Rock, pop, alternative ›

kyseinen: https://www.thrillist.com/entertainment/nation/best-rush-songs-ranked
 
Tää oli hauska. Virtuality olisi kyllä pohjilla omallakin listalla, samoin Nobody's Hero (joka soi aikoinaan Radiomafiassa ihmeen paljon).
 
Jaksoin lukea sen verran, että huomasin Red Barchettan olevan ensimmäisenä. Bändin yliarvostetuimpia biisejä bändin yliarvostetuimmalta levyltä. Top-10:een ei oikeastaan olisi asiaa varmaan ensimmäiselläkään Moving Picturesin biisillä.

kyseinen: https://www.thrillist.com/entertainment/nation/best-rush-songs-ranked
 
Tää oli hauska. Virtuality olisi kyllä pohjilla omallakin listalla, samoin Nobody's Hero (joka soi aikoinaan Radiomafiassa ihmeen paljon).
 
Ihan huono listaus kun Xanadu oli vasta sijalla 20.

Ihan käsittämätön lista. Ei voi käsittää tuota jatkuvaa painotusta noihin vanhoihin albumeihin. Jos Marathon ja Subdivisions eivät mahdu top-20:n, niin ei voi ottaa vakavasti.
 
Itse en laittaisi noita By-Toreja ja muita edes Rushin top sataseen.
 
No, nämä ovat aina jonkun yhden ihmisen näkemys, ei sen enempää.

No joo... taas näitä listauksia. Jaksoin lukea sen verran, että monet uudemman pään suosikkibiiseistäni oli tylysti sijoitettu alle satasen ja mielestäni vähän hatarilla perusteilla. Preston ja Counterpartsin kaikki biisit ovat omasta mielestäni parempia kuin Caress of Steel kokonaisuudessaan, vaikka on silläkin hetkensä.

"Paska lista kun se on erilainen kuin omani".
 
Ihan erilainen olisi omakin listani. Erityisesti Preston biisit olisivat paljon korkeammalla. Paljon subjektiivisemmaksi ei vaan näkemys voi mennä, Presto kun oli 1. Rush-levyni ja sitä kautta aivan kohtuuttoman korkealla omalla arvostusasteikollani. Jaan kaverin näkemyksen esim. The Pass -biisistä, mutta sitten taas en ymmärrä, miksi Anagram (for Mongo) pääsi niin korkealle kuin pääsi. Ja kommentti, että "olisipa koko levy täynnä Show Me Don't Tell Metä" on juuri niin rasittavan yksinkertaistava kuin olla ja voi.
 
No, mutta hän sentään yritti, siitä pisteet. Ei kelvannut tosikoille, sehän näkyy myös artikkelin kommenttiosiosta hienosti.
 
E: Ai niin ja Bravado sijalla 16. Tyylikästä. Itsellä olisi varmaan Top 5:ssä.

kyseinen: "Paska lista kun se on erilainen kuin omani".
 
Ihan erilainen olisi omakin listani. Erityisesti Preston biisit olisivat paljon korkeammalla. Paljon subjektiivisemmaksi ei vaan näkemys voi mennä, Presto kun oli 1. Rush-levyni ja sitä kautta aivan kohtuuttoman korkealla omalla arvostusasteikollani. Jaan kaverin näkemyksen esim. The Pass -biisistä, mutta sitten taas en ymmärrä, miksi Anagram (for Mongo) pääsi niin korkealle kuin pääsi. Ja kommentti, että "olisipa koko levy täynnä Show Me Don't Tell Metä" on juuri niin rasittavan yksinkertaistava kuin olla ja voi.
 
No, mutta hän sentään yritti, siitä pisteet. Ei kelvannut tosikoille, sehän näkyy myös artikkelin kommenttiosiosta hienosti.
 
E: Ai niin ja Bravado sijalla 16. Tyylikästä. Itsellä olisi varmaan Top 5:ssä.
 
Kerrankin puhut asiaa. Presto on loistava levy.

Timetokill: Ihan käsittämätön lista. Ei voi käsittää tuota jatkuvaa painotusta noihin vanhoihin albumeihin. Jos Marathon ja Subdivisions eivät mahdu top-20:n, niin ei voi ottaa vakavasti.
 
Itse taas tarkistin heti ensimmäisenä että eihän Subdivisions ole kärkipäässä ja otin listan vähän vakavammin vasta sitten :D En ole nimittäin koskaan tajunnut miksi se on nostettu klassikkojalustalle. Ymmärrän kyllä miksi biisin sanoitukset ovat vedonneet nuorisoon aikoinaan, mutta minusta se on sävellyksenä melko ala-arvoinen (esim. se humpumpappaa-humpumpappaa-humpumpappaa kohta herättää edelleen hämmennystä) ja Signalsiin tutustuminen tyssäsi aikoinaan siihen etten päässyt siitä biisistä yli.
 
Red Barchettan hyvyyden tajusin vasta melko myöhään, biisin hienous on siinä miten sen elokuvamainen tarina soljuu musiikin kanssa yksiin. Limelight on kuitenkin mulle se kyseisen levyn ykkösraita, enkä Red Barchettaa top-kymppiin päästäisi missään nimessä. YYZ ois muuten hiton kova, mutta se ns. säkeistöriffi on ihan superdorka.

Subdivisionsista oli omaan mieleen kommentti kitarasoolosta "crystalline and perfect", sitä se on, täydellinen kitarasoolo (varsinkin ASOH-versio). Biisi muutenkin ihamparas, mutta mä nyt oonki tämmönen simppeli poppari.
 
Ja jos Rushiin pystyisi suhtautumaan objektiivisesti, niin ihan hirvittäväksi dorkailuksihan bändin musiikista tulisi listattua varmaan vähintään 50 %. Parempi ettei pysty.

En katsonut listaa mutta omasta puolestani Subdivisions popmaisuudestaan huolimatta on lähestulkoon yhtä dynaamisen soljuvan kuuloinen kuten Tom Sawyer ja Limelight. Myös arvostan Xanadua, By-Toria (jota edellä hieman dissattiinkin), Red Barchettaa sekä Bastille Dayta. Kuten todettua uudemmista Presto on hyvä levy ja myöskin Testo For Echo sekä Clockwork Angels kokonaisuuksina. Näin nopeasti ajateltuna;). Muuten listasta tulisi liiankin pitkä tähän topikkiin:D.

kyseinen: Subdivisionsista oli omaan mieleen kommentti kitarasoolosta "crystalline and perfect", sitä se on, täydellinen kitarasoolo (varsinkin ASOH-versio). Biisi muutenkin ihamparas, mutta mä nyt oonki tämmönen simppeli poppari.
 
Just aattelin, että samoin mulle se soolo on biisin paras kohta, mutta sitten tajusin että mielsin sooloksi itse sen kahdesti toistuvan syntikkaosion enkä edes muistanut että biisin lopussa on kitarasoolo :D Ja nyt kun sen kitarasoolon kuuntelin niin en saanut siitä kyllä mitään irti. Simppeliä poppia kuuntelen itse paljon (viime aikoina vinyylisoitin on pyöritellyt lähinnä kasaripoppia), joten ei siitä ole kyse. Mun mielestä tää vain on sävellyksenä ja sovituksena harvinaisen laiska. Tuo edellä mainitsemani bridgen G-A-H -nousu, sen päällä se humppapumppa-komppi ja Geddyn laulu seuraamassa samoja nuotteja... en vaan käsitä. Ja eihän mun tarviikkaan, mutta kun HALUAIS niin kovasti diggailla kun muutkin diggailee :D
 
Mutta mun täytyy toki myöntää, että Rush on ainut bändi jota fanitan vaikkeivät ne mitään mestarisäveltäjiä todellakaan olleet, varsinkaan laulumelodioiden suhteen. Fanitan bändissä ensinnäkin itse tyyppejä ja sen lisäksi sitä miten hienosti kolme soittajaa täyttää oman tonttinsa. Varsinkin Geddyn lennokas bassottelu on ihan parasta (kitaran ja basson roolit ovat näillä monesti päinvastaiset kuin on tavan rockissa, basso vetää riffiä ja licksejä ja kitara vain peesaa taustalla) ja vanhemmilla levyillä se basso menee välillä niin omia polkujaan että saa ihmetellä miten biisi silti pysyy tiukasti kasassa ja raiteillaan.

bedlam: Varsinkin Geddyn lennokas bassottelu on ihan parasta (kitaran ja basson roolit ovat näillä monesti päinvastaiset kuin on tavan rockissa, basso vetää riffiä ja licksejä ja kitara vain peesaa taustalla) ja vanhemmilla levyillä se basso menee välillä niin omia polkujaan että saa ihmetellä miten biisi silti pysyy tiukasti kasassa ja raiteillaan.
 
Turn the Page on ihan omaa luokkaansa tässä lajissa. Ei vaan kerta kaikkiaan pysty tajuamaan että miten helvetissä sen pystyy soittamaan ja laulamaan samaan aikaan kun sillä laulumelodialla ei varsinkaan rytmisesti oo yhtään mitään tekemistä bassolinjan kanssa.

Vessajono: Turn the Page on ihan omaa luokkaansa tässä lajissa. Ei vaan kerta kaikkiaan pysty tajuamaan että miten helvetissä sen pystyy soittamaan ja laulamaan samaan aikaan kun sillä laulumelodialla ei varsinkaan rytmisesti oo yhtään mitään tekemistä bassolinjan kanssa.
 
Olen täysin samaa mieltä. On se huikea suoritus.

Tom Bombadil:
 
Itse kasarilla kasvaneena katson asioita vahvasti neonväristen lasien läpi, sille ei vaan voi mitään. Toki kaikki levyt on hyviä koska Rush on maailman paras bändi, mutta eihän Best I Can voi missään universumissa olla parempi biisi kuin Manhattan Project.
 
Naulan kantaan.
 
Aivan täyttä paskaa se lista oli, mitä sitä kiertelemään ja kaartelemaan. Olisi vaan puuttunut, että ykkösenä olisi ollut vaikka Rivendell.
 
Ja Manhattan Project todellakin aivan loistava biisi (yksi monista kymmenistä loistavista kasaribiiseistä).

Timetokill: Naulan kantaan.
 
Aivan täyttä paskaa se lista oli, mitä sitä kiertelemään ja kaartelemaan. Olisi vaan puuttunut, että ykkösenä olisi ollut vaikka Rivendell.
 
Ja Manhattan Project todellakin aivan loistava biisi (yksi monista kymmenistä loistavista kasaribiiseistä).
 
Toissapäivänä laitoin pitkästä aikaa Power Windowsin soimaan, ja jäin oikein kuuntelemaan Manhattan Projectia. Tuo koko kasarin synapoppiaika on ollut mulle vähän vieraampaa, toki olen kaikki levyt kuunnellut useita kertoja läpi, mutta jotenkin tuo kasarin puolivälin tuotanto on jäänyt vähän pimentoon mun kohdalla. Mutta nyt tuo otti korvaan, ja täytyy myöntää että onhan tuo aivan upea kappale kaikin puolin.

Vessajono: Turn the Page on ihan omaa luokkaansa tässä lajissa. Ei vaan kerta kaikkiaan pysty tajuamaan että miten helvetissä sen pystyy soittamaan ja laulamaan samaan aikaan kun sillä laulumelodialla ei varsinkaan rytmisesti oo yhtään mitään tekemistä bassolinjan kanssa.
 
On toikin mukavan kuuloista bassottelua, van tossa on kuitenkin aika tasainen rytmi ja riffi. Itse ajattelin ekana Circumstances-biisiä, jossa basso soittelee melkeinpä sooloa laulun taustalla. https://m.youtube.com/watch?v=BUzj94SHNqk
 
Tykkään kyllä kasarikaudelta monestakin biisistä, vaikkei tuo Subdivisions iskekään. Esim. Power Windowsilta Grand Designs on minusta aivan huikean hieno kipale.

Tuomoo: Toissapäivänä laitoin pitkästä aikaa Power Windowsin soimaan, ja jäin oikein kuuntelemaan Manhattan Projectia. Tuo koko kasarin synapoppiaika on ollut mulle vähän vieraampaa, toki olen kaikki levyt kuunnellut useita kertoja läpi, mutta jotenkin tuo kasarin puolivälin tuotanto on jäänyt vähän pimentoon mun kohdalla. Mutta nyt tuo otti korvaan, ja täytyy myöntää että onhan tuo aivan upea kappale kaikin puolin.
 
A Show of Handsilta kannattaa kuunnella ne liveversiot. Noissa kasarilevyissä saattaa "kasarimainen" tuotanto vähän aluksi hämätä.
 
Ne biisit ovat aivan helvetin upeita.
 
Hold Your Fire on ehkä paras koskaan tehty poplevy.

Juu etenkin Hold Your Firen Mission on klassikko. Ainakin omasta mielestä;). Ovelasti sovitettu kosketinintro ja siitä eteenpäin Alexin kitarointi...

Hold Your Fireä on kyllä tullut kuunneltua, tuo soi viime kesänä aika paljon. Upea levy.

Kaikilla liittyy muistoja Rush levyihin.
Muistan kun Hyf ilmestyi. Ryntäsin tietysti suoraan ostamaan sen. Mulla oli uusi tyttöystävä (oih,) makoilimme vierekkäin mun opiskelijaboksin sängyllä. Sitten tyttö kirjoitti minulle puhelinnumeronsa paperilapulle, levynkansi oli alla joten se numero painautui siihen pintaan. Se näkyy vieläkin siinä. (Oih.) RUSH for life! Nyt saa tirauttaa.