Kitarat: kitarakamat ›

J.Nikkanen: Itekki oon joskus vähä rumpui hakannu.
 
edit: itseasiassa aivan mahottoman mukavaa ja kehittävää puuhaa basson ja/tai kitaran rinnalla
 
Olen huomannut että ko. instrumentti on varsin houkutteleva. Muutamallakin klubi- eli baarikeikalla jo joskus muinoin oli loppuillan hetkinä rumpaleita pyrkimässä pikku testisessiolle. Ja mikäpä ettei treenikselläkin saattaa moisia olla, jos on treeneissä ns. "ulkopuolisia". On kiva ja terapeuttinen soitin toki.

fox: Äläpä yllytä, kohta Krce ostaa basson ja sitten kuullaan enemmälti.
 
Minähän olen nimenomaan basisti, joka soittaa myös kitaraa ja rumpuja.

Krice: Minähän olen nimenomaan basisti, joka soittaa myös kitaraa ja rumpuja.
 
Jopas olet ehtinyt. Mikä on sun taimi bassolla, eteen, keskelle vai taakse?

Bassolla eteen, kitaralla keskelle ja rummuilla taakse niin skaala on täydellinen.

Kefiiri: Bassolla eteen, kitaralla keskelle ja rummuilla taakse niin skaala on täydellinen.
 
Komppi on keskimäärin kohdallaan.

fox: Tosin olen sitä mieltä, että se bändin tukipilareista toinen, eli rumpali, ei totta hitossa arvosta jos basisti kiilaa. Se voi kimmastua ja heitellä basistia kovilla esineillä.
 
Repesin. :D Mutta juuri näin ja vaikken rumpali olekaan, niin kiilaava basisti tuppaa ainakin omaan korvaan tappamaan svengin soitosta. Johonkin punkki-HC-paahtoon se saattaa sopiakin, mutta omiin genreihin ei niinkään.
 
fox: Ja mitä vikaa siinä on, jos suositellaan treenaamista "enemmänkin/pidempään" soittaneelle? Esimerkiks meidän kitaristi satunnaisesti käy ihan soittotunnilla silloin tällöin. Ja on sekin soittanut muutaman kymmenen vuotta ja muutaman kymmenen keikkaa.
 
Tätä treenaamista on täällä jo aika moni suositellut ja itsekin olen samaa mieltä - oman instrumentin kanssa puuhastelen harjoittelumielessä aina kun aika riittää. Tässä esimerkkitapauksessa vain en usko, että aikaa lisätreeniin on enempää ja toisaalta tuo "eteen soittaminen" on jotenkin iskostunut selkäytimeen eikä oikein ole pois opittavissa (tai niin pelkään). Tai ainakin lisätreenin ehdottelu voisi johtaa ei toivottuihin lieveilmiöihin (bändin sisäisiin jännitteisiin, kaverisuhteiden heikkenemiseeen jne.). Kaikki vaan eivät ole niin hemmetin musikaalisia ja silti mukavia bändikavereita kokonaisuutta ajatellen. Ja pienihän tuo dilemma on - siksi tää oli alunperin lähinnä tällaista akateemista pohdiskelua "entä jos" hengessä.

Ymmärrän toki että kaverisuhteet menevät harrastesoitossa virtuositeettivaatimusten edelle. Sellaisen ajattelun ansiosta pääsen itsekin soittamaan monenlaisia soittimia vaihtelevalla menestyksellä. Mutta voisihan sitä jotenkin ohimennen vaikka ehdottaa, että jossain tietyssä biisissä sopivan draivin kehittämiseksi basisti ihan visuaalisesti katsoisi milloin bassorummun polkimen nuija osuu kalvoon ja yrittäisi osua samaan. (Ammattilaisetkin kuulemma kovassa metakassa tekevät joskus niin.) Voisi paljastua ettei se niin vaikeaa olekaan.

Aika surutta porukka jakaa potkuja eikä jeesi;)
 
Oman soiton tarkkuus meni paljon eteenpäin kuin bändikaveri tuli pyynnöstäni jeesimään caragebändin / äänikortin / mikin pystyttämisen kanssa. Oman soiton nauhottelu jeesii paljon.
Koittakaa jeesiä niitä soittokavereita.

Haeroe: Eikös tässä oo pääsääntöisesti surutta neuvottu reenaamaan eikä ensimmäisenä antamaan potkuja?
 
Nopean laskennan perusteella potkuja (tai muuta väkivaltaa) kannattaa 5 jäsentä ja treenaamista 10 eli kyllä treeni voittaa... XD Tosin osa oli sekä että.

Eka väkivalta, sitte reenaus ja lopuks potkut jos ei opi kahesta aiemmasta.

Ennenmuinoin tavattiin sanoa, että "svengi" syntyy siitä, että soitetaan kovaa ja hirrrrrveellä tempolla, ja kappaleen lopussa joku soittajista kiilaa tempoa vielä kiivaammaksi.
 
Noh, ajat ovat muuttuneet, ja klikki korvassa on kai jo tuttu, juttu ainakin rumpaleille. Mutta, itsellenikin (vaikka olenkin vain kitaroiden omistaja), tuo taimissa pysyminen joskus tuottanut ongelmia niin kompatessa kuin sooloillessakin. Apua tähän on löytynyt sekvenssereistä, tietokoneohjelmista ja ihan vaikka Youtuben "backing track" taustojen mukana jammailemisesta kotosalla. Toki vanha kunnon metronomikin on ok, mutta yksin soitellessa se voi alkaa jo vähän kuulostamaan yksitoikkoiselta.
 
Itselläni kiilausongelmaa pukkaa aina esiin erityisesti silloin, jos on hieman epävarma siitä, mitä ja miten pitäisi soittaa. Varmuuden kasvaessa soittaminen tulee rennommaksi, ja kiilaaminenkin vähenee.
 
Eli, puoltoääni treenaamiselle, niin yksin kotona kuin ryhmäsoitossakin.

Kyllikki: Ennenmuinoin tavattiin sanoa, että "svengi" syntyy siitä, että soitetaan kovaa ja hirrrrrveellä tempolla, ja kappaleen lopussa joku soittajista kiilaa tempoa vielä kiivaammaksi.
 
Noh, ajat ovat muuttuneet, ja klikki korvassa on kai jo tuttu, juttu ainakin rumpaleille. Mutta, itsellenikin (vaikka olenkin vain kitaroiden omistaja), tuo taimissa pysyminen joskus tuottanut ongelmia niin kompatessa kuin sooloillessakin. Apua tähän on löytynyt sekvenssereistä, tietokoneohjelmista ja ihan vaikka Youtuben "backing track" taustojen mukana jammailemisesta kotosalla. Toki vanha kunnon metronomikin on ok, mutta yksin soitellessa se voi alkaa jo vähän kuulostamaan yksitoikkoiselta.
 
Itselläni kiilausongelmaa pukkaa aina esiin erityisesti silloin, jos on hieman epävarma siitä, mitä ja miten pitäisi soittaa. Varmuuden kasvaessa soittaminen tulee rennommaksi, ja kiilaaminenkin vähenee.
 
Eli, puoltoääni treenaamiselle, niin yksin kotona kuin ryhmäsoitossakin.
 
Svengissä / groovessa / biisin elämisessä ei ole mitään vikaa kunhan koko orkesteri elää sen mukana. Ja jos kiilaa myös niissä takakenokohdissa, joissa kuuluisi ennemmin vähän laahata, hyppää se vielä kamalammin esille.

Haeroe: Eikös tässä oo pääsääntöisesti surutta neuvottu reenaamaan eikä ensimmäisenä antamaan potkuja?
 
Joo taisin huudella ekan sivun jälkeen. Tuskin kaikki ihan tosissaan oli ees. Joo surutta reenaamaan, tai oikeastaan oivaltamaan virhe ja korjaamaan se.

Eiköhän se vain kannattaisi laittaa aikuisten ihmisten keskusteluhousut jalkaan ja ihan rehdisti sekä ystävällissävyisesti kertoa, että sinä rakas Veijo Basisti kiilaat jatkuvasti. Sitten voidaan alkaa miettimään mahdollisia jatkotoimia.

Aloituksessa mietittiin voisiko asian ratkaista teknologian avulla. Tuollaista keskustelua varten pitäisi kehittää diplomaattisuus-Optimizer -efekti, joka muuttaisi mikkiin höpistyn tajunnanvirran hienovaraiseksi pohdiskeluksi.

Moi.
 
aimoo: Joo taisin huudella ekan sivun jälkeen.
 
Itsellä katosi mielenkiinto koko viestiketjuun tuon ekan sivun perusteella, mutta koska tilannetta on valotettu olennaisilta osilta hivenen lisää ja asiallistakin tekstiä on enenevässä määrin, kaipa sitä pitää omakin korsi kekoon/kokkoon roudata.
 
aimoo: Tuskin kaikki ihan tosissaan oli ees.
 
Hymiöillä nettitekstissä yleensä erotellaan pilke silmäkulmassa näpytellyt, joten eiköhän ainakin osa ollut täysin tosissaan kommenttiensa kanssa.
Ainakin itse otin totena enkä vaivautunut vastaamaan itselle tuttuun ja lähellä sydäntä olevaan aiheeseen.
 

 
Kiilaamista on monenlaista, niin vahingollista grooven tappavaa kuin musikaalistakin tehokeinoa josta jäsen Krice lienee joskus lukenut, kuvitellen että bassotellessa kiilata pitää koko ajan.
 
Etenkin rummuilla, bassolla, ym. lähinnä rytmin meidän länsimaisessa musassa määrittelevillä soittimilla yhdessä tai erikseen kiilatessa (/laahatessa) sopivassa kohtaa saa herkästi keskinkertaisesta biisistä hitin.
Jotkut musatyylitkin ovat rakentuneet instrumenttien iskujen eriaikaisuudelle, ja etenkin genrerajoja rikottaessa efekti toimii usein vallan mainiosti.
 
Vaikkei varsinaista kiilaamista/laahaamista olekaan, painon vaihtaminen vaikkapa ykköseltä kakkoselle muuttaa etenkin parillisten jakojen musan kokolailla toiseksi.
Tai jonkin komppi-instrumentin iskujen kääntäminen sopivisa kohdissa biisiä.
 

 
Tiedä sitten mistä johtuu, mutta itsellä tahaton kiilaaminen ei ainakaan tiedostetusti ole koskaan ole ollut ongelma.
Tahallisista on toki tullut eriäviä mielipiteitä yhtälailla kuin kiitostakin, mutta nuo ovat seikkoja jotka kuuluvat olennaisena osana sävellysdynamiikkaan.
Aika surkeata ja monotonista olisikin jos kaikki olisivat aina samaa mieltä.
 

 
Juutas: Tätä treenaamista on täällä jo aika moni suositellut ja itsekin olen samaa mieltä - oman instrumentin kanssa puuhastelen harjoittelumielessä aina kun aika riittää. Tässä esimerkkitapauksessa vain en usko, että aikaa lisätreeniin on enempää ja toisaalta tuo "eteen soittaminen" on jotenkin iskostunut selkäytimeen eikä oikein ole pois opittavissa (tai niin pelkään).
 
Sillä miten treenataan on suunnaton vaikutus lopputulokseen, etenkin jos rytmiryhmän sisällä ei taimi pidä.
 
Vaikka yleistä ainakin oman kokemuksen perusteella onkin, biisien "läpisoittaminen" koko bändillä ei ole treenaamista, ellei treenata lavaorientaatiossa (PA-/monitoritreenit), treenata koregrafioita, optimoida/ohjelmoida miksaajan käyttämiä efektejä tai ohjelmoida valoja koreografiaan, tms.
 
Rumpalin ja basistin olisi äärimmäisen tärkeää treenata kahdestaan (tai kuinka monta rumpalia ja basistia aktissa onkaan) ainakin saman verran kuin bändi treenaa tai soittaa biisejä läpi yhdessäkin, sekä perusrytmejä jamitellen että soitettavia biisejä läpikäyden.
Ja toki sitä enemmän mitä huonommin taimi pitää.
Valitettavasti tuo ei yleensä ainakaan mun kokemuksen perusteella toteudu. Etenkään aikuisilla harrastelijamuusikoilla, elämä harrastusten ulkopuolella pitää siitä huolen ettei aikaa moiselle löydy.
 
Hyvä ja tiukka rytmiryhmä kun on vuosikymmenten saatossa pelastanut monenmonituiset keskinkertaiset aktit unholaan vaipumiselta, ja toisaalta nostaneet perushyvät bändit maailmanmaineeseen.
 

 
Juutas: Kaikki vaan eivät ole niin hemmetin musikaalisia ja silti mukavia bändikavereita kokonaisuutta ajatellen.
 
Tismalleen samaa mieltä, ja henkilödynamiikka onkin usein bändihommissa etenkin alkuvaiheessa ensiarvoisen tärkeätä, ja varsinkin rokkihommissa on kautta aikain ollut ennemmin sääntö kuin poikkeus etteivät kaikki ole musikaalisuudessaan ja taidoiltaan samalla viivalla.
 
Ja kuten männävuosina olemme kotimaisten selkäänpuukottajien ratkaisuista huomanneet, bändi on usein vuosien/vuosikymmenten työn jälkeen huomattavasti enemmän kuin palastensa summa.
 

 
Juutas: Ja pienihän tuo dilemma on - siksi tää oli alunperin lähinnä tällaista akateemista pohdiskelua "entä jos" hengessä.
 
Itse harrastelijabasistina en dilemmaa pidä millään tapaa pienenä, etenkin jos tallenteellakin joudutaan kokonaisia bassoraitoja synkkaamaan uudestaan.
Tietty jos ei keikkailla lainkaan tai hyvin vähän, silloinhan on kokolailla sama missä taimissa kukin muusikko soittaa, mutta treenaaminen olisi ainakin itselle yhtä helvettiä.
Ja oli vika sitten jossakussa kanssasoittajassa tai etenkin itsessä, aika pikaisesti kiittäisin ja kumartaisin...
 
T:Samuli

Kyllä noihin on olemassa lääkkeet. oman metronomin kanssa soitetun tavaran kuunteleminen, ääneen laskeminen ja muut mindfulness / keskittymis / subdivisio / kaikkeamaanjataivaanväliltämuttaenimmäkseenkorvienvälissä -harjoitukset ja (oheis)tehtävät, eri tyyppisten soittajien kuuntelu, eri soittajien kanssa soittaminen.

Entäpäs jos: ostakaa basistille halvin thomannin piuha, jossa signaali liikkuu hitaammin ja huonommin. Ja jos sitten, kun kokemusta karttuu ja basisti alkaa sleepaamaan, niin väliin voi sitten laittaa Mad Professorin RED Cable, joka puolestaan nopeuttaa signaali virtausta.

Taustojen avulla harjoittelu on erittäin hyväksi havaittu lääke ajoitustajun kehittämisessä. Itsekin sitä olen tehnyt jo vuosia. YouTubesta löytyy taustoja vaikka kuinka.
 
Tekniset asiat mitä aloituksessa pohdittiin mm. signaalin viivästäminen ei mielestäni ole välttämättä hyvä asia koska perusongelma ei tuosta poistu. Aina tuo signaalin viivästyttäminen esimerkiksi keikoilla ole mahdollista ja jos ei muuten niin onhan se sille basistillekin palkitsevaa että oppii soittamaan tahdissa eikä tuon onnistumista mitenkään teknisesti manipuloida.
 
Historian saatossa suuressa maailmassa on ollut bändejä joissa kaikki eivät olleet soittotaidoiltaan mitään kummoisia. Esimerkkinä tästä on KISS jossa Peter Crissille ilmeisesti oli jouduttu naputtelemaan studiossa tahtia tuottaja Bob Ezrinin toimesta nauhoitussessioissa. Myös live-äänitteistä paikotelleen kuulee että osassa Crissin aikaisissa live-esityksissä rumpali kiilasi tai jäi jälkeen. Myös Rollareissa Keith Richardsin soitto joskus on epätarkkaa mutta siitä on tullut osa Stonesin soundia vuosien saatossa. Kitaristin soiton epätarkkuus ei rockissa välttämättä haittaa samassa määrin mitä rytmiryhmän jonka oletetaan myös rockissa olevan tiukka sekä sen toimivuudesta monen bändin groove syntyy. Osin päihteet ovat varmasti vaikuttaneet takavuosien bändien joidenkin soittajien soitannolliseen epätarkkuuteen ja osittain ei.
 
Omaan ajoitukseeni taustojen kanssa harjoittelu on vaikuttanut sekä kitaran ja basson osalta merkittävästi. Toki myös kasvanut bändisoittokokemus on tuonut tuohon hommaan varmuutta. Ennen nykyistä bändiäni bändisoittokokemus rajoittui lähinnä Muusikoiden.netin Miittiin sekä satunnaisiin jameihin ja muihin yhteissoittotilaisuuksiin. Nyt kun olemme treenanneet bändin kanssa yhdessä pitkään on se vaikuttanut pelkästään positiivisesti ajoitustajuuni sekä kitaran että basson osalta.
 
Rumpalimme kehitys on tässä suhteessa ollut vielä silmiinpistävämpää koska hän aloitti rumpujen soiton ekoissa treeneissämme ja aloimme kärsivällisesti treenata (ei ollut muuta jonka olisi laittanut rumpuihin) ja pikkuhiljaa biisit ovat alkaneet kuulostaa musiikilta. Ja rumpalimme oli noin 53-vuotias niiden soiton aloittaessaan (hänen poikansa soitti niillä rummuilla ennen kotoa pois muuttoa) eli kuka sanoo että soittoharrastus pitää aloittaa 5-vuotiaana. :) Ei rumpalimme mikään Mitch Mitchell ole mutta ei ole kukaan muukaan bändistämme mikään huippu. Nostan kyllä hattua rumpalillemme että noin vaikean soittimen on oppinut tuolla iällä. Ja laulaa vielä samalla. Eli koskaan ei ole liian myöhäistä kehittyä paitsi krematoriossa.