Keskustelua raskaammasta musiikista ›

Vessajono: Niin paitsi DT:llä, jolla se on kolmas.
 
On tää nyt ainakin ensikuulemalta mielenkiintosinta mitä tästä leiristä on tullut sitten...en tiedä, Train of Thoughtin?
 
Vähän myöhässä tähän vastaan, kun meinasin aikaisemmin vastata mutten jaksanut. Niin siis en tarkoittanutkaan, että eka levy olisi aina paras vaan sieltä alkupäästä ne parhaat löytyvät ja itsellenikin Awake on se paras levy. Silloin tuntui, että ne biisit olivat vielä biisejä eivätkä aihioita taitojen esittelylle. Tosin on sen jälkeenkin tullut levyjä jossa on biisien kuuloista kamaa. Scenes oli mielestäni hyvä ja Six Degreesing kakkoslevy. Rudess on kyllä pilannut bändin biisejä mielestäni urakalla pilittelylyillään. Muutenkin tuntuu, että joka biisissä pitää olla se kohta jossa Rudess ja Petrucci saavat sen soolospotin ja yleensä varsinkaan se Rudesin osuus ei iske. Petruccilla on ollut matkan varrella ihan hienoja melodisia sooloja ja sitten on sitä kaahausta, jossa näytetään että kyllä irtoaa.

Kampela77: Tosin on sen jälkeenkin tullut levyjä jossa on biisien kuuloista kamaa. Scenes oli mielestäni hyvä ja Six Degreesing kakkoslevy.
 
Tarkoititko Six Degreesin ykköslevyä? Siellähän ne oikeat biisit on, kakkoslevy oli sitten kursittu yhdeksi biisiksi melko väkinäisesti.

bedlam: Tarkoititko Six Degreesin ykköslevyä? Siellähän ne oikeat biisit on, kakkoslevy oli sitten kursittu yhdeksi biisiksi melko väkinäisesti.
 
Mä oon tässä itse asiassa nyt uudesta levystä innostuneena kuunnellut pitkästä aikaa vähän enemmän DT:tä muutenkin ja en muistanutkaan että Six Degreeskin oli noinkin hyvä levy. Tosin oikeat biisit on nimenomaan kakkoslevyllä. Ykköslevyllä on muutama täsmäisku mutta jos jostain niin sieltä sitä tyhjäkäyntiä olis ollut puristettavissa.
 
Tällä hetkellä on menossa Octavarium, tämä taas oli just sellasta huumorimusaa kuin muistelinkin.

bedlam: Tarkoititko Six Degreesin ykköslevyä? Siellähän ne oikeat biisit on, kakkoslevy oli sitten kursittu yhdeksi biisiksi melko väkinäisesti.
 
Ei kyllä mä tykkään siitä kakkoslevystä enemmän. Glass Prisonista en ole koskaan tykännyt kummemmin vaikka siitä monet taitavat tykätä. On sillä ykköslevylläkin hetkensä.

Kampela77: Ei kyllä mä tykkään siitä kakkoslevystä enemmän. Glass Prisonista en ole koskaan tykännyt kummemmin vaikka siitä monet taitavat tykätä. On sillä ykköslevylläkin hetkensä.
 
Glass Prison ja Disappear parhaat. Blind Faithilla ja The Great Debatella on hetkensä, Misunderstood on suhteellisen joutava.

Kampela77: Ei kyllä mä tykkään siitä kakkoslevystä enemmän. Glass Prisonista en ole koskaan tykännyt kummemmin vaikka siitä monet taitavat tykätä. On sillä ykköslevylläkin hetkensä.
 
Ai okei, no sitten. En mäkään Glass Prisonista diggaillut, mutta ne loput biisit oli sillä yköslevyllä minusta paljon parempia kuin mikään kakkoslevyllä. On kyllä varmaan lipsahtanut 15 vuotta edellisestä kuuntelusta, pitäs testiä pitkästä aikaa. E: mutta kun tossa peräänkuulutit järkeviä biisejä sen kikkailun sijaan, niin tolla levyllähän oli just sitä.

Adjektiiveja, joita uusi levy nostattaa mieleen: yhdentekevä, tasapaksu, lattea, harmaa, epäinspiroiva, apaattinen, kylmä, mekaaninen, robottimainen, kalsea... kuulostaako lupaavalta? Heti levykauppaan ostamaan oma muovinen kopio? Jos näin teet, saat bonuksena kaupan päälle LaBrie-juustoa juustoisempana kuin koskaan.

En kyllä mitään Images & wordsia kyllä odottanutkaan, mutta onhan tämä kyllä aika hirveä. Hittolainen miten tylsää musiikkia! Ja miksi se Petrucci ei jaksa kirjottaa niin kuin ennen, ei nuita röplötiröplöti- riffejä jaksa. Oon vihainen.

bedlam: Ai okei, no sitten. En mäkään Glass Prisonista diggaillut, mutta ne loput biisit oli sillä yköslevyllä minusta paljon parempia kuin mikään kakkoslevyllä. On kyllä varmaan lipsahtanut 15 vuotta edellisestä kuuntelusta, pitäs testiä pitkästä aikaa. E: mutta kun tossa peräänkuulutit järkeviä biisejä sen kikkailun sijaan, niin tolla levyllähän oli just sitä.
 
No mun mielestä se meni vielä läpi ilman liiallista taitojen esittelyä. Vaikka kyllähän siellä niitä hetkiä on niin kuin Scenesilläkin, mutta ei ne niin häirinneet. Train of Thoughtilla taas melkein kaikki Petruccin soolot tuntuivat olevan turbomoodissa vedettyjä ilman melodian hiventäkään. Vaikka levy itsessään ei muuten ole paskimmasta päästä.

Kampela77: No mun mielestä se meni vielä läpi ilman liiallista taitojen esittelyä. Vaikka kyllähän siellä niitä hetkiä on niin kuin Scenesilläkin, mutta ei ne niin häirinneet. Train of Thoughtilla taas melkein kaikki Petruccin soolot tuntuivat olevan turbomoodissa vedettyjä ilman melodian hiventäkään. Vaikka levy itsessään ei muuten ole paskimmasta päästä.
 
Tarkoitin siis sitä, että se ykköslevy Six Degreesillä oli minusta kaikista bändin levyistä vähiten tilulilua ja taitojen esittelyä keskittyen biiseihin. Lukuunottamatta ekaa raitaa ehkä, en siitä muista kauheasti kun oli tapana skipata.

bedlam: Tarkoitin siis sitä, että se ykköslevy Six Degreesillä oli minusta kaikista bändin levyistä vähiten tilulilua ja taitojen esittelyä keskittyen biiseihin.
 
Taitaa olla Octavarium. En muista levyltä yhtään perinteistä "shred" sooloa, enemmän semmoisia melodioita/teemoja jne.. ehkä nimibiisin lopussa jotain.

tommijk: Taitaa olla Octavarium. En muista levyltä yhtään perinteistä "shred" sooloa, enemmän semmoisia melodioita/teemoja jne.. ehkä nimibiisin lopussa jotain.
 
On siellä montakin :) Esim Panic Attackissa. Nimibiisi on kestänyt tuolta levyltä parhaiten kuuntelua, se on kova ralli. Muu levy toimii välillä ja välillä ei jaksa yhtään.

Shredator: On siellä montakin :) Esim Panic Attackissa. Nimibiisi on kestänyt tuolta levyltä parhaiten kuuntelua, se on kova ralli. Muu levy toimii välillä ja välillä ei jaksa yhtään.
 
Joo, saattaa siellä muutama olla. Mutta näin yleisesti "soolottomin" dt levy kyllä

Shredator: On siellä montakin :) Esim Panic Attackissa. Nimibiisi on kestänyt tuolta levyltä parhaiten kuuntelua, se on kova ralli. Muu levy toimii välillä ja välillä ei jaksa yhtään.
 
Nimibiisi, The Root of All Evil ja Sacrificed Sons. Muuten on aika tuubaa.

tommijk: Joo, saattaa siellä muutama olla. Mutta näin yleisesti "soolottomin" dt levy kyllä
 
Ilmankos se olikin niin nopeasti opeteltava levy :D Muissa on riittäny kyllä työsarkaa.

Baarijakkara ja wit's end oli parasta antia. Ei muutkaan ihan paskoja nyt ollu ainakaan edelliseen levyyn verrattuna. Labrie ja miksaus ehkä eniten nakertaa mut ihan ok-jees tämä kait ylipäätään.

Basil79: Itse pidän Awakesta enemmän ja en taida edes kehdata sanoa, mitkä ovat omat oikeat suosikkini.
 
When Dream and Day Unite, Falling into Infinity, Octavarium, Systematic Chaos ja Black Clouds & Silver Linings? Varmaan kaikki muut levyt on ainakin joku joskus maininnut suosikeikseen.

Paljon käydään tosiaan vertailua Mangini vs. Portnoy ja syytetään Manginia paskoista biiseistä ja konemaisesta soittamisesta.
 
Itse kuitenkin koen yhdeksi merkittävimmäksi Dream Theaterin kulta-ajan syyksi Kevin Mooren. Hänen aikakaudellaan soundimaailma ja biisit olivat sitä, mikä sai aikanaan kiinnostumaan ko. bändin tuotoksista. Erityisesti sen huomaa, kun kuuntelee Mooren aikaisia livevetoja (= Images and words, Awake, When day and dream unite -levyjen biisit) ja vertaa nykyisen kokoonpanon vastaaviin.
 
Itse viimeisimpään levyyn sen verran, että taas tehty levy, jonka biisit eivät jää mieleen tai edes soimaan päähän. Ei mitään muistikuvaa, ainakaan ensimmäisen kuuntelut jälkeen ja tuntuu, ettei jaksa yrittää uudelleenkaan. Perinteistä Dream Theaterin kaltaisen bändin soittelua.
 
Ihmettelen myös sitä, miten Jordan Rudess pystyy raiskaamaan urkujen soiton vaikka äänityssessioissa näytti olevan ihan Hammondin valmistama soitin. Vertailuna vaikka Derek Sherinianin aikakauden urkusoundit ja soittotyyli.

Derek: Paljon käydään tosiaan vertailua Mangini vs. Portnoy ja syytetään Manginia paskoista biiseistä ja konemaisesta soittamisesta.
 
Itse kuitenkin koen yhdeksi merkittävimmäksi Dream Theaterin kulta-ajan syyksi Kevin Mooren.
 
Se on kyllä huvittavaa että bändin hyvyys/huonous laitetaan aina jonkun jäsenen ansioksi/syyksi.. ja useimmiten täysin vääristä syistä. Esim. "Awaken nerous on Kevin Mooren ansiota", tai "Falling Into Infinityn poppimaisuus Derek Sherinianin syytä.." Totuus on molemmissa asioissa aivan toinen. Moore oli awaken aikoihin jo niin irtaantunut bändistä että biisinkirjoitusrooli oli kovin vähäinen, tietysti space dye westiä lukuunottamatta. Muu bändi vietti tiiviisti aikaa studiossa awake sessioiden kimpussa, moorea ei hirveästi näkynyt, vaan kävi ainoastaan huitaisemassa osuutensa narulle ja erosi. Falling into Infinityn radiohittihakuisuuden taustalla oli taas levy-yhtiö, joka yritti leipoa bändistä uutta bon jovia tms.. levyn demotus vaihehan kesti tyyliin jotain 2 vuotta, ja meinasi hajottaa bändin levy-yhtiön tyytymättömyyden takia.. Molemmat faktat on kerrottu bändin Lifting Shadows kirjassa.