Aihe: Pääkipu laulamisen jälkeen
1
Annepa
12.03.2019 21:34:47
Heips, olen aloittanut laulamaan bändissä ja joka kerta laulamisen jälkeen alkaa koskemaan päähän. Nyt ei tarvitse kun harjoitella kotona niin sekin on alkanut koskemaan päähän. Pinnistelenkö liikaa äänen kanssa vai mistä johtunee?
basisti1971
13.03.2019 06:47:17
Moi.
 
Annepa: Heips, olen aloittanut laulamaan bändissä ja joka kerta laulamisen jälkeen alkaa koskemaan päähän.
 
Koska olen täysin itseoppinut hoilottelija, pystyn kommentoimaan ainoastaan omista kokemuksista ilman lääketieteellistä pohjaa tai tukea.
 

 
Bändilaulamisen päänsärky on omalla kohdalla aiheutunut lähinnä neljästä seikasta, yhdessä tai erikseen.
 
1: Niskan ja hartioiden jännittämisestä jolloin verenkierto aivoihin häiriintyy.
 
2: Yksinkertaisesti unohtaa hengittää riittävästi jolloin aivot eivät saa tarpeeksi happea.
 
3: Treenikämpän treenien aikana heikentyvästä hengitysilman laadusta, joko hiilidioksiditason nousun tai tupakan- yms. vierasaineiden ansiosta.
 
4: Kovan metelin aiheuttamasta korvan kompression yms. fysikkalisten seikkojen myötävaikuuksesta.
 

 
Pitkäkestoiset ja/tai hankalat treenit kuluttavat myös uskomattoman määrän energiaa vaikkei sekopäänä pomppisi tai heiluisikaan, joten treenien aikana nesteytyksestä ja energiansaannista kannattaa pitää huoli, muuten päätä särkee ainakin mulla varmasti.
 

 

 
Annepa: Nyt ei tarvitse kun harjoitella kotona niin sekin on alkanut koskemaan päähän.
 
Mulla ei ole koskaan tullut tuollainen eteen, joten puhtaana arvauksena syypäänä on riittämätön hengitystekniikka tai niska-hartiaseudun jännittäminen.
 
T:Samuli
basisti1971
14.03.2019 09:16:55
Moi.
 
Annepa: Kiitos vastauksesta Samuli.
 
Ole hyvä.
 
Täällä laulu-alafoorumilla liikkuu ammatikseenkin laulavia ja laulamista opettavia, joten on luultavaa että myös he asiaan ottavat kantaa.
 

 
Annepa: Joo nämä syyt varmasti yhdessä ja erikseen voi päänsäryn aiheuttaa. Nyt kun oppis vielä hengittämään oikein, ni sais yhden syyn poistettua
 
Joo, hengittäminen on hämmästyttävän vaikeata kun keskittyy johonkin muuhun, etenkin voimaharjoittelua harrastaneet tuohon usein törmäävät.
Laulaessa kun samaa ilmaa pitää käyttää niin kehontoimintojen ylläpitämiseen kuin äänenmuodostukseenkin, käy helposti niin ette edellinen jää taka-alalle.
 
En ole koskaan varsinaisia hengitysharjoituksia tehnyt, mutta netistä löytynee apua niihinkin.
Paras vaihtoehto on tietysti oikea laulunopettaja, jolloin ei toisaalta tule opeteltua vääriä tekniikoita ja toisaalta äänenmuodostukseen tarvittavan ilman saa käytettyä tehokkaammin jolloin hengityskapasiteetti ei ole rajoittavana tekijänä.
 
Terveydelliset seikat eivät myöskään ole koskaan poissuljettuja -etenkin jos päänsärky kestää pitkään laulamisen jälkeen tai siihen liittyy joitain muita oireita- joten terveydenhoidon ammattilaisen apuunkaan turvautuminen ei ole liioiteltua.
 
Toisin kuin vaikka lihaksten kohdalla, "normaalia" päänsärkyä kun ei ole olemassakaan joten kyse on aina jonkin oireen ilmentymästä.
 
T:Samuli
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)