Aihe: Kitarasyna
1 2 3 4
RaskasMielinen
19.11.2016 09:20:04
 
 
Jone the Bone: Kehitys tuntuu kehittyvän myös kitarasyntikkapuolella, ja hyvä niin. Itselläni on edelleen - ei jatkuvassa käytössä, mutta satunnaisena lisämausteena esim. äänitellessä, vanha Korg Z3 räkkisyntikka, jossa on muutama ihan kiva soundi. Efektejä laitteessa ei kiinteän reverbin lisäksi ole muita, joten kaijut ja muut otetaan sitten muista härveleistä. Träkkäys masiinassa on kohtalaisen hyvä, kun säädöt ovat kohdillaan ja soittotyyli maltillisen tasainen.
 
Nyt olen kuitenkin jäänyt vesi kielellä odottelemaan, mitä syntikkarintamalla tulee tapahtumaan. Bossiltahan on jo tullut SY-300, jossa ei enää tarvita erillistä "hexa"-mikkiä, vaan aivan tavallinen kitarapiuha riittää polyfonisten soundien tuottamiseen. Träkkäys on kuulemma yhtä nopea, kuin soittaisi tavallista kitaraa, eikä laite myöskään soittele "omiaan", jos soittajan tatsi ei ole viimeisilleen hiottu.
 
SY-300:n oma soundipaletti ei kuitenkaan palvele omia tarkoituksiani, koska haussa on enemmänkin perinteisiä instrumentteja jäljitteleviä soundeja, eikä niinkään sci-fi elokuvamaailma. Ilmeisesti midi-liitännän kautta myös ulkoisten soundimodulien käyttö on mahdollista, mutta säilyykö esim. träkkäysominaisuus edelleen yhtä hyvänä?
 
Nyt siis odottelen Rolandilta/Bossilta vastaavaa kuin SY-300, eli tavallisella kitarapiuhalla toimivaa syntikkapedaalia, jonka sisäänrakennettu soundimaailma sisältäisi myös noita "perinteisempiä" soundeja, pianoita, puhaltimia, jousia ym.

 
Itselleni tärkeimpiä ovat juuri orkesterisoitinten soundit: jouset, puhaltimet, koskeinsoittimet sekä näiden yhdistelmät. Itselleni hexa-mikki ei ole ongelma, koska mulla on yhdessä kitarassa sellainen jo tehtaalla upotettuna. Nyt on yksi hexa-irtomikkikin ja pitäisi vain päättää mihin kitaraan sen laitan. Eihän se päälle asennettuna kitaraa kaunista, mutta soundi ratkaisee.
 
GR-55:n manuaalin mukaan sen pitäisi toimia myös piezo-mikin kanssa. Mulla on yhdessä kitarassa (Parker Fly Deluxe) sellainen, mutta siinä on plugiliitäntä eli en nyt tajua miten sen saisi kiinni GR-55:een. Osaako joku neuvoa tässä?
Jack of all trades - master of none
Jone the Bone
20.11.2016 11:53:45
 
 
RaskasMielinen: Itselleni tärkeimpiä ovat juuri orkesterisoitinten soundit: jouset, puhaltimet, koskeinsoittimet sekä näiden yhdistelmät. Itselleni hexa-mikki ei ole ongelma, koska mulla on yhdessä kitarassa sellainen jo tehtaalla upotettuna. Nyt on yksi hexa-irtomikkikin ja pitäisi vain päättää mihin kitaraan sen laitan. Eihän se päälle asennettuna kitaraa kaunista, mutta soundi ratkaisee.
 
GR-55:n manuaalin mukaan sen pitäisi toimia myös piezo-mikin kanssa. Mulla on yhdessä kitarassa (Parker Fly Deluxe) sellainen, mutta siinä on plugiliitäntä eli en nyt tajua miten sen saisi kiinni GR-55:een. Osaako joku neuvoa tässä?

 
Ei taida hexa-mikki toimia tuossa tapauksessa, mikäli kitarassa on vain tavallinen plugilähtö piezollekin. Hexa vaatii oman signaalin jokaiselta kieleltä, jotka sitten vahvistetaan tuossa hexa-mikissä.
Tosin, en tiedä, olisiko Parkerin "konehuoneessa" sitten joku liitin tms. valmis optio, josta nuo erilliset signaalit saataisiin ulos. Joka tapauksessa kitaraan pitäisi modata liitin hexa-mikille.
Se on sama millä sitä paskaa lapioi, kunhan paska lentää (Albert Järvinen, kysyttäessä käyttämiensä kitaroiden merkkiä).
RaskasMielinen
20.11.2016 12:17:35
 
 
Jone the Bone: Ei taida hexa-mikki toimia tuossa tapauksessa, mikäli kitarassa on vain tavallinen plugilähtö piezollekin. Hexa vaatii oman signaalin jokaiselta kieleltä, jotka sitten vahvistetaan tuossa hexa-mikissä.
Tosin, en tiedä, olisiko Parkerin "konehuoneessa" sitten joku liitin tms. valmis optio, josta nuo erilliset signaalit saataisiin ulos. Joka tapauksessa kitaraan pitäisi modata liitin hexa-mikille.

 
Parkerin mukana tulee y-kaapeli. Kitaraan kytkettävä pää on stereoblugi. Siihen tulee kaksi erillistä signaalia, toinen kitaran normi mikeistä ja toinen piezo-mikistä. Koska kaapelin toinen pää siis haarautuu erilleen, niin normimikkien signaalin saa eriytettyä pedaalilautaan/vahvistimeen ja piezo-mikin signaalin vaikka suoraan mikseriin (normi kitarakaapeliakin voi käyttää ja silloin kaikki tulee lautaan/vahvistimeen, mutta kitaran kytkimellä voi valita normi mikkien ja piezon välillä tai näiden yhdistelmän, jota edelleen voi säätää portaattomasti molempin mikitysten volume-säätimillä). Kaapelin kaikissa päissä on kuitenkin normi plugit eikä pinnejä niin kuin hexa-mikkikaapelissa. Siten en keksi miten käytännön kytkentä GR-55:een onnistuisi.
Jack of all trades - master of none
WanhaWetäjä
20.11.2016 13:26:08
 
 
Itse myös kiippareita soittavana en sinänsä tarvi kitarasynaa koska voin soittaa ne jutut huomattavasti uskottavammin kiippareilla, kuten pianot, jouset etc mutta jotkut soolosoundit voisivat toimia ok jopa keikoilla ja onhan niitä joitakin joissain mallintavissakin, tosin aika alkeellisia. Perversioni on ollut pitkään soittaa kitaraa haitarisoundilla, ihan vaan kostoksi kaikille midihaitaristeille jotka ovat myrkyttäneet vuosikausia muovisilla kitaraimitaatioilla ;-)
Softapuolelta Jam Orginin MidiGuitar on ollut demona ja sillä on tullut testailtua Logic Pro X:n softasynia, jotkut toimii ihan jees, jotkut ei, viivettä ja pykimistä on aika lailla.
Tuubivideoiden perusteella uusimmalla versiolla pitäisi pystyä jo suht sujuvaan ilmaisuun mutta tuosta ei saa enää muuta kuin jotain vanhempaa stand alone demoa joten ei pääse testamaan onko tuo uusin kaupallinen versio päässyt lastentaudeistaan eli onko soitettavuus sitä luokkaa että kannattaisi hankkia.
Ollaan hiljaa saadaan kalaa...ei sovi mulle eli perseitä ei nuolla!
gunnar
21.06.2019 23:16:01
Tsekkaa myös source audio c4 synth, joka kohta julkaistaan.
Vähän samat tarpeet ja oon ajatellut odotella vielä tuota vehjettä tai ainakin enemmän klippejä ennen kuin laitan osto housut jalkaan
iku13
12.07.2019 21:47:56
 
 
Jaahas tämmöinen uutuus tullut ilmeisesti ihan vasta:
 
https://www.boss.info/fi/products/sy-1/media/
 
Noin äkkikseltään hinta-laatusuhteeltaan taitaa mennä testiin.
https://rocktheparty.fi/
ituvirtanen
13.07.2019 09:03:36
 
 
https://ironether.com/product/fmeron/
 
Euroopasta saa satunnaisesti: https://www.effekt-boutique.de/
Kannattaa lähettää viesti firmaan ja kysyä saatavuutta. On joka tapauksessa edullisempi tuolta kuin Taylorilta: tullit, alv, rahti...
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1 2 3 4
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)