Kitarat: kitarakamat ›

Moi.
 
-Q-: Hassu juttu tämän päivän tuotekehityksessä on että melkein ensimmäisenä päätetään hinta jolla tuote halutaan myydä. Hinta sitten määrää pitkälti ominaisuudet ja/tai valmistuspaikan.
 
Nuo kaksi seikkaa ovat kaiken hituruikkusenkaan voitollisen liiketoiminnan perusteita, eivätkä sen enempää hassuja kuin tähän päivään sidottujakaan.
 
Jos noita ei syystä tai toisesta sisäistä, liiketoiminnan harjoittamisen tulevaisuus ei kovin ruusuinen ole.
Eikä toisaalta osa kuluttajanakaan ole kaksinen.
 
Ehkä tutuin moderni esimerkki tuosta on Mooren lakina tunnettu kehitys-/toimintatapamalli joka määrittelee pidemmälle ajanjaksolle tulevaisuuteen mikä on tietyn toimialan optimaalinen kehitysvauhti jotta tuotekehitykseen käytetyn pääoman suhde liikevoittoon olisi paras mahdollinen.
 
Samanlainen lainalaisuus pätee toki muihinkin toimialoihin mutta suhdeluvut ovat tapauskohtaisia.
 
Ongelmina tuossa toimintatapamallissa on tietynasteinen kankeus, etenkin jos toimialalle syntyykin uusi toimija joka ei syystä tai toisesta halua "lakia" noudattaa vaan kiristääkin tahtia, ja toisaalta se että tekniikassa tulee jossain vaiheessa satavarmasti seinä vastaan ja tuo aiheuttaa epäjatkuvuuskohdan kehitykseen ja/tai kustannuksiin.
 

 
Instrumenttivalmistus taasen on toimiala josta meillä soittajilla kaikilla on ainakin jonkinasteinen käsitys.
Jokainen joka on tehnyt itse vaikkapa sähkökitaran, tai edes modannut sellaista vähänkään rankemmin, on mitä luultavimmin todennut kaksi asiaa.
 
Ensinnäkin sen että itsetehdessä edes satasen myyntihintaisen kitaran "laatuun" on etenkin pintakäsittelyn osalta kammovaikea päästä vaikka käyttäisi kuinka halpoja materiaaleja tahansa, eikä laskisi omalle työlleen edes sen muutaman euron vertaa jonka kaukoitähalpiksen tekijä vaivanpalkakseen saa.
Työkalukustannuksista puhumattakaan.
 
Toiseksi, niin teeseitseinstrumenttiväkästelijä kuin modaajakin nopeahkosti huomannee kuinka pienillä nyansseilla instrumentista saa soitto-ominaisuuksiltaan tonnien huippusoittimen tasoisen.
Aika nopeasti oivaltanee myös että rahallinen arvo ei nouse likipitäenkään samassa suhteessa soitettavuuden kanssa :(.
Joten henkensäpitimiksi soittimia valmistamaan tai modaamaan kykenevän on osattava optimoida niin valmistusprosessinsa, kuin luotava ostajakunnalle jonkinlainen mielikuva siitä että juuri hänen kättensä läpi kulkenut instrumentti on hintansa väärti ja mielekkäämpi ostos kuin joku massatuotantoinstrumentti.
 

 
-Q-: Markkinavoimat ovat ihmeelliset.
 
Totta, ja sentähden äärimmäisen mielenkiintoisia.
Vielä mielenkiintoisempaa toki olisi jos tarjolla olisi vaihtoehtoja hyödykkeenvaihtotaloudelle, mutta ainakin tähän mennessä yritykset muuhun suuntaan ovat jääneet yrityksiksi.
Joku voisi sanoa räpellyksiksi.
 
T:Samuli

kaikkonen975: Yritin Hallulle viestittää, ei vaan onistunut.
 
Tuo Blueridge on todella laadukas akustinen, jenkki omistaja mutta tuotanto Kiinassa. Ei ihan halpakaan
 
Olen samaa mieltä laadusta Blueridgen osalta ja otin sen esimerkiksi siksi, että pelkkään valmistusmaahan ei kannata tuijottaa. Tuo hinta on moniulotteisempi kysymys. Maksoin siitä joskus vuonna 2009 uutena 800 euroa ja nykyisin näyttää maailmalla hinnat olevan siinä tonnin pyörteissä jopa yli (tää on varmaan inflaation vaikutusta). Olet oikeassa, että se ei ole ihan halpa kun samalla rahalla saa maineikkaampiakin merkkejä, jopa joitakin Martinin malleja. Mutta tämä on sikäli halpa, että tätä laatua ei saa esimerkiksi Martinilta kuin kaksin tai jopa kolminkertaiseen hintaan. Itse olen ajatellut, että tämä maksaa noin kolmanneksen (joka tapauksessa alle puolet) vastaavasta Martinista.
 
Mutta joo, ei tämä ole varsinaisesti halpa siinä mielessä kun olemme tottuneet kiinalaisilta kitaroilta odottamaan. Ja kokopuinen kitara kun on, niin en ostamista miettinyt koska rakastuin tähän soittimeen. Mutta olin kyllä ensimmäiset vuodet todella varpaillani kostuttimen kanssa ja pelkäsin soittimen muodonmuutoksia, mutta ihan suotta tämä on kestänyt hyvin suomalaisia olosuhteita.
 
Mutta täytyy sanoa, että tässä asiassa myyjä teki minulle suuren palveluksen. Ei minulla olisi ollut varaa tämän tasoiseen soittimeen jos olisin ostanut sen tunnetulta valmistajalta. Pidän tätä vähän niinkuin löytönä ja eipähän näitä enää paljoa suomessa ja maailmalla liiku (olisiko ollut vähän liian hyvä).

basisti1971: Moi.
 

 
Nuo kaksi seikkaa ovat kaiken hituruikkusenkaan voitollisen liiketoiminnan perusteita, eivätkä sen enempää hassuja kuin tähän päivään sidottujakaan.
 
Jos noita ei syystä tai toisesta sisäistä, liiketoiminnan harjoittamisen tulevaisuus ei kovin ruusuinen ole.
Eikä toisaalta osa kuluttajanakaan ole kaksinen.
 
No toki, mutta "ennenvanhaan" oli tavallisempaa että firman tuotekehitys keksi jotain, vaikka kahvinkeitin. Sellainen päätettiin tuoda markkinoille ja suunniteltiin sen valmistus jonka todetiin maksavan 76sekeliä kappaleelta. Siihen päälle lyödään oletetut / lasketut tuotekehitys, markkinointi, takuu yms. kulut ja haluttu kate, todetaan että myyntihinta on 189sekeliä ja aletaan tunkea keitintä myyntikanavaan.
 
Nykyään päätetään esnsin että meidän firman kannattaa laajentaa repertuaaria myös kahvinkeittimiin ja olis hyvä asemoitua hieman keskihintaa kalliimmaksi brändiksi kun siellä näyttäisi olevan tilaa sopivalle tuotteelle. Päätetään markkinatutukimuksen jälkeen myyntihinnaksi 249 dirhamia ja sen jälkeen etsitään valmistaja joka toteuttaa keittimen täyttämään halutut kriteerit, haluttuun hintaan tai mieluummin vähän halvemmalla.
 
Ero on siis siinä että enään tuotteen hinta ei ole seurausta valmistuskustannuksista ja sitä myöden jonkinlainen takuu tai oletus laadusta. Halvempi ja kalliimpi laite saattaa olla teknisesti täsmälleen samat ja samassa paikassa valmistetut, toinen merkki vaan on tai ainakin haluaa profiloitua "paremmaksi" ja laittaa vekottimen hienompaan laatikkoon ja isommalla hintalapulla.
 
Toinen ilmiö on jo vakiintuneiden ja hyvämaineisten brändien jonkinlainen lisensointi. Esim aika tunnettu ja laadukkaana pidetyllä Dewalt -merkillä myydään tarjoustalossa 5-pennin ruuvarikärkiä yms. kuraa. Jiirisahaa etsivä saa K-raudasta joko "oikean" tai "toisen" Dewaltin joista jälkimmäistä ei löydy valmistajaa edustavan maahantuoja katalogista lainkaan. Minusta tämäkin on hassu ilmiö.

En oikein arvosta kitaraa, jonka lavassa lukeva testi on vain brändi, mitä kehitetään isolla rahalla ja itse kitarat teetätetään milloin missäkin. Pidän siitä, kun lavassa lukee valmistajan oma nimi. Ruokangas sanoi Tonefesteillä, että Japanissakaan ei ESP:n lisäksi muut tee enää kitaroita omilla tehtaillaan. Enää ei puutu muuta kuin P&G omistamassa kitarabrändejä.

Mikko1978: En oikein arvosta kitaraa, jonka lavassa lukeva testi on vain brändi, mitä kehitetään isolla rahalla ja itse kitarat teetätetään milloin missäkin. Pidän siitä, kun lavassa lukee valmistajan oma nimi. Ruokangas sanoi Tonefesteillä, että Japanissakaan ei ESP:n lisäksi muut tee enää kitaroita omilla tehtaillaan. Enää ei puutu muuta kuin P&G omistamassa kitarabrändejä.
 
Ymmärrän näkökohtasi, mutta kitarabrändiä ei voi kehittää kehittämättä kitaraa. Eli se merkki tarkoittaa jotakin ja brändin kehittäminen on määrittää ja vakuuttaa asiakkaat siitä mitä se tarkoittaa. Vaikka kitarat teetettäisiin alihankkijalla, niin ne silti voivat olla huippulaadukkaita kuten esimerkiksi Ibanez on osoittanut (sehän ei tee kitaroitaan itse). Toisaalta brändi voi tarkoittaa edullisuutta tai jopa halpuutta. Ajan takaa sitä, että brändi ei voi viestittää laatua, jos se tuote ei ole laadukas.
 
Tottakai on ihan okei että et arvosta vaikkapa Ibanezia tai Yamahaa.... olen itsekin sitä mieltä, että niiden brändien viesti on vähän hämärä, koska sama nimi löytyy sekä kalliin ja laadukkaan kitaran lavasta kuin myös halvan ja vähän vaatimattomamman kitaran lavasta. Olen itsekin sitä mieltä, että joku pieni paja jossa rakentaja mestari omin pikku kätöstin väkästää niitä soittimia kasaan, on paljon romanttisempi kuva kitaran rakennuksesta kuin joku monikansallinen jättiyritys. Sitä paitsi kyllähän Ruokankaan brändin ytimessä on vahvasti kotimaisuus, korkea laatu, käsityöläisyys ja ne alkaa olemaan myös vahvasti statustuotteita.
 
Mietiskelin tuossa omaa ostokäyttäytymistäni, niin kyllä mulle nuo Yamaha ja Ibanez edustaa hyvää hintalaatusuhdetta eli ne kilpailee laadulla kalliimpien kitaroiden kanssa, mutta ovat itse huomattavasti edullisempia. Eli voisin olla kanssasi samaa mieltä, että lavassa lukeva Ibanez tai Yamaha (ihan kaikissa hintaluokissa) tarkoittaa halpaa ja hyvää. Gibson CS, Fender CS, Ruokangas, etc. tarkoittaa kallista ja hyvää. Sitten on pienemmät pajat joilla ei vielä ole nimeä, jotka tarjoaa ehkä sitä kaikkein parasta hintalaatusuhdetta eli ne rakentavat brändiään joten laatu on ihan huippuluokkaa, mutta ne eivät voi vielä laskuttaa brändistään joten hinta on alakanttiin (niihin putiikkeihin ehkä itse satsaisin). Toisessa päässä on nämä väliinputoajabrändit, jotka ovat kasvaneet ulos butiikkistatuksestaan (PRS ja kumppanit) joilla alkaa olla tuotantoa ympäri maailmaa ja sijoittajat yrittävät ulosmitata brändin arvoa ja samalla hämärtävät brändin viestiä asiakkailleen.
 
Sanotaanko, että jos mulla ei olisi kitarakamoja ja joutuisin nollasta aloittamaan, niin varmasti lähtisin ensimmäisenä koluamaan suomalaiset putiikit läpi.... en Ruokankaalle, koska se on jo liian kallis, mutta tämä maa on puolillaan nimettömämpiä pajoja joista saa korkeaa laatua hämmästyttävän edullisesti. Vahvistimissa sama juttu Ricstone, Bluetone, ja mitä niitä onkaan olisi varmaan osoite josta lähtisin vahvareita kyselemään..... ja ehkä jopa käyttettynä koska esim Bluetonet ovat häkellyttävän halpoja käytettynä.

hallu: Ymmärrän näkökohtasi, mutta kitarabrändiä ei voi kehittää kehittämättä kitaraa. Eli se merkki tarkoittaa jotakin ja brändin kehittäminen on määrittää ja vakuuttaa asiakkaat siitä mitä se tarkoittaa. Vaikka kitarat teetettäisiin alihankkijalla, niin ne silti voivat olla huippulaadukkaita kuten esimerkiksi Ibanez on osoittanut (sehän ei tee kitaroitaan itse).
 
Toisessa päässä on nämä väliinputoajabrändit, jotka ovat kasvaneet ulos butiikkistatuksestaan (PRS ja kumppanit) joilla alkaa olla tuotantoa ympäri maailmaa ja sijoittajat yrittävät ulosmitata brändin arvoa ja samalla hämärtävät brändin viestiä asiakkailleen.
 
Eikö näitä jonkin valmistajan haltuun ajautuneita kitarabrändejä ole ollut maailman sivu? Ostetaan siis oikeudet johonkin brändiin ja sen jälkeen ratsastetaan vain brändillä ja yritetään nostaa siitä kaikki mahdolliset voitot irti? Ulostetulla tuotannolla voidaan saada tuotteita, jotka on tehty aivan yhtä laasukkaasti kuin muutkin kyseisen sopimusvalmistajat tekemät tuotteet.
 
Ketä ovat sijoittajat PRS:n takana? Itse olen luullut, että PRS:n sijoittajalista lukee kitaran lavassa.

Samick ei ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin halpiskakkaa.Hupaisaa kun mikki73 yrittää epätoivoisesti luoda jotain kulttimainetta noille surkuhupaisille halpisritsoille, jotka olisi pitänyt polttaa jo silloin. Yhtä huvittava on herran myynti-ilmoitus torilla. :D

rosabelle: Samick ei ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin halpiskakkaa.Hupaisaa kun mikki73 yrittää epätoivoisesti luoda jotain kulttimainetta noille surkuhupaisille halpisritsoille, jotka olisi pitänyt polttaa jo silloin. Yhtä huvittava on herran myynti-ilmoitus torilla. :D
 
Trollivaroitus (kaveri kirjautui foorumille vain kirjoittaakseen tämän kommentin)

Mikko1978: En oikein arvosta kitaraa, jonka lavassa lukeva testi on vain brändi, mitä kehitetään isolla rahalla ja itse kitarat teetätetään milloin missäkin.
Tykkää tai ei, tuohon kehitys on mennyt. (Eikä pelkästään kitaroissa. Elektroniikkakomponentit tais olla eka, stereoiden merkistä riippumatta samat palikat sisällä. Tai vaikka autoteollisuus, germaanissa tsekkilohkoa jne.)
Toisaalta, optimistisesti ajatellen kuluttaja saa brändin takaamana laatutuotteen edullisemmin. ;)

rosabelle: Samick ei ole koskaan tehnyt mitään muuta kuin halpiskakkaa.Hupaisaa kun mikki73 yrittää epätoivoisesti luoda jotain kulttimainetta noille surkuhupaisille halpisritsoille, jotka olisi pitänyt polttaa jo silloin. Yhtä huvittava on herran myynti-ilmoitus torilla. :D
 
Hyvinpä sitten tehos, se keppi on myyty. Ja ostaja totesi hyväksi.
Hyvää keskustelua tästä mun mielestä saatiin aikaan, samickista ei kulttikeppiä saa vaikka kuka sitä koittais, mut paljon se niitä on tehnyt. Siittä täällä piti keskustella.
 
Pistetään kohta vähän laadukkaampaa tavaraa myyntiin, kun halpisritsa on myyty ;)
 
Liperin kuninkaan kommenteista ei oikeastaan kommentoitavaa. Aika perustuubaa.