Aihe: Pedaalisi mitkä ovat aina päällä?
1 2 3 4 5 6
santakasa
16.03.2019 08:01:33
OD-purkki, Revv G3 ja NS-2 ovat koko ajan päällä.
Koska sormeni ovat lyhyet, olen keksinyt omia twistejä omalle motoriikalleni. - mace2691
Sarko
16.03.2019 08:32:06
hallu: Kovimmat jätkät virittää lennossa biisin aikana :-) . Virittäähän sinfoniabändikin soittimensa ennen konserttia eikä yleisö säntää ahdistuneena ulos salista :-)
 
Parhaimmillaan voi kyllä mennä tietyn esityksen flow pikkasen mönkiin, jos kitaristi alkaa virittelemään ääneen esim. jonkun 2-3 minuutin ajan kesken settiä.
 
Viritinkammosta ja -dogmista pääsee eroon opettelemalla käyttämään sitä viritintä jouhevasti. Näin ei tule mitään hypoteettisia ongelmia tsekata vire esim. biisien välisellä tauolla, jos siihen on tarvetta.
"You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart
GiovanniDiRondo
16.03.2019 08:37:27
 
 
Käytän analogista täystransistorivahvistinta, jonka reunasärö ei miellytä. Siksi OD on koko ajan miedoilla asetuksilla päällä. Jos haluan todella kliiniä saundia, niin otan sitten OD:n pois.
 
Sitten on EQ, koska se pitää kitaran miksauksessa nätisti omalla paikallaan ja parantaa saundia.
 
Myös hyvin hyvin mieto kompressori/sustainer on koko ajan, parantaa saundia ja miksautuvuutta, tuo soolosaundiin laulavuutta ja sustainia.
 
Eli OD, EQ ja kompura.
Olen käynynnä Piutissa, Lousissa, Retulaatsissa, Miiamissa
GiovanniDiRondo
16.03.2019 08:40:51
 
 
zedder: Bossin chorus ja delay aina päällä kohtuullisen laihoina seoksina. Kai tämä on väärin ja rikos ihmiskuntaa vastaan, mutta olkoon.
 
No eikä ole väärin. Itse käytin aikanaan phaseria, kun sellainen sattui olemaan vahvistimessa.
 
Chorus voi olla hyvä saundia parantava efekti ja kuulostaa ihan luonnolliselta, jos ei säädöt mene överiksi.
Olen käynynnä Piutissa, Lousissa, Retulaatsissa, Miiamissa
Kefiiri
16.03.2019 08:52:05 (muokattu 16.03.2019 09:01:00)
Sarko: Parhaimmillaan voi kyllä mennä tietyn esityksen flow pikkasen mönkiin, jos kitaristi alkaa virittelemään ääneen esim. jonkun 2-3 minuutin ajan kesken settiä.
 
Viritinkammosta ja -dogmista pääsee eroon opettelemalla käyttämään sitä viritintä jouhevasti. Näin ei tule mitään hypoteettisia ongelmia tsekata vire esim. biisien välisellä tauolla, jos siihen on tarvetta.

 
On totta että ääneen virittely sopii paremmin joihinkin esityksiin ja toiset sellaisesta kenties latistuisivat. Ja sujuvaksi treenattu mittarin käyttö tuskin on sen isompi manööveri kuin sujuva korvien käyttökään. Mulla on tosiaan korvalla virittämiseen syynä se, että sähläämisen riski on pienempi sillä tavoin. Sounditsekissä katsotaan vireet mittalaitteesta.
 
Mutta se virittelyn ääni on iha oikeasti kiva, jos vaan nostetaan pari kieltä takaisin oikeaan sävelkorkeuteen. Edestakainen veivaus toki olisi noloa ;)
 
GiovanniDiRondolle: jatkuvasti päällä oleva phaser _on_ rikos ihmiskuntaa vastaan. Se jos mikä on vahingollista 70-lukua! Hyvä että olet hakeutunut tavasta eroon.
En ole musiikin asiantuntija.
Laulava Kylätohtori
16.03.2019 08:52:46
Sarko: Parhaimmillaan voi kyllä mennä tietyn esityksen flow pikkasen mönkiin, jos kitaristi alkaa virittelemään ääneen esim. jonkun 2-3 minuutin ajan kesken settiä.
 
Viritinkammosta ja -dogmista pääsee eroon opettelemalla käyttämään sitä viritintä jouhevasti. Näin ei tule mitään hypoteettisia ongelmia tsekata vire esim. biisien välisellä tauolla, jos siihen on tarvetta.

 
Ai että oikein viritinkammosta? :D
 
Jos vaikka g-kieli menee epävireeseen, niin olen kyllä niin helvetin kova mestari, ettei mulla mene 2-3 minuuttia, kun pyöräytän sen vireeseen. :)
 
Ja jos taas kaikki kielet on koko ajan niin epävireessä, että tarvitsee viritellä useita minuutteja, niin kannattaa vaihtaa kitaraa. Tai opetella virittämään.
 
Ja eiköhän se flow mene siinäkin, jos on kolmen minuutin odottava hiljaisuus, kun kitaristi virittää mittarilla..
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
Kefiiri
16.03.2019 08:54:59 (muokattu 16.03.2019 08:58:21)
Pakko sanoa että arvostan jos joku osaa yhtä aikaa heittää läppää yleisön kanssa ja virittää samalla kitaraa, kuten VIPMetal. En pystyisi keskittymään noihin samanaikaisesti.
En ole musiikin asiantuntija.
Sarko
16.03.2019 09:02:46 (muokattu 16.03.2019 09:04:14)
Laulava Kylätohtori: Ai että oikein viritinkammosta? :D
 
Jos vaikka g-kieli menee epävireeseen, niin olen kyllä niin helvetin kova mestari, ettei mulla mene 2-3 minuuttia, kun pyöräytän sen vireeseen. :)
 
Ja jos taas kaikki kielet on koko ajan niin epävireessä, että tarvitsee viritellä useita minuutteja, niin kannattaa vaihtaa kitaraa. Tai opetella virittämään.
 
Ja eiköhän se flow mene siinäkin, jos on kolmen minuutin odottava hiljaisuus, kun kitaristi virittää mittarilla..

 
Eihän se vaadi kuin kunnon OCD-luonteen, niin se voi taata kunnon virittelyshown, oli sitä mittaria tai ei.
 
Jos osaa sitä mittaria käyttää ja ei ala hieromaan, niin se yksittäisen viritys kestää sekunteja, ei minuutteja. Samoin kuin jos osaa ja pystyy korvakuulolta se tekemään jouhevasti. Itse en keikkaolosuhteissa luota korviini niin paljoa eri häiriötekijöiden vuoksi, niin käytän mieluusti mittaria. Se on kuitenkin työkalu.
"You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart
Sarko
16.03.2019 09:06:50 (muokattu 16.03.2019 09:21:16)
Laulava Kylätohtori:
 
Ja jos taas kaikki kielet on koko ajan niin epävireessä, että tarvitsee viritellä useita minuutteja, niin kannattaa vaihtaa kitaraa. Tai opetella virittämään...

 
Tähän taas kommentoin sen, että todellisen elämän soittotilanteissa on kaikenlaisia muuttujia ja tapahtumia, jotka vaikuttavat siihen vireeseen. Mainittakoon vaikka soittotilan ilmankosteus ja lämpötila, headstock saattaa osua johonkin elottomaan tai elolliseen jne.
"You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart
Laulava Kylätohtori
16.03.2019 09:24:48
Sarko: Eihän se vaadi kuin kunnon OCD-luonteen, niin se voi taata kunnon virittelyshown, oli sitä mittaria tai ei.
 
Jos osaa sitä mittaria käyttää ja ei ala hieromaan, niin se yksittäisen viritys kestää sekunteja, ei minuutteja. Samoin kuin jos osaa ja pystyy korvakuulolta se tekemään jouhevasti. Itse en keikkaolosuhteissa luota korviini niin paljoa eri häiriötekijöiden vuoksi, niin käytän mieluusti mittaria. Se on kuitenkin työkalu.

 
No mielestäni se virityksen kesto on juuri se ongelma, käytti mittaria tai ei. Ihan yhtä kiusallinen se hiljaisuus on, kun kitaristi ruuvaa ja ruuvaa muun bändin odottaessa ja vilkuillessa toisiinsa.
 
Sama se kai on, miten sitä virittää, kunhan se käy jouhevasti muutamassa sekunnissa. Harvemmin sitä useampi kieli epävireeseen menee ja yhden kielen saa "alakoukkauksella" vireeseen sekunnissa tai kahdessa.
 
Toki jos monta kieltä menee samaan aikaan epävireeseen, niin siinä mittari voi olla ok, mutta mielestäni se ei ole normaalia, vaan tarkoittaa lähinnä sitä, että kitarassa on jotain häikkää.
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
hallu
16.03.2019 09:37:46
Sarko: Parhaimmillaan voi kyllä mennä tietyn esityksen flow pikkasen mönkiin, jos kitaristi alkaa virittelemään ääneen esim. jonkun 2-3 minuutin ajan kesken settiä.
 
Viritinkammosta ja -dogmista pääsee eroon opettelemalla käyttämään sitä viritintä jouhevasti. Näin ei tule mitään hypoteettisia ongelmia tsekata vire esim. biisien välisellä tauolla, jos siihen on tarvetta.

 
Ei mull aole mitään viritinkammoa ja mulla on aina kotonakin signaaliketjussa pedaaliviritysmittari jota käytän aktiivisesti. Korvakuulolta välillä korjaan virettä ja viritän harjoituksen vuoksi, mutta minun maailmassa viritysmittari on kyllä siunaus eikä kirous.
 
Se on sitä soittajan taitoa olla pilaamatta sitä flowta. Mun kommentit tässä ketjussa ääneen virittämisen puolesta johtuu vain siitä, että mun mielestä elävään musaan kuuluu se että se on elävää enkä myöskään kannata mitään virityskammoa myöskään kuuntelijalle. Esiintyjän kannattaisi opetella luottamaan yleisöönsä että ei ne heti luiki karkuun tai ala heitellä mädillä tomaateilla jos jotain tavallisuudesta poikkeavaa sattuu.
"voisikohan kamarasta ja minusta tulla ystäviä ?"
Laulava Kylätohtori
16.03.2019 09:37:59
Sarko: Tähän taas kommentoin sen, että todellisen elämän soittotilanteissa on kaikenlaisia muuttujia ja tapahtumia, jotka vaikuttavat siihen vireeseen. Mainittakoon vaikka soittotilan ilmankosteus ja lämpötila, headstock saattaa osua johonkin elottomaan tai elolliseen jne.
 
Joo, kyllähän näitä on. Itse pyrin viemään soittimen keikkapaikalle tasaantumaan ennen keikkaa, mikä helpottaa huomattavasti. Toki itselläkin on keikkoja ollut, jolloin on ollut enemmän vireongelmaa, mutta pääsääntöisesti yhden keikan aikana ei pahemmin tarvitse viritellä. Ehkä tuossa Tokaissa on sitten stabiilit puut.
 
Toki niitä ongelmia silti voi tulla ja mittari on kätevä. Itseäni lähinnä ihmetyttää viritinkammo-kommentit ja se, että ikäänkuin ilman mittaria soittavat ovat kärjistäen sanoen epävireessä soittavia lahjattomia amatöörejä.
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
hallu
16.03.2019 09:40:35
Kefiiri: Pakko sanoa että arvostan jos joku osaa yhtä aikaa heittää läppää yleisön kanssa ja virittää samalla kitaraa, kuten VIPMetal. En pystyisi keskittymään noihin samanaikaisesti.
 
BB King vaihtoi kielen kitaraan kesken biisin ja lauloi samalla :-D
"voisikohan kamarasta ja minusta tulla ystäviä ?"
Laulava Kylätohtori
16.03.2019 09:42:53
hallu: Ei mull aole mitään viritinkammoa ja mulla on aina kotonakin signaaliketjussa pedaaliviritysmittari jota käytän aktiivisesti. Korvakuulolta välillä korjaan virettä ja viritän harjoituksen vuoksi, mutta minun maailmassa viritysmittari on kyllä siunaus eikä kirous.
 
Se on sitä soittajan taitoa olla pilaamatta sitä flowta. Mun kommentit tässä ketjussa ääneen virittämisen puolesta johtuu vain siitä, että mun mielestä elävään musaan kuuluu se että se on elävää enkä myöskään kannata mitään virityskammoa myöskään kuuntelijalle. Esiintyjän kannattaisi opetella luottamaan yleisöönsä että ei ne heti luiki karkuun tai ala heitellä mädillä tomaateilla jos jotain tavallisuudesta poikkeavaa sattuu.

 
Niistä epätavallisuuksista ja ongelmista pitää tehdä osa sitä showta - siis positiivinen osa. Mokan voi kääntää voitoksi esim. huumorilla ja hyvällä asenteella. Toki mokasta voi tehdä myös äärimmäisen kiusallisen kokemuksen, jos esiintyjä naama punaisena puolipaniikissa pälyilee hädissään ympärilleen ja koko bändi on pois itsestään.
 
Yleisöhän ei odota täydellistä suoritusta, vaan hyvää ja hauskaa meininkiä. Toki varmasti muunkinlaisia yleisöjä on, mutta korkeammat voimat varjelkoon, ettei minun tarvitse ikinä sellaisille esiintyä.
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
Sarko
16.03.2019 09:56:30
Laulava Kylätohtori: Joo, kyllähän näitä on. Itse pyrin viemään soittimen keikkapaikalle tasaantumaan ennen keikkaa, mikä helpottaa huomattavasti. Toki itselläkin on keikkoja ollut, jolloin on ollut enemmän vireongelmaa, mutta pääsääntöisesti yhden keikan aikana ei pahemmin tarvitse viritellä. Ehkä tuossa Tokaissa on sitten stabiilit puut.
 
Toki niitä ongelmia silti voi tulla ja mittari on kätevä. Itseäni lähinnä ihmetyttää viritinkammo-kommentit ja se, että ikäänkuin ilman mittaria soittavat ovat kärjistäen sanoen epävireessä soittavia lahjattomia amatöörejä.

 
En kyllä koettanut implikoida mitään tollasta, että ilman mittaria soittavat olisivat lahjattomia amatöörejä :D Pahoitteluni, jos sellainen fiilis tuli. Oon törmännyt välillä niin outoihin käsityksiin koskien viritysmittareita, että näiden pohjalta kehittelin typerän viritinkammo-olkiukon.
"You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart
Sarko
16.03.2019 10:01:11
hallu: Ei mull aole mitään viritinkammoa ja mulla on aina kotonakin signaaliketjussa pedaaliviritysmittari jota käytän aktiivisesti. Korvakuulolta välillä korjaan virettä ja viritän harjoituksen vuoksi, mutta minun maailmassa viritysmittari on kyllä siunaus eikä kirous.
 
Se on sitä soittajan taitoa olla pilaamatta sitä flowta. Mun kommentit tässä ketjussa ääneen virittämisen puolesta johtuu vain siitä, että mun mielestä elävään musaan kuuluu se että se on elävää enkä myöskään kannata mitään virityskammoa myöskään kuuntelijalle. Esiintyjän kannattaisi opetella luottamaan yleisöönsä että ei ne heti luiki karkuun tai ala heitellä mädillä tomaateilla jos jotain tavallisuudesta poikkeavaa sattuu.

 
Kyllä minä yleisööni luotan, ja niin luottaa varmasti suurin osa soittajistakin, mutta oman käsitykseni mukaan en ole lavalla virittelemässä, vaan esittämässä elävää musiikkia. Elävään musiikkiin kuuluu kyllä virheet ja sattumat, sehän on selvä asia.
"You know the whole deal with tearing down the old to make room for the new? Well, music isn't city planning." - Grant Hart
hallu
16.03.2019 10:46:39
Sarko: Kyllä minä yleisööni luotan, ja niin luottaa varmasti suurin osa soittajistakin, mutta oman käsitykseni mukaan en ole lavalla virittelemässä, vaan esittämässä elävää musiikkia. Elävään musiikkiin kuuluu kyllä virheet ja sattumat, sehän on selvä asia.
 
Ei tietenkään ole, mutta jos pitää virittää niin sitten viritetään perkele. Ja sillä välineellä viritetään mikä sattuu käsillä olemaan ja tehdään se niin tyylikkäästi kuin osataan. Mun mielestä vaan puheet "viritinkammosta" pelkästään siksi etten erikseen paheksu ääneen virittämistä, ovat liioiteltuja ja tarpeettoman kärjistäviä.
"voisikohan kamarasta ja minusta tulla ystäviä ?"
Laulava Kylätohtori
16.03.2019 12:38:47
Sarko: En kyllä koettanut implikoida mitään tollasta, että ilman mittaria soittavat olisivat lahjattomia amatöörejä :D Pahoitteluni, jos sellainen fiilis tuli. Oon törmännyt välillä niin outoihin käsityksiin koskien viritysmittareita, että näiden pohjalta kehittelin typerän viritinkammo-olkiukon.
 
Jaa, niitä on sellaisiakin. Onnekseni en ole tällaisiin tapauksiin törmännyt, mutta epäilemättä sitä kaikenlaisia teoreetikkoja löytyy. Jotkut ihmiset osaavat kyllä tehdä helpoistakin asioista tavattoman vaikeita.
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
kaikkonen975
16.03.2019 20:01:01
Jaa,riippuu hieman onko vahvistimen puhdas vai särökanava käytössä:
Puhtaalla: kompura, dilsa ja reverb
Särökanava: vain dilsa
 
On vaan ollut onni löytää vahvistin jonka särökanava on silkkaa parhautta.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)