Kitarat: kitarakamat ›

Menipä liian syvälliseksi pikkupäissään.... ei mitään...

Ja menihän se otsikkokin heti #%^*^%##....

....

No aloitetaan sitten kunnolla eri aikakausista.
 
Keskiaika: nelikielinen luuttu

En mä jaksakaan tätä tsori :-)

Tämä olikin jotenkin hankalampi kuin aluksi luulin..
 
No, ainakin chorus 80-luvulla..

hallu: En mä jaksakaan tätä tsori :-)
 
Jaksaa jaksaa! Anna tulla nyt vaan. :)

Laulava Kylätohtori: Jaksaa jaksaa! Anna tulla nyt vaan. :)
 
Öh..... no se mun alkuperäinen postaus oli vähän hölmö listaus merkeistä eri vuosikymmenillä tyyliin Fender -> Marshall -> Mesa - > Axe tjsp. Vahvistimien osalta mä nään jotenkin niin, että kuuskytluvulla vielä säröt ruuvattiin jostain päätteen takaa ja seiskytluvulla alkoi yleistyä higain eli särö ruuvattiin siitä etuasteesta. No sehän vaikutti soundiin merkittävästikin ja sittemmin soundimuutoksia on tullut vireitä muuttamalla. Viimeisin innovaatio eli digitaalisuus ei sitä vastoin ole tuonut mitään uutta eli soundit on pysynyt ennallaan. Saa nähdä tuoko digidaalisuus koskaan soundeihin mitään uutta, vai mennäänkö näillä loppuus saakka :-D

Kyllä 70- ja vielä 80-luvullakin oli kamat isolla, eli en mää noita vielä etuastesärön aikakausiksi hyvällä tahdollakaan kutsuisi, 70-lukua nyt varsinkaan. Silloin oli lähes kaikilla rokkibändeillä non-master-volume-Marshallit isolla ja hyvä niin.
 
Toisaalta, aina on soitettu sekä hiljaa että kovaa tilanteesta riippuen. Soundi-ihanne vain on muuttunut ja välillä sielläkin on tehty täyskäännöksiä ja paluita juurille. 60-luvun alkupuolella ja puolivälissä Voxit ja Fenderin pikkucombot olivat kova juttu, vaan niin ne ovat olleet monesti sen jälkeenkin.

Jucciz: Kyllä 70- ja vielä 80-luvullakin oli kamat isolla, eli en mää noita vielä etuastesärön aikakausiksi hyvällä tahdollakaan kutsuisi, 70-lukua nyt varsinkaan. Silloin oli lähes kaikilla rokkibändeillä non-master-volume-Marshallit isolla ja hyvä niin.
 
Toisaalta, aina on soitettu sekä hiljaa että kovaa tilanteesta riippuen. Soundi-ihanne vain on muuttunut ja välillä sielläkin on tehty täyskäännöksiä ja paluita juurille. 60-luvun alkupuolella ja puolivälissä Voxit ja Fenderin pikkucombot olivat kova juttu, vaan niin ne ovat olleet monesti sen jälkeenkin.
 
Olihan Fenderin pikkukombot kovajuttu myöhemmin esimerkiksi eikös Larry Carltonin room 335 ollut äänitetty juurikin Fenderin VibroChampilla? muistelisin herran joskus kertoneen näin.
 
Juu ei ehkä -70 ja -80 luvut vielä varsinaisia etuastesärön kulta-aikaa olleet, mutta ensimmäiset laiteinnovaatiot tulivat silloin ja lähinnä mielessäni pyöri Carlos Santana varhaisen Mesa Boogiensa kanssa ja sittemmin kai Dumblenm, jotka kai jollakin tavoin viitoitti tien sille miten euastesäröjä sittemmin kehiteltiin. Olihan seitkytluvulla särinäpurkit jo kovasti muotia. Oikeastaan varhaiset särösoundit jollain tapaa kiehtoo minua koska silloin ei vielä ollut niin vahvoja sopimuksia sille miltä laadukkaan särön missäkin musagenressä tulee kuulostaa ja säröjä käytettiin tosi leikkisästi ja kokeilevasti. Mones seitkytluvun levytetyt särösoundit kuulostaa nykykuulijan korvaan aika kuralta, mutta mä jotenkin tykkään niiden rohkeudesta ja röyhkeydestä :-). Mutta nyt varmaan lipsahti jo vähän aiheesta.

hallu: ... Saa nähdä tuoko digidaalisuus koskaan soundeihin mitään uutta, vai mennäänkö näillä loppuus saakka :-D
 
Tarkoitit ilmeisesti että tuoko digitaalisuus vahvistinsoundeihin mitään uutta? Kitaraefekteihinhän digitaalisuus on tuonut aivan valtavasti kaikenlaista uutta.
 
Ja itse asiassa onhan se nyt täysin uutta analogiseen maailmaan verrattuna, että voit harrastajabudjetilla (esim. Fractal AX8) säätää kotioloissa "vahvistimen" soundeja nopeasti paljon monipuolisemmin kuin analogisen putkivahvistimen soundeja pystyt ikinä (käytännössä) säätämään. Se on sitten eri asia ja hyvin henkilökohtaista kuinka hyödyllistä se on. Ja hyvin useinhan päädytään imitoimaan jotain jo tunnettua ja levytettyä kitarasoundia.

Jucciz: .... 60-luvun alkupuolella ja puolivälissä Voxit ja Fenderin pikkucombot olivat kova juttu, vaan niin ne ovat olleet monesti sen jälkeenkin.
 
Olihan ne kova juttu, kun ei muutakaan ollut.

Kokaiini oli aika kova sana jenkeissä 70- ja 80-luvuilla.

sustain65: Tarkoitit ilmeisesti että tuoko digitaalisuus vahvistinsoundeihin mitään uutta? Kitaraefekteihinhän digitaalisuus on tuonut aivan valtavasti kaikenlaista uutta.
 
..................
 
Kyllä juuri sitä tarkoitin, ilmaisin itseäni epäselvästi. Joo digitaalisuus on efektipuolella varmaan tuonut paljonkin uutta ainakin kaiku ja viive-efekteissä ja onhan esimerkiksi digitaaliset luuppimasiinat ihan vertaansa vailla analogisiin verrattuna.
 
Mutta siis vahvistin ja kitarasoundien suhteen digitaalisuus ei ole tuonut mitään uutta, vaan jäljennetään niitä samoja tuttuja soundeja mitä ollaan luotu analogisilla laitteilla. Ja juu on ne varmasti näppäriä käyttää ja tuovat paljon hyvää keikkailevan muusikon arkeen (vähän niinkuin Matti Esko totesi aamutelevision haastattelussa kysymykseen mikä on muuttunut keikkamuusikon työssä vuosikymmenten saatossa, että "kamat on kevyempiä ja keikkabussit lämpimämpiä" ). Mutta mitään soundillisia harppauksia mihinkään suuntaan ei digitaalisuuden myötä ole tapahtunut.

Illu: Olihan ne kova juttu, kun ei muutakaan ollut.
 
Luulet vaan. Nimettömämmistä ryhmistä otetuissa kuvissa näkyisi köpöisempääkin kalustoa, mutta ammattilaisilla tietty täytyi olla toimivat laitteet.

Kefiiri: Luulet vaan. Nimettömämmistä ryhmistä otetuissa kuvissa näkyisi köpöisempääkin kalustoa, mutta ammattilaisilla tietty täytyi olla toimivat laitteet.
 
No joo, olihan niitä edullisempiakin vaihtoehtoja toki tarjolla, mutta samanlaisia pikkukomboja ne oli nekin, Fenkku ja Vox toki halutuimpina jos rahaa oli.

ituvirtanen: ..........................
Kitaristit:
1950 - 2950: strato, tele, Les Paul ja pari ohilaukausta. Marsu, Mesa ja tietysti Fender.
 
Se on muuten just näin :-D +

Kitaramuodissa paino = sustain, messinki klangaa hienosti (satulassa jne; mihin kukakin sitä keksi laittaa), kitarat luonnonvärisiä eikä mitään fiestarediä. Muuten tärkeää HurliCurli, v1.
Seiskyt/kasikytluku.

73nd3r: Kitaramuodissa paino = sustain, messinki klangaa hienosti (satulassa jne; mihin kukakin sitä keksi laittaa), kitarat luonnonvärisiä eikä mitään fiestarediä. Muuten tärkeää HurliCurli, v1.
Seiskyt/kasikytluku.
 
seitkyt ja kasikytluvun taite taisi tosiaan olla sellaista painavien kitaroiden ihannoinnin aikaa, mun mielestä vielä kaheksankytluvullakin paino oli vielä valttia sillä pikkukylällä jossa itse kasvoin. Muistan kun yheksänkytluvun puolivälissä menin katsolemaan stratoja Presidentti musiikkiin, niin hyvä etten viskannut kattoon saman tien kitaraa kun se tuntui niin älyttömän kevyeltä :-D (nyrpistelin kyllä nokkaa niille. Ajattelin, että tää on joku styroksista tehty lelu :-D ).
 
Mutta messinkihän ei ihan pelkäksi muoti-ilmiöksi jäänyt vaan myöhempinäkin aikoina ollaan nähty vähän paremmanluokan soittimissa ainakin messinkisatuloita ( Gibson 2015 mallisto, Yamahan japanintuotanto bassot). En minä usko, että fysiikanlait ovat miksikään muuttuneet vuosikymmenten saatossa, mutta arvostukset ja asenteet muuttuu. Ja tietenkin jonkin verran musiikilliset vaatimuksetkin...... tiedä häntä.
 
Mulla on itselläni tällä hetkellä kaksi kitaraa sieltä -70 ja -80 luvun taitteesta ja molemmat ihan miehekkään painoisia (kumpikin 4,5kg) ja khyyllä mä niillä soittelen edelleen kuin tyhjää vain :-D. Mulla on ollut matkan varrella pari kevyempääkin lankkua, mutta mä vaan vähän vierastan niitä vaikka en niissä mitään varsinaista vikaa havainnut.