Etno, proge, latin ›

Asiasta toiseen.
 
Onko kellään tietoa tuleeko BIG GENERATORista
milloin remasteroitua , ja tai 5.1 versiota ?
 
Kiinnostas että saisiko tuosta työstettyä paremman kuuloista kun mitä se nyt
on. Onko kellään japsi versioita ?
Onko se selvästi parempia kuin originaali joka on aika latteaa saundillisesti.
Levyhän on aivan mainio, vaikka melko paljon, eli liikaa tavaraa tungettu
kappaleisiin, olisivat toimineet paremmin hieman riisuttuina ??

Progressor: Tuntuu vähän pahalta sanoa ikäviä asioita yhdestä suurimmista suosikkibändeistäni, mutta olen jo pidemmän aikaa tuntenut, että tuo Howen johtama Yes kuulostaa kovin ponnettomalta ja väsyneeltä. Nuoremmat kaverit Sherwood ja Davison tekevät voitavansa, mutta varsinkin Alan White on nykyään vain varjo entisestään. ARW:n tapauksessa jämäkkä rytmiryhmä saa (sai?) luotua soittoon riittävästi energiaa, mutta tuota toista Yesiä kuunnellessa huomio kiinnittyy jo häiritsevästi siihen, että ei oikein irtoa enää.
 
Eipä tähän ole mitään vastaväitteitä. Alan Whitellahan on ollut terveysongelmia ainakin vuodesta 2016 alkaen, selkäleikkausta ja mitä lie, ja hän oli välillä kokonaan sivussa rumpalinpallilta Yesin kiertueella. Sittemmin hän on saanut eri kiertueille rinnalleen Jay Schellenin ja Steven pojan, Dylan Howen, rumpuihin. Tämän vuoden keikoilla Jay Schellen on ollut päärumpali ja White on soittanut vain pari-kolme kappaletta keikoilla.
Kuitenkin enemmän kuin nämä rumpalointikuviot, minua on Howen nyky-Yesissä haitannut ja vähän huolestuttanutkin Geoff Downesin rajoitteet kosketinsoittajana. Siinä missä Wakemanin soitto on kevyttä, irtonaista ja vapautunutta, Downesin soittoa seuratessa puolestaan herää kiusallinen jännitys siitä, että suoriutuuko hän ylipäänsä Wakemanin osuuksista, edes rimaa hipoen.
Onhan Wakemanin saappaat toki lähes kelle tahansa haastavat täyttää, mutta on vaikea välttyä ajatukselta, että Downes pinnistelee koko ajan aivan suorituskykynsä äärirajoilla ja hetkellä minä hyvänsä saattaa verisuoni katketa päästä.
Muutenkin olisin suonut, että jos Rick Wakeman ei halunnut toimia enää Howen Yesissä (tai silloin de facto pomona taisi olla vielä Chris Squire), niin olisivat edes pitäytyneet toiseksi parhaassa vaihtoehdossa ja antaneet Rickin poika Oliver Wakemanin jatkaa bändissä.

Progressor:
Asiasta toiseen. Tuntuu vähän pahalta sanoa ikäviä asioita yhdestä suurimmista suosikkibändeistäni, mutta olen jo pidemmän aikaa tuntenut, että tuo Howen johtama Yes kuulostaa kovin ponnettomalta ja väsyneeltä. Nuoremmat kaverit Sherwood ja Davison tekevät voitavansa, mutta varsinkin Alan White on nykyään vain varjo entisestään. ARW:n tapauksessa jämäkkä rytmiryhmä saa (sai?) luotua soittoon riittävästi energiaa, mutta tuota toista Yesiä kuunnellessa huomio kiinnittyy jo häiritsevästi siihen, että ei oikein irtoa enää.
 
Ilmeisesti keikoille vielä tulee yleisöä, joka pitää kuulemastaan, ja kunhan molemmat osapuolet ovat tyytyväisiä, niin mikäs siinä. Itselleni tuon kokoonpanon kuunteleminen ei kuitenkaan ole enää miellyttävää. Ehkäpä silloin, jos joskus päästään siihen tilanteeseen, että bändissä on pelkästään uuden sukupolven soittajia, tapahtuu taas jotain mielenkiintoista. Siihen asti nostan vain hattua ja kuuntelen jotain muuta.
 
https://www.youtube.com/watch?v=Kt6-FYjVZnE ARW:n livevedoissa on vielä jotain ytyä jäljellä, kiitos pitkälti Rabinin joka onnistuu tuomaan aina, joka kerralla lisää puhtia Yesiin. Löysin jokin aika sitten todella kovan ARW:n Starship Trooper -liven viimevuosilta, mutta nyt se on näköjään poistunut ainakin YouTubesta. Hyvin Yesmäiseen tyyliin biisihän paisui aika eeppiseksi vartin kestäväksi kitarasooloiluksi samalla kun Wakeman tulee syntikkavuorensa takaa esiin ja ottaa keytarin käteensä.
 
Sen sijaan Steve Howe & taustayhtye Yesin meno on ollut aika surkean laimeaa katseltavaa. https://www.youtube.com/watch?v=K1U99xT86KU linkin takaa löytyvä versio Roundaboutista on aivan hirvittävä, vaikka onkin kännykällä kuvattu ja äänitetty niin silti, onhan tuo aivan kauhea. Laulajana on pieneltä lapselta kuulostava cover-muusikko, tempo on hidastunut puoleen ja Howella näyttää olevan vaikeuksia jopa intron soittamisessa.

Downes ei liene teknisesti ihan samalla tasolla Wakemanin kanssa. Itse kiinnitin asiaan huomiota joskus muutama vuosi sitten, kun kuuntelin Youtubesta jotakin Awaken-versiota silloiselta kiertueelta. Ei tainnut mennä pelkästään kännykkävideon äänenlaadun piikkiin, että pianointro kuulosti vähän röytämiseltä.

En voi olla imettelemättä miksi tuollainen pihisijä, uikuttaja, kähisiä Jon Davison
on yesin vokalistina ???????????
Maailmasta löytys varmaan 100 000 parempaa laulajaa tuolle paikalla.
Mitä ihmettä Howen päässä liikkuu ?
RAHA ? no se tietenkin mutta mikä muu ?
Sherwood on väritön,keskinkertainen soittaja,
parempia löytys sillekin palkalle.
Alan roikkuu mukana niin kauan käsi nousee
ja Downes ei tee mitään vaikutusta.
Eli ilmestyvä "Yes 50 Live" levy jää ostamatta .
Olis saanut jäädä myös Topographic Drama.
Nauttikaamme Andersonin aikaisista älppäreistä.

Voi olla että Yes on vähän kuin nykyinen Rainbow;). Otetaan Howen ja Whiten lisäksi ne jampat jotka halvimmalla tekevät duuninsa...

vanha_pieru: Downesin soittoa seuratessa puolestaan herää kiusallinen jännitys siitä, että suoriutuuko hän ylipäänsä Wakemanin osuuksista, edes rimaa hipoen.
 
Harmi. Mä oon ihan samoilla linjoilla. Aina kun katon jotain Downesin live vetoja, niin ei voi olla keskittymättä siihen, että miten kaveri suoriutuu. Just katoin jotain Royal Albert Hall -keikkaa, mikä oli Squiren viimeinen keikka ko. lavalla, enkä voinut muuta kuin jännittää Downdesin suoritusta. Vaikka kenelle tahansa soittajalle, ko. setin veto illasta toiseen on tosi kova temppu, mutta valitettavasti näitä biisejä verrataan aina muiden mestareiden käsien jälkiin.
Ja onhan YES'issä ollut monia kovia kosketinsoittajia, jotka on vetäny Wakemanin osuudet vallan loistavasti. Ei niiden aikana tarvinnut "jännittää". Igor, Tom, Oliver esimerkiksi.
Awakenista, muistan kun Igor veti tuon intron suvereenisti (matki hyvin alkuperäistä) ja aattelin, että ompa kova jätkä. Ja nyt ARW aikakaudella pääsin vierestä seuraamaan, kun Wakeman veti saman. RW näytti kaikille, että kuka tuon intron tehnyt ja miten se voidaan soittaa, ilman, että matkii alkuperäistä levytystä. Muistan vielä sen tunteen, kun tuon intron ekan kerran koin livenä. Jotenkin tuli sellanen fiilis, että Wakeman olis lähettänyt terveisiä Igorille..
 
joka2112 hekutti Rabinia. Komppaan sen verran, että oon aina tykännyt Rabinin tyylistä. Ja ite aloitin Yes'in kuuntelun enemmän toisissaan just Rabin aikakaudella, kasarin kulta-aikoina. MUTTA, valitettavasti, erityisesti ARW:n jälkimmäisellä kiertueella Rabin oli valitettavasti se heikoin lenkki. Koko ajan sai jännittää, että miten hän suoriutuu soitto-osuuksistaan. Ja välillä oli kyllä haasteita osua oikeaan nuottiin oikeaan aikaan. Jos pitäisi veikata, miksi ARW ei enää kierrä, veikkaisin Rabinin heikentynyttä soittokuntoa.
Ekalta kiertueelta kuvattu live ei anna tätä vaikutelmaa. Ehkä just tuo kuvattu keikka onnistui sitten nappiin..

Muuten olikos aikoinaan muitakin tarjolla bändiin Rabinin paikalle? Vai oliko Rabin ainoa ehdokas joka hyväksyttiin "olosuhteiden pakosta"?

Regalis Apertura: Muuten olikos aikoinaan muitakin tarjolla bändiin Rabinin paikalle? Vai oliko Rabin ainoa ehdokas joka hyväksyttiin "olosuhteiden pakosta"?
Rabinin "ansiostahan" Yes juuri uudelleenperustettiin 1983. Squire ja White oli perustamassa uutta bändia ja ne tarvitsi kitaristia ja mukaan ilmoittautu Rabin joka oli juuri saapunut jenkkeihin luomaan soolouraa. Suurin osa 90125:n kappaleistakin on nimenomaan Rabinin käsialaa. Alunperin bändin nimen piti olla Cinema mutta kun Anderson ja Kaye saatiin vielä mukaan niin siitä tuli Yes. Näin muistelisin.

Regalis Apertura: Muuten olikos aikoinaan muitakin tarjolla bändiin Rabinin paikalle? Vai oliko Rabin ainoa ehdokas joka hyväksyttiin "olosuhteiden pakosta"?
 
joka2112 jo tuossa muistelikin ja niin teen minäkin. Trevor oli tehnyt jo muutaman soolon ja lähtenyt pois kotimaastaan kunnes päätyi Ameriikkaan 80-luvun alussa. Sillä oli hyvä demo, mitä se lähetteli sinne ja tänne (tuleva 90125). Managerit sun muut koitti saada Trevoria jos jonkin sortin kokoonpanoihin (mm. Asia), mutta mikään ei tuntunut toimivan näiden uusien biisien kanssa.
Alan ja Chris oli duunaillu Yesin jälkeen yhtä ja toista (mm. XYZ) ja niiden 'lafka' oli saanut kans tän Trevorin demon. Olisko managerit pistäneet kaverit samaan huoneeseen ja tää kokoonpano oli se mikä toimi Trevorin biiseille. Synty Cinema ja plaa plaa... sitten tuli YES ja 90125.
 
Nää on paremmin kerrottu kaikissa YES-kirjoissa.

https://www.youtube.com/watch?v=-qFfucKbEoI
 
Minulta oli jotenkin mennyt ohi tämä taltiointi vuoden 2003 Glastonburyn festivaalilta. Lieneekö ollut tässäkin ketjussa joskus, en muista. Joka tapauksessa tämä tuli Youtubessa vastaan, ja mielenkiinnosta katsoin. Biisit ovat samoja kuin Montreux-DVD:llä, mutta setti on lyhyempi. Pientä rosoa ja huojumista kuuluu siellä täällä, mutta toisaalta siellä on myös läsnä se energia, jonka katoamisesta puhuin aiemmin.

Progressor: https://www.youtube.com/watch?v=-qFfucKbEoI
 
Minulta oli jotenkin mennyt ohi tämä taltiointi vuoden 2003 Glastonburyn festivaalilta. Lieneekö ollut tässäkin ketjussa joskus, en muista. Joka tapauksessa tämä tuli Youtubessa vastaan, ja mielenkiinnosta katsoin. Biisit ovat samoja kuin Montreux-DVD:llä, mutta setti on lyhyempi. Pientä rosoa ja huojumista kuuluu siellä täällä, mutta toisaalta siellä on myös läsnä se energia, jonka katoamisesta puhuin aiemmin.
 
Siberian Khatru ei ole kyllä ikinä toiminut livenä, Andersonin laulu varsinkin vähän laahaa, mutta muuten hyvä keikka, katsoin viime viikolla juuri.

Steve Howen Yes aloitti eilen Royal Affair-kiertueensa Bethlehemista. Kiertueella ovat mukana myös Asia, Carl Palmer's ELP Legacy ja Moody Bluesin John Lodge. Melkoinen progen ystävän taivas siis. Yesin setti oli tämännäköinen.
 
Yes, Sands Bethlehem Event Center, Bethlehem, Penn., June 12, 2019
1. "No Opportunity Necessary, No Experience Needed"
2. "America"
3. "Going for the One"
4. "I've Seen All Good People"
5. "Sketches in the Sun"
6. "Siberian Khatru"
7. "Onward"
8. "Tempus Fugit"
9. "Rhythm of Love"
10. "The Gates of Delirium"
Encore
11. "Imagine"
12. "Roundabout"
 
https://ultimateclassicrock.com/yes-royal-affair-tour-set-list/

Lyhyen tuntuinen setti (no ainakin paperilla). Tosin pisin biisi noista taitaa olla Delirium? Sen tilalle olisi voitu ottaa ainakin pari-kolme lyhyempää...

Minun puolestani ennen kaikkea noiden covereiden tilalle olisi kannattanut ottaa jotain Yesin omaa tuotantoa soitettavaksi. Laskennallisesti kolmasosa keikan kappaleista covereita.

joka2112: Siberian Khatru ei ole kyllä ikinä toiminut livenä, Andersonin laulu varsinkin vähän laahaa, mutta muuten hyvä keikka, katsoin viime viikolla juuri.
 
Se, mikä Siberian Khatrussa laahaa, on minusta kyllä erityisesti Steve Howe. En tiedä, hidasteleeko hän hiljaisemmissa kohdissa tarkoituksella vai tietämättään, mutta se tappaa kyllä grooven tuosta biisistä aika tehokkaasti.

...kirjoitin kaksi ja puoli viikkoa sitten tuosta Relayerista ja aika kovaa kritiikkiä tuli annettua... Kuuntelin Relayerin nyt hetki sitten kolmannen kerran ja jotain on kyllä sattunut, täähän on aivan hemmetin hyvä albumi. En tiedä sitten, onko vaan päässä naksahtanut mutta nyt tää toimi. Johtunee varmaan siitä että kuuntelin nyt kuulokkeilla, kun taas viimeksi kaiuttimilla. Kauittimilla kuunnellessa ääni meni vähän hukkaan, sama kuin lämmittäisi takkaa talvella ja pitäisi samalla ulko-ovea auki, ääni meni harakoille. Nyt kuulokkeilla kuunnellessa, äänet niin kovalla kuin vain pystyy ilman että tärykalvot puhkeavat niin olihan tuo hieno kokemus.
 
Gates of Delirium, ihan hullu biisi, kirjaimellisesti. Neroutta vai hulluutta, paha sanoa, molempia ehkäpä... Aivan kaistapäistä menoa alusta Soon -loppuun asti. Jos vertaa Talesiin jota monet sanoo tylsäksi (itse tykkään kuitenkin paljon), niin Relayer on kyllä vastakohta. Siinä ei tylsiä kohtia löydy ja ilmaisutapa on ihan päinvastainen. Viimeksi annoin arvosanaksi 4/10, nyt voisin antaa 9/10. To Be Over kuulosti yhtä hyvältä kuin ennenkin. Soon oli lähes suoraan jatkoa Gatesille, ja oli sekin kova paria kohtaa lukuunottamatta. Kirjoitin viimeksi että "Vähän juosten kustu albumi mielestäni, mutta ehkä se joskus sitten avautuu". Onneksi tällä kertaa avautumiseen meni vain pari viikkoa. Tässä kävi vähän samalla lailla kui Awakenin kanssa, jonka hienot soundeille kaiuttimet eivät tehneet oikeutta, vasta kuulokkeilla sen biisin nerokkuuden tajus.
 
Howen kitarointi Gatesissa on kyllä ihan älytöntä myös ja oikeastaan koko bändin. Ei ole ihmisten soitettavaksi tehty nuo kitarakohdat. Whitekin pääsi yllättämään positiivisesti, uskomattoman hyvin vetää tämä "rock-rumpali" Yesin jazzeimman albumin. 12:49 ja siitä eteenpäin on varmaan parhaita kohtia Yesin biiseissä ikinä.

HaloOfFlies: Steve Howen Yes aloitti eilen Royal Affair-kiertueensa Bethlehemista. Kiertueella ovat mukana myös Asia, Carl Palmer's ELP Legacy ja Moody Bluesin John Lodge. Melkoinen progen ystävän taivas siis. Yesin setti oli tämännäköinen.
 
Yes, Sands Bethlehem Event Center, Bethlehem, Penn., June 12, 2019
1. "No Opportunity Necessary, No Experience Needed"
2. "America"
3. "Going for the One"
4. "I've Seen All Good People"
5. "Sketches in the Sun"
6. "Siberian Khatru"
7. "Onward"
8. "Tempus Fugit"
9. "Rhythm of Love"
10. "The Gates of Delirium"
Encore
11. "Imagine"
12. "Roundabout"
 
https://ultimateclassicrock.com/yes-royal-affair-tour-set-list/
 
Katsoin pari pätkää mitä YouTubesta löytyi ja oli yllättävänkin hyvää settiä. Jon Davisonin laulukin kuulosti jo paremmalta kuin ennen, paikoitellen aivan samalta kuin Andersonin. Ainut varsinainen heikko lenkki tuossa oli Alan White. Oli vähän surullista katseltavaa, tyhjä, lasittunut katse ja hitaat, epäröivät liikkeet. Howe oli näköjään hommannut jonkun toisenkin rumpalin hoitamaan pääasiallisia rumpalin tehtäviä, niin hitaaksi on Whiten meno mennyt, ilmeisesti jokin sairaus kyseessä. Joskus pitäisi vain tajuta lopettaa ajoissa...

bedlam: Aiemman keskustelun pohjalta katsoin Yes-dokkarista tuota 90125-ajanjaksoa koskevan osion ja asiahan meni vielä niin, että levy oli kutakuinkin valmis mutta liian lyhyt, joten Trevor Horn meni Rabinin luokse kuuntelemaan demoja kasetilta, jos sieltä jotain löytyisi. Hornin mukaan Rabin oli mennyt huussiin ja demonauha oli loppunut. Hetken hiljaisuuden jälkeen sieltä oli löytynyt tuon Owner of a Lonely Heartin demo. Rabin oli tarkoittanut sen jollekin muulle artistille, eikä Hornin pitänyt sitä edes kuulla. Näissä tarinoissahan on aina vähän romantiikkalisää, mutta kutakuinkin samalla periaatteella syntyivät mm. Kansasin Carry on Wayward Son ja Sabbathin Paranoid.
 
Tarkoitat varmaan tarinan kauhulisää? Oli kuitenkin aika lähellä, ettei demonauha mennyt Rabinin mukana huussiin ja pöntöstä alas. Kauheaa nimittäin, ettei näin käynyt. Sieltä se pahuus sitten kuitenkin pääsi ulos radioaalloille.