Kitarat: kitarakamat ›

BulletFace: Kyllähän se on niin, että jos kitaran ensi kertaa nähdessä ei yhtään ota eteen niin turha sitä on lähteä kotiinkaan asti viemään.
 
Tää on muuten varmaan totta. Tuskin se(kään) iän myötä kaunistuu.
 
Rakkaammaksi voi kyllä muuttua.
 
Silti sitä katselee aina jotain uutta. Josko tuo tai tuo olisi kuitenkin parempi.
 
edit. niin puhuttiin varmaaan edelleen kitaroista..

En välttämättä täysin ole sisäistänyt tilun syvintä olemusta kun en semmoista kunnollisesti taida ja osaa, mutta sikäli kun ymmärrän mistä on kyse:
 
-Korkeahkot nauhat. Välttämättä ei kuitenkaan tarvitse olla ESP:n superjumbo XJ:t.
 
-Esteetön kulkuväylä ylänauhoille. Karsii suuren osan Gibson Les Pauleista ja Fender Stratocastereista. Mieluiten saisi olla kaula-läpi-rungon -rakenne ja 24 nauhaa. Noin montaa nauhaa ei välttämättä oikeasti tarvitse, mutta yleensä tuommoisen kepin kanssa voi olla melko varma että ainakin 22 nauhaa on kivasti ulottuvilla.
 
-Mikinvalitsin sijainnissa jossa sitä on helppo veivata edestakas. Siis jos pitää sekä tiluttaa kirkkaasti että myös kompata rankasti.
 
-Kevyt. Ikävää jos tiluamisessa alkaa kynäniskan hartioita pakottaa. Karsii Les Paul Customit, jotka jo muutenkin putosivat pelistä pois, ja yllättäen myöskin poppelista väsätyt näennäistilukepit eli Jackson Soloist Professional Pro:t.
 
-Sellainen kaulan paksuus joka sopii käteen. Ei liian paksu eikä ohut. Sopiva tukee otetta niin ettei tule ylimääräistä rasitusta.
 
ESP:n M-II ja FR-II ovat mielestä "helpoimpia" kitaroita soittaa. FR-II:n kaula on edellistä ohkaisempi ja tuntuu jotenkin liiankin kevyeltä soittaa ohuen runkonsakin takia, mutta onhan se myönnettävä että jos sillä ei pysty jotakin "vetämään" niin ei se sitten lähde millään muullakaan. Nuo ESP:t ovat kyllä jotenkin hajuttomia ja sieluttomia noin muuten, siksi tykkään useinkin soittaa niiden sijasta muutamalla Jacksonilla. Tämä taas liittyy siihen ulkonäkö- ja eteenottopuoleen...

Jos unohdetaan se soittaja niin:
 
- nauhat tosissaan mitä itelle sopii (korkeampi vai kenties tykkää matalemmasta).
- otelaudan radius esim. 7.5" pyörempi vaiko esim. 14" litteämpi /vähemmän pyöreä
- oteludan nauhavälien koko / skaala jne. (korjatkaa jos käytän vääriä termejä) 22 vai 24 nauhaväliä
kaulan ja bodyn liitäntä kohta, kuinka hyvin käsi yletyy ylemmille nauhoille
- otelaudan lisäksi kaulan profiili, c, d, u , v jne.
- kitaran bodyn ja kaulan painon balanssi, kuinka kiva se on sylissä pidellä kun soittaa
- kenties oteluadan materiaali, esim. käsitelemätön vaahtera versus lakattupintainen oteluata jne.
- erilaiset tallaratkaisut, kiinteä vaiko kelluva, vireenpitävyys, säätömahdollisuudet ja esim. korkeus (esim. lo pro edge tai edge jne.) komppikäden puolen käden asentoon vaikuttava tekijä jne.
- kielien etäisyys toisistaan ja otelaudan reunoista, kapeampi vai leveämpi oteluata / kädelle sopiva
- soundillisesti hyvät taipuvat mikit, jotka tuottavat sitä omaan mieleen hyvää soundia ja riittävät äänellisesti tarpeeksi matalaan möirinään versus korkeaan laulavaan soundiin jne.
- mikkien säätö ja tone / volume säätömahdollisuudet, humppari-mikkien puolitys
- ylipäätään kitaran vireenpitävyys ja jos kammellinen skitta niin se, että se palautuu mahdollisimman perusasentoonsa kammen käytön jälkeen (tähän vaikuttaa myös säädöt).
- satula (lukollinen tai ei).
- mahdolliset sustainier mikit ?
 
Ylipäätään sellainen kitara mikä omaan mieleen on se paras itelle ja antaa hyvät fiilikset lähteä soittamaan eli houkuttaa ja koukuttaa omistajaansa hivelemään sitä skittaansa.
 
Näiden lisäksi siten kaikenmaailman muut jutut kuten vahvarit jne.
Ja vaikka se pleku on suht pieni palanen niin se on aika tärkeä väline, eli sellainen mikä itelle sopii ja jolla se tatsi onnistuu tiluilussa :D
 
Myös plekun materiaali antaa erillaista soundia, muoto, paksuus ja pintamaterialli esim. matta vaiko kiiltävä liukas jne. plekun reunojen muotoilu.
 
Tuossa nyt muutamia juttuja mikä mieleen tuli :D

Se, että sillä ei lähe diu diu.

Laulava Kylätohtori:
 
Kyllä telen tallassa tehoa olla pittää... Vaihdoin Duncanin STL-2:n Little 59:ksi ja siitä pikaisen BKP:n Bossin ja Duncanin Viiskakkosten testauksen jälkeen aikomus on nyt pistää STL-2 takaisin. Se sopivasti häivyttää siitä telestä sitä telen soundia. :)
 
Jep. Mun telen ainoa mikki on dimarzion evolution :D

Jucciz: Se, että sillä ei lähe diu diu.
 
Satasen Squierilla diu https://www.youtube.com/watch?v=y9Fo7gUxQKE
 
Ei taida enää olla sentään Line6 vahvistimena, toisin kuin ennen. :)
 
Kait se on melko henkilökohtaista, millainen kitara on itselleen hyvä tilukitara. Toiselle todella "nopeat" asetukset ovat toiselle soittokelvottomia jne

Aiheeseen palaten.
Sen verran jäi asia vaivaamaan että ostaa päräytin aloitusviestissä mainitsemani kitaran uudestaan. Käytettynä.
En samaa enkä edes aivan samanlaista mutta sinnepäin.
Näissä on erinlaiset mikitykset ja hieman eri malliset kaulat tämän uuden eduksi.
 
Eli kyseessä kait tälläinen "superstratoksi" kutsuttu, ESP/LTD hinnat alkaen keihäs. 24 extra jumbo nauhaa jne..
 
Kitara oli saapuessaan aika hurjissa säädöissä. mm. kaulakulma oli jostai syystä nostettu shimmillä ylös. Kitara oli raskas soittaa ylänauhoilta ja bendauksissa nuotit tukehtuivat. Kaularauta oli niin löysällä että luulin sen jo korkanneen kun aloin kiristää. Relief oli myös sen mukainen :) Lisäksi koko kaula oli kaulataskussa väärässä kohtaa jolloin ylä-E tippui nauhalta. Sain onneksi "pakotettua" sen oikeaan linjaa tallan kanssa.
 
Koska käytännössä koko kitara piti purkaa niin vaihdoin samalla myös mikit. Kaulalle tuli Dimarzio super distortion ja tallaan Evo.
 
Täytyy kyllä todeta että ei jää tilu'lilut ja diu'diut enää kitarasta kiinni!
 
Jos joku sanoo että kitaralla ku kitaralla lähtee, soittajasta se on kiinni.
 
Varmasti joo, mutta toisilla kitaroilla lähtee vaan hieman nätimmin ja helpommin;)

Hienoa että löysit sopivan tilukepin. Onneksi aihio oli kunnossa ja vain säädöt pielessä. Joskus tuollaisten kanssa (ostit ilmeisesti postin/matkahuollon välityksellä sokkona) on huonoa tuuria ja kaulassa, kaularaudassa yms yms on jokin isompi ongelma. Tuo esimerkki osoittaa jälleen kerran säätöjen tärkeyden. Rakenneosien laatu ja toleranssit vaikuttavat tietenkin myös, eli joistakin kitaroista saa säädettyä loistokitaran helposti, toiset vaativat isompia toimenpiteitä ja joistakin kitaroista ei saa kuin kierrätysjätettä..

Joskus oli jostain syystä tilukitara, joku halvahko esp. Mitään en noista tiedä mutta olihan ne emg-mikit tietty hauska poikkeus näin fender-miehelle. Eli ite voisin sanoa että kun mikit tuuttaa helvetisti enemmän kamaa vahvistimelle niin alkaa väkisinkin tiluhammasta kolottaa. Tappailut soi ihan uuteen malliin vaikka kaikki kitaran osat rihkamaa olivatkin.

McLeach: Joskus oli jostain syystä tilukitara, joku halvahko esp. Mitään en noista tiedä mutta olihan ne emg-mikit tietty hauska poikkeus näin fender-miehelle. Eli ite voisin sanoa että kun mikit tuuttaa helvetisti enemmän kamaa vahvistimelle niin alkaa väkisinkin tiluhammasta kolottaa. Tappailut soi ihan uuteen malliin vaikka kaikki kitaran osat rihkamaa olivatkin.
 
Juurikin näin!

Yksi juttu on myös se, että millaista tilua kukin tavoittelee. Itse en pidä laisinkaan monien nykypäivän tuubitiluttajien soundista. Yleensä vetävät litteäkaulaisella Ibanezilla tai Kielselillä miljoona hyöhenenkeveällä tatsilla todella ilmeettömällä soundilla. Se kuulostaa jotenkin liian synteettiseltä mun makuun.

Näin soitinrakentajan näkökulmasta hyvä kitara muotoutuu pääpiirteittäin kolmesta pääkohdasta, joiden sisältö riippuu aina täysin soittajasta ja soittotyylistä.
 
1. Soitettavuus
- Soittajan hanskan koko ja ulottuvuus - sekä mieltykset määrittää kaulan ja skaalan mittoja, sekä sitä millainen kaulaprofiili soittimessa tulee olla
- Soittotyyli ja "tatsi" - määrittää mm millaiset nauhat soittimeen tulisi laittaa - ns heavy hittereille korkeat nauhat saattaa olla vihoviimeinen seikka, eikä kovan soittotyylin vuoksi soitin soi vireisesti kun kieliä painaa liikaa otelautaa vasten. Mutta toki tiluja soitellaan yleensä suht kevyellä tatsilla, jolloin jumbo nauhat paikallaan.
- Ja toki soittimen tulee olla ergonominen ja balanssissa.
 
2. Sointi
- Millaiseen musiikkiin ja käyttötarkoitukseen soitin on tulossa määrittää puolestaan monia seikkoja aina alkaen puuvalinnoista mikrofoneihin ja soittimen rakenteeseen.
- Huonolla mikkivalinnalla saa dynaamisestakin soittimesta jotain ihan muuta.
 
3. Ulkonäkö
- No onhan se nyt kiva kun soitin näyttää myös hyvälle, vaikka vaikuttaakin lähinnä fiilikseen ( ja toki katu-uskottavuuteen) ;)

Pahoittelen häiriötä.

hallu: No sehän on aika kapeasti nähty, että higainhiplailu olisi vain tiluttelua. Ne kaikkein kovimmat tilu-ukot soittaa akkarilla Olli Soikkeli, Joscho Stephan, yms. ja pianisteista klasaripuolella ja jazzareissakin on ihan hillittimöiä tiluttajia jollain konserttiflyygelillä ja se ei taatusti ole kevyt soittaa.
 
Kuka tuollaisen näkemyksen esitti? Ainakaan multa lähtöisin se ei ole. Voin toki olla väärässäkin, mutta jotenkin mulla on vähän sellainen tunne, että aloittaja ei kaipaa tässä nyt akkari- tai konserttiflyygelisuosituksia.

hallu: No sehän on aika kapeasti nähty, että higainhiplailu olisi vain tiluttelua. Ne kaikkein kovimmat tilu-ukot soittaa akkarilla Olli Soikkeli, Joscho Stephan, yms. ja pianisteista klasaripuolella ja jazzareissakin on ihan hillittimöiä tiluttajia jollain konserttiflyygelillä ja se ei taatusti ole kevyt soittaa.
 
Joo, heti tulee legendaarinen Di Meola, McLaughlin, de Lucia -trio mieleen :). Noista ei taida kukaan istua hiplailuosastolle, ei Paco ainakaan. Di Meolasta en olisi niin varma. McLaughlinkin taisi hakata nailonkielistä jollain levyllä melkoisella voimalla.
 
Samaten tuo gipsytiluttelu kai sujuu hitokseen paksuilla kielillä ja plektralla?
 
EDIT: Gipsyilystä tuli mieleen Andreas Öberg, ruotsalainen gipsyjazzmies. Tilutti niin maan perkeleesti Suomessakin joskus kymmenkunta vuotta sitten.
https://www.youtube.com/watch?v=2gf200PyuSk

Hyvät isotehoiet mikit ja se otelauta...

Allan Holdsworth taitaa tilutella jollain .008 -setillä ja steinbergereissä ainakin on 16 radius tai vastaava tosi tasainen otelauta.

18is9: Allan Holdsworth taitaa tilutella jollain .008 -setillä ja steinbergereissä ainakin on 16 radius tai vastaava tosi tasainen otelauta.
 
Olikos Mr. da Tilulla (aka Ynkkä) ihan normi 7,25" radius siinä vanhassa stratossaan? Tai sillähän taitaa olla niitä vaikka muille jakaa...
 
Meinaan, että jos oli, niin moninaiset ovat radiukset tiluttajain..

Laulava Kylätohtori: Olikos Mr. da Tilulla (aka Ynkkä) ihan normi radius siinä vanhassa stratossaan? Tai sillähän taitaa olla niitä vaikka muille jakaa...
 
Meinaan, että jos oli, niin moninaiset ovat radiukset tiluttajain..
 
Oli sillä, ja ne ensimmäiset signaturetkin taisi olla kyseisellä radiuksella. Nykyisin on 9.5".
 
E: Ynkän YJM Fury- mikit on suunniteltu 9.5" radiukselle, ja asensin ne 7,25"-kitaraan. Silloin tulin perehtyneeksi asiaan. En suosittele kokeiltavaksi, koska staggered poles mikkejä saa todella säätää että ne saa soimaan 7,25"-kitarassa. Loistavat mikit, mutta olisivat varmaan vielä paremmat jos voisi tehdä hienosäätöä.