Tanssimusiikki ›

Oma näkemys humppakeikan vastenmielisyydestä kiteytyy kolmeen asiaan:
Musikaalisen pohjan erkaantuminen, soittajan asema ja vanhat humppajyrät.
 
Musikaalisen pohjan erkaantumisella meinaan, että esim. minulla (80-luvulla syntyneenä) on vielä jonkinlainen kosketus tanssimusiikkiin. Minua nuoremmilla ei sitä välttämättä enää ole, ellei sitten ole kasvanut jossakin peräkylässä jossa on säilynyt tanssilava-asiat.
Tosi moni nuorempi soittaja ei ole välttämättä soittanut yhtään mitään tanssimusiikin tapaista omalla soittourallaan. Sen takia se kynnys lähteä soittamaan jotakin min. 48 biisin uppo-outoa keikkaa on todella korkea. Primavista ehkä on monella hallussa, mutta tavat ja etiketti sen soveltamiseen "pystymettästä keikalle"-henkisillä keikoilla ei välttämättä ole.
 
Soittajan asema on sitten vähän kaksipiippuinen tapaus. Toisaalta se on perustelematonta pelkoa tarinoihin/legendoihin perustuen ja toisaalta ihan perusteltua pelkoa juurikin näihin "ei kokolihaa" -kokemuksiin perustuen.
Vaikka muuallakin on asiat välillä aina pikkasen kehnohkosti keikkapaikkojen/järjestäjien/yleisön suhtautumisen suhteen, niin kyllä silti väittäisin tanssikeikkojen olevan se pahin loukko joutua. Kohtelu ei toki kaikille ole sama ja standardit vaihtelee kovasti perusbändin ja artistiosaston kesken.
Aika iso ero on siltikin kiertää esim. bilebändinä vs. tanssibändinä, vaikka olisikin samat paikat/lavat kyseessä aina välillä. Tunnen montakin tapausta, jotka on lähteneet tanssigenrestä muualle ja kaikki on olleet aina ihmeissään miten "hyvin" asiat siellä muualla on, vaikkakin kyseessä on ihan normaalit asiat. Myöskin vastaavasti näiden muiden genren edustajat kun astuu tanssimaailmaan (vaikkapa bilebändi keikalla normaalisti tansseja pitävässä instanssissa), niin aika nopeasti ollaan laittamassa paikan nimeä siihen "ikinä ei enää myydä tänne"-listaan. Sen tiedän, että humppabändeilläkin olisi mahdollisuus parantaa asioitaan. Se vaatisi pikkasen riderien rakentamisia ja vaatimuksien listaamista ohjelmatoimistojen suuntaan. Sen jälkeen on tosin vielä se rankin osuus, että niistä vaatimuksista pitäisi pitää kiinni. Tämä on toki myös muidenkin bändien "vika", mutta humppapuolella minusta ollaan ehdottomasti pisimmällä kuusessa näiden kanssa.
Ja tosiaan siis kaikki paikat ei ole toki paskoja, mutta syvimmät kuopat on huomattavasti syvempiä.
 
Vanhoilla humppajyrillä meinaan sitten sitä kärttyisää kansanosaa, joka: pelkää kaikkea uutta, olettaa kaiken menevän aika heidän tapaan (tai "kuten se on aina mennyt"), olettaa uuden soittajan hanskaavan kaiken kerrasta, jne, jne.
Tanssimusapuolella on tullut vastaan aika monta "kärttystä pappaa" ja "Tapsa Kansaa", joiden kanssa työskenteleminen ei välttämättä ole palkkaa vastaavaa työtä. Enemmänkin liittyy tietenkin artistiosastoon ja osaltaan myös "joskus semikuuluisiin paikallisstaroihin".
Kun eniten äänessä oleva äijä vetelee hirveä kyrpä ottassa keikkojen ajan, niin ei siitä kovin positiivista kuvaa pääse jäämään. Samoten siitä miellyttävästä bändiliideristä, joka sitten paljastuukin keikkojen jälkeen täydeksi huijariksi bändin ulkopuolisille.
Huijareita nyt löytyy toki humpan ulkopuoleltakin, mutta enemmänkin paino tuossa uudistumista pelkäävissä ja paikallaan junnaavissa tyypeissä. Jos minulta kysytään, niin nämä tyypit on se asia joka on raahannut tanssimusiikin alas mukanaan.
 
Itsellä ei tosiaan ole varsinaisesti mitään tanssimusakeikkoja vastaan, mutta nämä mielipiteet on muodostettu muita kuuntelemalla ja asioista puhumalla nuorempien ammattimuusikoiden kanssa.