Aihe: Miten menee kama torilla kaupaksi? Käyttäjäkokemuksia
1 2 3 4 5287 288 289 290 291444 445 446 447 448
hallu
26.04.2019 11:24:28
Urban Baboon: Kitarapajalta voi ostaa myös rahoituksella tai luottokortilla. Mäkin oon jonkun aikaa yrittänyt myydä Andersonin Ravenia, mut aika harvalla taitaa olla laittaa käteistä 2000+ euroa tosta vaan kitaraan/vahvistimeen. Oon aika varma, et Kitarapajalta toikin olis mennyt jo aikaa sitten.
 
Ehkä ihmiset myös luottavat kitarapajaan kauppakumppanina enemmän kuin jonhonkin yksityishenkilöön. Meinaan, että torilla ostaessa myyjä ja ostaja ovat saman arvoisia kaupan osapuolia, mutta kitarapajalta ostaessa ostaja nauttii parempaa kuluttajasuojaa ja jos on tottunut saamaan kitarapajalta vastuullista ja luotettavaa palvelua, niin kyllähän siitä helposti voi maksaa vaikka sen 300 euroa "ylimääräistä".
 
Asia ei välttämättä ole olennainen nappikaupassa, mutta jos aletaan puhua tuhansien hintaisista kitaroista ja vahvistimista, niin voi sillä olla merkitystä että kitarapajan asiantuntijat kertovat tuotteen olevan juuri sitä mikä se on, kuin että saman asian kertoisi joku Pera kalliosta.
"voisikohan kamarasta ja minusta tulla ystäviä ?"
18is9
26.04.2019 13:34:48
 
 
Miten se muuten edes menee jos ostaa vaikka Kitarapajalta myyntitilissä olevan kitaran, ostaako sen silloin Kitarapajalta vai siltä yksityiseltä henkilöltä? Siis että onko siinä kaupassa sen kummempaa kuluttajansuojaa kuin yksityisten välisessäkään kaupassa?
"I listened hard but could not see" - YES, And You and I
hallu
26.04.2019 14:04:39
18is9: Miten se muuten edes menee jos ostaa vaikka Kitarapajalta myyntitilissä olevan kitaran, ostaako sen silloin Kitarapajalta vai siltä yksityiseltä henkilöltä? Siis että onko siinä kaupassa sen kummempaa kuluttajansuojaa kuin yksityisten välisessäkään kaupassa?
 
Sitä täytyy varmaan kysyä ostaessa pajalta, että minkälaisen vastuun siitä tuotteesta ottavat. Jos ne sanoo, että ei mitään vastuuta niin saattaa joutua miettimään vielä jonkin kerran uudelleen ostaakko, mutta jos sanovat, että se on tarkastettua ja asialliseksi todettu tuote, niin silloin voi ajatella että he ainakin vastaavat sanoistaan. Jos ne sanoo että "ei kyllä uskalla sanoa mitään, voi olla ihan pommi" niin ehkä se ei silloin mene kaupaksi. Ehkä he eivät ota myyntitililleen muuta kuin sellaisia tuotteita jotka asiallisiksi toteaa. Ja jos taas ottavat eivätkä ota mitään vastuuta, niin silloin heille ei kannata maksaa ylimääräistä siitä tuotteesta. Ehkä se mainetappio olisi jo kiirinyt meidänkin korviin jos kitarapaja luikuripeliä tuossa hommassa harrastaisi.
"voisikohan kamarasta ja minusta tulla ystäviä ?"
Jukka Häikiö
26.04.2019 16:02:39
 
 
o0o: Taaskaan et lähetä myymääsi tavaraa. Olisin ostanut jo pari viikkoa sitten jos lähettäisit. Ehdin jo ostaa muuta vastaavaa myyjältä joka kykenee käyttämään matkahuollon palveluita.
 
Itse möin kahdessa päivässä taas pari pedaalia. Ilman persnettoa.

 
Kaupankäynti naamatusten on vaan niin paljon simppelimpää, ei tuu niitä muuttujia joita lähettelyissä joskus tuppaa tulemaan, jää esim. se vahvistimen mystisen hajoamisen mahdollisuus kuljetuksessa pois. Myös testimahdollisuutta mä pidän ihan oleellisena juttuna, se mikä on mun hyvä, voi olla sun paska ja toisin päin. Tässä ihan parina esimerkkinä vaan.
 
Toki mä ymmärrän et jotain voi ottaa aivoon jos ilmossa on:Vain Nouto. Se vaan menee niin että se on täysin myyjän valinta ja kun se ilmoitetaan selkeästi, niin eipä siinä kummempia ja myyjän tappiohan se on jos ostajakuntaa kaventaa itseltään.
 
On tässä jotain joskus läheteltykin, mut ne on menneet tuttujen kesken, jossa ymmärrys ja luottamus kohtaa.
No höh
Urban Baboon
26.04.2019 16:06:32
 
 
18is9: Miten se muuten edes menee jos ostaa vaikka Kitarapajalta myyntitilissä olevan kitaran, ostaako sen silloin Kitarapajalta vai siltä yksityiseltä henkilöltä? Siis että onko siinä kaupassa sen kummempaa kuluttajansuojaa kuin yksityisten välisessäkään kaupassa?
 
Muistaakseni antavat käytetyille vuoden takuun, mikä ei koske putkia ja muita kuluvia osia. Sähkökitara tuskin yhtäkkiä vaan hajoaa, mutta esim. vahvistinkaupassa tuo on tosi hyvä juttu.
Urban Baboon
26.04.2019 16:11:55
 
 
hallu: Ehkä ihmiset myös luottavat kitarapajaan kauppakumppanina enemmän kuin jonhonkin yksityishenkilöön. Meinaan, että torilla ostaessa myyjä ja ostaja ovat saman arvoisia kaupan osapuolia, mutta kitarapajalta ostaessa ostaja nauttii parempaa kuluttajasuojaa ja jos on tottunut saamaan kitarapajalta vastuullista ja luotettavaa palvelua, niin kyllähän siitä helposti voi maksaa vaikka sen 300 euroa "ylimääräistä.
 
Kyllähän se on juuri näin. Itse ainakin olen valmis maksamaan hieman enemmän, kun tiedän asiantuntijoiden tutkineen kalliin vahvistimen tai kitaran.
Laulava Kylätohtori
26.04.2019 16:32:23
Ja onhan se mukavampaa poiketa musaliikkeessä testaamassa oman aikataulun mukaan kuin alkaa jonkun yksityisen kanssa säätämään paikoista ja aikatauluista. Ja musaliikkeessä voi vielä verrata sitä ehdokasta muihin vastaaviin.
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
hallu
26.04.2019 17:51:46
Laulava Kylätohtori: Ja onhan se mukavampaa poiketa musaliikkeessä testaamassa oman aikataulun mukaan kuin alkaa jonkun yksityisen kanssa säätämään paikoista ja aikatauluista. Ja musaliikkeessä voi vielä verrata sitä ehdokasta muihin vastaaviin.
 
Toisaalta kitarapajalla se kitara on niin kovassa seurassa, että saattaa helposti jäädä hyllyyn juuri siksi ettei se lopultakaan ole jonkun Gibsonin reissuen veroinen joita siellä pajalla roikkuu seinällä kuitenkin.
"voisikohan kamarasta ja minusta tulla ystäviä ?"
Laulava Kylätohtori
26.04.2019 17:58:24
hallu: Toisaalta kitarapajalla se kitara on niin kovassa seurassa, että saattaa helposti jäädä hyllyyn juuri siksi ettei se lopultakaan ole jonkun Gibsonin reissuen veroinen joita siellä pajalla roikkuu seinällä kuitenkin.
 
Totta, voikin tulla paljon oletettua kalliimmaksi. :D
 
Ei se ole valitettavasti edes vitsi.
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
Urban Baboon
26.04.2019 18:06:11
 
 
hallu: Toisaalta kitarapajalla se kitara on niin kovassa seurassa, että saattaa helposti jäädä hyllyyn juuri siksi ettei se lopultakaan ole jonkun Gibsonin reissuen veroinen joita siellä pajalla roikkuu seinällä kuitenkin.
 
Puhumattakaan siitä, että Kitarapajalla olisi aina Novoja tarjolla, niin ne Gibsonitkin jäisivät sinne hyllyyn. Ü
parek
26.04.2019 20:06:01 (muokattu 26.04.2019 20:07:21)
Jukka Häikiö: Kaupankäynti naamatusten on vaan niin paljon simppelimpää, ei tuu niitä muuttujia joita lähettelyissä joskus tuppaa tulemaan, jää esim. se vahvistimen mystisen hajoamisen mahdollisuus kuljetuksessa pois. Myös testimahdollisuutta mä pidän ihan oleellisena juttuna, se mikä on mun hyvä, voi olla sun paska ja toisin päin. Tässä ihan parina esimerkkinä vaan.
 
Toki mä ymmärrän et jotain voi ottaa aivoon jos ilmossa on:Vain Nouto. Se vaan menee niin että se on täysin myyjän valinta ja kun se ilmoitetaan selkeästi, niin eipä siinä kummempia ja myyjän tappiohan se on jos ostajakuntaa kaventaa itseltään.
 
On tässä jotain joskus läheteltykin, mut ne on menneet tuttujen kesken, jossa ymmärrys ja luottamus kohtaa.

 
Niin, myyjän valintahan se on kaventaa ostajakuntaa, mutta miksi siis valittaa jos kauppa ei käy?
 
En minä ainakaan koskaan valita myyjälle jos en ostamastani tuotteesta tykkääkään - jos laite on siinä kunnossa mitä myyjä kertoi, eli esim. kuvien mukaisessa kunnossa ja toimii oikein. Vasta pari kk sitten tein vahvareissa etänä vaihtokaupat ja kun sain mulle tulleen vahvarin se soundasi kyllä hyvinkin paskalta. Oli siis täysin ehjä ulkoisesti ja toiminnallisesti, mutta soundista en tykännyt. Ei olisi käynyt mielessäkään alkaa kysymään kauppojen perumista. Laite oli juuri sellainen mitä myyjä kertoi sen olevan.
Jukka Häikiö
26.04.2019 20:34:59
 
 
o0o: Niin, myyjän valintahan se on kaventaa ostajakuntaa, mutta miksi siis valittaa jos kauppa ei käy?
 
En minä ainakaan koskaan valita myyjälle jos en ostamastani tuotteesta tykkääkään - jos laite on siinä kunnossa mitä myyjä kertoi, eli esim. kuvien mukaisessa kunnossa ja toimii oikein. Vasta pari kk sitten tein vahvareissa etänä vaihtokaupat ja kun sain mulle tulleen vahvarin se soundasi kyllä hyvinkin paskalta. Oli siis täysin ehjä ulkoisesti ja toiminnallisesti, mutta soundista en tykännyt. Ei olisi käynyt mielessäkään alkaa kysymään kauppojen perumista. Laite oli juuri sellainen mitä myyjä kertoi sen olevan.

 
Jeps, mun ajatus ei ollut valittaa, vaan ainoastaan todeta asian tila. Tämä naamatusten kaupanteko vaan johtaa useimmiten kummankin osapuolen tyytyväisyyteen. Itse matkan varrella tullut muutama vaffari "sokkona" ostettua ja täytyy sanoa ettei ihan aina maaliin ole mennyt.
Tossa joskus tuli tehtyä vaihtokaupat kitaroista, välimatkaa oli vajaa 1000km, matkiksen avulla mentiin. Meidän käsitykset kitaroiden kunnosta oli aika erilaiset, vaikka kumpikin oli varmasti ihan vilpittömästi liikkeellä, no mun tappioksi se meni, ei tosin paljoa, mut oppia ikä kaikki.
No höh
VIPMetal
26.04.2019 21:08:30
 
 
Jukka Häikiö: Kaupankäynti naamatusten on vaan niin paljon simppelimpää, ei tuu niitä muuttujia joita lähettelyissä joskus tuppaa tulemaan, jää esim. se vahvistimen mystisen hajoamisen mahdollisuus kuljetuksessa pois. Myös testimahdollisuutta mä pidän ihan oleellisena juttuna, se mikä on mun hyvä, voi olla sun paska ja toisin päin. Tässä ihan parina esimerkkinä vaan.
 
Toki mä ymmärrän et jotain voi ottaa aivoon jos ilmossa on:Vain Nouto. Se vaan menee niin että se on täysin myyjän valinta ja kun se ilmoitetaan selkeästi, niin eipä siinä kummempia ja myyjän tappiohan se on jos ostajakuntaa kaventaa itseltään.
 
On tässä jotain joskus läheteltykin, mut ne on menneet tuttujen kesken, jossa ymmärrys ja luottamus kohtaa.

 
Toki Helsingissä onkin helppo toimia näin. Ostajia on paljon lähimaastossa. Mut nykyään varmaan alkaa pääkaupunkiseutukin olemaan liian pieni markkina-alue, silloin toki on turha itkeä torin heikkoa menekkiä. Onneks tein juuri hesalaisen kanssa kauppaa ja homma toimi hyvin ja Matkahuolto toimi kuten aina.
Soitan ja laulan: Heroes Don't Ask Why
mikki73
27.04.2019 11:01:00
Monta kertaa myyjä ei sen takia laita vain noutoa, ettei jaksa postittaa. Jos myydään kapuloita, jotka on vanhoja ja joitain pikku vikoja/laittoa saattaa olla, niin voi olla parempi että ostaja tutustuu kitaraan ensin ja kokeilee ja zoomaa.
 
Onhan täällä paljon esimerkkejä tapauksista, että saatu lihava riita siitä mitä nyt oikeen on ostettu. Niitä kun ei ole kiva puida jälkeenpäin.
VIPMetal
27.04.2019 15:23:46
 
 
mikki73: Monta kertaa myyjä ei sen takia laita vain noutoa, ettei jaksa postittaa. Jos myydään kapuloita, jotka on vanhoja ja joitain pikku vikoja/laittoa saattaa olla, niin voi olla parempi että ostaja tutustuu kitaraan ensin ja kokeilee ja zoomaa.
 
Onhan täällä paljon esimerkkejä tapauksista, että saatu lihava riita siitä mitä nyt oikeen on ostettu. Niitä kun ei ole kiva puida jälkeenpäin.

 
No se on totta, että face-to-face kaupoissa tällainen jää pois. Nykypäivänä hyvät kuvat ja kaukokaupat on toki helpompia whatsappien ja muiden kanssa, jos myyjä vaan haluaa olla rehellinen.
Soitan ja laulan: Heroes Don't Ask Why
Jukka Häikiö
27.04.2019 17:17:34
 
 
mikki73: Monta kertaa myyjä ei sen takia laita vain noutoa, ettei jaksa postittaa. Jos myydään kapuloita, jotka on vanhoja ja joitain pikku vikoja/laittoa saattaa olla, niin voi olla parempi että ostaja tutustuu kitaraan ensin ja kokeilee ja zoomaa.
 
Onhan täällä paljon esimerkkejä tapauksista, että saatu lihava riita siitä mitä nyt oikeen on ostettu. Niitä kun ei ole kiva puida jälkeenpäin.

 
Kyllä näitä välimatkaprobleemia on joskus kohdalle osunut. Kerran tuli vaffarivaihtokaupassa yksi nuppi vähän kauempaa, siinä oli sellainen vika joka ilmeni vain tietyillä taajuuksilla ja kovalla volalla. Myyjä ei ollut vikaa huomannut, nuppi lähti matkiksella takaisin sinne ja alan miehet huolsivat koneen, nuppi matkiksen kyydissä takaisin. Sama vika edelleen, tuurilla löysin itse vian joka oli viallinen mini-switch etupaneelissa, aiheutti rutinaa kun alataajuudet resonoi. No kolvasin uuden switchin ja se oli siinä, mut ois ehkä ollut helpompaa jos ei ois tarvinnut ajeluttaa nuppia eestaas matkiksen kyydissä. Kyllä nää joskus omat mausteensa saattaa antaa hommaan....
No höh
nightbird
27.04.2019 22:41:38
Tämä ei koske pelkästään kitarakamoja vaan kaikkea "ei uutta tavaraa". Siis lähtien jostain CD/DVD jutuista.
Käytetty tai käyttämätön kaupasta ulos kannettu tavara ei kiinnosta ketään ellei hinta ole niin alhaalla että se vastaa käytännössä lahjoitusta.
Niin härskiä on oletus ostajan markkinoista, tätä ruokkii ne myyjät jotka ovat niin sen lantin tarpeessa että suostuvat moiseen hinnoitteluun.
Siksi tämä "mnetin" markkinatori taitaa olla se huonoin markkinakanava myyynnille.
Paljon renkaanpotkimista ja mitään merkitsemätöntä muistiin merkkaamista.
Olen päättänyt sen että kun se oma minimihinta on saavutettu siitä on enää turha tarjoilla alaspäin vaikka ostaja olisi "äidin tytön serkun kaima".
Täytyy antaa myös myyjälle se kunniakas lopetus kaupalle.Eli pidän vaikka itse käytössä mieluummin kuin sponssaan liikaa muiden harrastuksia, ja viimeisenä vaihtoehtona laitteen varastointi pölyä keräämään. Näin veemäinen olen mutta olen lopen kyllästynyt näihin feria markkinoihin.
LaMotta
27.04.2019 22:47:48
 
 
Ketä kiinnostaa muiden kauppatoimet tä?
(Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet."
VIPMetal
28.04.2019 00:16:54
 
 
LaMotta: Ketä kiinnostaa muiden kauppatoimet tä?
 
Niin. Tämä. =D Kauppa käy kenellä käy...
Soitan ja laulan: Heroes Don't Ask Why
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)