Rock, pop, alternative ›

Seinäjoen keikka oli vallan mainio. Yleisöä oli niukanpuoleisesti ja yleisö oli aika vaitonaista eikä lähtenyt touhuun mukaan, mutta soitto kulki, ja jotenkin tuosta koko bändin touhusta paistaa läpi se, että herrat nauttivat suuresti tekemisestään. Ja vaikka soittajilla alkaa jo ikää ollakin, soittavat he monet muut nuoremmat sankarit suohon ihan tuosta noin vaan. Kaikki toimii yhteen aivan täydellisesti. Moni aloitteleva ja myös todella moni kokenutkin bändi saisi ottaa mallia Heepistä, miten homma hoidetaan. Kaikki ovat täysillä mukana, fiilis on rento ja soitto rullaa.
 
Lämppäribändi oli uusi tuttavuus minulle, mutta heilläkin rautainen ammattitaito paistoi läpi. Tosin mikssauksessa bassoa oli aivan liikaa ainakin alussa, loppua kohden tuo basson jyräävyys hieman tasaantui. Hienoa hammond-revittelyä ja muutenkin kohtalaisen svengaavaa menoa. Tykkäsin ihan siitäkin.

Tässä nyt tullut luukutettua Wonderworld-albumia. Ihan mainio ja omasta mielestä 70-luvun albumeista parhaimmasta päästä. Löytyy monipuolisesti hiippareiden tavaramerkkejä. Kappaleiden krediittejä tutkiessa huomasin levyn olleen pitkästä aikaa enemmän bändin yhteinen tuotos kuin Hensleyn visio, jota on maustamassa kappale tai pari muiden kappaletta. Tästä syystä mahdollisesti tulee mieleen eka levy.
 
Alotusraita Wonderworld on yksi lemppareistani. Intron ja väliosion avaruusseikkailu on mahtavuutta. Kertosäe on kuullasta kuultavaa.
 
Suicidial manin riffi on ehtaa heviä. Säkeistökin on jännä, kun duurisointujen pohjasävelet muodostavat mollin, joka luo hauskaa jännitettä.
 
The Shadows and the Wind -kappaleesta taasen tulee iloiselle mielelle. On kovin elämänjanoinen kappale.
 
So Tired taas puhdasta hard rockia. On sillä Boxilla kovia riffejä!
 
The Easy Road herkkä lyhyt tunnelmointipala. Mitä olisi hiippareiden levy ilman tällaista kappaletta? Totesihan Box sen livenäkin.
 
Something or Nothing jatkaa levyn hard rockia. Onhan tämä nyt tarttuvaa soittoa. Kuluu vaan ehkä vähän nopeasti.
 
I Won't Mind muistuttaa bändin bluesvaikutteista, jotka kuului varsinkin debyyttialbumilla hyvin. Maukasta soittoa ja hienosti tulee kapakoiden tupakan savuverhot mieleen. Box pääsee kunnolla revittelemään kappaleessa.
 
We Got We hyvä näyttö bändin stemmalauluista. Ytimekäs kappale, jossa Thain rullaa nätisti. Kitarastemmoja kuunnellessa huomaa myös hyvin Queenin olevan paljon velkaa hiippareille, jonka Queen on tuonnut esiin niin laulu- kuin kitarastemmojen osalta.
 
Dreams on harmillisen vähälle huomiolle jäänyt nimensä mukaisena utuisena maalailevana päätöskappaleena. Hieno kappale kerrassaan!

santakasa: Tässä nyt tullut luukutettua Wonderworld-albumia. Ihan mainio ja omasta mielestä 70-luvun albumeista parhaimmasta päästä.
 
Wonderworld on kyllä aliarvostettu tuotos. On toki silläkin heikot hetkensä ja levyltä kuuluvat ajoittain bändin silloiset ongelmat, mutta kokonaisuus on hyvä. Nimibiisi on rautaa.
 
Kuuntelin pitkästä aikaa Wake the sleeperin ja Into the wildin. Piti kaivaa laatikon pohjalta, jossa cd-levyjä säilytän. Tuo Spotify kun on tehnyt musiikin kuuntelun niin helpoksi, vaan Wake the sleeperiä ei harmiksi sieltä löydy. Varsinkin WTS on aina ollut minusta aivan loistava tuotos ja Overload tykki-biisi. Trevor Bolderkin oli basson varressa Heeppiin täydellisen sopiva taiteilija. Levyllä on jotenkin tosi mukavat soundit. Tuotanto nykyaikaa, mutta perinteisessä hengessä vedetyt soittimet ja Lanzonkin oli heittänyt jo syntikat nurkkaan. Into the wild on kokonaisuutena vähän heikompi, joskin mainio levy sekin. Kiss of freedom ja Trail of diamonds ovat biiseinä ihan klassikko-ainesta.
 
Uriah Heepin koko uran aliarvostetuin levy on minusta silti Firefly. Ei yhtään heikkoa biisiä ja John Lawton on aina ollut minun suosikkisolistini hiippareissa.

Uudemman pään tuotannosta Sonic Origami ja Outsider on omia suosikkejani. Sekä uudella levyllä on jotain wau elämyksiä kuten Rocks In The Road. Biisikynä ei näytä herroilla tylsyvät sitten millään. Shawn ääneen ja fraseeraukseen vanhoissa biiseissä ei meinaa ihan 100% tottua ikinä, mutta pitää myöntää että miehellä on huippu laulumelodioiden kirjoitustaito. Oletan että ne on hänen kynästä.

joku muu sikko: Shawn ääneen ja fraseeraukseen vanhoissa biiseissä ei meinaa ihan 100% tottua ikinä, mutta pitää myöntää että miehellä on huippu laulumelodioiden kirjoitustaito. Oletan että ne on hänen kynästä.
 
Ainakaan hän ei piisintekijäkrediiteissä esiinny.

Meikä tykkää taasen Bernien raspahtavan äänen tuomasta säröisyydestä vanhoissakin kappaleissa. July Morning tuntuu jotenkin jopa tuskaisemmalta rakkauden etsinnästä sen äänellä, tai miten ikinä kappaleen sanomaa haluaakaan tulkita.
 
Laulumelodioista tulevat krediitit varmaan enemmän enemmän sovituksillisia seikkoja kuin varsinaisia sävellysseikkoja. Toinen esimerkki kotoinen Juice Leskinen. Sävellykset Juicen nimissä, mutta sovitukset usein Tikanmäen nimissä.

santakasa: July Morning tuntuu jotenkin jopa tuskaisemmalta rakkauden etsinnästä sen äänellä, tai miten ikinä kappaleen sanomaa haluaakaan tulkita.
 
Saan varmaan virtuaalisesti turpaan tästä kommentista, mutta minusta Byron veti Heep-laulajista ylivoimaisesti huonoiten July morningin, vaikka se hänen biisi onkin. Varsinkin studioversiossa Davella on tosi häiritsevän voimakas vibra laulussa.

Siitä alkoi loputon alamäki

Icy-Sun: Saan varmaan virtuaalisesti turpaan tästä kommentista, mutta minusta Byron veti Heep-laulajista ylivoimaisesti huonoiten July morningin, vaikka se hänen biisi onkin. Varsinkin studioversiossa Davella on tosi häiritsevän voimakas vibra laulussa.
 
Välillä tuo Byronin vibra todella saavuttaa häiritseviä ja koomisia piirteitä. Esim. Bird of prey on siinä rajoilla onko se loistavaa heavy-kirkumista vai meneekö se jo huumorin puolelle.
Mutta silti valtavan hieno ja monipuoinen tulkitsija hän oli aikoinaan.

Hannubal: Välillä tuo Byronin vibra todella saavuttaa häiritseviä ja koomisia piirteitä. Esim. Bird of prey on siinä rajoilla onko se loistavaa heavy-kirkumista vai meneekö se jo huumorin puolelle.
Mutta silti valtavan hieno ja monipuoinen tulkitsija hän oli aikoinaan.
 
Samalta levyltä heti seuraava raita eli The Park on mulle ollut monesti sellainen biisi, mikä tulee skipattua. Biisinähän tuo on mitä mainioin, mutta jotenkin tuo Byronin vibra häiritsee etenkin tuossa kappaleessa. Mutta onhan tuo nyt aivan käsittämättömän vaikea laulaa kenelle tahansa, kun koko kappale kieutaan niin korkealta falsetista. Soolo tuossa biisissä on kyllä myös hieno.

Heep tekee Suomen-kiertueen syksyllä:
 
9.10. Tampere, Pakkahuone (w/Melrose)
10.10. Kouvola, Mansikka-ahon liikuntahalli
11.10. Köyliö, Lallintalo (w/Melrose)
12.10. Helsinki, Kulttuuritalo (w/Melrose)
13.10. Lappeenranta-sali
16.10. Hyvinkää-sali
17.10. Lahti, Vanha Valimo
18.10. Turku, Logomo (w/Melrose)
19.10. Nivala, Tuiskula (w/Melrose)
20.10. Joensuu, Carelia-sali
 
Liput tulevat myyntiin maanantaina Lippupalvelussa, Lippupisteessä ja Tiketissä.
 
https://www.facebook.com/photo.php? … 750529207076&type=3&theater

HaloOfFlies: Heep tekee Suomen-kiertueen syksyllä:
 
9.10. Tampere, Pakkahuone (w/Melrose)
10.10. Kouvola, Mansikka-ahon liikuntahalli
11.10. Köyliö, Lallintalo (w/Melrose)
12.10. Helsinki, Kulttuuritalo (w/Melrose)
13.10. Lappeenranta-sali
16.10. Hyvinkää-sali
17.10. Lahti, Vanha Valimo
18.10. Turku, Logomo (w/Melrose)
19.10. Nivala, Tuiskula (w/Melrose)
20.10. Joensuu, Carelia-sali
 
Liput tulevat myyntiin maanantaina Lippupalvelussa, Lippupisteessä ja Tiketissä.
 
https://www.facebook.com/photo.php? … 750529207076&type=3&theater
 
Mansikka-aho? Joku Kouvolasta voisi kertoa onko siellä aikaisemmin ollut vastaavanlaisia keikkoja?

Aika tiivis on aikataulu, huh. Toivottavasti riittää paukkuja.

Ja toivottavasti riittää yleisöä noin monelle keikalle. Aika tiivis aikataulu on kyllä.

G.F: Mansikka-aho? Joku Kouvolasta voisi kertoa onko siellä aikaisemmin ollut vastaavanlaisia keikkoja?
 
Muistelisin jonkun puhuneen Pelle Miljoonan keikasta joskus 80-luvulla... Ei mitään hajua onko sen jälkeen ollut muitakin.

Lonesome: Itellan auto toi aamulla Mika Järvisen Uriah Heep-kirjan. Illalla toivottavasti ehtii lukemaan ja fiilistelemään lapsuuden sankareita. Jos ennakkotiedot kirjan Suomi-näkökulmasta pitävät paikkansa, myös jonkinlaista kulttuurihistoriaa on tarjolla myös...
 
Löysin nyt sattumalta tuon kirjan paikallisesta kirjastosta, ja melkein kokonaan olen jo sen lukenut. Erittäin kattava ja mielenkiintoinen historiikki Hensleyn aikaisesta Heepistä sieltä kultaisista 70 -luvun alun vuosista alamäkeen ja riitoihin asti, ja vielä suomalaisesta näkökulmasta.
 
Nyt paremmin ymmärtää sen, miksi yhtye alkoi jo siinä 1973 - 74 menettämään parhaan teränsä, ja millaista sekoilua päihteiden kanssa homma oli, varsinkin miten Byronilla jäi se showmiehen rooli päälle 24 / 7, ja koko ajan piti olla alkoholia paineiden ja kurjuuden kitkemiseksi.
 
Jännää oli myös se, että Amerikassa oli okkultismi kovassa nousussa juuri 70-luvun alussa, ja Uriah Heep sai jenkkikiertueilla jatkuvasti peräänsä ihmeellisiä velhoiksi ja taikureiksi pukeutuneita faneja, jotka tuntuivat elävän jossain toisessa galaksissa päihteiden siivittämänä.
 
Pointsit tuosta suomalaisesta näkökulmasta. Mukava oli nähdä tilastoja siitä, miten levyt ja sinkut menestyivät listoilla, ja millaisia arvosteluja kriitikoilta tuli.

G.F: Mansikka-aho? Joku Kouvolasta voisi kertoa onko siellä aikaisemmin ollut vastaavanlaisia keikkoja?
 
Crazy Cavan joskus vuonna 1980. Äiti ei päästänyt katsomaan. Vähän jäi hampaankoloon.

Icy-Sun: Ja toivottavasti riittää yleisöä noin monelle keikalle. Aika tiivis aikataulu on kyllä.
 
Mick Boxilla ei selvästikään ole muita harrastuksia. Luulisi että tuossa iässä jo vähempikin reissaaminen piisaa. En minä valita, hämmentävän tiukka bändi on edelleen soitannollisesti

Viimeisin kiekkokin on hyvä, ei tietenkään mitään uutta ja ihmeellistä. Mutta siis omista lähtökohdistaan oikein toimiva kokonaisuus. Itse en Heepia ole koskaan osannut kuunnella tai analysoida erityisen biisi-keskeisesti eli että levy on heti huono/keskinkertainen jos ei yli puolet levystä ole jotain ässäbiisejä. Ja jos noin Heepia lähestyy, niin toki ketjun alkupuolella esitetty mielipide (Harja-Pekan tai jonkun) osuu lähelle totuutta: ehkä viiden ekan kiekon biiseistä olisi saanut tiivistettyä yhden todella hyvän kokonaisuuden.
 
En ole kirjaa lukenut, mutta epäilen että oliko bändin tarkoituskaan pyrkiä tekemään pelkkiä loistavia biisejä. Vaikka toki siellä joukossa niitäkin on enkä nyt viittaa niihin kahteen tunnetuimpaan. Itse tykkään Heepista ns. tunnelmien luojana, vaikka Boxin jatkuvasti päällä oleva vaakku-pedaali joskus käykin hermoille;)