Kitarat: kitarakamat ›

Terminä voisi käyttää myös ylimääräiset, mutta minusta turha tuo paremmin esiin homman pointin. Siis mikä/mitkä kepukat ovat täysin turhia rosterissanne, muttette ole jostain syystä malttaneet luopua niistä?
 
Aloittelen omista turhuuksistani:
 
1) Fender Telecaster am pro LE 2017 pine:
+ pirun kaunis
+ 1/600 (?) valmistetuista
+ yhtään toista täysin samanlaista ei löydy koko maailmasta
+ Lollarin Charlie Christian kaulassa, soundi on hyvä
- ei saa käytännössä lainkaan soittoaikaa, Harrison-tele vei sen
- ei raaskisi millään luopua, plussakohdista mainituista syistä
Kohtalo: Loojuu keississä ja odottaa aikaa tulevaa tai myyntitapahtumaa, joita kumpaakaan tuskin tapahtuu lähivuosina. Jäänee perikunnan murheeksi.
 
2) Gibson Les Paul faded WB
+ kesti, vaikka kaulasta kiinni pitäen vedin täysillä seinään
+ hieno tarra kyljessä
+ yllättävän soitettava
- ruma
- se on Les Paul
- ei juuri mitään käyttöä soittogenressä
Kohtalo: Pääosin treeniksellä gigbägissä, kaivelen harvoin soitettavaksi jos/kun parempaakaan ei ole tarjolla. Ei kannata myydä, koska saanut sen verran kyytiä, etten itse ainakaan maksaisi tuosta 200€ enempää. Polttopuiksi jos ei muuta keksi seuraavaan 5 vuoteen.
 
3) Rickenbacker 360W
+ Riku
+ soitettavuus (Oeschin trimmaama)
+ soundi, mojo, kauneus yms
- ei prkl ehdi soittamaan, muut ovat vieneet slotit
- ei oikein raaski myydä, kun ensimmäinen ihan kunnon kitara pariin kymmeneen vuoteen
Kohtalo: Keissikomennus, ja heikkona hetkenä ottamaan happea ja pääsee tekemään sitä mitä varten luotu. Vaikkakin periaatteessa aivan turha tällä hetkellä.
 
4) Yamaha LL16-12 ARE
+ 12-kieltä
- tumppu soundi
- ohutharteinen D-koppaiseksi (japanilainen näkemys asiasta, vai onko D edes lainkaan?), ei istu ison äijän syliin, tulee ukulelefiilis
- otti tänä talvena keissisäilytyksestä ja kosteutuksesta huolimatta 2 halkeamaa pohjaan, skeibaa laatua?
Kohtalo: Voisi laittaa myyntiin pilkkahintaan ja ottaa takkiin kunnolla. Tai sitten jättää tulevan perikunnan murheeksi. Takkapuiksi ei ole todella paksujen lakkojen johdosta.
 
5) Epiphone casino NAT
+ on se kitara sentään
+ hieno tarra tässäkin
- saa soittoaikaa jopa Lespaa vähemmän
- RW-otelauta näyttää lähinnä koalta, öljyäminen ei vaikuttanut yhtään, eli rumahko
- soundi ei osu omaan korvaan lainkaan, kromiset päivitysdogearit vaikeita löytää ja kalliitakin
- vie tilaa keisseineen treeniksellä melko paljon
Kohtalo: Vapaamatkustelu päättynee hyvin pian ja myyntiin menee
 
6) Eko CO-1050
+ isävainaan perintökalu
- soitettavuus kakkosnelosen, johon naulattu nailonkielet kiinni, tasoa
- ei tuota voi myydä tunnesyistä
Kohtalo: Seuraavan sukupolven murhe
 
Toivottavasti tuossa oli kaikki. Olisi kurja huomata, että yli puolet kitaroista olisi täysin turhia itse harrastuksen suhteen.
 
Onko muilla kokemuksia jaettavaksi?

Ymmärrän hyvin tän kysymyksen pointin. Mulla oli takavuosina aika montakin "turhaa" kitaraa, mutta sitten otin itseäni niskasta kiinni ja myin ne pois (taisi mennä pari vähän vähemmän turhaa mukana :-(, mutta tehty mikä tehty onhan noita kitaroita vielä).
 
Nyt mulla on melko hyvä setuppi ja kaikki kitarat tuntuu tarpeellisilta. Tuo Tokai LC85 tuli vähän mustana hevosena vaihtokaupassa. Mä en oikeastaan tarvinnut sitä ja mulla oli aika hyvä kattaus jo (strato ja kaksi humpparikitaraa, akkari ja basso). Ajattelin, että voihan sen myydä. En ole vain myynyt vielä ainakaan. Se on lisäksi musta (en tykkää erityisemmin mustista kitaroista). Mutta se on hyvä, ja se saa koko ajan soittoaikaa ja oikeastaan bänditouhuissa se on vallannut pääasiallisen työkalun paikan, niin ei se oikein tunnu turhalta sekään.

Ne on myyty.

Ei semmoisia ole järkevää pitää.

Kaikki.
 
Virhe! Tyhjä tai liian huono kirjoitus!

Siellä se on torilla. Ostakaa pois.
 
Toinen turha on Kretsin hollow-body, vaikka oikeasti se ei oo turha. On se ollut monella keikallakin, mutta jotenkin se vaan tuntuu ylimääräiseltä.

Järkevyydellä on harvoin tekemistä tämän kanssa.
 
Olet varmaan kuullut ns hamstraajaluonteesta. Jokainen tietää tasan mikä on järkevää, mutta toimii usein juuri päinvastoin. Siksi useiden ihmisten vaate- ja kellarikomerotkin pursuavat täysin idioottimaista kamaa. Kun ei vaan osaa luopua. Minä uskallan sanoa sen ääneen soittokamojen suhteen. Minä = idiootti. Luopuminen on pirullisen vaikeaa. Varsinkin myynti jollekin ventovieraalle; se pelko siitä että joku käyttää minun halpoja hintoja hyväksi ja vetää itse voitot kotiin. Tämähän on ostajalta täysin normaalia ja jopa järkevää liikemiestoimintaa. Siksi ennemmin myyn kaverille halvemmalla tahi antaa kamat pois niitä oikeasti tarvitseville kuin myisi se ropposilla muiden voitoksi.
 
Olipa se helppoa reilu 30 vuotta sitten kun oli kusenpolttama klasari. Sitten n 1993-1994 eka oikea sähläri. Niillä meni helposti n 20 vuotta.
 
Jucciz: Ei semmoisia ole järkevää pitää.

Haeroe: Siellä se on torilla. Ostakaa pois.
 
Täähän se ois.

On vain yksi turha ja se on Epiphone Prophecy Futura Ex.

Strato lojunu ständissä jo pitkän aikaa. Ajattelin, että kyllähän se yks strato pitää olla, mutta soittotunnit jääneet kovin vähälle, kun tarvii humbuckereita melkein kaikkeen mitä tulee soitettua.
 
Äsken lykkäsin sitten torille.

Itsellä ei turhia ole. Jotenkin tuntuu että kahdelle pystyy sopivasti jakamaan aikaansa mutta sitten kun on kolmas pyörä pelissä niin se jääpi useimmiten telineeseen. Myydähän ei pitäis koskaan mitäään mutta toisaalta taas tulee kokeiltua kaikkee.. turhaa..

Tällä hetkellä ei ole oikeastaan kuin yksi turha, Fenixin LP kopio. Mulla on ollut se jo varmaan about 10 vuotta ja se on hyvä soitin, mutta tuli hommattua pari vuotta sitten LP-tyylinen putiikkiskeba, niin Fenix on jäänyt vähemmälle soitolle vaikka ei oikeasti häviä juurikaan paitsi ulkonäössä. Pitäisi pistää torille, mutta koska ei ole niin tunnettu malli niin ei siitä kauhean hyvää hintaa saa vaikka on täyttä mahonkia, loimuvaahteraa, Gotohin rautaa ja putiikkitason mikitkin.
 
Jos nyt oikeasti lähtisin karsimaan, ei taloon todennäköisesti jäisi kuin yksi humpparikitara ja yksi yksikelainen. Harkitsin yhdessä vaiheessa, että olisin ostanut Flaxwood Rautian kaveriksi vastaavan yksikelaisilla ja vibratallalla varustetun mallin ja se ois ollut sit siinä. Mutta eihän siinä ole mitään hauskaa, kyl se on kiva kun on monta erilaista skebaa joista valkata soitettavat sitten mielijohteiden perusteella. Enempää ei kyllä taloon mahdu, alkaa olla turhan paljon vaivaa pitää kaikki uusissa kielissä.

Niin vähän on kitaroita ettei niistä oikeastaan yksikään ole turha. Tai no, ehkä tuo kovia kokenut Cortin teräskielinen voisi olla sellainen mutten ole luopunutkaan. Kuka toisaalta moista edes haluaisi. Kerran putosi seinätelineestä ja otti aika reilusti osumaa.

Attew: Strato lojunu ständissä jo pitkän aikaa. Ajattelin, että kyllähän se yks strato pitää olla, mutta soittotunnit jääneet kovin vähälle, kun tarvii humbuckereita melkein kaikkeen mitä tulee soitettua.
 
Äsken lykkäsin sitten torille.
 
Varoitus! Kaksi kertaa olen myynyt straton "turhana". Molemmilla kerroilla olen hetken päästä tajunnut erheeni ja ostanut aina selvästi kalliimman tilalle. Kallista "turhuutta" :)

Eka sähkökitara, Jackson Kelly KX10 tms, 90-luvun loppupuolelta. Pahinta tässä on halpis tinapaskafloikka, mutta ku eka sähkis niin tunnearvoa niin paljo, ettei pysty luopumaan. Muut turhat myyty pois.

Jos oikein asian tiivistäisi niin ehkä kaikki muut paitsi ne kaksi Les Paulia joiden kanssa lähden yleensä keikalle. Pääskeba ja toinen varalle. Jos vaimolta kysyisi niin ehkä vastaus saattaisi olla kaikki. Mutta yllättävän monta skebaa tarvii olla. Tait ehkä niitä vaan kertyy vuosien saatossa. Mutta tiivistettynä taas; akustinen, dobro, puoliakustinen, pari teleä, pari stratoa, pari lespaulia. Noilla ehkä pärjää, muut on turhia. Ja vahvistinosasto? Se onkin sitten aivan toinen juttu. :)

Lepinkäinen: Varoitus! Kaksi kertaa olen myynyt straton "turhana". Molemmilla kerroilla olen hetken päästä tajunnut erheeni ja ostanut aina selvästi kalliimman tilalle. Kallista "turhuutta" :)
 
Minä taasen olen yrittänyt pitää itsellä stratoa kolmekin eri kertaa, mutta se ei vain toimi mulla seisaaltaan hihnan kanssa soittaessa. Selitys lienee siinä, että stratossa pikkauskäsi asettuu liian taakse verrattuna Prs Santanaan, Les Pauliin tai Teleen. Näissä jälkimmäisessä kolmessa kitaramallissa on lyhempi yläsarvi (LP:ssä ei ollenkaan), joten talla on soittoasennossa hieman stratoa enemmän otelautakäden suunnassa. Hihnatapin paikka ja kitaran painopiste yms fyysiset tekijät vaikuttavat siis yllättävän paljon ainakin mulla. Hienon näköinen Strato kyllä on mallina ja sillä on oma kiva ominaissoundinsa. Harmi sinänsä että ei toimi mulla.

Lepinkäinen: Varoitus! Kaksi kertaa olen myynyt straton "turhana". Molemmilla kerroilla olen hetken päästä tajunnut erheeni ja ostanut aina selvästi kalliimman tilalle. Kallista "turhuutta" :)
 
Aijai, tämä paha. Katsotaanhan miten käy.

Kyllä on asiat maailmassa hyvin.