Muusikoiden.net
19.04.2024
 

Kitarat: kitarakamat »

Keskustelualueet | Lisää kirjoitus aiheeseen | HakuSäännöt & Ohjeet | FAQ | Kirjaudu sisään | Rekisteröidy

Aihe: Synergy Amps - modulaarisen vahvistimen uusi tuleminen
1 2
TTV
06.04.2019 18:49:58
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Laitetaas tarinointi pystyyn tällekin kioskille. Synergy Amps jatkaa Egnaterin ja Randallin viitoittamaa tietä (kyseisten herrojen taustavaikutuksella toki) modulaaristen vahvistimien parissa.
 
http://www.synergyamps.com/
 
Tällä kerta ideaa on jalostettu oikeaan suuntaan, eli yhteistyötä tehdään muiden vahvistinvalmistajien kanssa, eikä pelkästään suolleta "kind of" mukaelmia. Etuvahvistinblokit tehdään alkuperäisten skemojen pohjalta ja lopputulos hyväksytetään alkuperäisellä suunnittelijalla. Joitain kompromisseja toki tulee tehtyä, sillä noiden blokkien sisälle ei mahdu ihan yhtä montaa putkea kuin esikuvissa on käytetty. Samoin vahvareiden päätteiden osuudet jäävät puuttumaan. Synergy tekee myös omia vahvistinblokkeja, mutta luulisi noiden tunnettujen helmien olevan kuitenkin myyntilistojen kärjessä.
 
Etuvahvistinblokkeja saa kiinni SYN-1 tai SYN-2 etuvahvistimiin, joista sitten johdotus päätevahvistimeen tai muuhun linjasignaalia syövään rajapintaan (esim. oman vahvistimen loopin returniin). Vaihtoehtoisesti etuvahvistinblokit voi kytkeä myös Synergyn päätteelliseen nupppiin/komboon SYN-30 tai SYN-50.
 
Thomann:
https://www.thomann.de/fi/cat_BF_synergy.html
 
Musik Produktiv:
https://www.musik-produktiv.com/int … orCache=userInput&userInput=synergy
 
Synergyn yhteistyökumppaneina ovat jo Marshall, Fender, Friedman, ENGL, Diezel, Morgan, .. ja tulossa ainakin Peavey, joten todella kattavaa tarjontaa saa saundistoon. Toivottavasti Mesa ja Revv myös liittyisivät remmiin..
 
https://www.youtube.com/results?search_query=synergy+amps
 
Friedman:
https://www.youtube.com/results?search_query=synergy+friedman
 
Diezel:
https://www.youtube.com/results?search_query=synergy+diezel+vh4
 
ENGL:
https://www.youtube.com/results?search_query=synergy+engl+savage
 
Ilmeisesti myös Salvation Audion ja Jaded Faith Modsin tekemät modulit ovat yhteensopivia SYN-XX interfacejen kanssa, joten moduuleja on saatavilla ihan kivasti.
 
Onkos M.nettiläisillä jo näitä Synergyjä? Hieman hotsittais laittaa tuollainen SYN-1 ja siihen Diezelin VH4, Friedmannin HBE ja ENGL Savage. SYN-1 voisi kytkeä joko Torpedo LIVE:en ja ottaa sieltä päätemallinnokset ja kaapin tai sitten Revv G120 looppiin :-)
 
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.), "You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King)
Vladi
06.04.2019 23:28:04
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Muutamaa olen päässyt soittamaan ja hyvältä kuulostaa. Paljastetaan senverran myös, että tuo systeemi saattaa tulla meikäläiselle demottavaksi lähitulevaisuudessa...
LaXu
07.04.2019 01:43:26 (muokattu 07.04.2019 02:33:13)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

En ole vakuuttunut, lähinnä hinnan takia. Se räkkiliitin, johon saa kaksi moduulia on jo yli 800 euroa, nuppimalliset ovat aika pirun kalliita ollakseen pelkkä päätevahvistin ja pari moduuliliitintä.
 
Tällaisissa laitteissa tuppaa myös käymään kuten mallintavissa, eli valkkaat ne sulle sopivimmat moduulit ja et juuri koske muihin. Tässä tapauksessa vielä lisänä fyysisen moduulin vaihdon vaiva. Pääte on myös kaikille moduuleille sama eikä salli esim eri pääteputkien käyttöä eri etuasteilla tms. Kuulostavat varmasti hyvältä, mutta mietityttää, että onko niissä kuitenkin myös paljon samaa tuon takia.
 
Myydään Fryette Power Station 2 keinokuorma/päätevahvari: https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1444748
kimurantti1
07.04.2019 02:08:26 (muokattu 07.04.2019 02:10:09)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Enimmäinen ajatus noista oli, että miten mahtaa olla kestävyyden kanssa rundatessa. Jos moduuli ottaa kontaktin päätteeseen vain jollain metallipinneillä olen 99% varma, että ongelmia on luvassa ennen pitkää, varsinkin jos altistuvat kovasti lämpötilaeroille ja tärinälle. Shawn Tubbs saa modulit kyllä kuulostamaan todella hyvältä, Pi42 tjsp. kanavan demot puolestaan ei herätä innostusta.
 
"Practice cures most tone issues." -John Suhr
Shredator
07.04.2019 06:48:49
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Jonkun aikaa olen näitä seuraillut mielenkiinnolla. Käyttäkuntakin laajentuu, mm. löytyy nyt Steve Vain keikkaräkistä. Olisi kyllä kiva testata.
 
Minkä sormet heittää, sen wahi peittää
basisti1971
07.04.2019 08:34:01
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Moi.
 
Mielenkiintoinen yritys modulaarijärjestelmän suuntaan jälleen kerran.
 
Veikkaan kyllä että pitkälti kuriositeetiksi jää, kuten aiemmatkin yritykset, eikä ainoastaan siksi että mallintavat ja muut DSP-teknologiaan tukeutuvat järjestelmät ovat jo muutaman vuosikymmenen nakertaneet perinteistenkin instrumenttivahvistimien markkinoita kiihtyvällä tahdilla.
 
Suurimpana puutteena ainakin itse pidän päätemodulivaihtoehtojen poisjättämistä.
Vaikka perussoundi pitkälti muodostuukin etuasteen toteutuksesta ja etenkin äänenvärin kulmataajuuksista + esikorjauksesta, putkipääteasteen ja päätemuuntajan vuorovaikutus on varsin monelle putkivahvistima käyttävälle se juttu miksi putkilaitteiden (/muuntajasovitteisten vahvistimien) läpi ylipäänsä soittaa.
 
Jos itse pitäisi tästä viimeisimmästä modulaarivahvistinyrityksestä kiteyttää mielipide, olisi se:
 
Liian vähän, 15 vuotta liian myöhään.
 
T:Samuli
 
hallu
07.04.2019 08:56:57
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eikö normaali räkkisysteemi aja saman asian? mutta vain niin, että se on vielä modulaarisempi kun etuasteet ja pääteasteet saa valita täysin vapaasti ja valmistajastakin riippumattomasti. Mitä tämä niinkö oikeastaan tarjoaa normi räkkiin verrattuna? keveyttä, roudattavuutta??? en itse ihan äkkiä hiffaa. Tietty tuo on varmaan hieno ja hyvätsoundinen, mutta niin on räkkisysteemitkin, saako tuosta oikeasti jotakin etua räkkiin verrattuna?
 
"voisikohan kamarasta ja minusta tulla ystäviä ?"
TTV
07.04.2019 09:10:53
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: Eikö normaali räkkisysteemi aja saman asian? mutta vain niin, että se on vielä modulaarisempi kun etuasteet ja pääteasteet saa valita täysin vapaasti ja valmistajastakin riippumattomasti. Mitä tämä niinkö oikeastaan tarjoaa normi räkkiin verrattuna? keveyttä, roudattavuutta??? en itse ihan äkkiä hiffaa. Tietty tuo on varmaan hieno ja hyvätsoundinen, mutta niin on räkkisysteemitkin, saako tuosta oikeasti jotakin etua räkkiin verrattuna?
 
Tottahan toki räkin voi kasata haluamistaan paikoista. Ei Synergyn rakenne poista tuota valinnanvapautta mitenkään, tuo vaan lisätarjontaa rakennuspalikoiden muodossa. Sikäli kun noita nyt jo markkinoilla olevia blokkeja ei saa alkuperäisiltä valmistajiltaan räkkiversioina, niin perinteinen räkki etuasteineen ei ole suoraan verrattavissa. Jos oikein laajan setin haluaa, niin voi yhdistää Synergyn pre-ampit, mieluiset räkkietuset ja tarvittaessa vaikka 2 erilaista räkkipäätettä, niin johan on potkua.
 
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.), "You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King)
TTV
07.04.2019 09:19:18
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Vladi: Muutamaa olen päässyt soittamaan ja hyvältä kuulostaa. Paljastetaan senverran myös, että tuo systeemi saattaa tulla meikäläiselle demottavaksi lähitulevaisuudessa...
 
Hienoa :-) Mitä etusia pääsit/pääset testaamaan? Oliko Synergyn omassa päätteessä kiinni? Voitko verrata esikuviin tuntumaltaan ja saundiltaan? Pääsikö roplaamaan vaihtoa, eli onko mekaanisesti mietitty ja tehdy vimpan päälle?
 
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.), "You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King)
hallu
07.04.2019 10:10:51
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

TTV: Tottahan toki räkin voi kasata haluamistaan paikoista. Ei Synergyn rakenne poista tuota valinnanvapautta mitenkään, tuo vaan lisätarjontaa rakennuspalikoiden muodossa. Sikäli kun noita nyt jo markkinoilla olevia blokkeja ei saa alkuperäisiltä valmistajiltaan räkkiversioina, niin perinteinen räkki etuasteineen ei ole suoraan verrattavissa. Jos oikein laajan setin haluaa, niin voi yhdistää Synergyn pre-ampit, mieluiset räkkietuset ja tarvittaessa vaikka 2 erilaista räkkipäätettä, niin johan on potkua.
 
No ei poista tietenkään ja tottakai se on vain yksi laite muiden joukossa, mutta mitä lisäarvoa räkkiin verrattuna se tarjoaa? sitä mä vaan ihmettelin.
 
"voisikohan kamarasta ja minusta tulla ystäviä ?"
Jormaz
07.04.2019 10:21:15
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: Eikö normaali räkkisysteemi aja saman asian? mutta vain niin, että se on vielä modulaarisempi kun etuasteet ja pääteasteet saa valita täysin vapaasti ja valmistajastakin riippumattomasti.
 
Tätä mietin itekin. Jos räkkivehkeiden kanssa lähtee pelaamaan niin sama se on kasata useammasta etuasteesta kokonaan. Toki jos tarttee kasata setti vaikka hyvästä cleanista ja hyvästä säröstä niin tossa ne voi saada 1U tilaan sen sijaan että olisi 2x2U etuasteet. Ja se hinta. Tolle systeemille tulee kuitenkin niin paljon hintaa että sille rahalle löytyy vaihtoehtoja.
 
No tiedäthän.. Tarkoitettu.. tiedäthän..
Shredator
07.04.2019 10:25:31
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: No ei poista tietenkään ja tottakai se on vain yksi laite muiden joukossa, mutta mitä lisäarvoa räkkiin verrattuna se tarjoaa? sitä mä vaan ihmettelin.
 
Ainakin sen, että voit esim. laittaa 1U-räkkiin kaksi haluamaasi etuastetta.
 
Minkä sormet heittää, sen wahi peittää
TTV
07.04.2019 10:29:10 (muokattu 07.04.2019 10:33:26)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: No ei poista tietenkään ja tottakai se on vain yksi laite muiden joukossa, mutta mitä lisäarvoa räkkiin verrattuna se tarjoaa? sitä mä vaan ihmettelin.
 
Jos pelkästään räkkiin vertaat, niin lisäarvoa ovat uudet ja tilatehokkaat modulit: 2 etusta 1U tilassa ja sellaisia vahvistimia, joita ei räkkiversioina saa. Toki 2-3U kokoon saa Axe-II/-III ja niiden sada vahvistimet, joten käyttäjän valittavaksi jää, mitä räkkiinsä laittaa.
 
Yleisesti ottaen nuo SYN-1/-2 etuasteadapterit ja vastaavasti SYN-30/-50 vahvistimet ovat poskettoman hintaisia ja vievät osaltaan tän idean viehätystä. Jos nupit olisi alle tonnin, niin budjetti pysyisi huokeampana useammankin etusen kanssa. Nyt mennään helposti yli 2kEUR, mikä osaltaan rajaa kokeilunhalua...
 
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.), "You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King)
harryk
07.04.2019 10:33:37
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tietääkseni Seymour Duncanin Convertible oli markkinoiden ensimmäisiä modulaarisia putkivahvistimia joskus 80-luvulla. Siinä pystyi käyttämään erilaisia etuvahvistinmoduuleja, jotka työnnettiin omaan lokeroonsa vahvarin alustaan. Tämä tekniikka osoittautui kuitenkin aika epäluotettavaksi, koska moduulien kontaktipinnat hapettuivat ym. eikä signaali kulkenut aina kunnolla. Sinällään modulaarisuus ei ole mikään uusia juttu. Tein itse oletettavasti maailman ensimmäisen 4-kanavaisen, modulaarisen täysputkipelin jo 80-luvun lopulla. Se vaan varastettiin treenikämpältä aika pian valmistumisen jälkeen. BTW Meidän oma rakennusarkkitehtuuri on aina perustunut erilaisiin etuaste-, efekti- ja pääteastemoduuleihin, joita voi vapaasti yhdistellä oman maun mukaan.
 
Suomalaisia käsintehtyjä putkivahvistimia kaikille soittajille www.bluetone.fi
TTV
07.04.2019 10:37:14 (muokattu 07.04.2019 10:48:55)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

harryk: Tietääkseni Seymour Duncanin Convertible oli markkinoiden ensimmäisiä modulaarisia putkivahvistimia joskus 80-luvulla. Siinä pystyi käyttämään erilaisia etuvahvistinmoduuleja, jotka työnnettiin omaan lokeroonsa vahvarin alustaan. Tämä tekniikka osoittautui kuitenkin aika epäluotettavaksi, koska moduulien kontaktipinnat hapettuivat ym. eikä signaali kulkenut aina kunnolla. Sinällään modulaarisuus ei ole mikään uusia juttu. Tein itse oletettavasti maailman ensimmäisen 4-kanavaisen, modulaarisen täysputkipelin jo 80-luvun lopulla. Se vaan varastettiin treenikämpältä aika pian valmistumisen jälkeen. BTW Meidän oma rakennusarkkitehtuuri on aina perustunut erilaisiin etuaste-, efekti- ja pääteastemoduuleihin, joita voi vapaasti yhdistellä oman maun mukaan.
 
Juu, teidän vahvariarkkitehtuurissa kaikki alikokoonpanot tulevat kunnolla liitetyiksi toisiinsa, jolloin tuo kontaktiongelma poistuu luonnostaan. Toisaalta, normiasiakas ei voi itse vaihtaa etuasteita ym., koska ovat kovan sähkön konehuoneessa kolvattuina kiinni...
 
"Keep the metal scene alive" - Charles Schuldiner (R.I.P.), "You Love Me" - Dave Mustaine (Long live the King)
hallu
07.04.2019 13:37:05
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Eli etuna on siis koko ja paino räkkiin verrattuna? onko muuta etua? haitoistahan ei voi tarkkaan tietää koska tuossahan saattaa olla aikaisempien versioiden ongelmat olla jo korjattu (viittaan näihin kontaktipintojen hapettumisiin).
 
Ei mull aole mitään tätä vehjettä vastaan, musta on kerrassaan hienoa, että analogipuolellakin tapahtuu vielä kehitystyötä, vaikka kaikki tuntuu jo vannovan digitaalisuuden nimeen.
 
"voisikohan kamarasta ja minusta tulla ystäviä ?"
LaXu
07.04.2019 17:18:13
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

hallu: Eli etuna on siis koko ja paino räkkiin verrattuna? onko muuta etua?
 
Mun mielestä etu on lähinnä mahdollisuus vaihtaa etuasteita lennosta ilman huomattavasti isompien 1U räkkilaitteiden kanssa säätöä. Mä näkisin, että jos tuollainen systeemi tulisi vastaan kaupassa, niin olisi kiva kokeilla ne kaikki eri moduulit läpi ja valkata se oma "custom" kombinaatio joka toimii niillä tyyleillä joita soittelee.
 
Myydään Fryette Power Station 2 keinokuorma/päätevahvari: https://muusikoiden.net/tori/nayta.php?id=1444748
harryk
07.04.2019 18:15:51
Kotisivu       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuli mieleen, että olisi hauska tietää miten tuo moduulien vaihtoproseduuri on toteutettu niin, että se täyttää sähköturvallisuusvaatimukset. Säännökset vaativat nykyään jopa suojaamaan kuumana hehkuvat pääteputket, ettei joku polta niihin sormiaan. Jos laitteessa on mahdollisuus tyrkätä jotain moduuleita korkeajännitteiseen ja käyttäjää suojaamattomaan piiriin, ollaan aika lähellä sitä, että se ei täytä ainakaan eurooppalaisia sähköturvallisuusvaatimuksia.
 
Suomalaisia käsintehtyjä putkivahvistimia kaikille soittajille www.bluetone.fi
Kontiak
07.04.2019 18:20:50 (muokattu 08.04.2019 10:11:48)
      Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

Tuli mieleen vain Nick Johnstonin jutut mikkien suunnittelussa:
 
"Designing a pickup can be tricky. You would want it to be the most versatile and flexible guitar pickup that has ever existed. I did not take that approach with this pickup - nor do I think that approach is practical or even possible. The 'NJ Atomics" were designed with one thing in mind - to accentuate the way I play the electric guitar. After spending more than half my life playing single coil pickups, I've learned what I like and what I want to avoid. As a result, the 'NJ Atomics' are a very natural, honest and fresh set of single coil pickups that help translate what I hear in my head out into the real world. Simple as that."
 
https://www.schecterguitars.com/gui … els/nick-johnston-nj-atomics-detail
 
Aikaa kestää näköjään Soldanon SLO-moduuli. Ainakin Ola tykkäsi:
 
https://www.youtube.com/watch?v=KuL0nfFwVFk
 
Thomas Blugin suunnittelema moduuli olisi myös mielenkiintoinen.
 
"Improvisation is a genesis of composition" - YJM
aristoteles666
07.04.2019 19:17:06
Kotisivu Musiikkinäyte       Linkitä kirjoitukseen Tulosta  

harryk: Tuli mieleen, että olisi hauska tietää miten tuo moduulien vaihtoproseduuri on toteutettu niin, että se täyttää sähköturvallisuusvaatimukset. Säännökset vaativat nykyään jopa suojaamaan kuumana hehkuvat pääteputket, ettei joku polta niihin sormiaan. Jos laitteessa on mahdollisuus tyrkätä jotain moduuleita korkeajännitteiseen ja käyttäjää suojaamattomaan piiriin, ollaan aika lähellä sitä, että se ei täytä ainakaan eurooppalaisia sähköturvallisuusvaatimuksia.
 
eihan en tarvitse olla kuin Enston tapaisia liittimia niin sahkoturvallisuus on huomioitu.
 
" mielestäni varmin merkki älykkään elämän olemassaolosta muualla maailmankaikkeudessa on se, että kukaan ei yritä ottaa meihin yhteyttä." lassi ja leevi.
« edellinen sivu | seuraava sivu »
1 2

» Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (Vaatii kirjautumisen)

Keskustelualueet «
Haku tästä aiheesta / Haku «
Säännöt «