Aihe: Alttoviulun arviointi
1
basisti1971
09.03.2019 07:11:36
Moi.
 
Musicians mom: sain puoli-ilmaiseksi haltuuni tunnustustakin saaneen kotimaisen soitinrakentajan tekemän alttoviulun. Soitin on -80 luvulta, mutta lähes soittamaton, kuitenkin hyvin säilytetty. Vakuutusta varten haluaisin saada siitä todellisen hinta-arvion. Onko tietoa, kuka arvioi viuluja/alttoja?
 
Periaatteessa kaikki jousisoittimia myyvät tahot tuollaisia tarkastuksia ja arviointeja tekevät, mutta jos kyseessä on ainoastaan vakuutusarvon määrittely, vakuutusyhtiöllänne saattaa olla taho jota haluavat käyttää.
 
Yleisestiottaen erikoisliikkeet antavat realistisempia arvioita kuin vaikkapa karkkikauppa, mutta koska jousisoittimet ovat nykyään pitkälti marginaalisoittimia, varsin monet instrumenttiliikkeet käyttävät jonkun ulkopuolisen asijantuntijan palveluita.
 
Pääkaupunkiseudulla tilanne lienee muuta maata parempi, jousisoitinliikkeitä löytyy useampia.
Varsin usein jousisoitinasioissa näkee suositeltavan Risto Vainio OY:tä:
 
https://ristovainio.com/yhteystiedot/
 
Omakohtaista kokemusta ei kyseisestä liikkeestä toistaiseksi ole, mutta puhelimitse tiedustellen tai paikan päällä käyden asia selvinnee.
 
T:Samuli
Musicians mom
26.03.2019 19:19:46

 
https://ristovainio.com/yhteystiedot/
 
Omakohtaista kokemusta ei kyseisestä liikkeestä toistaiseksi ole, mutta puhelimitse tiedustellen tai paikan päällä käyden asia selvinnee.
 
T:Samuli

 
Kiitos Samuli, sulta saa vastauksen aiheeseen kuin aiheeseen. Minäpä alan soittelemaan soitinliikkeisiin.
basisti1971
28.03.2019 07:37:24
Moi.
 
Musicians mom: Kiitos Samuli, sulta saa vastauksen aiheeseen kuin aiheeseen.
 
:)
 
Ole hyvä, toivottavasti saat alttoviulusi arvon selville.
 
T:Samuli
‹ edellinen sivu | seuraava sivu ›
1
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)