittyminen pitää olla sataprosenttista ja toistojen
samanlaisia. Jos keskittyminen on vain puolittaista (esim. katsoo samalla televisiota kun harjoittelee) niin toistot ovat mitä sattuu
ja taas hermosto on mahdottoman tehtävän edessä kun se yrittää sopeutua uusiin tilanteisiin eri toistokerroilla.

Omalla kohdalla yleisen harjoittelutaidon oppimisen jälkeen tärkeimpiä ovat olleet (ei missään erityisessä järjestyksessä):
 
-Jäykän plekun käyttö. Itselle tuntuu isommat kolmioplekut parhaimmilta käteen. Tuli paljon enemmän tarkkuutta plektrakäden soittoon kun plektran kärki on just siellä missä sen haluaa olevan eika taivu ympäriinsä kaikkialla :)
 
-Otelaudan hahmottaminen kunnolla. Kun tähän sai hyvän systeemin opittua ja laitettua selkärankaan, tuli paljon helpommaksi navigoida ympäri otelautaa.
 
-Kun sai vibratot ja bendit kuulostamaan hyvältä. Paljon hauskempi soittaa sooloja kun voi käyttää niitä kunnolla :)

Krice: Mitä nopeammin soittaa sitä enemmän saa rahaa soittamisesta.
 
Jos soittaa biisit nopeammin kuin muu bändi, saattaa rahan tulo loppua nopeasti.

Itselle varmaan se kun tajusin, että hoksasin junnuna voivani säveltää omia kappaleita. Innostus nousi taivaisiin ja soittotaito kehittyi sitä myöten kuin itsestään. Ei tässä millään tilutasolla olla, mutta biisinkirjotustaitoa karttuu vuosi vuodelta.

Omalla kohdalla käänteentekevimmät asiat oli varmaan kun oppi miten skaalat toimii kitaran kaulalla (vaati paaaljon skaalojen kirjoittelua kouluvihkojen takakansiin), kun tajusi että voi pikata molempiin suuntiin eikä pelkästään alaspäin (ja tietysti enää ei downpicking suju läheskään yhtä nopeasti kuin siihen asti) ja nykysoitossa terssien käytön oppiminen. Ylipäätään se, kun oppi soveltamaan teoriaa kitaran kaulalle, on avannut soittamista paljon. Pianotaustaisena välillä tuntui järjettömän vaikealta saada sointuja ja muita teoriajuttuja ymmärrettäviksi kitaraa soittaessa. Ja tietysti sointuasteiden soveltaminen on erityisen olennaista kitaralla.

Soolo: Pentatonisesta irti pääseminen. Duuri ja harmonisen molliskaalan moodien tahkoaminen.
 
Bändi: Jatkuvaa oppimista. Tilan käyttö. Täyttäminen ja vapauttaminen.
 
Sointukäännöksiä kannattaisi opetella enemmän mutta kun soittaminen ei ole ammatti niin aikaa on jätettävä muullekin elämälle.
 
JereToikka: Jäykän plekun käyttö. Itselle tuntuu isommat kolmioplekut parhaimmilta käteen. Tuli paljon enemmän tarkkuutta plektrakäden soittoon kun plektran kärki on just siellä missä sen haluaa.
 
Minä löysin jäykän kolmioplekun 6 vuotta sitten. Se on hyvä.

Kai se omien rajoitteiden ymmärtäminen on ollut merkittävin. Teorian ymmärtäminen on yleensä ollut helppoa, mutta jonkinlaisena diagnosoimattomana keskittymishäiriöisenä en ole ikinä kyennyt riittävän pitkäjänteiseen harjoitteluun. Viikon voin treenata järkevästi, mutta kaksi on jo pieni ihme. Asia jonka olen tiennyt, mutten tiedoitsenut, jäsen Megatheriumin terminologiaa lainatakseni. Tiedoitseminen asetti soittoharrastuksen oikeaan kehykseen ja olen siit'edes hyvin mielin jatkanut aiheesta toiseen hyppimistä.