Aihe: Lämppäribändien kohtelu
1
Kari Vieri
02.04.2019 13:34:59
Moro
 
Mielessä on vieläkin yhden nimeltä mainitsemattoman bändin keikka, jonka sinä hoidit niin mainiosti että hymy jäi huulille pitkäksi aikaa!!!
Kartsa
VIPMetal
04.04.2019 00:40:29
 
 
Itelle jäänyt tämmösenä harrastelijarokkarina mieleen hyvin toissa vuonna soiteltiin Heroes Dont Ask Why -yhtyeemme kanssa kakkoslavalla WS Arenalla Vaasassa Waltarin ja Kilpi-orkesterin välissä. Takahuoneessa oli mukava meininki ja meitä lämppäreitä kohdeltiin tosi hyvin. Miksaajakin hoiti meidät, vaikka tietokatko oli tullut ja joutui juostessa hoitaa meidät samalla. Erittäin mukava oli jauhaa mm kitarakamoista ja vanhoista marsuista yms. Erittäin hieno muisto jäi tuosta keikasta.
 
Joskus 2004 Indican lämppärinä oltiin sen aikaisella bändillä ja sekin jäänyt mieleen italialaistyylisen keikkamanagerin johdosta melko päinvastaisella meiningillä. Noh, tytöt hymyili meille nätisti ja keikkakin miksattiin ilmeisen kohtuullisesti.
 
Eräällä festarilla päästiin soittamaan taannoin ja onneksi basistimme ei nähnyt tilannetta, jossa Gibsonin keissit lensivät kaaressa mitä vittua nämä tekevät täällä -huutojen säestämänä, kun illan pääartisti Jannica B aloitti load-inniään. Lavamies olisi voinut lentää itsekin sen jälkeen kaaressa eteenpäin... =)
 
Varmaan pahimmat kokemukset ovat kuitenkin harrastelijabändien festareista, missä ei oikein mikään toimi ja ollaan kuin GnR. Pääsääntöisesti kohtaamiset ovat olleet suht mukavia, varmaan omakin asennoituminen asioihin on vaikuttanut tilanteisiin.
Soitan ja laulan: Heroes Don't Ask Why
Marzi
09.05.2019 19:30:06
 
 
Lestijärven Discolandissa oltiin joskus keikalla ja matkalla saatiin keikkamyyjältä tieto et tänään on sit lämppäri ja ne käyttää ainakin meidän rumpuja ja bassokamoja tjsp. No päästään paikan päälle jotenkin vähä myöhässä ja laitetaan hommat pystyyn. Saadaan check tehtyä ja ovet taitaa aueta mestaan. Lämppärin sakkia alkaa tulla paikalle laittelemaan omiaan paikoilleen.
 
Siinä sit kaveri kysäisee meidän kitaristilta et josko hän vois koittaa sen kamoilla soittaa. Tarjottiin tietty vahvistinta. Kaveri siihen et joo kitaraa tarvis kans. Vähän omituista. No sit kysästiin et tarviiko pedaaleita kans ja tuumi et voin mä niitäkin joo. No rämpytteli siinä hetken ja istui sit meidän kans bäkkärille ja söi jääkaapista voileipää ja tais avata oluenkin. Jossain kohtaa selviää ettei se oo mikään bändin tyyppi lainkaan vaan ihan random hahmo. Tuli vaan isolla pokalla kokeilemaan kitarakamoja ja syömään eväitä.
 
Tuli myös keikan jälkeen lavalle kyseleen et hei, voinks mä tulla bäkkärille, mä olin se joka oli päivällä soittamassa. Siinä kohtaa annettiin niskaperseotetta porukalla. :)
Tarpeeksi on aivan liian vähän.
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)