Etno, proge, latin ›

Mitä Gates Of Deliriumiin tulee niin nuo "sekoilukohdat" kuvaa aika hyvin sitä houretilaa (no ainakin delirium suomennetaan houretilaksi) mistä onkin kysymys. Sound Chaser on mielestäni paremmin "sisäistettävä" kuulijalle kuin tuo Delirium. To Be Over taas sellainen seesteinen tunnelmapala...

joka2112: Tuli eilen kuunneltua Relayer uudemman kerran, tällä kertaa vähän enemmän keskittyen, ensimmäisellä kerralla meni vähän ohi kun tutustuin samana päivänä varmaan viiteen muuhunkin progealbumiin niin ei jäänyt oikein mitään käteen siitä kerrasta. Pitäisi varmaan kuunnella vielä pari kertaa lisää että voin antaa sen "lopullisen tuomion"... MUTTA
 
Ensimmäisestä kappaleesta, The Gates of Deliriumista en oikein saanut kiinni. Toki siinä oli useita todella hienoja kohtia mutta koko kappaleesta jäi vähän rikkonainen olo. En oikein pystynyt nauttimaan niistä kohdista joissa Howe ja Moraz yrittävät rikkoa nopeusennätystä soittimiensa soitossa. Ei oikein vedonnut nämä "TILULILULII PIIP PÄÄP PÖÖP KRIIK KRÄÄK KRÖÖK" -kohdat, toi vähän mieleen King Crimsonin 70-luvun jälkeiset albumit, melusaastetta jossa on tarkoitus soittaa mahdollisimman nopeasti ja sekalaisesti. No, makunsa kullakin, en nyt voi ruveta varsinaisesti tuomitsemaan ketään.
 
Sound Chaser oli vähän samanlaista sekalaista menoa. Vähän oli se juoni hakusessa, niinkun bändi ei tietäisi että mitä soitetaan niin soitetaan sitten jotain. MUTTA onneksi albumin pelastaa mainio To Be Over. Melkein menetin jo uskoni Relayeriin mutta löytyihän siltä jotain kuunneltavaakin musiikkia. To Be Over tuntui olevan ainoa kappale jossa oli jotain "järkeä" ja joka eteni selkeästi kokoajan eteenpäin. Siitä pystyi jopa nauttimaan.
 
Arvosanoiksi annettakoon
The Gates of Delirium 4/10
Sound Chaser 3/10
To Be Over 9/10
 
Vähän juosten kustu albumi mielestäni, mutta ehkä se joskus sitten avautuu.
 
Levy on mun mielestäni semmonen eräänlainen progevuoren huippu;Gates of Deliriumilla haetaan äärimmistä progressiivista ilmaisua. Moraz ei oikein istu bändiin mun mielipiiteeni mukaan. Going for the Onellahan ilmaisu on selkeytynyt huomattavasti.Mutta joillekkin tämä on Yesin SE levy; makuja ja mieltymyksiä on niin monia.

vanha_pieru: Jaa. Tämä onkin minulle ihan uusi asia. Kuka tämä guru on?
En itse asiassa tiedä mieltääkö Anderson itsensä new age -uskovaiseksi vai minkä hengellisen koulukunnan kannattajaksi. Luulen kuitenkin, että hän on tämmöinen "kaikki käy, jotain sieltä, jotain tästä opista" -tapaus. Tavallaan kiva, siis suvaitsevainen ja leppoisa, suhtautumistapa, jos tuntee henkisen maailman kutsuvan.
 
Muuten .. .. uskosta puheen ollen, Andersonin veli on jonkun
Englannin helluntaiseurakunnan saarnaaja !
Eli veljekset on hyvin spirituaalsia olentoja ja hyviä kavereita edelleen .

joka2112: Tuli eilen kuunneltua Relayer uudemman kerran, tällä kertaa vähän enemmän keskittyen, ensimmäisellä kerralla meni vähän ohi kun tutustuin samana päivänä varmaan viiteen muuhunkin progealbumiin niin ei jäänyt oikein mitään käteen siitä kerrasta. Pitäisi varmaan kuunnella vielä pari kertaa lisää että voin antaa sen "lopullisen tuomion"... MUTTA
 
Ensimmäisestä kappaleesta, The Gates of Deliriumista en oikein saanut kiinni. Toki siinä oli useita todella hienoja kohtia mutta koko kappaleesta jäi vähän rikkonainen olo. En oikein pystynyt nauttimaan niistä kohdista joissa Howe ja Moraz yrittävät rikkoa nopeusennätystä soittimiensa soitossa. Ei oikein vedonnut nämä "TILULILULII PIIP PÄÄP PÖÖP KRIIK KRÄÄK KRÖÖK" -kohdat, toi vähän mieleen King Crimsonin 70-luvun jälkeiset albumit, melusaastetta jossa on tarkoitus soittaa mahdollisimman nopeasti ja sekalaisesti. No, makunsa kullakin, en nyt voi ruveta varsinaisesti tuomitsemaan ketään.
 
Sound Chaser oli vähän samanlaista sekalaista menoa. Vähän oli se juoni hakusessa, niinkun bändi ei tietäisi että mitä soitetaan niin soitetaan sitten jotain. MUTTA onneksi albumin pelastaa mainio To Be Over. Melkein menetin jo uskoni Relayeriin mutta löytyihän siltä jotain kuunneltavaakin musiikkia. To Be Over tuntui olevan ainoa kappale jossa oli jotain "järkeä" ja joka eteni selkeästi kokoajan eteenpäin. Siitä pystyi jopa nauttimaan.
 
Arvosanoiksi annettakoon
The Gates of Delirium 4/10
Sound Chaser 3/10
To Be Over 9/10
 
Vähän juosten kustu albumi mielestäni, mutta ehkä se joskus sitten avautuu.
 
Puolisalaa olen pitkään ajatellut Relayeristä hyvin samalla tavalla. Ääriprogea tosiaan, niin kuin Andy Six toteaa. Jotenkin miellän tämän samalla lailla överiksi menneeksi levyksi kuin Jethro Tullin vastaavan tapauksen, vuotta aiemmin ilmestyneen A Passion Playn. Mahtavia yhtyeitä molemmat, mutta kaipaan progessakin jotain tarttumapintaa, mitä löytyykin näiden yhtyeiden muusta tuotannosta riittämiin.
 
Regalis Apertura: Mitä Gates Of Deliriumiin tulee niin nuo "sekoilukohdat" kuvaa aika hyvin sitä houretilaa (no ainakin delirium suomennetaan houretilaksi) mistä onkin kysymys.
 
Kieltämättä näin. Ei ole koskaan noi Andersonin sanoitukset kolahtaneet enkä siksi niihin juurikaan ole perehtynyt, mutta eikös tämä ole sodanvastainen teos, joten ymmärrän asian niin, että suurin osa kappaleen kestosta kuvaa tavallaan taistelujen tuoksinaa ja sodan mielettömyyttä ja loppu, joka tunnetaan myös Soon-singlenä, on sitten seesteinen ja tavattoman kaunis rauhanajan musiikillinen kuvaus tai toive rauhasta. Näin tähän biisiin ainakin tulee jonkinlainen tolkku ja muistelen, että jollain livellä Anderson esittelee kipaleen sodanvastaisuuteen viitaten. Taisi olla tämä Symphonic Livellä, mutta en malta nyt asiaa tarkistaa, koska kuuntelen nyt Steve Hackettia.

Dave Dangerous: Muuten .. .. uskosta puheen ollen, Andersonin veli on jonkun
Englannin helluntaiseurakunnan saarnaaja !
Eli veljekset on hyvin spirituaalsia olentoja ja hyviä kavereita edelleen .
 
Mielenkiintoista (ja kiitokset myös Regalikselle vastauksesta!). En oikeastaan ole yhtään yllättynyt tästä tiedosta. Oman kokemukseni mukaan helluntailaisporukat eivät välttämättä hyvällä katso muiden eriäviä mielipiteitä uskonasioista, mutta hyvä, että Jon Andersonin veljeä ei Jonin moneen suuntaan levittäytyvät hengelliset taipumukset haittaa.

Gates of Deliriumia tuskin voidaan aivan "ääriprogeksi" luokitella (voiko mikään ylipäätään olla ääriedistyksellistä?). Vittaan juuri siihen seesteiseen loppuosaan, johon muuten hyvä kappale lässähtää. Andersonin idealismi jähmettää siihen asti eloisan kokonaisuuden kiveksi.

Astral Dog: Gates of Deliriumia tuskin voidaan aivan "ääriprogeksi" luokitella (voiko mikään ylipäätään olla ääriedistyksellistä?). Vittaan juuri siihen seesteiseen loppuosaan, johon muuten hyvä kappale lässähtää. Andersonin idealismi jähmettää siihen asti eloisan kokonaisuuden kiveksi.
 
Kauneus ja pasifismi ei sinua miellytä?

vanha_pieru: Kauneus ja pasifismi ei sinua miellytä?
 
Ketäpä kauneus ei viehättäisi. Kyseisellä lallatuksella ei vain ole kauneuden kanssa mitään tekemistä.
 
Pasifismi sen sijaan ei totisesti viehätä: moiset absraktit ja absoluuttiset periaatteet ovat yhtä tyhjän kanssa, eikä kukaan niitä koskaan todella noudata. Muistan hyvin, että Anderson antoi kannatuksensa Obamalle, joka tunnetusti ei ollut kummoinen pasifisti. Itse asiassa hän kärjisti sotatoimia Afganistanissa, laajentaen ne Pakistanin puolelle, pommitti Libyan tuusan nuuskaksi, vei joukkonsa lopulta uudestaan Irakiin (ja Syyriaan siinä samalla), ja avitti saudeja Jemenin kansan murhaamisessa ja nälkiinnyttämisessä, ja niin edelleen.
 
Mutta mitäpä tällaisista tosimaailman ilmiöistä, kun "kohta valo kulkee sisään ja tyynnyttää tätä loputonta yötä" jne.

Astral Dog: Ketäpä kauneus ei viehättäisi. Kyseisellä lallatuksella ei vain ole kauneuden kanssa mitään tekemistä.
 
Ok, eipä siinä sitten mitään. Mielipide-eroja nämä.
 
Pasifismi sen sijaan ei totisesti viehätä: moiset absraktit ja absoluuttiset periaatteet ovat yhtä tyhjän kanssa, eikä kukaan niitä koskaan todella noudata. Muistan hyvin, että Anderson antoi kannatuksensa Obamalle, joka tunnetusti ei ollut kummoinen pasifisti. Itse asiassa hän kärjisti sotatoimia Afganistanissa, laajentaen ne Pakistanin puolelle, pommitti Libyan tuusan nuuskaksi, vei joukkonsa lopulta uudestaan Irakiin (ja Syyriaan siinä samalla), ja avitti saudeja Jemenin kansan murhaamisessa ja nälkiinnyttämisessä, ja niin edelleen.
 
Aistin tässä paheksuntaa Obaman sotaisuutta kohtaan. Ettetkö siis sittenkin ole pasifismin kannattaja vai ymmärränkö jotain väärin? Ja joo, Obama tosiaan osasi taidokkaasti saada läpi todellisuutta kaunistellumman kuvan itsestään ja politiikastaan. Edelleen kuitenkin pidän vielä huomattavasti vastenmielisempinä tapauksina sekä edeltäjäänsä George W. Bushia että seuraajaansa Donald Trumpia. Huono puolustus Obamalle, toki.
Mitä Andersoniin tulee ja hänen tukeensa Obamalle (jos näin on ollut ja varmaan sitten on), niin merkityksellistä on tietenkin sekä se, missä vaiheessa Anderson on tukensa ilmaissut ja mille asioille. USA:n presidentit ja heidän politiikkansa kun eivät ole mitenkään yksiulotteisia asioita. Jos tukee jotain asiaa tai henkilöä, ei se välttämättä tarkoita sitä, että kaikille kannatetun poliitikon teoille hurrataan kritiikittä. Jos vaikka äänestän henkilöä X, on aika kohtuutonta leimata äänestäjää mistä hyvänsä teosta mitä äänestetty poliitikko missä hyvänsä uransa vaiheessa ja asiassa tämän jälkeen tekee.

Dave Dangerous: To Be Over on ainoastaan kaunis, ei sen kummempi,ihan kuin Wonderous Stories myöhemmin.
 
En näe tätä ollenkaan negatiivisena asiana, Wonderous Stories on yksi suosikkikappaleitani Yesiltä jos +10min sinfonioita ei lasketa. Simppeli kappale mutta hyvin kaunis. To Be Over taas vaikka onkin simppelimpi kuin Relayerin muut kappaleet se on silti hyvin kaunis ja siitä pidän. Ei ole ikinä vedonnut nuo kitaransoiton nopeusennätys-yritykset.
 
Asiasta kiinnostuneille niin tuolta löytyy vielä juttua tuosta Jonista ja saarnaaja-veljestään Tonysta:
https://sonomachristianhome.com/201 … rock-legends-jon-and-tony-anderson/

joka2112: En näe tätä ollenkaan negatiivisena asiana, Wonderous Stories on yksi suosikkikappaleitani Yesiltä jos +10min sinfonioita ei lasketa. Simppeli kappale mutta hyvin kaunis. To Be Over taas vaikka onkin simppelimpi kuin Relayerin muut kappaleet se on silti hyvin kaunis ja siitä pidän. Ei ole ikinä vedonnut nuo kitaransoiton nopeusennätys-yritykset.
 
Asiasta kiinnostuneille niin tuolta löytyy vielä juttua tuosta Jonista ja saarnaaja-veljestään Tonysta:
https://sonomachristianhome.com/201 … rock-legends-jon-and-tony-anderson/
 
Kiitoksia tuosta linkistä. Ihan kiinnostava juttu, kun ensin tokenin siitä järkytyksestä, että olin päätynyt uskonnollisen tuputuksen pariin.
Ja tulihan se "me ollaan ainoina oikeassa" -ajattelutapa esiin sieltä lopulta:
There are so many people praying for Jon and I do believe that he's getting closer and closer to that time when he will say, "I am a Christian, too".
Eli sittenkin veljensä Tonyn mielestä Jonin hengelliset kiinnostuksen kohteet olis parempi vaihtaa samaan oppiin kuin Tonylla, joka on se oikea ja totuudellinen. Ehtaa helluntailaisuutta, taas!
 
Jees, To Be Over ja varsinkin Wonderous Stories on hienoja kappaleita. Oon aina pitänyt molemmista.

vanha_pieru: Mitä Andersoniin tulee ja hänen tukeensa Obamalle (jos näin on ollut ja varmaan sitten on), niin merkityksellistä on tietenkin sekä se, missä vaiheessa Anderson on tukensa ilmaissut ja mille asioille. USA:n presidentit ja heidän politiikkansa kun eivät ole mitenkään yksiulotteisia asioita. Jos tukee jotain asiaa tai henkilöä, ei se välttämättä tarkoita sitä, että kaikille kannatetun poliitikon teoille hurrataan kritiikittä. Jos vaikka äänestän henkilöä X, on aika kohtuutonta leimata äänestäjää mistä hyvänsä teosta mitä äänestetty poliitikko missä hyvänsä uransa vaiheessa ja asiassa tämän jälkeen tekee.
 
Siinä tapauksessa Anderson olisi varmaan ilmaissut selkeästi vastustuksensa Obaman sotaretkiä kohtaan, mutta ei tietääkseni ole niin tehnyt. On varsin kaksinaamaista ladella liberaaleja latteuksia sodan kauheudesta ja "järjettömyydestä" (sotakapitalisteille kyllä hyvinkin järkevää toimintaa), samalla kun antaa vähintään hiljaisen hyväksyntänsä imperialistisille sodille, reaalisen maailman kauheuksille.

Astral Dog: Siinä tapauksessa Anderson olisi varmaan ilmaissut selkeästi vastustuksensa Obaman sotaretkiä kohtaan, mutta ei tietääkseni ole niin tehnyt. On varsin kaksinaamaista ladella liberaaleja latteuksia sodan kauheudesta ja "järjettömyydestä" (sotakapitalisteille kyllä hyvinkin järkevää toimintaa), samalla kun antaa vähintään hiljaisen hyväksyntänsä imperialistisille sodille, reaalisen maailman kauheuksille.
 
Mitä sinun mielestäsi Andersonin olisi pitänyt tehdä? Pitää tiedotustilaisuus, jossa hän tunnustaa kaikki elämänsä aikana tekemänsä virheet, mukaanlukien joskus jossain yhteydessä lausuttu jonkinlainen tuki Barack Obamalle?
 
Sinun logiikkasi menee siis jotenkin seuraavasti:
Hippisukupolven kasvatin, Jon Andersonin, on kaksinaamaista laulaa jotain abstraktia ja mihinkään tiettyyn silloiseenkaan konfliktiin kytkeytyvää universaalia ja pasifistista lyriikkaa 1974 julkaistulla kappaleella, koska hän nelisenkymmentä vuotta myöhemmin on - sinun väitteesi mukaan - ilmaissut tukensa sen hetkiselle Yhdysvaltain presidentille tai presidenttikandidaatille. Nykyään tiedämme, että Obaman kaudella USA on tavalla tai toisella osallistunut sotatoimiin eri puolilla maailmaa, joten tuo 1974 julkaistu sanoitus ja sen luoja ovat siis kaksinaamaisia.
 
No, kenenpä USA:n viime vuosikymmenten presidenttien kaudella ei olisi sotatoimia ja selkkauksia ollut, joissa USA oli jotenkin osallisena? Sitä paitsi, presidentit "perivät" konflikteja edeltäjiltään ja toisaalta joutuvat niihin. Aikamoinen gandhi pitää olla sellaisen suurvallan kuin USA:n presidentin, joka tuosta vaan olisi voinut irrottaa maansa kaikista konflikteista ja välttää täysin niihin joutumisen. Eivätkä ulkopoliittiset kahakat edes personoidu yksin kulloisiinkin valtion päämiehiin vaan ovat huomattavasti monimutkaisempia vyyhtejä.
Vieläkään en tiedä milloin, millä lailla ja missä asioissa Anderson on asettunut tukemaan Obamaa. Perinteisesti ajatellaan, että hyvässä argumentaatiossa väitteen esittäjällä, siis sinulla, on todistamisen taakka.
Muutoin olen ikään kuin puolustusasianajajana kafkamaisessa oikeudenkäynnissä, jossa vain syyttäjällä (sinulla) on tiedossaan todistusaineisto. Asiasta voi järkevällä tavalla keskustella vain, jos molemmilla osapuolilla on sama aineisto (esimerkiksi lähteenä jokin Andersonin haastattelu) käytettävissään.
Edelleen olen sitä mieltä, että jos Anderson on vaikka äänestänyt Obamaa, ei se silti tarkoita, että hän olisi millään lailla vastuussa kaikesta siitä, mitä kauheuksia Obaman kaudella on koko USA:n ulkopolitiikassa tapahtunut. Voi totta kai olla myös äänestämättä ja kannattamatta ketään, mutta se olisi ainakin minun mielestäni henkistä pelkuruutta - tai piittaamattomuutta.
 
Ei muuten oikeasti tarvitse etsiä lähdettä Andersonin tuelle Obamalle. Totta puhuen, ei asia minua niin kamalasti kiinnosta enkä toisekseen aio jatkaa tästä aiheesta tämän enempää. Sanoin tässä mitä sanottavaa minulla on ja vaikken olekaan kaikista tiukimman linjan off-topikkien vastustaja, en myöskään aio kaapata tätä Yes-ketjua tämän asian pitempään vatvomiseen.
Peace!

Minkäköhänlainen paskamyrsky (tjsp?) olisi noussut jos Anderson tai joku muu Yes-herra olisikin tunnustautunut Trumpin eikä Obaman tukijaksi;)... Kuten edelläkin sanottiin, nämä muusikoiden poliittiset pointit yleensäkään ei hirveästi meikäläistäkään napeksi. Niille löytynee omat foorumit täältä jos vaan jaksaa vähän etsiä.

vanha_pieru: No, kenenpä USA:n viime vuosikymmenten presidenttien kaudella ei olisi sotatoimia ja selkkauksia ollut, joissa USA oli jotenkin osallisena? Sitä paitsi, presidentit "perivät" konflikteja edeltäjiltään ja toisaalta joutuvat niihin. Aikamoinen gandhi pitää olla sellaisen suurvallan kuin USA:n presidentin, joka tuosta vaan olisi voinut irrottaa maansa kaikista konflikteista ja välttää täysin niihin joutumisen.
 
Olet aivan oikeassa. Maailman suurimman imperialistimahdin ja terroristivaltion johdossa ei voi olla olematta roisto. Sama pätee enemmän tai vähemmän porvarilliseen valtioon yleensä, eipä edes Gandhi ollut gandhilainen. Tuossa vähän osviittaa siitä, miten hän suhtautui väkivaltaan: https://archive.org/details/Swaraj-Gandhi-1948-01-02 (hakuvinkki: "shoot them", "cut off their heads")
 
vanha_pieru: Sinun logiikkasi menee siis jotenkin seuraavasti:
Hippisukupolven kasvatin, Jon Andersonin, on kaksinaamaista laulaa jotain abstraktia ja mihinkään tiettyyn silloiseenkaan konfliktiin kytkeytyvää universaalia ja pasifistista lyriikkaa 1974 julkaistulla kappaleella, koska hän nelisenkymmentä vuotta myöhemmin on - sinun väitteesi mukaan - ilmaissut tukensa sen hetkiselle Yhdysvaltain presidentille tai presidenttikandidaatille.
 
Vieläkään en tiedä milloin, millä lailla ja missä asioissa Anderson on asettunut tukemaan Obamaa. Perinteisesti ajatellaan, että hyvässä argumentaatiossa väitteen esittäjällä, siis sinulla, on todistamisen taakka.
Muutoin olen ikään kuin puolustusasianajajana kafkamaisessa oikeudenkäynnissä, jossa vain syyttäjällä (sinulla) on tiedossaan todistusaineisto.
 
Ei muuten oikeasti tarvitse etsiä lähdettä Andersonin tuelle Obamalle. Totta puhuen, ei asia minua niin kamalasti kiinnosta enkä toisekseen aio jatkaa tästä aiheesta tämän enempää.
 
Ei tarvitsekaan, mutta laitan silti, niin eipähän sinun tarvitse pelätä joutumista kafkamaisen oikeusmurhan uhriksi: https://www.dallasobserver.com/musi … -on-obama-radiohead-and-yes-7051743
Tuo on siis vuodelta 2012, joten Obamalla oli ansioluettelossaan ainakin Afganistan, Pakistan ja Libya. Anderson ei myöskään näytä irtisanoutuneen peace & love-ideologiastaan 40 vuoden jälkeen.

Voitaisiko puhua esim. nykyisten/edellisten Yes-herrojen sooloprojekteistakin? Huomasin joku aika sitten Circan jossa vaikuttaa mm. Alan White ja Billy Sherwood.
Lisäinfoa:
https://en.wikipedia.org/wiki/Circa_(band)
 
Onko mielipiteitä bändin tuotannosta?

Regalis Apertura: Voitaisiko puhua esim. nykyisten/edellisten Yes-herrojen sooloprojekteistakin? Huomasin joku aika sitten Circan jossa vaikuttaa mm. Alan White ja Billy Sherwood.
Lisäinfoa:
https://en.wikipedia.org/wiki/Circa_(band)
 
Onko mielipiteitä bändin tuotannosta?
 
En ole muuten tutustunut herrojen sooloprojekteihin, mutta tuli kuunneltua jonkin aikaa sitten Chris Squiren Fish Out of Water ja se oli erinomainen. Squirella on melko omaperäinen tapa laulaa, ja kun vertaa sitä puheääneen niin eihän siinä ole melkein mitään samaa, toisinkuin esim Andersonin kohdalla. Fish Out of Waterilla muuten soittaa mm. Bruford, Moraz ja ex-King Crimson-mies Mel Collins.

Juu tuon Squiren levyn olen kuullut kuten myös Andersonin Olias Of The Sunwillowin. Howelta pari instrumentaalilevyä + Asian levyt (jos nekin lasketaan mukaan)... Pari Wakemaniakin. Mutta tuohon Whiten Circaan voisi tutustua hieman paremmin. Voisiko kukaan suositella jotain tiettyä levyä alkajaisiksi?

Valitettavasti en pysty Circalta mitään levyä suosittelemaan. Oon kuullut niistä vaan sen ekan eikä se tehnyt kummempaa vaikutusta. Sellainen kahden ja puolen, korkeintaan kolmen tähden levy.
Conspiracy-yhtye (Chris Squire & Billy Sherwood) on parempi. Kuuntelin juuri bändin esikoislevyn Youtubesta: https://www.youtube.com/watch?v=LYTZ5IgP_XQ Aika kesyä, mutta mielestäni ok, yhden kuuntelun perusteella. Tätä selvästi vetoavampi oli kuitenkin bändin seuraava ja viimeiseksi jäänyt albumi The Unknown. Ja kuten edellä jo todettiin, Squiren esikoissoololevy Fish out of Water on oikein pätevä, varmaankin yksi parhaita Yesin jäsenten sooloalbumeja.
Jon Andersonin soolotuotantoa olen jonkin verran kuunnellut, mutta vähän vaisuksi ne mun mielestä jää. Ne on sellaista poppia, reggaeta ja etnoa, ei kannata progetoivein niitä lähestyä. Jean-Luc Pontyn kanssa tehty yhteislevy oli kuitenkin hyvin positiivinen poikkeus. Sitä suosittelen, pirtsakka albumi. Toisaalta taas Vangeliksen kanssa tehdyt, Jon & Vangelis -albumit on ehkäpä parasta antia, mitä Andersonilla on tarjota Yesin ulkopuolella. Näistä Private Collection on selkeä suosikkini, varsinkin tämän pitkän ja kuulaan Horizon-kappaleen vuoksi. https://www.youtube.com/watch?v=koBC3MA7kOA Toisaalta pidän kovasti myös esimerkiksi tästä edellisen levyn singlekappaleesta A State of Independence: https://www.youtube.com/watch?v=NwGztZOBtVk , jota on muutkin coveroineet, Donna Summeria ja Chrissie Hyndeä myöten.
Howen soolotuotantoa en oo kuullut kuin joitain yksittäisiä kappaleita. Rick Wakemania sen sijaan fanitan kovasti, vaikka tuotantonsa onkin hurjan epätasaista ja tyyliltään kirjavaa. Joskus, luultavasti tässä Yes-ketjussa, listasin Wakemanin tuotannosta mielestäni parhaat (kun joku suosituksia kysyi), ainakin jos niiltä progehenkisyyttä hakee. Yritin löytää nämä aiemmat kommenttini, mutta eivät sattuneet kohtuullisessa ajassa silmään. Voin luonnehtia Wakemanin tuotantoa uudestaan myöhemmin, jos jotakuta kiinnostaa. Sanottakoon kuitenkin nyt lyhyesti vaan, että ne 70-luvun menestyslevyt The Six Wives of Henry VIII, Journey to the Centre of the Earth, King Arthur -albumi ja No Eartly Connection on kaikki hyviä tutustumisen aloittamiseen. Mutta on niitä muitakin suositeltavia.
Yksi Yes-jäsenten sooloprojekti, jota myös suosittelen, on Chris Squiren yhteislevy Steve Hackettin kanssa, nimeltään Squackett. Se kuulostaa oikeastaan juuri siltä, miltä näiden kahden yhteistyön saattoi olettaakin kuulostavan.