Kitarat: kitarakamat ›

Lepinkäinen: Sopisko tähän aiheeseen näin vaalienkin lähestyessä lainata kokkareita: Vastakkainasettelun aika on ohi!
 
Esimerkiksi Carol-Ann vahvistinvalmistajana tekee yhteistyötä Fractalin kanssa, jotta mallinnukset olisivat mahdollisimman hyviä. Kannattaa kuulemma, koska joku pieni osa, mutta riittävän moni, axen käyttäjistä ostaa sitten sen alkuperäisen.
 
No, en aikonut varsinaisesti asetella vastakkain näitä dig vs analogi juttuja vaan lähinnä halusin vähän tietää, että missä mennään ja miten jengi noihin suhtautuu. Keskusteluja seuraamalla olen havainnut, että osa porukasta on jo ihan diginatiivia ja osa juntturoi analogikamppeiden kanssa ja osa epäröi ja osa ei kiinnitä koko asiaan edes huomiota "jos se toimii, se on hyvä..." .
 
Avasin tämän gallupin vähän sillä mielellä, että miten jengi noin niinkuin isommassa mitassa ajattelee. Ja tähän mennessä näyttää siltä, että porukat funtsii ton jutun vähän samalla tavalla kuin itsekin sen mietin eli jos joku väline sopii omaan työkulkuun, niin ihan sama onko se digia vai analogia. Eli tarkoituksenmukaisuus ratkaisee. No semmoinen, että mä en vielä koe saavani mitään lisäarvoa digitaalisuudesta, niin mun on helppoa ja luontevaa pysytellä analogisissa laitteissa. Mutta silloin kun digi tarjoaa mulle jotain mitä tarvitsen tai joka minua selkeästi hyödyttää, niin tuskinpa epäröin sitä lopulta ottaa käyttöön. En vain halua siirtyä digiin pelkästään digin diggailemisen ilosta :-).

Juzpe: Tähän on ihan helppo löytää selkeät perustelut: Soittamalla biisi alusta loppuun, tulee luonnostaan pieniä nyanssieroja ja variaatiota soitttoon ja lopputulos kuulostaa paremmalta/ luonnollisemmalta/ musikaalisemmalta. Mun on ainakin melko hankala saada "tää ois nyt oka säkeistö"- fiilis päälle jos en oo soittanu biisiä siihen asti vaan äänittäjä laittaa mut pucnh-inina sisään suoraan toka säkkärin alkuun.
 
Itse teen 99% raidoista "yks otto alusta loppuun, vaikka menis koko vitun päivä yhdessä raidassa"-menetelmällä.
 
Juu toi on hyvä pointti ja vähän samaan tapaan itsekin perustelin haluani soittaa raidan kokonaan. Ja sekin on sitä analogisuutta :-D

Laulava Kylätohtori: Mielestäni, siis vain minun mielestäni, tuo pointti on jotenkin älytön. Kuka ostaa kitarakamat sen pohjalta, miltä nauhoitettu soundi kuulostaa sivuttaen soundin soitettaessa ja ennen kaikkea soittotuntuman. Ymmärrän tuon, jos on kovatasoinen maailmanluokan studiomuusikko, joka soittaa megahittien taustoille, mutta en muuten.
 
Itse ostan kamat soundi ja soittotuntuma edellä ja se, mitä ehkä joskus tulee nauhalle, on sitä, mitä se on. Mielestäni se on täydellisen merkityksetöntä, olisiko jollain muulla päässyt identtiseen lopputulokseen nauhoituksen kannalta, jos en tykkää sen jonkun muun soundista tai soittotuntumasta siinä soittotilanteessa. Ja toki käytön helppouskin vaikuttaa mulle ja sitten jotain pienempiä asioita.
 
Kitaroita aika paljon äänitellään ja nimenomaan tuossa käytössä on mielestäni mikitetty putkivahvistin ja hyvä mallintava (lue: Axe-Fx, Helix, Kemper, tietyt plugarit) samalla linjalla - pisteessä, jossa lopputuloksesta ei osaa enää sanoa kumpi on kumpi pelkän soundin perusteella. Mihinkään muuhun en ottanut aiemmassa viestissäni kantaa.
 
Mielestäni soittotuntumakin on mallintavissa oikein hyvä nykyään. Ärjyy kun lyö kieliä kovaa ja rauhoittuu kun näplää hiljaa. Aika paljon vaikuttaa, minkä läpi sitä tuutataan. Esim. saan hyvin samanlaisia soundeja Helixin etuasteita ajamalla putkipäätteeseen vs putkivahvistimen oma etunen. Olen huomannut, että tällä setupilla se pääte määrittelee aika pitkälti sen tuntuman. Jos koko vahvistinmallia (etuaste + pääteaste) ajetaan sopivan neutraaliin päätteeseen, se vahvistinmalli vaikuttaa selkeästi soittotuntumaan.
 
Pääasiallinen syy miksi itse siirryin takaisin putkivahvariin oli yksinkertaisuus. En oikeasti tarvitse satoja vahvistin- ja kaappimalleja, mulle riittää tällä hetkellä yksi vahvari, josta saa mieleiset puhtaat ja säröt järkevällä volalla. Mallintavien puolella tätä yksinkertaista osastoa ei valitettavasti löydy kuin Yamaha THR100HD:ssa ja halvemmissa laitteissa kuten Boss Katana, Nextone ym. Yammussa oli mulle jonkun verran puutteita tiettyjen ominaisuuksien toiminnassa, Bossit taas ei ihan ole vakuuttaneet vaikka ovat hintaluokassaan päteviä pelejä.

hallu:
 
Avasin tämän gallupin vähän sillä mielellä, että miten jengi noin niinkuin isommassa mitassa ajattelee. Ja tähän mennessä näyttää siltä, että porukat funtsii ton jutun vähän samalla tavalla kuin itsekin sen mietin eli jos joku väline sopii omaan työkulkuun, niin ihan sama onko se digia vai analogia. Eli tarkoituksenmukaisuus ratkaisee. No semmoinen, että mä en vielä koe saavani mitään lisäarvoa digitaalisuudesta, niin mun on helppoa ja luontevaa pysytellä analogisissa laitteissa. Mutta silloin kun digi tarjoaa mulle jotain mitä tarvitsen tai joka minua selkeästi hyödyttää, niin tuskinpa epäröin sitä lopulta ottaa käyttöön. En vain halua siirtyä digiin pelkästään digin diggailemisen ilosta :-).
 
Tää on mielestäni ihan se oikea suhtautuminen. Aika monesti näkee kitaristejä joille kaikki digitaalinen on syntiä ja vääräuskoisten hapatusta eikä suostuta edes kokeilemaan. Loppupeleissä ne on vaan työkaluja ja niistä saa valita just ne mieleiset. Mä tykkään soittaa putkivahvistimella silloin kun sillä voi soittaa vähän kovempaa. Jos pitää soittaa hiljaa, käytän mieluummin mallintavaa. Jos haluaa vain helposti jotain nauhalle, on mallintava taas mun valinta, kun ei tarvitse alkaa näperrellä mikkien asettelun kanssa.

Laulava Kylätohtori: Mielestäni, siis vain minun mielestäni, tuo pointti on jotenkin älytön. Kuka ostaa kitarakamat sen pohjalta, miltä nauhoitettu soundi kuulostaa sivuttaen soundin soitettaessa ja ennen kaikkea soittotuntuman.
 
Itse melkeimpä valitsin systeemin sen mukaan, miltä se kuulostaa pukattaessa ulos P.A:sta. Nykyään menen mallintavalla, ei ole enää putkivahvistimia ikävä, eikä tartte tinkiä mistään soittotuntumasta. Pitäisikin pistää ne kaikki vahvistimet oikeastaan myyntiin.

LaXu: Kitaroita aika paljon äänitellään ja nimenomaan tuossa käytössä on mielestäni mikitetty putkivahvistin ja hyvä mallintava (lue: Axe-Fx, Helix, Kemper, tietyt plugarit) samalla linjalla - pisteessä, jossa lopputuloksesta ei osaa enää sanoa kumpi on kumpi pelkän soundin perusteella. Mihinkään muuhun en ottanut aiemmassa viestissäni kantaa.
 
Mielestäni soittotuntumakin on mallintavissa oikein hyvä nykyään. Ärjyy kun lyö kieliä kovaa ja rauhoittuu kun näplää hiljaa. Aika paljon vaikuttaa, minkä läpi sitä tuutataan. Esim. saan hyvin samanlaisia soundeja Helixin etuasteita ajamalla putkipäätteeseen vs putkivahvistimen oma etunen. Olen huomannut, että tällä setupilla se pääte määrittelee aika pitkälti sen tuntuman. Jos koko vahvistinmallia (etuaste + pääteaste) ajetaan sopivan neutraaliin päätteeseen, se vahvistinmalli vaikuttaa selkeästi soittotuntumaan.
 
Juu, varmasti näin. Mä en tiedä äänittämisestä(kään) mitään. Enkä ole jaksanut juurikaan edes kokeilla mallintavia, digivehkeitä, koska:
 
Pääasiallinen syy miksi itse siirryin takaisin putkivahvariin oli yksinkertaisuus. En oikeasti tarvitse satoja vahvistin- ja kaappimalleja, mulle riittää tällä hetkellä yksi vahvari, josta saa mieleiset puhtaat ja säröt järkevällä volalla.
 
Sama. Mä en tarvitse, enkä halua, sitä valintojen mahdollisuutta. Mä saan yleensä sen parempaa soundia aikaan, mitä vähemmän on säätöjä. Ne kymmenet säädettävät parametrit eivät tuo mulle mitään lisäarvoa vaan päinvastoin. Ja sama suhtautuminen mulla on runsassäätöisiin analogisiin. Ne ovat mulla ihan samalla viivalla runsassäätöisten digien kanssa.
 
Jos taas digi tuo lisäarvoa, niin sitten tietysti sellainen. On mulla nytkin digiä speduissa. Ja tässä, kun aion reverbiä hankkia, niin en mä halua mitään hankalaa analogista kaikupönttöä, vaan joku pieni spedu, jonka tärkein ominaisuus on soundi ja sopiva käyttöliittymä. Se, onko se digiä, ei ole hankintaperuste.
 
Ja alkuperäiseen pointtiin sen verran, että tarkoitin tosiaan tuota "nauhoitettu soundi on sama"-argumenttia laajemmin, koska sitä käytetään myös argumenttina laadukkuudesta, vaikka eihän se kerro laadusta vielä mitään.
 
Ja varmasti mallintavat ovat dynaamisia. Mutta silti siinä dynaamisuudessa ja reagoinnissa on eroja, koska analogistenkin sisällä on eroja. Pointtina siis, etten tarkoittanut tatsin, reagoinnin ja dynamiikan eroilla digi vs. mallintava vastakkainasettelua, vaan niiden eroja yleensä - toteutustavasta huolimatta. Esim. kahdella analogispedulla saa varmasti nauhalle samanlaista soundia, mutta niiden tuntuma on eri. Eli mielestäni se ei vielä kerro kaikkea, vaikka nauhoitettu soundi olisi sama.
 
Se nyt oli vähän virhe lainata teikäläistä, koska se ei ollut varsinaisesti sinulle suunnattu tämä kommentti.

Jäärä: Itse melkeimpä valitsin systeemin sen mukaan, miltä se kuulostaa pukattaessa ulos P.A:sta. Nykyään menen mallintavalla, ei ole enää putkivahvistimia ikävä, eikä tartte tinkiä mistään soittotuntumasta. Pitäisikin pistää ne kaikki vahvistimet oikeastaan myyntiin.
 
Mielestäni nuo valintaperusteet ovat hyvinkin moninaiset ja soittajakohtaiset. Lisäksi se, mitä soitetaan, missä soitetaan ja miksi soitetaan vaikuttaa todella paljon. Samoin elämäntilanne, rahatilanne, jne.. Ja kyllä se valinta on aina jollain tavalla kompromissi ja kuka painottaa valinnoissaan mitäkin asioita, on taas henkilökohtainen juttu. Ja ne tärkeimmät valintaperusteet saattavat olla myös ulkomusiikillisia tekijöitä.
 
Mielestäni tuo on hyvinkin järkevä peruste, jos soittaa eniten PA:n läpi ja tärkeintä on se soundi PA:n läpi. Itse soitan sen verran vähän PA:n läpi, että olisi mielestäni tyhmää valita soittokamat samalla perusteella. Eli nämä ovat hyvinkin soittaja ja tilannekohtaisia asioita.

Itselleni nauhoitetulla soundilla on erittäin isosti merkitystä. Väitän että monen kotihiplaajan tapauksessa laadukkaalla digivehkeellä saa paremman soundin talteen kuin aitoa pömpeliä rääkkäämällä. Kun levyä teet, lopputulos ratkaisee, eikä kuuntelija näe soittotilanteesta tai tuntumasta tai putkien hajusta tai tweedin väristä tai käsityönä tehdyn mäntykaapin hintalapusta yhtikäs mitään. Andrew Schepsin sanoin: se ratkaisee mitä kajareista tulee ulos. Aidolla laitteella se onnistuu ehkä aavistuksen paremmin, mutta isommalla työllä.
 
Keikalla taasen digikone johtaa roudattavuuden puolesta, riippuen aidon komootin koosta ja pedaalilaudan massiivisuudesta. Ja sielläkin valtaosin yleisö kuulee PA:sta tulevan soundin, eli jälleen sen äänityssoundin. Tuntumassa saattaa olla merkitys soittajalle, jos jotakin tiettyä erikoista tuntumaa on soundissaan vailla, mikä ei linjasoitolla onnistu, eli ehkä sitä lahkeiden lepatusta 4x12:n edessä. Siitä on tosin vain haittaa sille raukalle jonka pää sattuu komootin tulilinjalle. Bändikämpällä aidosta pöhinästä pääsee nauttimaan eniten aidoissa olosuhteissa.

Mä pyrin less is more -ajatteluun. Eli kibara ja piuha suoraan putkivahvariin. Jospa se tone lähtisi eniten soittajasta?

Sotakoira Musti: Mä pyrin less is more -ajatteluun. Eli kibara ja piuha suoraan putkivahvariin. Jospa se tone lähtisi eniten soittajasta?
 
Tämä aika pitkälle kuvaa myös omaa ajatteluani soitossa. Mulla on tietenkin lisänä se, että tykkään ihan oikeasti sähkökitaran soundista.... siis ihan siitä mitä kitarasta lähtee ja sen takia en paljoa efekteistäkään tykkää.
 
Tuo ajatus, että kaikki tulee kummiskin PA:sta on ihan validi pointti, mutta itse en juuri ikinä soita PA:n kautta, niin se on se mun vahvistin ihan autenttisesti joka kuuluu.

Sotakoira Musti: Mä pyrin less is more -ajatteluun. Eli kibara ja piuha suoraan putkivahvariin. Jospa se tone lähtisi eniten soittajasta?
 
Tuo on toimiva ratkaisu jos soittaa tasan yhdellä soundilla.

LaMotta: Tuo on toimiva ratkaisu jos soittaa tasan yhdellä soundilla.
 
Totta. Jos meinaa esim Leslie -soundia saada, niin vaikeaa on ilman aitoa kaappia tai digipoljinta välissä. Elämä on täynnä valintoja.
 
Tämä aihe on loputon suo.

askomiko: Väitän että monen kotihiplaajan tapauksessa laadukkaalla digivehkeellä saa paremman soundin talteen kuin aitoa pömpeliä rääkkäämällä.
 
Tämä on hyvä pointti. Olen joskus itsekin miettinyt, että kun tässä pitkäaikaistavoitteena on pistää kotinauhoitussysteemit kuntoon, niin onko se kaapin mikitys kuitenkaan se paras vaihtoehto. Varsinkaan, kun en mikityksestä ymmärrä juurikaan muuta kuin sen hyvinkin merkittävän vaikutuksen loppusoundiin. Keikoilla kaapin mikitys ei mielestäni ole niin tarkkaa hifistelyä, vaan siellä pärjää vähän pienemmälläkin ymmärryksellä.
 
Kun levyä teet, lopputulos ratkaisee, eikä kuuntelija näe soittotilanteesta tai tuntumasta tai putkien hajusta tai tweedin väristä tai käsityönä tehdyn mäntykaapin hintalapusta yhtikäs mitään. Andrew Schepsin sanoin: se ratkaisee mitä kajareista tulee ulos. Aidolla laitteella se onnistuu ehkä aavistuksen paremmin, mutta isommalla työllä.
 
Näinhän se juuri on. Jos levyä tekee.
 
Tuntumassa saattaa olla merkitys soittajalle, jos jotakin tiettyä erikoista tuntumaa on soundissaan vailla...
 
Juu, eihän tämä special tatsi merkitse kuin niissä special jutuissa. Ja onhan se tietyissä jutuissa jo rankasti hifistelyn puolella (siis itselläni). Mutta mulla osa harrastusta on juuri se, että yritän hakea "ultimaattisia soundikokemuksia" (no jopas tuli mahtipontinen ilmaisu :D) eli yritän tavoitella mahdollisimman hyvää soundia, vaikka sillä ei suuressa kuvassa mitään merkitystä olekaan. Se nyt vaan on yksi osa (juuri se osa, mikä ne rahat vie) tätä harrastusta.
 
Jos mä soittaisin vaikka humppaa rahasta, niin olisihan mulla siinä täysin eri kamat ja lähtökohdat koko touhuun.
 
E. Eikä se nyt siis rahakysymyskään ole. Mä olen viime aikoina soittanut eniten Tokain stratolla, johon vaihdoin BKP:n tilalle originaalimikit. Eli tämä nyt on vähän tällaista. Mikä sattuu eniten korvaa miellyttämään.

Laulava Kylätohtori: Tämä on hyvä pointti. Olen joskus itsekin miettinyt, että kun tässä pitkäaikaistavoitteena on pistää kotinauhoitussysteemit kuntoon, niin onko se kaapin mikitys kuitenkaan se paras vaihtoehto. Varsinkaan, kun en mikityksestä ymmärrä juurikaan muuta kuin sen hyvinkin merkittävän vaikutuksen loppusoundiin. Keikoilla kaapin mikitys ei mielestäni ole niin tarkkaa hifistelyä, vaan siellä pärjää vähän pienemmälläkin ymmärryksellä.
 
Mä sanoisin, että tuossa kotistudion tilanteessa paras vaihtoehto on joku digitaalinen systeemi. Jos haluat käyttää suosikkivahvistintasi, niin esim. Suhr Reactive Load perään ja kaiutinsimulaatio sen jälkeen. Suhr Reactive Load IR:lla onnistuu molemmat samalla purkilla. Harvalla on kuitenkaan mitenkään hyvin akustoitua tilaa saatavilla noissa olosuhteissa saatika vinoa pinoa laatumikkejä joita olisi läheskään yhtä helppo yhdistellä kuin impulse responseja miksaamalla.

LaMotta: Tuo on toimiva ratkaisu jos soittaa tasan yhdellä soundilla.
 
No kyllä hyvillä sormilla ja vahvistimella ja kitaralla vähän enemmän kuin tasan yhden soundin saa :-). Taitava kaveri saa semmoisesta setupista yllättävän paljonkin irti.

Mallintavien kans ei jaksa sitä säätämist ja putkivahvarien kans ei jaksa aina sitä melua XD

Digi kun äänittää. Audio interfacella vaan kiinni koneeseen ja that's it. Himassa soittelussa ja keikalla varmasti paras joku pikkuvahvari, mikä ei paina paljon.

Digilla on menty vuodesta 2000, POD 2.0 > Helix floor. Genrejuttuja ja laiskuutta vissiin, huttukeikoilla mm laivoilla joku vtunmoinen eturauhasto + painava putkicombo ei vaan innosta jo roudauksenkaan puolesta ja himassa digimaailma on ylivoimaa varsinkin kun soittotila on vaatimaton kooltaan. Mä olen saanut joka digivermeestä ainakin siedettävät soundit, toki vasta Helix alkaa olla soittotuntumaltaan sellanen että myös cleanpuoli toimii ja soittotatsiin reagointi on ok. Se toimii mainiosti myös etusena elektroakkareille.
 
Kaikella on puolensa, kesällä tein pari keikkaa Line6 Flextonella, sen verran säädin että siitä sai hyvät cleanit, kevyet säröt ja vähän tanakammat säröt +reverbin, delayn ja tremolon, oli ihan jees soittaa.
Mulle riittäis mainiosti keikoille joku vastaava combo missä olisi nuo ominaisuudet yhden polkimen takana, toisaalta taas Helixin kautta voi reitittää toisiaan myös vaikka akkarit, miksei myös kiipparin.
 
Varmaan molemmissa maailmoissa olisi paljon karsittavaa varsinkin keikkailua ajatellen, etenkin tenassigenressa ihmetyttää joidenkin kitaristen suunnaton irtopurkkien määrä, kuitenkin se soundipaletti mitä illan aikana käytetään on murto-osa arsenaalista, joskus poljetaan päälle joku lesliesimulaattori biisiin mihin se ei vaan mitenkään istu mutta kun se tuli hommattua niin pitäähän sitä käyttää.
nimim. olin paikalla basistina ;-)
 
Digilla siis mennään mutta voisin hyvin harkita jotain helppoa kahen kanavan pientä keikkasettia analogiselta puolelta ILMAN irtopurkkeja.

WanhaWetäjä:
Digilla siis mennään mutta voisin hyvin harkita jotain helppoa kahen kanavan pientä keikkasettia analogiselta puolelta ILMAN irtopurkkeja.
 
Niin... ja meikä käyttää half-stackia ja jumaleissönin kokosta spedualutaa... ja täytyy sanoa, että hutunkeittoahan suurin osa soittohommista on. Toki himassa soittelen guitar-rigillä ja zoom H4:lla ja pikkuriginä on 3 purkkia + EHX .22 + 1x12... eli siis neljä purkkia ja kaappi.
 
Analogi vs. digitaalihommista sen verran, että nykyisessä laudassa aika lailla semmoinen meininki, että säröt, boosterit, kompurat jne... on analogista ja dilsat yms muljaimet digiä. Poikkeuksena analoginen phaseri. Vahvarit on aina ollu perinteistä mallia joko trankuilla, putkilla tai hybridinä.