Kitarat: kitarakamat ›

Tulin ostaneeksi tällä viikolla käytettynä korealaisen Peaveyn Wolfgang EXP kepin (valmistusvuosi 2003?). Nämä on olleet valmistusaikoinaan 400-500 euron välillä ja saman verran piti nytkin kaivaa lompakkoa. Toki mulla kova laukku sisältyi kauppaan, ja muistaakseni vastaava maksoi yli satasen Thomannilla. Katselin että Reverbissä oli pyynnit vastaavista kitaroista 500-700 välillä, joten kait se oli käypä hinta mitä maksoin. Uudet EVH Wolfgangit on saman hintaisia, mutta näitä vanhoja Peaveytä väitetään paremmiksi.
 
Haaveissa oleva +2000 euroa maksava ultimaattinen Van Halen -kitara on utopiaa tällä hetkellä, niin meinasin ottaa budjettiversiolla aluksi tuntumaa malliin. Olen aina pitänyt Eddien nimikkomallien ulkonäöstä, mutta mulla on ollut epäilyksiä sen soitettavuudesta. Pari kertaa olen nopeasti testannut, mutta sen perusteella ei voi päätellä sopiiko joku kitaramalli käteen vai ei. En oikeastaan näe juurikaan arvoa soittimen liikkeessä testaamisella. Nytkin aluksi kaulaliitos vaikutti huonolta, ja tuntui ettei tilutus onnistu 15.nauhan alapuolelta. Äkkiä siihen tottui, ja enää ei kaulaliitos häiritse ollenkaan. Jostain kumman syystä alanauhat soivat tässä kitarassa poikkeuksellisen puhtaasti ja pitkään.
 
Peaveyssä on lisenssifloikka, joka toimii vain alaspäin kuten Eddielläkin. Veikkaan että tästä syystä ei ole vireongelmia, ja olen iloisesti yllättynyt Peaveyn tallan laadusta. Äkkiseltään voisi luulla +15 vuotta vanhan lisenssifloikan olevan romurautaa. Ehkä parasta kitarassa on kuitenkin EVH Designed mikit, joiden tarkkaa mallia en löytänyt mistään. Korealaisissa Wolfgangeissa oli aikoinaan samat mikit kuin USA:ssa valmistetuissa. Peavey/EVH Designed mikkejä on ilmeisesti olemassa useampaa mallia vuosien saatossa valmistettuna, ja niitä on myös myyty erikseen jolloin hinta on ollut n.80 euroa/mikki. Mielenkiintoinen havainto oli huomata miten loistavalta mikit soundaa 6505:n kanssa. Marshallin läpi soittaessa mikeistä ja koko kitarasta jäi aika valju kuva. Näin poikkeuksellisen suurta eroa en ole tainnut muilla kitaroilla huomata soundissa kahden eri vahvistimen välillä. Peaveyn on täytynyt käämittää mikit juuri omia vahvareitaan ajatellen, muuta selitystä en keksi. Mikit on todella hiljaiset eikä hurinaa juuri synny vaikka kuinka Gainiä 6505:n lead-kanavalta vääntää. Muilla kitaroilla pitäisi jo paljon aiemmin alkaa polkemaan noise gatea päälle. Mikit on kuumat ja pinch harmonicit irtoaa helposti. Muista omista mikeistä tämä on lähimpänä BKP Miracle Man-settiä. Jos kitara jostain syystä tuhoutuisi siirtäisin EVH-mikit ihan varmasti toiseen kitaraan. Monipuoliseksi soundeja ei voi väittää, mutta harvempi tämän mallin kitaraa mihinkään all-around tarkoituksen hankkiikaan.
 
Jos soitin maksaa uutena alle viisisataa pitää jostain valmistuksessa olla tietysti säästetty. Monesti halpiksissa on kelvoton talla ja huonot mikit. Wolfgangissa tuntuu halvalta vain puut ja virittimet. Kaulassa on kevyesti öljyttyä vaahteraa ja body on leppää. Tässä kuten USA:ssa tehdyissä Special-malleissa on kannessa ohut vaneri, joka on meikäläisen tapaiselle puristille vähän vaikea pala. Samaten maalattu vale-binding harmittaa, mutta eipä se soittamista haittaa. Ovelasti ovat onnistuneet saamaan halpakitaraan ainakin kauempaa katsottuna silmäkarkkia. Mun kanta puiden vaikutuksesta soundiin on se, että mikäli mikit on tulikuumat, vahvarissa on reilusti gainiä ja poljetaan vielä jotain phaseriä mausteeksi päälle puiden vaikutus kokonaisuuteen ei ole kovin merkittävä. Mutta mikäli soitetaan suht puhtaalla vahvarilla tai jopa akustisesti eroa voi olla eri puista tehdyillä kitaroilla paljonkin. Wolfgang on sellainen kitara, jota ei akustisesti kannata soitella. Akustisesti halvat puut huomaa, mutta kovilla säröillä soundi on jotain ihan muuta mitä sen perusteella odottaisi. Kitaran suurin heikkous on Groverin mini-virittimet. Tyylikkään näköiset, mutta huomasin vähän aikaa lukot auki soitellessa että ne ovat syystäkin huonoiksi parjatut. Lukkosatulan kanssa virittimien laadun kanssa voi vähän joustaa, mutta saatan nämä jossain vaiheessa päivittää paremmiksi.
 
Hintaisekseen Peavey Wolfgand on erittäin pätevä peli, ja oikeuttaa omanlaisella soundillaan ja ergonomialla hyvinkin paikkansa muiden kitaroitteni joukossa. Ei se Music Man/AXIS-kuume tämän myötä katoa, mutta nyt voin väijyä sopivaa diiliä rauhallisesti vaikka muutaman vuoden.