Aihe: Tool
1 2 3 4 552 53 54 55 56 57 58 59 60
Rattata
04.09.2019 23:25:27
Esimerkiksi aluksi hieman etäiseksi jäänyt Pneuma on aivan tajuton ja löytyy tuolta muitakin päräyttäviä raitoja.
Corto
05.09.2019 00:41:04 (muokattu 05.09.2019 00:41:34)
Fear Inoculum on niitä levyjä jotka avautuvat parhaiten runsaan toiston avulla. Tai no, itse olen luukuttanut sitä julkaisusta asti ja tuntuu että koko ajan meno vain paranee. Pneuma ja 7empest ovat tällä hetkellä ne omat suosikkini, mutta Invincible ja Culling Voices kirivät siihen rinnalle.
More Gary, Less Paul
rocky0
05.09.2019 10:00:35
Rattata: Esimerkiksi aluksi hieman etäiseksi jäänyt Pneuma on aivan tajuton ja löytyy tuolta muitakin päräyttäviä raitoja.
 
Pneuma on ihan huikee. Jotenkin tajuton groove ja fiilis.
Artturi
05.09.2019 11:04:27
Spotifystä tätä hinkannu perjantaista alkaen ja on huikea levy. Eilen flunssassa himassa makoillessa tuli mukava ylläri kun postipaketti tuotiin ovelle. Aika suatanan siisti pakkaus kyllä on. Ja jotenkin levykin on vielä armottomampi kun cd:lle ei ole mahtuneet ne välisoitto-piisit ollenkaan. Olihan siinä paketissa toki download-koodi, että saa sen pitkän versionkin kyllä halutessaan kuunnella..
 
Upea levy ja visuaalinen kokonaisuus hivelee silmää.
Kulkunen
05.09.2019 12:26:33
Kyllä tämä väsyneen 10 000 Daysin voittaa helposti, mutta hankala sanoa mihin lopulta sijoittuu katalogissa. Ei huono, mutta ei mikään mestariteoskaan. Vähän olisi voinut noita Meshuggah-junttauksia jättää vähemmälle ja ehkä pari perinteisempää biisiä tehdä jamittelubiisien lisäksi. Pneuma ja Invincible varmaan vähiten suosikit toistaiseksi, 7empest nimestään huolimatta paras.
rocky0
05.09.2019 12:39:14
Kulkunen: Kyllä tämä väsyneen 10 000 Daysin voittaa helposti, mutta hankala sanoa mihin lopulta sijoittuu katalogissa. Ei huono, mutta ei mikään mestariteoskaan. Vähän olisi voinut noita Meshuggah-junttauksia jättää vähemmälle ja ehkä pari perinteisempää biisiä tehdä jamittelubiisien lisäksi. Pneuma ja Invincible varmaan vähiten suosikit toistaiseksi, 7empest nimestään huolimatta paras.
 
Meshuggah -junttausta ei tuntunut olevan kuin juuri tuossa 7empestissä. Muuten mentiin aika Tool -oppikirjan mukaisesti riffitelyn suhteen. Hauska kun omat suosikit ovat juuri päinvastaiset. Hyvin tuntuu jakavan mielipiteitä.
Exhausted
05.09.2019 12:55:14
 
 
7empestin eka säkeistö on muuten hyvin Undertow-vibainen.
rocky0
05.09.2019 12:56:40
Exhausted: 7empestin eka säkeistö on muuten hyvin Undertow-vibainen.
 
Todella. En ole ihan 100% varma, mutta ihan kuin jossain tuoreessa haastiksessa Adam tai Justin mainitsi, että levylle on päätynyt riffejä, jotka on syntynyt 90-luvulla. Haiskahtais hyvinkin tuolta biisiltä.
Kanjonit
05.09.2019 13:05:46
 
 
rocky0: Todella. En ole ihan 100% varma, mutta ihan kuin jossain tuoreessa haastiksessa Adam tai Justin mainitsi, että levylle on päätynyt riffejä, jotka on syntynyt 90-luvulla. Haiskahtais hyvinkin tuolta biisiltä.
 
Justin kertoi että 7empestissä on riffejä ajalta ennen kuin hän liittyi bändiin.
 
Levy senkun paranee kuunnellessa. Tällä hetkellä kovimmat on Pneuma ja Descending. Invinciblessä tulee monta kertaa tv-shopin "But wait, there's more!" olo. Hyvällä tavalla.
Stay the Grand Finale
Kulkunen
05.09.2019 13:11:55
Exhausted: 7empestin eka säkeistö on muuten hyvin Undertow-vibainen.
 
Eikö Descendingin bassoalku ole ihan suoraan jostain vanhemmasta biisistä? Pneuman intron päälle voisi melkein alkaa laulamaan Right In Two'n "monkey killing monkey" -kohtaa.
 
Olenko muuten ainoa, joka ei täysin vihaa Chocolate Chip Tripiä? Ehkä se on Carey-fanitus, joka antaa sinänsä turhalle rumpuläiskimiselle anteeksi tuossa biisissä. Toistaiseksi se on ollut semmonen "ihan hauska", mutta voi olla että lisäkuunteluilla tulee skipattua.
Exhausted
05.09.2019 13:30:24 (muokattu 05.09.2019 13:31:27)
 
 
Kanjonit: Justin kertoi että 7empestissä on riffejä ajalta ennen kuin hän liittyi bändiin.
 
No tämähän selittää...
 
Kulkunen: Eikö Descendingin bassoalku ole ihan suoraan jostain vanhemmasta biisistä?
 
Onhan toi sama kolmisointunäppäily Wings for Mariessa, mutta kitaralla ja A-mollissa. Rupean kuulemaan päässäni samoja lisälicksejä Descendingiin, mitä Mariessa soitetaan.
Exhausted
05.09.2019 13:37:29
 
 
Culling Voiceskin on kyllä hyvä biisi, vaikka on jäänyt vähän paitsioon kun levyä ei ole jaksanut aina loppuun ja toisaalta olen fiilistellyt 7empestiä yksittäin. Cullingissa vaan hämää kun on jotenkin demomainen toteutus kitaranrämpytyksessä. Lisäksi "rankka" kohta ei lähde kunnolla lentoon, joku kunnon wahisoolo ja tomifillimyrsky tohon olis pitänyt saada.
MaD PiAnIsT
05.09.2019 20:16:50
 
 
Enpä olisi uskonut, että kylmät väreet voi tulla vasta näin monen kuuntelukerran jälkeen. Tuo Descending on kyllä ihan mahtava ja omasta mielestä levyn paras biisi. Ensin kehitellään noin 6 minuuttia jonka jälkeen musiikki aukeaa mukavasti ja alun kehittely saa luonnollisen jatkumon. Vähän noi Dannyn fillit rytää tuolla loppupuolella, mutta eipä se nyt liiemmin ole häirinnyt.
 
Kyllä tää levy tästä pikkuhiljaa lähtee. Välibiisit ja suklaatrippi on tullu suoraan nyt skippailtua kun ei niistä oikein saa itse mitään irti, ellei levyä kuuntele aina kokonaisuutena. Hitaasti aukeaa, mutta ei toisaalta ihme jos kaikki biisit on yli kymmenen minuuttia.
"Live like a windrammer as you fuck"
Terry Pantheras
05.09.2019 20:52:01
Kerran kuunnellut Spotifysta läpi, eikä vielä ole tullut hinkua uusintakierrokselle. Ei jäänyt oikein mitään mieleen... ehkä tuonnempana sitten.
"Kivuuden kautta ihmiskyrvillä on tapana löytää toisensa"
Tuomoo
05.09.2019 22:25:58
Jos eilen jäi ensikuuntelemalla vähän vaisut fiilikset, niin tänään tuli töissä kuunneltua tämä heti aamusta uudelleen. Ja sitten kolmannen kerran, ja sitten neljännen...
 
Mikäli täyterölöbiisejä ei lasketa, niin sanoisin että tuo albumin nimiraita on heikoin kappale koko levyllä. Kun tuo sinkkuna julkaistiin, sanoin tuota pliisun kuuloiseksi, mutta nyt tuntuu siltä että ainoa pliisu asia tuossa biisissä, joka lässähtää, on lopun epämääräiset tuplabasaroinnit. Muutoin tuokin on kova biisi. Pneuma, Invincible ja Descending ovat jo melkoista tykitystä, ja 7empest onkin sitten kunnon finaali.
 
Myönnän ja tunnustan, että en ole mikään maailman suurin Tool-fani, itse asiassa monet biisit tuli kuunneltua ensimmäistä kertaa ikinä nyt, kun albumit tulivat Spotifyyn tyrkylle. Ainoastaan 10 000 Days on ollut aikaisemmin tuttu, ja Lateralukselta oli pari biisiä tiedossa. Vaikka tähän vuoteen mahtuu jo monta loistavaa albumijulkaisua, niin kyllä tämä kiilaa aika lailla oman listan kärkipaikoille.
rocky0
06.09.2019 09:58:34 (muokattu 06.09.2019 09:58:56)
Levy vaan paranee kuunnellessa lisää. Aikoinaan Lateraluskaan ei aivan heti auennut paria biisiä lukuunottamatta, mutta ajan kanssa tuntuu liki täydelliseltä levyltä, jos Ticks & Leechesiä ei laske. Uuden levyn kanssa on käymässä näköjään sama ilmiö.
 
Oli kiva ylläri kun levykin löysi tiensä perille ehjänä jenkkilästä jo maanantaina.
 
E: Vinkkinä, että kohta tulee vielä pienempi uusi painos tuosta limited edition CD:stä.
Exhausted
06.09.2019 11:14:36
 
 
rocky0:Aikoinaan Lateraluskaan ei aivan heti auennut paria biisiä lukuunottamatta, mutta ajan kanssa tuntuu liki täydelliseltä levyltä, jos Ticks & Leechesiä ei laske.
 
Muistan kanssa, että aluksi laitoin sen aina soimaan Schismistä eteenpäin ja sulattelin ensin sitä pienempänä kokonaisuutena. On se kyllä edelleen melko täydellinen kokonaisuus. Aiemmin olin sitä mieltä, että Disposition-Reflection-Triad olisi saanut olla oma EP:nsä kun on niin erilaista kamaa, mutta nyt olen eri mieltä.
Terry Pantheras
06.09.2019 13:39:36
Taylor Swift -fanit ovat käärmeissään, kun papat nousivat nojatuoleistaan ja syrjäyttivät suosikkinsa levymyyntilistan kärjestä. Elämme hassuja aikoja...
 
https://kaaoszine.fi/tool-ohittamas … y85kLYqNFUBKYcvvE6AdhYsqlPnhuOwoabI
"Kivuuden kautta ihmiskyrvillä on tapana löytää toisensa"
Terry Pantheras
06.09.2019 14:41:29
Invincible on ensimmäinen biisi, joka mulle oikeasti kolahtaa. Huikea!
"Kivuuden kautta ihmiskyrvillä on tapana löytää toisensa"
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)