Kitarat: soittaminen ›

Halusin osaa soittaa kitaraa, mutta en halunnut alkaa tenttaa mitään sointuja... pari kaverii sit selitti kaikkee et se ei oo niin vaikeeta, kunhan pääsee alkuun ja siitähän se sitten lähti....akustisella soittelin muutaman viikon....

Kaverin isoveljen soitti innosti.

Suunnilleen kolmannelta luokalta asti olin haaveillut kitarasta, kunnes nyt vajaat 10 vuotta myöhemmin tein unelmastani totta. Harrastus/huvimielessä kepin ostin ja sen jälkeen olen nähnyt maailman aivan eri silmin.
 
Ja kitara sen vuoksi, että, tuota noin... Kitara kiehtoo. Aivan eri tavoin kuin mikään muu soitin.

Nothing else matters.

Koulu, kaiken opin alku vaan ei varsi tahi juuri.
No siis, lukion ekalla musiikin kurssilla -kurssin alussa- lauleskeltiin biisejä vapaasti tyyliin; toive opelle ja laulamaan pianon mukana.
Sitten meille annettiin kitarat, ja pistettiin soittamaan Lampaanpolskaa- La Foliaa näppäillen hyvin yksinkertaisesta helposta tabulatuurista. Siotten jossain välissä tätä kun sain jyväset, yritin etsiä kitarasta, ja kirjoittaa ylös muistamani kipaleen, Apulannan 0010 näppäilyä. Kirjotin siitä jonkinmoisen tabulatuurin. Sitten vähänajan päästä suostuin opettelemaan sointuja. Kuulin musaluokassa yhen tyypin näppäilevän biisiä, se kolahti, kysäsin biisin nimen "Nothing else matters-Metallica" ja kotona etsin netistä soitto ohjeet, Löysin sekä soinnut että tabulatuurit, jotka näin aloittelijalle näyttää vaikealta, nyt yritän sitten comebackia näppäilyyn.
Sivuseikka- siinä biisissä on muuten erityisen hienon kuulonen sointu'Cadd9', sen innoittamana soinnutin yhden biisinkuvatukseni. :)

Niin miksi?
Että olisi jotain muutakin järkevää tekemistä.

Kitaran soittoni lahti metallicasta,aivan uskomaton kitaristi ..

Kitaran soittoni lahti metallicasta,aivan uskomaton kitaristi ..
 
Kumpi? James on maailman pars komppikitaristi. Itelläkin se lähti Nothing Else Materssista. :)

Varmaankin Gunnarien jäsenien (vanhojen)
asenne, soittotyyli ja saundi.
Mietin ja sanoin itelleni "tota mä haluun tehä"

Kopioin tekstini Yleistä-palstalta:
 
Kuuntelin Gunnareita ja Slashin soittoa. Sitä aikaisemminkin olin katsellut ja kuunnellut ihaillen mm. Brian Mayn soittoa. Mietti vaan että miten tuollaista voi ollakaan, ja miten kukaan voi tehdä biisejä jotka kuulostaa niin hyvältä. Kitara mulle heti! Mutsi pakotti vielä musiikkiluokalle, mistä hyvästä musiikista myös alkoi ymmärtää jotain muutakin kuin että kitara on rok.

EDIT: Niin, ja ensimmäinen kitara oli roskiksesta löytynyt Eko-merkkinen akustinen, jolla tapailin gunnareiden riffejä. 1994 sain sitten ihan oikean sähkökitaran, ja samana jouluna Metallican Ride The Lightningin, levyn ja nuotit. Eipä vietetty joulurauhaa meidän talossa.

se oli kaikkein älykkäintä tekemistä mitä silloin keksin ja kolahti ihan kunnolla...

Niin miksi?
 
jaa'a, en osaa kuin pari syytä "perustella"...
 
kuulohavainto: jo pienenä kuulin/kuuntelin isän vanhoja blues-vinyyleitä ja siitä syntyi innostus soittaa jotakin itse. Olinhan lapsena saanut jo muovisen lelukitaran =)
 
näköhavainto: näin 80-luvulla pikkupoikana Iron Maidenin Aces High videon jolloin havahduin... Kitara on saatava.
 
muita havaintoja: onnistuin lapsena hyppäämään äitini Kumiko-merkkisen akustisen kitaran päälle, jota sitten yhdessä isän kanssa liimasimme keittiön pöydällä kasaan (voi olla että oma kitarannypläys on tuosta saanut alkunsa=)

ne saa pilluuuuuuu

Tietenkin halu oppia soittamaan mahdollisimman monta soitinta. Ja pienempänä ajattelin, että ei se kitara voi kovin vaikea soitin olla, koska siinä on vain kuusi kieltä.

ne saa pilluuuuuuu
 
Eikä saa.

näin joskus telkusta jonku gnr:n keikan ja katoin että vittu on slash coolin näkönen. ja jotenkin se vaan tutntu muutenkin luonnollisemmalta. kokeilin rumpujen hakkaamista myös mutta ei napannu

Kitara valitsi minut, enkä minä kitaraa...hohoho...
 
Mutta ihan tosissaan sitten; joskus ala- ja yläaste aikoina tuli kokeiltua kaikennäköisiä soittimia. Naapurin serkun kitaralla testit päättyivät kuitenkin hyvinkin surkeasti, en ymmärtänyt edes ideaa kuinka sävelkorkeus muuttuu eri nauhoilla. Saa nauraa vapaasti, olin siis aivan toivoton tapaus.
 
Piano ei kiinnostanut (motorisesti liian vaikea), huuliharpussa ja nokkahuilussa olin enintään välttävä. Rummuista löytyi sitten se kunnollinen sysäys soittamiselle. Noihin aikoihin paukuteltiin tietenkin pahvilaatikoita, tynnyreitä, kattiloita jne., mutta rytmit lähtivät kulkemaan joka tapauksessa ja kivaa oli.
 
Pitkillä koulumatkoilla alkoi kuitenkin esiintyä omituinen ilmiö. Koulutakseissa ja busseissa soi yleensä kasettinauhuri tai radio. Oli se musiikki sitten mitä hyvänsä, minä menin usein jonkinmoiseen tilaan, jonka aikana mielessäni kehkeytyi kulloinkin soivan musiikin päälle kaikkia noita uskomattomia kitaravingutuksia, melodioita ja sooloja joita kukaan ei edes soittanut tuolloin (70-luvulla). Olo oli aina tuon tapahtuessa mielettömän hyvä, mutta en pitänyt noita "tilaan" menemisiä muuten mitenkään merkityksellisinä.
 
Yläasteen päättäjäisjuhlassa soitti sitten kitaraa koulumme oma kitarasankari. Kasiluokkalainen kaveri, vakiojäsen keikkailevassa humppabändissä, jonka ohjelmistoon kuului myös rokkibiisejä jne. Juhlassa hän säesti nätisti laulantaa, mutta virallisen juhlan jälkeen saimme vihdoin ja viimein suostuteltua hänet avaamaan myös rokkihanaa. Ja siinä, Sleeppareitten Väinön räimiessä ilmoille, koin valaistuksen. Kaikki pienet palaset loksuivat kohdilleen ja sama hyvä olo kumpusi sisälle kuin noissa aiemmissa "tiloissa". Juma, minun täytyy alkaa soittamaan kitaraa!
 
Loppuhan on sitten...no, olkoon mitä on, mutta näin se alkoi. Kiitos Teuvo Alaviiri, ensimmäinen oikea kitarasankarini!
 
PS. Nuo omituiset kitarakuviot jotka aikoinaan mielessäni kieppuivat, ilmaantuivat reaalimaailmaamme musiikkina 80-luvun kuluessa.

No koska en varmasti koskaan löydä naista....

Kuuntelin faijan AC/DC-liveä ja aloin digata sitä. AC/DC tulikin sitten suomeen ja piti päästä katsomaan. Näin AC/DC:n ja Anguksen, faija soittaa kitaraa ja halusin opetella soittamaan. Seuraavana kesänä faija opetti pari sointua.