Rock, pop, alternative ›

Osteri: 2019 Flow festareila nähtiin täysin erilainen Astrid esitys mihin olemme aikaisemmin tottuneet. Itseltäni tämä eteerinen leijunta meni täysin "yli hilseen" enkä ymmärtänyt sanomaa tai musiikkia. Noh, ehkä seuraava oma keikka on enemmän sitä mitä häneltä on totuttu kuulemaan.
 
Jopa minullekin, somea seuraamattomalle ikämiehelle, oli selvinnyt, että Astrid Swanin ja Stina Koistisen konsertin ydin oli naisten kokema syöpä. Hehän ovat jopa tehneet aiheesta EP:n ja käsittääkseni Swan myös kirjan.
 
Konserttihan meni myös "yli hilseen" Hesarin kriitikolta ja varmaan aiheesta. Ehkä tällaisilla tapahtumilla, joissa kuitenkin melko konkreettisesti kolkutellaan kuoleman portteja, on sitä pointtia, mitä taiteella pitää olla.
 
Vaikka kukaan ja kaikkein vähiten itse osalliset tietävät, kuolevatko he kuluttajille luvatun ajan puitteissa, on asia henkilökohtaisella tasolla tiukka rasti. Sellaisen tuottaminen popmusiikiksi popfestivaaleille on sanoisinko vaikeaa jollei mahdotonta.
 
Voi olla ja varmasti yleisimmin onkin, että tällaisessa esityksessä sorrutaan jonkinlaiseen banaaliuteen; kaikki eivät voi olla oman tilanteensa yläpuolelle suvereenisti asettuvia taiteilijamestareita. Oman pikaisesti tulossa olevan kuoleman käsittely ei voi olla helppoa. Helppoa voi olla vaieta siitä tai rähjätä pubissa, mutta avautua ja analysoida tunteita ei voi olla iisiä.
 
Toki taide on sitä varten, että näin voi tehdä. Siksi, vaikka naisten esitys oli ehkä vaivaannuttava, tekotaiteellinen wtf, niin isot pointsit siitä, että edes yritettiin.
----------------------
Toki tässä on myös käynyt selville, että Astrid ei olekaan välittömästi kuolemassa. Näinhän kävi myös Wilko Johnsonille. En osaa sanoa, millaista se olisi. Saada kuolemantuomio -> tottua siihen -> järjestää asiansa -> saada tieto, että ei vaineskaan.
 
Olisko siinä pettänyt koko ihmiskunnan?