Kitarat: kitarakamat ›

Matias.: Morriksella ollut joissakin malleissa ilmeisesti hyviäkin päiviä.... :) Yksi hyvä keino tunnistaa Cimar SG on se ettei sillä oikein ole mitään tekemistä hyvän kitaran kanssa. Runko mattasoundista vaneria, kelvoton nauhatyö, virittimet ihan romut. Potikat, johdot, mikit.....äh, antaa olla...
 
Jos sillä siis jotain tekee, ei oo Cimar, Made in Japan ;)
 
Kyllähän noilla "halvemman pään" brändeillä oli osalla niitä "pikkuisen parempia" malleja, ja voihan olla että joku yksilö siellä halpatuotannon puolellakin saattaa olla toimiva.. ;)
Itämaitten soitintuotanto, kuten oon muutaman kerran todennut, meni/menee sillä taktiikalla, että se "brändin haltija", oli se sitten vaikka Moridaira, jolle kuului tuo Morris-brändi, teetti ne soittimet jollain siihen soitinten rakennukseen erikoistuneella tehtaalla. Tehtaalle annettiin ne speksit ja sitten se hintaikkuna, minkä sisään piti se soitin sille myyjäorganisaatiolle toimitella. Jos sitten pistettiin parempaa osaa, piti jossain muussa sitten säästellä. =)
Ja usein se päällimmäinen myynti"kriteeri" oli kuitenkin se, että soittimen piti olla (ainakin jossain määrin) jotain tunnettua länsikitaraa muistuttava. ;)
Ja merkkejähän oli vaikka miten paljon tuolla halvemman pään soittimienkin puolella, riippuen markkina-alueesta. Lisänä sopassa oli sitten nuo eri soitinkauppaketjujen "omat merkit", jo hyvän aikaa ennen Jack And Dannya, Harley Bentonia ja Vintagea..
 
Japanissa oli yleinen tapa noissa soitinkatalookeissa, että kuvissa oli "nimettömiä" soittimia, siis ilman logoa, jotta voitiin sitä samaa kuvaa käyttää useamman myyjätahon kuvastoissa. Tuota käytäntöä oli vielä hyvän matkaa 70-luvun puolille.
Olihan se kustannustehokasta, koskapa vallan samanlaista skebaa tai bassoa saattoi olla useammankin ison jakelijan omalla brändillä sitten kaupoissa. Samasta tehtaastahan ne olivat kotoisin.
 
Pistetään tuohon loppuun vaikka Matsumokun tekemät soitinmerkit, vuoteen 1980 mennessä niitä oli
Arai, Aria, Aria Pro II, Aria Diamond, Apollo, Arita, Barclay, Burny, Capri, Cimar, Cortez (electrics only), Columbus, Conrad, Cutler, Dia, Domino, Electra, Epiphone, Granada, Hi Lo, Howard, Ibanez, Lindberg, Lyle, Luxor, Maxitone , Mayfair, Memphis, Montclair, Pan, Pearl (electrics only), Raven, Stewart, Tempo, Univox ,Vantage,Ventura, Vision, Volhox, Washburn, Westbury, Westminster, Westone
 
ja lisäksi vielä sopimustuotantona Greco, Guyatone, Yamaha
 
ja vielä muutama satunnainen..Bruno, Conqueror, Country, Crestwood, Eros, Mako, Memphis ja Orlando.
 
Huomattava kuitenkin, että vaikka joku merkki tuolla listassa esiintyy, se ei useinkaan tarkoita, että kaikki ko. merkin soittimet olisivat Matsumokun tekemiä. Otetaan nyt vaikka Ibanez, sen merkin omistaja Hoshino Gakki käytti (ja käyttä edelleen!) pääosin FujiGen Gakki -tehdasta, myös Teradaa, ChoShin Gakkia ja mahdollisesti muitakin, jos toimitusvarmuus niin vaati.
Mutta: ei ollut sellaista "omaa" Ibanez-tehdasta sitten 60-luvun alun. Hoshinon oma tehdas keskittyi täysin Tama-rumpujen tekoon, muiden soittimien valmistus loppui. Jaa niin, tekihän Hoshino omassa tehtaassaan vielä Tama-brändillä "tyyriimpiä" akustisia vielä 70-luvun puolellakin pienissä sarjoissa.
 
Omakohtaisena kokemuksena kyllä sieltä "japanilaisten halpissoittimien häntäpäästä" oli kyllä Matsumokun DIA, tai ehkä niitä tuli vaan niin paljon laitettua, maahantuontia Suomeen oli ehken runsaasti..
Cimar, joka taas on Hoshinon brändejä, eli Ibanezin halpisversio, no, meidän soolokitaristilla on vuosikaudet ollut Cimar by Ibanez - akustinen, ja ei se mikään pöllömpi ole. Tietenkään se ei nyt mikään Takamine oo, mutta jokseenkin siisti soundi ja hyvä soittaa..