Kitarat: kitarakamat ›

PJS: Se minkä Gilmouria keskinkertaisuutena pitävät tyypit, ja usein ne kovimmat fanitkin unohtaa on, että hänhän ei ikinä ollut pelkkä kitaristi, vaan myös ihan erittäin mukiinmenevä laulaja ja ennen kaikkea: orkesterinjohtaja!
 
Floydin kultaaikoinakin bändin dynamiikka meni ainakin ymmärtääkseni niin, että Roger Waters enimmäkseen saneli mitä soitetaan ja Gilmour sit sen et miten soitetaan. Jos ootte ikinä kelanneet et kuka sovitti Dark Side Of The Moonin tai Wish You Were Heren "singer-songwriter" hommista täysin käänteentekevää pop-progea niin syyttävä sormi kohdistuu ennen kaikkea Gilmouriin.
 
Mä en ihan suoraan kävis myöskään dumaamaan sen tekniikkaa; kuitenkin ne benditkin on hyvin lähellä virettä silloinkin kun homma vähän falskaa ja livenä mennään suurimman osan aikaa ihan täysin maaliin, myös silloin kun bendataan moni-osaisia useamman nuotin bendejä ja niin että samalla on myös vibraa. Se ei oo mitenkään itsestään selvää. Myös sen vibrato on IMHO varsin hallittu ja musikaalinen.
 
Erinomainen pointti. Joskus se sovitus voi olla jopa tärkeämpi kuin sävellys.
 
Usein nopeus yhdistetään suoraan tekniseen hyvyyteen ja hitaammin soittavat ovat "huonoja tekniikaltaan". Asiahan ei missään tapauksessa ole näin. Ymmärrän tämän kitaraa soittamattomilta, mutta en soittajilta. Sellainen normi tilutus on teknisesti varsin helppoa, muutama maailma luokan huippunimi sitten tietysti erikseen. Ja se, ettei ole aina tiluttamassa miljoonaa nuottia sekunnissa, ei välttämättä tarkoita, etteikö siihenkin pystyisi. Toisilla vaan on sen verran musiikillista sisältöä ja antamista sillä puolen, ettei tarvitse.
 
Musiikin hyvyys ja mistä sen kukakin repii, on tietysti subjektiivinen juttu.

Yks asia mikä näissä keskusteluissa myös kummastuttaa on se, et ihan älykkäät ihmiset on jostain syystä sitä mieltä, että hitaasti soittaminen=älykästä+musikaalista ja nopeesti soittaminen=tyhmää ja epämusikaalista. Eihän se niin mene.
 
Nopeus, Älykkyys ja Musikaalisuus eivät ole samoilla akseleilla, joten on aivan mahdollista tehdä musiikkia missä on paljon nopeita nuotteja lyhyessä ajassa, mutta silti olla ihan erittäin älykkäästi melodinen ja kiinnostava muusikko.

Ja nämä Gary Clark juniorit eivät sitten kuitenkaan pääse yhtään Jimiä syvemmälle asian ytimeen vaikka ehkä soittavatkin puhtaammin. Jaahas, keskustelu rönsyilee... PJS puhuu toki asiaa.

18is9: Itsellä tulee mieleen lähinnä Jimi Hendrix, ei niinkään Gilmour, jos puhutaan virtuooseista ja epävireisyydestä samassa lauseessa.
 
Epävireisyys/vireisyys on epäolennaista. Esim. myös Slashia on syytetty epävireisyydestä. Eikä tarvitse olla kultakorva huomatakseen, että AC/DC:n varhaisilla kiekoilla kitarat eivät ole vimosen päälle vireessä.

Kefiiri: Ja nämä Gary Clark juniorit eivät sitten kuitenkaan pääse yhtään Jimiä syvemmälle asian ytimeen vaikka ehkä soittavatkin puhtaammin.
 
No se myyttinen "ydin" on aika pitkälti makuasia ja semmoi juttu missä aika paljon on kysymys ihan muusta kuin siitä musasta. Ikonisilla hahmoilla on elämää ja musaa isommat stoorit ja legendat jotka osaltaan vaikuttaa siihen miten se musa koetaan mut mä kyllä uskon että maailmalla on paljonkin jengii jotka on ihan oikeutetusti sitä mieltä että nää uudemman polven tyypit on enempi ytimessä ku vanhat gubbet.

Olet edelleen asian ytimessä :D kuulijastahan se riippuu miten nuo jutut koetaan.

PJS: Yks asia mikä näissä keskusteluissa myös kummastuttaa on se, et ihan älykkäät ihmiset on jostain syystä sitä mieltä, että hitaasti soittaminen=älykästä+musikaalista ja nopeesti soittaminen=tyhmää ja epämusikaalista. Eihän se niin mene.
 
Nopeus, Älykkyys ja Musikaalisuus eivät ole samoilla akseleilla, joten on aivan mahdollista tehdä musiikkia missä on paljon nopeita nuotteja lyhyessä ajassa, mutta silti olla ihan erittäin älykkäästi melodinen ja kiinnostava muusikko.
 
Kyllä se nopeus aika usein tahtoo olla synonyymi hyvälle tekniikalle ja soittajalle. Asia ei tietenkään ole näin, mutta ei kai kukaan tiluttajien älykkyydestä ole puhunut.
 
Sellainen normi tiluttajan asteikkosahaus nyt ei kauhean suurta musiikillista sisältöä tarjoa, vaikka siitä pitäminen pelkkä makuasia onkin. Eikä hitaasti soittaminen tee parempaa tai musikaalisempaa, kukaan ei ole kai sellaista väittänytkään, mutta tuo ainainen "se oli hidas ja huono tekniikkakin"-väitteet ovat vaan niin kauhean väsyneitä näiden tiettyjen soittajien kohdalla. Väkisin tulee sellainen mielikuva, ettei kuuntelija ymmärrä kuulemaansa, kuten Barska tuossa jo itse totesikin.
 
Ja koska mnetissä rakastetaan nussia pilkkua ja ymmärtää väärin, niin tarkennetaan nyt vielä, että jokainen saa ymmärtää tai olla ymmärtämättä, mitä huvittaa, eikä tietyn asian ymmärtäminen tai ymmärtämättä jättäminen tee kenestäkään parempaa tai huonompaa ihmistä tai muusikkoa.

PJS: ... Philip Saucet, Gary Clarc Jr.t ja muut, mut unohdetaan se tosiaasia että noi tyypit on voineet rakentaa oman osaamisensa sille olemassa olevalle kivijalalle jonka just Hendrix yms. hahmot on valaneet aikanaan.
 
Joo, en muista kuka nuoremman polven kitaristi se olikaan joka oli kuunnellut Allan Holdsworthiä uransa alussa ja ajatellut että tässä on se lähtöpiste, tämä on se perustaso joka täytyy nyt ihan alkajaisiksi saavuttaa ja jatkaa siitä sitten eteenpäin :).

18is9: Joo, en muista kuka nuoremman polven kitaristi se olikaan joka oli kuunnellut Allan Holdsworthiä uransa alussa ja ajatellut että tässä on se lähtöpiste, tämä on se perustaso joka täytyy nyt ihan alkajaisiksi saavuttaa ja jatkaa siitä sitten eteenpäin :).
 
Aika ankara asenne. Saattaa olla sellainen kitaristi joka on parhaillaan juomassa itseään humalaan kun ei päässyt edes alkuun :-D

Mikä Allan Holdsworth?

LaMotta: Mikä Allan Holdsworth?
 
Se on se, jonka yläpuolella on Päällän Holdsworth.

Aina kun soittajat keskustelee musiikista niin pitää muistaa se, että musiikki ei ole välttämättä hyvää, vaikka se kuulostaisi siltä.
Siitä voi puuttua muita tärkeitä elementtoksia. Niitä puutteita tulee meidän paheksuman.

joku muu sikko: Aina kun soittajat keskustelee musiikista niin pitää muistaa se, että musiikki ei ole välttämättä hyvää, vaikka se kuulostaisi siltä.
Siitä voi puuttua muita tärkeitä elementtoksia. Niitä puutteita tulee meidän paheksuman.
 
Jos luulet, ettei jotain tarvitse paheksua, voit olla väärässä. Siksi varminta on paheksua kaikkea.

Kefiiri: Joo joo, äänet eivät aina soi vireisesti ja vibraatot ovat välillä summittaisia ja sävelvalinnat yllätyksettömiä. Siinä kokonaisilmaisussa vaan on jotain mikä saa sen toimimaan juuri tuommoisena. Vähän niin kuin puheen ilmaisuvoima ei välttämättä parane sillä, että pyrittäisiin artikuloimaan selkeämmin tai hienostuneemmilla ilmaisuilla.
 
Kiitos! Hyvin sanottu, mä en vaan ymmärrä Gilmouirn kieltä :)

PJS: Se minkä Gilmouria keskinkertaisuutena pitävät tyypit, ja usein ne kovimmat fanitkin unohtaa on, että hänhän ei ikinä ollut pelkkä kitaristi, vaan myös ihan erittäin mukiinmenevä laulaja ja ennen kaikkea: orkesterinjohtaja!.
 
Tämä on kiistatonta ja totta! Ja miehen laulamisest apidän kyllä!

Kefiiri: Gilmourin epämääräisyyksien huomaaminen vaatii toki sitä, että korva tarkkana kytätään tulisiko mokia. Henkkaluokan epiksestä ei tietenkään voi puhua :D
 
Tämä varmaankin totta, en varmaan olisi asiaan ikinä kiinnittänyt huomiota ilman lähipiirissä ja netissä törmäämääni Gilmourin palvontaan. Henkka epiksestä se ei tosiaan ja kyse :D

Barska: Kiitos! Hyvin sanottu, mä en vaan ymmärrä Gilmouirn kieltä :)
 
Tää on muuten jännä ja tuttu tunne :-). En tarkoita nyt sinällään Gilmouria, vaan itse olen monen muun kohdalla törmännyt tuohon samaan ilmiöön että jokin artisti tai sen musa on ensikuulemata "paskaa" ja toisalla kuulemalla "hö mitä ihmeellistä tossa nyt on?" ja niin edelleen. Mutta yleensä kun kuulee jotain mitä pitää huonona, niin sen vain ohittaa eikä sitten kiinnitä siihen enää huomiota. Mutta joskus joku musa tai tekijä tai jotain, jää kaivelemaan silleen, että se ei vaan suostu unohtumaan. Mun on vaan ihan pakko palata siihen, vaikka tunnen etten ymmärrä sitä tai sitten olen jo päättänyt sen olevan huonoa, mutta jokin epäilys kaivelee takaraivossa "tässä ei nyt ole vielä ihan kaikki" ja sitten on vain yritettävä selvittää se salaisuus. Salaisuus, joka antaisi "oikeutuksen" sille alkuperäiselle tuomiolle...... tai sitten oma maailma avartuisi ja äkisti näkisikin asian ihan uudessa valossa..... oivalluksen valossa. Ei sitä usein tapahdu, mutta se on makeaa silloin kun tapahtuu :-).
 
Musta tuntuu, että sä kierrät Gilmouria vähän niinkuin kissa kuumaa puuroa :-). Selvästi olet huomannut että siinä on monia asioita vialla, mutta entä jos tässä ei olekaan vielä kaikki? nauti siitä, toi on magee fiilis :-) sitä paitsi, on ihan okei jos ei tykkää Gilmourista tai ei pidä sitä minään. Se on kuitenkin painanut lähtemättömän jäljen musiikin historiaan joten kyllä siinä jotain on..... vai olisko se sittenkin vaan onnistunut kusettamaan kaikkia :-D .

LaMotta: Mikä Allan Holdsworth?
 
Se on musiikillisen kehittymisen mittakeppi :-). Mä yleensä käyn ajoittain kuuntelemassa sen musaa ja otan kellosta aikaa kauanko jaksan kuunnella. Sitten kun edellinen aika ylittyy, tiedän oppineeni jotain sitten edelliskerrasta :-D

Barska: Kiitos! Hyvin sanottu, mä en vaan ymmärrä Gilmouirn kieltä :)
 
Juu, eikä tarvitsekaan. Tuttu tunne tämä on itselläkin monien huippunimien kohdalla. Kun ei oman sielun kielet väräjä, niin ei ne sitten väräjä, vaikka koko muu maailma ylistäisi kuinka.
 
Hallun kommenttin, että jotkin levyt ovat sellaisia, että ensi kuulemalta ne ovat mitäänsanomattomia, suorastaa huonoja. Mutta kun jaksaa muutaman kerran kuunnella, niin joku biisi alkaakin vähitellen avautua. Sitten se vaan paranee ja seuraava biisi alkaa avautua. Sitten koko levy onkin yht'äkkiä nonstop kestokuuntelussa. Ja parhaista löytyy uusia juttuja vielä vuosien kuuntelun jälkeenkin. Usein heti täysillä iskevät levyt on kuunneltu loppuun hyvinkin äkkiä. Tämä on tietysti tällainen yleistys.
 
Yksi esimerkki on yksi kovimmista kaikkien aikojen suosikeistani, Deep Purple. Kaveri soitti joltain kasetilta Black Nightin ja hehkutti, että nyt on kovaa settiä. Naurahdin ja haukuin biisin pystyyn. No, hetken päästä se jo kuulosti hemmetin hyvältä ja sitten pitikin jo alkaa metsästämään Purplen levyjä (tämä oli siis ennen nettiaikaa). Ja mullehan Deep Purple = Blackmore. Vaikka Bolinin levykin on pirun hyvä, niin se ei ole "oikeaa" Purplea se. :)
 
Itse asiassa tosi harva levy avautuu heti. Yleensä ne ovat alussa ennen kaikkea mitäänsanomattomia, kunnes se nerous puhkeaa kerta kerralta uljaampaan kukoistukseen.