Kitarat: kitarakamat ›

hallu: Tää on muuten jännä ja tuttu tunne :-). En tarkoita nyt sinällään Gilmouria, vaan itse olen monen muun kohdalla törmännyt tuohon samaan ilmiöön että jokin artisti tai sen musa on ensikuulemata "paskaa" ja toisalla kuulemalla "hö mitä ihmeellistä tossa nyt on?" ja niin edelleen. Mutta yleensä kun kuulee jotain mitä pitää huonona, niin sen vain ohittaa eikä sitten kiinnitä siihen enää huomiota. Mutta joskus joku musa tai tekijä tai jotain, jää kaivelemaan silleen, että se ei vaan suostu unohtumaan. Mun on vaan ihan pakko palata siihen, vaikka tunnen etten ymmärrä sitä tai sitten olen jo päättänyt sen olevan huonoa, mutta jokin epäilys kaivelee takaraivossa "tässä ei nyt ole vielä ihan kaikki" ja sitten on vain yritettävä selvittää se salaisuus. Salaisuus, joka antaisi "oikeutuksen" sille alkuperäiselle tuomiolle...... tai sitten oma maailma avartuisi ja äkisti näkisikin asian ihan uudessa valossa..... oivalluksen valossa. Ei sitä usein tapahdu, mutta se on makeaa silloin kun tapahtuu :-).
 
Jep, eli niin sanottu "acquired taste" on tällöin kyseessä.

hallu: Musta tuntuu, että sä kierrät Gilmouria vähän niinkuin kissa kuumaa puuroa :-). Selvästi olet huomannut että siinä on monia asioita vialla, mutta entä jos tässä ei olekaan vielä kaikki? nauti siitä, toi on magee fiilis :-) sitä paitsi, on ihan okei jos ei tykkää Gilmourista tai ei pidä sitä minään. Se on kuitenkin painanut lähtemättömän jäljen musiikin historiaan joten kyllä siinä jotain on..... vai olisko se sittenkin vaan onnistunut kusettamaan kaikkia :-D .
 
Tunnustan, tästähän tässä on vähän kyse :) Kiitos.
 
Sinällään kiitokset myös kaikille muillekin, vaikka vähän sivuun aiheesta meneekin, niin paljon hyviä huomioita ja ajatuksia jengillä tässä tullut. :)

2randpo: Jep, eli niin sanottu "acquired taste" on tällöin kyseessä.
 
Tuttu ilmiö ja syyllinen. :D

Barska: Ne turhat sävelet joutuu muutenkin karsimaan kuin on kiipparisti jaloissa pyörimässä. :) Ja soitan kyllä ihan omalla tatsilla ja tykkää se siitä kovasti. Ongelma onkin sinä, kun mun mielestä Gilmourisssa ei ole mitään palvottavaa ja matkittavaa. Ok. Olen itsekin varmaan joitain soundi vaikutteita saanut herralta, lähinnä toisen käden kautta. Moni ihailemani kitaristi mainitsee hänet vaikuttajanaan.
 
Mun mielestä Gilmourelta on helppo kuulostaa, paljon liikaa kompressoria, reverbiä, jopa echoa sekä chorus/vibeä ja sitten soitetaan epätarkasti falskilla vibralla sointujen perusääniin perustuvia bluesahtavia lickkejä. Ja vain niitä varmasti oikeita ääniä. Kyllä mä sen tunteen ymmärrän, mutta kun mulle se ei välity, kiitos falskin vibran ja epoävireisten venytysten.. :D
 
Elä nyt. Muistan katsoneeni muinoin levyraatia, jossa tuli The Wall. Ogelin rehtori taisi antaa iisi tai kuusi pistettä, kun "näitä uuden aallon bändejä riittää joka paikkaan, mutta kitaristi kuulostaa sellaiselta, että hyvällä opetuksella siitä voisi jotain tullakin". Ei siis ihan turha mies se Gilmour.

Yksi näkökulma aiheeseen: seitsemän syytä tykätä Gilmourista:
https://jbonamassa.com/7-things-you … ve-about-pink-floyds-david-gilmour/
 
Aika hyvin perusteltu. Ainakin 1-3 + 7.

Wäiski: Elä nyt. Muistan katsoneeni muinoin levyraatia, jossa tuli The Wall. Ogelin rehtori taisi antaa iisi tai kuusi pistettä, kun "näitä uuden aallon bändejä riittää joka paikkaan, mutta kitaristi kuulostaa sellaiselta, että hyvällä opetuksella siitä voisi jotain tullakin". Ei siis ihan turha mies se Gilmour.
 
:D
 
Ei hyvä, mutta kehityskelpoinen...

Ehkä ikäluokkajuttukin, Pink Floyd edustaa sitä hieman liian vanhaa musiikkia, joka ei merkinnyt itselleni mitään nuorena, eikä myöhemminkään. Eli 60-70 -luvun järkäleet kuten Led Zeppelin, The Doors ja Toto esimerkkeinä. Yhtyeen pitää tavallaan kuulua siihen nuorena koettuun musiikkiin, että siitä voisi muodostua jonkinlainen klassikkoasema, joka silti menee joskus liian pitkälle.

Krice: Yhtyeen pitää tavallaan kuulua siihen nuorena koettuun musiikkiin, että siitä voisi muodostua jonkinlainen klassikkoasema, joka silti menee joskus liian pitkälle.
 
Kohtuudessa pysyminen olisi fanituksessa liian mälsää. Kohtuullisuutta saa toteuttaa ihan riittävästi muilla sektoreilla.

Krice: Ehkä ikäluokkajuttukin, Pink Floyd edustaa sitä hieman liian vanhaa musiikkia, joka ei merkinnyt itselleni mitään nuorena, eikä myöhemminkään. Eli 60-70 -luvun järkäleet kuten Led Zeppelin, The Doors ja Toto esimerkkeinä. Yhtyeen pitää tavallaan kuulua siihen nuorena koettuun musiikkiin, että siitä voisi muodostua jonkinlainen klassikkoasema, joka silti menee joskus liian pitkälle.
 
Olet väärässä, niitä klassikkoja syntyy koko elämän ajan.

Pinewood: Yksi näkökulma aiheeseen: seitsemän syytä tykätä Gilmourista:
https://jbonamassa.com/7-things-you … ve-about-pink-floyds-david-gilmour/
 
Aika hyvin perusteltu. Ainakin 1-3 + 7.
 
Tuosta puuttui se että auttoi Kate Bushia hänen musiikkiuransa alussa.

Krice: Ehkä ikäluokkajuttukin, Pink Floyd edustaa sitä hieman liian vanhaa musiikkia, joka ei merkinnyt itselleni mitään nuorena, eikä myöhemminkään. Eli 60-70 -luvun järkäleet kuten Led Zeppelin, The Doors ja Toto esimerkkeinä. Yhtyeen pitää tavallaan kuulua siihen nuorena koettuun musiikkiin, että siitä voisi muodostua jonkinlainen klassikkoasema, joka silti menee joskus liian pitkälle.
 
En ole ihan kokonaan samaa mieltä, koska ........ mutta on tuossa vinha perä kuitenkin. Kalakin on parasta tuoreena, ja sitten kun se ei enää ole tuoretta, niin sitä parhautta voi enää muistella. Ne jotka eivät sitä kalaa tuoreena päässeet maistamaan, eivät ymmärrä sen koskaan tuoretta olleenkaan.
 
Joka tapuksessa pakka päjäyttää plussa omaperäisestä ja hyvin perustellusta ajatuksesta :-D
 
Ai niin en ole ihan samaa mieltä tuostakaan, että klassikkoasema voisi mennä liian pitkälle.... en ole ihan varma mitä sillä tarkoitat? tavallaan ajattelen, että musiikki aina ansaitsee yleisönsä että mikään muu ei ole mahdollista. Toisaalta tarkoitatko klassikkoaseman liian pitkälle menemisellä sitä, että jokin musiikki teos saa siitä menneestä maineestaan ylimääräistä vetoapua ja että se ei pärjäisi yhtä hyvin pelkillä musiikillisilla ansioillaan? voit olla oikeassa jos sitä tarkoitat, mutta silloinkin on huomattava, että joskus oli aika jolloin sillä ei ollut sitä mainettaan, vaan oli pelkästään ne musiikilliset ansiot ja se maine tuli jälkeenpäin siksi, että ne musiikilliset ansiot olivat alkujaan niin suuret ettei se teos vain suostu unohtumaan. Siinäkin on se, että ne jotka saivat sen teoksen tuoreena kokea ymmärtävät sen suuruuden paremmin kuin ne jotka vasta myöhemmin sen musiikin löytävät joutuvat suodattamaan sen kulttuurisen vaikutuksen läpi eikä se siksi ole enää sama. Siinä mielessä olet täysin oikeassa.

Krice: Ehkä ikäluokkajuttukin, Pink Floyd edustaa sitä hieman liian vanhaa musiikkia, joka ei merkinnyt itselleni mitään nuorena, eikä myöhemminkään. Eli 60-70 -luvun järkäleet kuten Led Zeppelin, The Doors ja Toto esimerkkeinä. Yhtyeen pitää tavallaan kuulua siihen nuorena koettuun musiikkiin, että siitä voisi muodostua jonkinlainen klassikkoasema, joka silti menee joskus liian pitkälle.
 
Tutkimuksen mukaan olet tavallaan oikeassa. Ihmiset musiikkimaku jämähtää sinne nuoruuteen/varhaisaikuisuuteen. Sitten niitä samoja rallatuksia kuunnellaan läpi elämän, eikä uusi musiikki enää säväytä. Näin siis jossain tutkimuksessa väitettiin ja toki jotkut radio Novat, ym. tukee tätä väitettä. Miten muuten helvetissä ne pärjäisivät soittamalla niitä muutamaa läpipaskaa, ja niin totaalisen loppuunsoitettua, biisiä vuodesta toiseen.
 
Henkilökohtaisesti olen täysin eri mieltä. Kuuntelen toki joitakin bändejä, joita kuuntelin nuoruudessanikin, mutta suurin osa on pudonnut pois. Mulla on musiikkimaku, niistä muutamia klassikoita lukuunottamatta, muuttunut todella paljon. Se on itse asiassa ollut muutoksessa koko elämäni. Ja nykyisin olen huomannut, että varsinaista kitaramusiikkia tulee kuunneltua vähemmän kuin ennen. Tai siis kitara hallitsevana elementtinä ei ole enää niin pakollinen. Joskus ei juuri jaksanut kuunnella, ellei siinä ollut kitaraa.
 
Ja itse olen esim. mainitun Pink Floydin löytänyt vasta aikuisuuden puolella. Sehän on ollut tuoretta ja nuoruuden kokemus jo ennen syntymääni itseäni vanhemmalle sukupolvelle. Mutta ehkä se suurilla massoilla sitten menee juuri noin, en tiedä.

hallu: En ole ihan kokonaan samaa mieltä, koska ........ mutta on tuossa vinha perä kuitenkin. Kalakin on parasta tuoreena, ja sitten kun se ei enää ole tuoretta, niin sitä parhautta voi enää muistella. Ne jotka eivät sitä kalaa tuoreena päässeet maistamaan, eivät ymmärrä sen koskaan tuoretta olleenkaan.
 
Joka tapuksessa pakka päjäyttää plussa omaperäisestä ja hyvin perustellusta ajatuksesta :-D
 
Ai niin en ole ihan samaa mieltä tuostakaan, että klassikkoasema voisi mennä liian pitkälle.... en ole ihan varma mitä sillä tarkoitat? tavallaan ajattelen, että musiikki aina ansaitsee yleisönsä että mikään muu ei ole mahdollista. Toisaalta tarkoitatko klassikkoaseman liian pitkälle menemisellä sitä, että jokin musiikki teos saa siitä menneestä maineestaan ylimääräistä vetoapua ja että se ei pärjäisi yhtä hyvin pelkillä musiikillisilla ansioillaan? voit olla oikeassa jos sitä tarkoitat, mutta silloinkin on huomattava, että joskus oli aika jolloin sillä ei ollut sitä mainettaan, vaan oli pelkästään ne musiikilliset ansiot ja se maine tuli jälkeenpäin siksi, että ne musiikilliset ansiot olivat alkujaan niin suuret ettei se teos vain suostu unohtumaan. Siinäkin on se, että ne jotka saivat sen teoksen tuoreena kokea ymmärtävät sen suuruuden paremmin kuin ne jotka vasta myöhemmin sen musiikin löytävät joutuvat suodattamaan sen kulttuurisen vaikutuksen läpi eikä se siksi ole enää sama. Siinä mielessä olet täysin oikeassa.
 
Mä en kyllä ymmärrä, miten musiikki olisi ollut jotenkin tuoreempaa ilmestymisensä aikaan? Kyllähän se sille löytäjälle on aina tuoretta, jos ei ole sitä ennen kuullut. Se musiikki on sitä musiikkia, ei se siitä ikinä muutu. Joku ulkomusiikillinen ilmiö sen musiikin ympärillä voi toki olla sidottu aikaansa, kuten nyt vaikka Beatles-mania, mutta jos joku ottaa tänään ensimmäisen kerran elämässään Beatlesin levyn ja laittaa sen soimaan, niin kyllä se musiikki on omasta mielestäni (huom omasta mielestäni) ihan yhtä tuoretta.
 
Toki joku hypetys tai muu voi vaikuttaa kuuntelukokemuksen ennakkoasenteisiin. Sinänsä oli hauskaa joskus ennen nettiä "löytää" Smoke on the Waterit, ym. ihan itse tietämättä mitään siitä hypestä (taidettiin siitä joskus koulun musatunnilla mainita, mutta se nyt on merkityksetöntä). Mutta en mä ymmärrä, miten se olisi ollut parempi biisi vuonna -72.
 
Toisaalta esim. Pink Floyd oli mulle nuorena joku vanha järkäle, josta paasataan, enkä jaksanut tutustua siihen ollenkaan. Ennakkoasenne oli siis varsin tympeä ja negatiivinen. Ehkä se teki siitä bändin "löytämisestä" omalla tavalla erityisemmän kokemuksen, kun jossain kohtaa kuuli sitä jossain ja huomasi, että ei helvetti, että mitäs tämä nyt oikeastaan sitten onkaan. Sen lisäksi, että löysi poikkeuksellisen hienon bändin, piti samalla tavallaan niellä ne omat asenteet ja ennakkoluulot. :)
 
e. eli et sä välttämättä ihan väärässä ole (siis jälleen omasta mielestäni), vaan kyllä tuossa voi jotain tiettyä perää ollakin...

Kefiiri: Mä ymmärsin Hallun ajatuksen niin, että jokin uusi juttu kuulostaa tuoreeltaan vaikuttavalta, kun ei vielä ole kuultu niitä miljoonaa kehittyneempää versiota samasta reseptistä. Mutta parhaat hommat kuulostavat tuoreelta aina vaan.
 
No mä en taas ymmärrä tätä "kehittyneempää versiota". Kertokaapa mulle nyt vaikka pari kehittynyttä versiota Floydin Shine on You Crazy Diamondista tai Animalista. Biisi tai koko levy. Ja samalla vaikka pari esimerkkiä, mitkä tekevät Hendrixin Machine Gunista tai Izabellasta falskin?
 
Kun mä en oikeasti ymmärrä tätä, että näistä klassikoista olisi tehty kehittyneempiä versioita, jotka tekevät klassikoista falskeja. Mielestäni kukaan ei ole koskaan päässyt lähellekään näitä oikeita klassikoita, joten miten sitten olisi ohi menty?

Tämä alkaa mennä jo pahasti ohi aiheen mutta sanompa kuitenkin. Kyllä niitä uusia juttuja voi löytää "ei-tuoreenakin".
 
Ja jotta olisi mahdollisimman kaukaa haettua: jossain vaiheessa ymmärsin olla hakematta enää mitään "cool"-asennetta. Ja yhtäkkiä jonkun Billy Joelin tietyt albumit alkoi olla aluksi "ihan kuunneltavia" ja sitten jopa hyviä. Ja siinäpä nimenomaan muusikko ja laulaja, joka ei ole kova edes siksi että olisi "anti-cool" kuten joku Randy Newman. Billy on vaan jäbä, ja se on se (ulkomusiikillinen) juttu. Vähän sama jonkun Bryan Adamsin kanssa.
 
Toki musiikki on itselleni tärkein asia, siis taiteellinen sisältö. Mutta aina siellä on ollut mukana myös ulkomusiikilliset tekijät. Tavalla tai toisella, myös Gilmourin tapauksessa.

Laulava Kylätohtori: Kun mä en oikeasti ymmärrä tätä, että näistä klassikoista olisi tehty kehittyneempiä versioita, jotka tekevät klassikoista falskeja. Mielestäni kukaan ei ole koskaan päässyt lähellekään näitä oikeita klassikoita, joten miten sitten olisi ohi menty?
 
Mä olen samaa mieltä, mutta jotkut ovat eri mieltä. Pakko kai se on sallia :D
 
Klassikkous kai on tavallaan mitattavissakin jotenkin, mutta absoluuttinen paremmuus musan kohdalla kaiketi ei.

Eikö sitä musiikkia voi vain kuunnella ja jättää analysoinnit kriitikoille? Ei varmaan, kun kaikki aina jaksaa ihmetyttää ihmisparkaa.
 
Niinkuin nyt vaikkapa se ihmetyttää että musiikki ei missään nimessä saa olla vanhaa klassikkoa, koska musiikki kehittyy, vanhat soittajat ovat kaikki järestään paskaa paskalla tekniikalla ja siksi klassikkoriffit kopioinut 12-vuotias juutuupikitaristi on kovempi kuin Gilmour, Hendrix ja Tsimipeits yhteensä.
 
Mutta se uusi, kehittynyt musiikki pitää ehdottomasti soittaa vanhoilla, kehitykseltään 50-luvulle jääneillä soittimilla. Tämä siksi että vain vanha klassikko toimii ja kaikki uusi on kuollutta, sielutonta, hirveenkauheeta tekniikkaroskaa ja krääsää.
 
Materian ja antimaterian kohtaamista odotellessa.. ;D

Kefiiri: Mä olen samaa mieltä, mutta jotkut ovat eri mieltä. Pakko kai se on sallia :D
 
Klassikkous kai on tavallaan mitattavissakin jotenkin, mutta absoluuttinen paremmuus musan kohdalla kaiketi ei.
 
Samaa mieltä ehdottomasti.
 
Mielestäni tässä menee nyt oma maku ja totuus sekaisin. Joku pitää artistia X falskina, koska artisti Y, mutta sehän on vain mielipide, mikä ei tarkoita yhtään mitään. Ei se artisti X silti ole yhtään sen eltaantuneenpi tai epätuoreempi.

Laulava Kylätohtori: Mä en kyllä ymmärrä, miten musiikki olisi ollut jotenkin tuoreempaa ilmestymisensä aikaan? Kyllähän se sille löytäjälle on aina tuoretta, jos ei ole sitä ennen kuullut. .....
 
No sen ajatuksen ytimessä on se että pidän musiikkia kulttuurisena ilmiönä. Toisin sanoen uskon että mikään musiikki ei synny tyhjästä ja syntynyt musiikki vaikuttaa enemmän tai vähemmän kaikkeen sen jälkeen syntyvään musiikkiin. Näin ollen ihminen joka kuulee Beatlesia ensimmäisen kerran tänäpäivänä, ei kuule sitä ensimmäistä kertaa, koska hän on kuullut Beatlesia kaikessa musiikissa jota on sen jälkeen tehty ja näin ollen hän Beatlesia kuunnellessaan helposti ajattelee, että " onpas tylsää ja moneen kertaan kuultua, että mikä tossa nyt niin ihmeellistä on? ".
 
Tietenkään se ei ole noin suoraviivaista ja klassikoiksi nouseva musiikki on juuri sellaista joka onnistuu puhuttelemaan jostakin syystä ihmisiä ajasta riippumatta ja siinä on jotakin niin universaalia, että tuntuu ettei aika kosketa sitä. Mutta silloin kun aika koskettaa musiikkia, niin se koskettaa sitä juurikin sitä kautta, että se vaikuttaa muuhun sittemmin tehtyyn musiikkiin.
 
Ymmärrän kyllä ajatuksesi musiikin ajattomuudesta ja uneversaaliudesta. Taidemusiikkihan on pitkälti sellaista, joka pyrkii kestävyyteen ja universaaliuteen ja on kestävää. Taidemusiikki on toimii todella pitkällä aikajänteellä ja nykyihminen kuuntelee ja saa oivalluksia sujuvasti satojakin vuosia sitten tehdystä musiikista. Taidemusiikki sitävastoin vaikuttaa suurestikin jälkeensä tehtävään musiikkiin ja populaarissa musiikissahan on vuosikymmenten saatossa nähty paljon viittauksia taidemusiikkiin (enkä tarkoita yhteen aikaan muodissa olleita biittisovituksia klassisen musiikin klassikoista) kuuntelepa esimerkiksi Abbaa tai miksi ei vaikka Beatlesia, niin huomaat että ne suosituimmat biisit vilisee ideoita joita joku Mozart käytti jo satoja vuosia sitten.
 
No voin olla väärässä kuten sanot, mutta tuo on kuitenkin se ajatusrakennelma joka oli sen kritisoidun kirjoituksen taustalla.