Aihe: Onko kauhu kuollut genre?
1 2 3 4 553 54 55 56 57106 107 108 109 110
dixi19
18.05.2019 15:03:41
 
 
Tänä vuonna on paikoitellen taas tuntunut, että kauhu on kuin onkin kuoleva genre :) Ei oo meinaan jäänyt yhtään keskivertoa kummempaa mieleen - tosin Usia en ole vieläkään nähnyt. Midsommarille on kuitenkin suhkot isot odotukset, sillä Hereditary oli niin hyvä.
 
Viimeisin näkemäni oli The Hole in the Ground, joka kiinnosteli varsinkin Kati Outisen ja Suomi-yhteistuotannon takia, mutta eipä siitä ollut kuitenkaan oikein mihinkään. Uusi Pet Sematary oli myös aivan joutava.
 
Toivottavasti olen väärässä ja vain missannut ne parhaat, eli mitkä on mielestänne tän vuoden oikeasti hyvät kauhuilut tähän mennessä?
anomus.com
bedlam
19.05.2019 10:43:03 (muokattu 19.05.2019 11:10:47)
 
 
dixi19: Tänä vuonna on paikoitellen taas tuntunut, että kauhu on kuin onkin kuoleva genre :) Ei oo meinaan jäänyt yhtään keskivertoa kummempaa mieleen - tosin Usia en ole vieläkään nähnyt. Midsommarille on kuitenkin suhkot isot odotukset, sillä Hereditary oli niin hyvä.
 
Harvassa ne uudet hyvät kauhuleffat on, vaikka toki paljon enempi niitä nykyään tehdään kuin 90-luvulla tai 2000-luvun alussa. Siitä syystä etsiskelenkin mielummin katsomattomia 60-/70-/80-luvun leffoja, ne kun onnistuvat joskus ihan oikeasti jännittämäänkin ja luomaan painostavaa tunnelmaa.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
dixi19
19.05.2019 15:51:56
 
 
carnation: Taitaa ne parhaat ja kiinnostavimmat olla vasta tulossa.
 
Midsommarin lisäksi Robert Eggersin odotettu The Lighthouse.
 
The Lodge -elokuvasta on kuulunut ihan ok palautetta.
 
Mike Flanagan on pätevä kauhuohjaaja ja loppuvuonna ilmestyvä Shining-jatko Doctor Sleep kiinnostaa.
 
Onko kellään kokemusta tästä https://www.rottentomatoes.com/m/the_wind_2018

 
Jeps, nuo kaikki on odotuslistalla vahvasti. Goodnight Mommy ja VVitch olivat ilmestymisvuotensa parhaita kauhuja ja Flanaganilta olen pitänyt oikeastaan kaikesta, varsinkin Hushista ja The Haunting of Hill Housesta (tosin jonka eka ja vika jakso olivat aika heikkoja).
 
Tuo The Wind on tullut monesti vastaan ja jäänyt senkin takia mieleen, että ohjaaja on puoliksi suomalainen ja tämän vuoksi leffan ilmestyessä siitä tuli pari uutisartikkelia täällä Suomessakin. Pitänee tsekata, trailerin perusteella vaikuttti ainakin ihan kelvolta.

 
bedlam: Harvassa ne uudet hyvät kauhuleffat on, vaikka toki paljon enempi niitä nykyään tehdään kuin 90-luvulla tai 2000-luvun alussa. Siitä syystä etsiskelenkin mielummin katsomattomia 60-/70-/80-luvun leffoja, ne kun onnistuvat joskus ihan oikeasti jännittämäänkin ja luomaan painostavaa tunnelmaa.
 
Jep, itsekin olen katsellut viime aikoina enemmän noita vanhoja, esim. aiemmin ketjussa mainitsemastani VUDU-palvelusta löytyy paljon mielenkiintoisia vanhoja kauhu- ja genre-elokuvia ja monta vielä ilmaiseksi.
 
Race with the Devil ja Devil's Rain on ehkä omat suosikit noista 70-luvun tuntemattomammista kauhuista.
anomus.com
tomaattiorava
19.05.2019 17:22:56 (muokattu 19.05.2019 17:26:07)
Tässähän näitä nyt jo tulikin, taitaa olla parhaat vasta edessäpäin kuten mainittu.
Viime vuosi oli kyllä genren ystäville paras vähään aikaan.
 
Edelleen ihmettelen missä on sellainen kauhuelokuvien verkko-hubi missä ois arviot, ilmestymispäivät yms uutiset kattavasti esillä. Kyllähän kauhumediaa nyt on (i-horror, bloody disgusting jne) mutta ne on ihampaskoja. Monesti ne parhaat leffat ovat olleet sellaisia mitä ei oo promottu missään millään lailla ja niihin vaan sattuman kaupalla surffaillessa törmää tai sitten ei.
bedlam
19.05.2019 19:19:19 (muokattu 19.05.2019 19:22:34)
 
 
dixi19: Race with the Devil ja Devil's Rain on ehkä omat suosikit noista 70-luvun tuntemattomammista kauhuista.
 
Race with the Devilille olen näemmä antanut IMDB:ssä 3/10, joten en ilmeisesti ole kauheasti digannut. Miten mä muistelisin ettei se edes varsinaisesti kauhuleffa ollutkaan? Devils Rain on näkemättä.
 
Flanaganilta mulle on iskenyt kovaa vain Haunting of Hill House. Absentia oli ihan jees, mutta loput on ollu aika keskinkertaista ja geneeristä tavaraa. Ti West olisi ollut nykyisistä kauhuohjaajista lempparini, mutta hävisi aikalailla kartalta keskinkertaisen Sacramentin jälkeen.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
dixi19
20.05.2019 00:23:42
 
 
bedlam: Race with the Devilille olen näemmä antanut IMDB:ssä 3/10, joten en ilmeisesti ole kauheasti digannut. Miten mä muistelisin ettei se edes varsinaisesti kauhuleffa ollutkaan? Devils Rain on näkemättä.
 
Heh, ymmärrän sinänsä hyvin tuon 3/10 arvosanan. Tuo leffa ja samoin Devil's Rain ja muut "satanic panic" -kauden leffat ovat aika ns. aqcuired taste -kamaa. Ja eihän niitä voi lainkaan verrata saman aikakauden vakavasti otettaviin klassikoihin, kuten vaikkapa Rosemaryn painajainen, Manaaja tai Hohto.
 
Mutta kyse on puhtaasta b-viihteestä ja itse vain jotenkin viehätyn paljonkin noitten aikojen halpiskauhuista. Niissä on jotenkin hirveästi enemmän fiilistä kuin vaikkapa 2000-luvun vastaavissa.
anomus.com
bedlam
21.05.2019 16:38:43
 
 
dixi19: Heh, ymmärrän sinänsä hyvin tuon 3/10 arvosanan. Tuo leffa ja samoin Devil's Rain ja muut "satanic panic" -kauden leffat ovat aika ns. aqcuired taste -kamaa. Ja eihän niitä voi lainkaan verrata saman aikakauden vakavasti otettaviin klassikoihin, kuten vaikkapa Rosemaryn painajainen, Manaaja tai Hohto.
 
Mutta kyse on puhtaasta b-viihteestä ja itse vain jotenkin viehätyn paljonkin noitten aikojen halpiskauhuista. Niissä on jotenkin hirveästi enemmän fiilistä kuin vaikkapa 2000-luvun vastaavissa.

 
Joo totta! Ja kunnon kalkkunoista pidän itsekin. Esim. Star Warsin halppiskopio Star Crash (jossa mm. David Hasselhoff heiluttaa valomiekkaa) on vähintään yhtä viihdyttävä kuin esikuvansakin. Mutta meinasin itse tuossa enempi niitä ihan vakavasti otettavia kauhuleffoja. Esim. Let's Scare Jessica to Death on minulle ainoita aikuisiällä katsottuja kauhuja, joka on saanut ihan oikeita väristyksiä aikaan. Nuo vanhemmat leffat toki vaativat monesti ihan erilaista keskittymistä ja uppoutumista kuin uudemmat pätkät, joissa säikäytyksiä on monesti ajastettu tietyn minuuttimäärän välein.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
inkognito
23.05.2019 17:14:46
bedlam: Esim. Let's Scare Jessica to Death on minulle ainoita aikuisiällä katsottuja kauhuja, joka on saanut ihan oikeita väristyksiä aikaan.
 
Tämä on kyllä maino ja valitettavan vähälle huomiolle jäänyt elokuva. Suosituksia vastaavista tekeleistä otan vastaan mielelläni!
bedlam
24.05.2019 18:18:36
 
 
inkognito: Tämä on kyllä maino ja valitettavan vähälle huomiolle jäänyt elokuva. Suosituksia vastaavista tekeleistä otan vastaan mielelläni!
 
Kyllä! Messiah of Evil ainakin ehdottomasti katsantoon, ehkä jopa vielä suurempi lemppari vaikka teknisesti ottaen onkin kömpelömpi.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
tomaattiorava
28.05.2019 13:02:21
Us
 
Emmävaatiiä, pitkästyttävää potaskaa kolmanteen osaan asti jolloin sitte rupes niitä juoni-selvennyksiä tippumaan siihen tahtiin ettei pysynyt kärryillä. Emmä oikee tiiä mitä helvettiä tässä sitte tapahtus. I got 5 on it:n orkestraali sovitus toimi kybällä.
 
Aika samoille viivoille jäi Get Outin kanssa, eli meh noh, juuh....
tomaattiorava
14.06.2019 14:33:18
The Perfection
 
En tie mut tää oli kyl justii mitä tohtori määräs viime illalle.
Mutkitteleva ja aika seksikäskin elokuva musiikkikonservation ihmelapsi-sellisteistä.
En tie olinko vaan liian kännissä mutta en kyllä nähnyt näiden twistien tulevan, yllättivät pariinkin otteeseen mikä on harvinaista. Ihan sen takii ropisee pisteitä, nätit mimmitkään ei haitannu ja loppuratkaisu oli aika tyydyttävä. Kaukana mestariteoksesta mutta A for effort!
dixi19
19.06.2019 22:46:51
 
 
Midsommarilla on tällä hetkellä 100/100 Rotten Tomatoesissa. Lupaavaa, vaikka arvosteluita ei vielä montaa olekaan.
 
What a blast to watch this emerging auteur mess around, kertoo kriitikko.
anomus.com
juuso a
19.06.2019 23:10:07 (muokattu 19.06.2019 23:11:24)
 
 
tomaattiorava: The Perfection
 
En tie mut tää oli kyl justii mitä tohtori määräs viime illalle.
Mutkitteleva ja aika seksikäskin elokuva musiikkikonservation ihmelapsi-sellisteistä.
En tie olinko vaan liian kännissä mutta en kyllä nähnyt näiden twistien tulevan, yllättivät pariinkin otteeseen mikä on harvinaista. Ihan sen takii ropisee pisteitä, nätit mimmitkään ei haitannu ja loppuratkaisu oli aika tyydyttävä. Kaukana mestariteoksesta mutta A for effort!

 
Katsoin, eikä tämä paljoakaan mieltä lämmittänyt. Miksi leikkuutta joltain käsi irti, jos voisi vaan yrittää puhua järkeä? Kamalan epäloogista minusta. :D Sellaistakin mietin leffan jälkeen, että oliko tämä olevinaan kauhukomedia. Että tekijät tajusi, ettei tämä toimikaan ihan niin hyvin kun piti ja sitten vähän paikkailtiin kieli poskella koko hommaa.
kyseinen
21.06.2019 11:54:24
https://www.pastemagazine.com/artic … 019/06/best-horror-movies-2019.html
 
En muista, että kovin monesta näistä olisi ollut kommentteja (pl. Us ja The Perfection). Mitkähän olisivat katsomisen arvoisia? In Fabricilla ainakin maukas Metascore. (Noé nyt pitää pakosti katsoa, oli mitä oli.)
Internetin kautta, vähän joka puolelle. -V. Keskinen
bedlam
27.06.2019 09:51:42 (muokattu 27.06.2019 09:53:45)
 
 
Vaikka ketju on alunperin tarkoitettu uudempien kauhuleffojen ruotimiseen, niin saako tänne ulostaa mielipiteensä myös vanhemmista kauhuleffoista? Katsomani leffat ovat nimittäin 90-prosenttisesti kauhua tai sitä liippaavaa osastoa, mutta en juurikaan katsele uusia elokuvia. Jos ketään ei haittaa niin voisin noista vanhemmistakin aina katsomisen jälkeen heittää sanasen tai pari?
 
Viimeaikaisena poikkeuksena Martyrsin ohjaajan viimeisin Incident in a Ghostland, joka onnistui kyllä yllättämään positiivisesti. Elokuva alkaa todella kliseisen oloisesti ja ehdin olla jo että hohhoijakkaa, mutta yhtäkkiä leffa teki käännöksen ja siitä lähtien oli todella intensiivinen kokemus. Vähän tuli Dont Breathe mieleen siitä minkälaisen fiiliksen loi.
 
E: miksei tabletin heittomerkit Mnetille kelpaa.
Levynkannet, logot, keikkajulisteet, nettisivut yms. http://www.petrilampela.com
juuso a
27.06.2019 21:37:05
 
 
bedlam: Vaikka ketju on alunperin tarkoitettu uudempien kauhuleffojen ruotimiseen, niin saako tänne ulostaa mielipiteensä myös vanhemmista kauhuleffoista?
 
Enpä ymmärrä miksikö ei voisi, kun kerran suurin osa uudemmista kauhuleffoista on silkkaa hyöryävää ripulipaskaa.
 
Viimeaikaisena poikkeuksena Martyrsin ohjaajan viimeisin Incident in a Ghostland
 
Katselin tämän tänään. Oli tosiaankin yllättävän hyvä.
tomaattiorava
27.06.2019 22:27:01
Vai että Laugierilta uutta, ehdottomasti katsontaan. Ainakin synopsiltaan varsin likellä martyrsia.
Nighmare Cinema pitää myös saada tsekattua, jos ei kehutun mättäämisen niin vähintään Mickey Rourkin takia.
inkognito
28.06.2019 00:24:57
bedlam: Vaikka ketju on alunperin tarkoitettu uudempien kauhuleffojen ruotimiseen, niin saako tänne ulostaa mielipiteensä myös vanhemmista kauhuleffoista? Katsomani leffat ovat nimittäin 90-prosenttisesti kauhua tai sitä liippaavaa osastoa, mutta en juurikaan katsele uusia elokuvia. Jos ketään ei haittaa niin voisin noista vanhemmistakin aina katsomisen jälkeen heittää sanasen tai pari?
 
Viimeaikaisena poikkeuksena Martyrsin ohjaajan viimeisin Incident in a Ghostland, joka onnistui kyllä yllättämään positiivisesti. Elokuva alkaa todella kliseisen oloisesti ja ehdin olla jo että hohhoijakkaa, mutta yhtäkkiä leffa teki käännöksen ja siitä lähtien oli todella intensiivinen kokemus. Vähän tuli Dont Breathe mieleen siitä minkälaisen fiiliksen loi.
 
E: miksei tabletin heittomerkit Mnetille kelpaa.

 
Erittäin kannatettava ajatus. Itselläni kun on fiilis, että 90% parhaista kauhuelokuvista on tehty ennen 90- ja etenkin 2000-lukua. Suosituksethan ovat aina tervetulleita!
tomaattiorava
29.06.2019 12:58:11 (muokattu 29.06.2019 12:58:19)
Joo Nightmare Cinema oli aivan jäätävää kuraa. Siis uskomatonta. Toinen leffa tänä vuonna ku jääny kesken.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)