Aihe: Puiden vaikutus kitaran soundiin
1 2 3 4 5200 201 202 203 204266 267 268 269 270
GiovanniDiRondo
11.01.2019 06:40:37
 
 
Mikkikonfiguraatio ja valitsimen asento vaikuttaa myös melko paljon siihen, kuinka erilainen on sähköisesti vahvistettu ääni. Jos haluaisi alkaa vahvistettina jäljitellä sitä sähkökitarana akustista soundia, olisi tässä huomioitava seutaavia asioita:
 
1) yhden mikin käyttö johtaa siihen, että tietyt harmoniat korostuvat paljon. tallamikillä ylemmät, kaulamikillä perusääni.
 
2) jos käytetään väliasentoja, syntyy vastavaiheisuutta
 
3) myös humbuckerissa ja muissa suurikokokoisissa mikeissä on vastavaiheisuutta, humbuckerin toinen kela lisäksi vielä muokkaa signaalia
 
Telecaster Customin ostettuani huomasin, että luonnollisin sointi muodostuu, kun kaulassa oleva humbucker on auki vain vähän, ja jopa toneakin voidaan hieman laskea ja tallamikki esim. kasilla.
 
Lukuunottamatta erilaisia perkussiivisia elementtejä, joita kitaramikki sellaisenaan ei poimi, transistorivahvistimen läpi puhtaalla kanavalla soitettuna sointi on jopa hämmentävän samanlainen kuin akustinen.
 
Se, että sähkökitaran saundissa puut eivät kuulu, johtuu tietenkin siitä, miten soittimen ääntä muokataan ja miten se muokkautuu. Nykyäänhän jopa live-tilanteessa signaalia voidaan muokata loputtomasti parhaan mahdollisen tavoitteen saavuttamiseksi.
 
Tässä mielessä kiinnostus vaikka nyt kitarassa käytettäviin puulajeihin on ikään kuin historiallinen ilmiö, mutta voihan musiikkia tehdä monella tavalla, ja käyttää tiettyjä elementtejä siinä hyödyksi, vaikka ihan henkiselllä tasolla, vaikka lopputuloksessa ei käytetyt menetelmät ja materiaalit enää olisi tunnistettavissakaan. Taiteestahan tässä loppujen lopuksi pitäisi olla kysymys.
Bändissä tärkein tehtäväni on tukea laulajan tulkintaa ja sitä tekstiä mitä hän tulkitsee.
darrell
13.01.2019 19:14:55
Jucciz: https://www.youtube.com/watch?v=zBWc5Ye-uLU
 
Barska: Haha. Ainakin tosta on helppo löytää värisävyjä, varmaan soundistakin :)

 
Tuo ei oikeastaan enää ole värikynäbody, vaan jööti epoksia.
Antaa kaikkien kitaroiden soida. Kielten värähtely yleinen ja yhtäläinen.
vapari
13.01.2019 20:54:54
Mikko1978
13.01.2019 21:42:40
Päteekö tämä mikit ja vain mikit tekvät soundin -periaate noissa magnesiumkitaroissakin. Monet nättävät pitävät niiden soundia uniikkina. Onko tämä pelkkää mainosten syöttämää kuvitelmaa vai voisiko magnesiumkitara soundata eriltä kuin puukitara?
BugBadWolf
13.01.2019 22:35:12
Mikko1978: Päteekö tämä mikit ja vain mikit tekvät soundin -periaate noissa magnesiumkitaroissakin. ...
 
Pätee toki. Jos unohdetaan markkinajeesusten keksimät fysiikan lait siis. Muuten ei.
 
Materiaali määrää sen, kuinka soitin värähtelee. Sähköoppi puolestaan sen, kuinka värähtely käsitellään. Kummallakin on merkityksensä.
 
Se, kuinka suuria eroja kukakin havaitsee ja haluaa havaita, on toinen juttu.
En usko että minun juttujani kannattaa ottaa aina ihan tosissaan. Minä en ainakaan ota ;D
joku muu sikko
15.01.2019 13:27:18
Gibson Les Paul manual kirjassa luki että kaula on se joka määrää kitaran soundin puiden osalta. Ketjun voi sulkea.
Kyseisen herran rasvaiset postaukset puhuvat omaa kieltään avioliittoa (ja lapsien hankkimista) vastaan. - Dr. Funkenstein:
Laulava Kylätohtori
15.01.2019 13:43:58
joku muu sikko: Gibson Les Paul manual kirjassa luki että kaula on se joka määrää kitaran soundin puiden osalta. Ketjun voi sulkea.
 
No sitähän monet kyllä sanoo, että se on se tärkein, joten voihan siinä jotain perää ollakin. Mikähän siinä sitten mahtaa olla?
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
varpio
15.01.2019 13:50:38
Tuskinpa Gibson nyt puista mitään valehtelisi. Niin kuin että juu meillä on tässä ihan laillisesti maahantuotua eebenpuuta. Pakko olla totta.
Laulava Kylätohtori
15.01.2019 13:55:38
varpio: Tuskinpa Gibson nyt puista mitään valehtelisi. Niin kuin että juu meillä on tässä ihan laillisesti maahantuotua eebenpuuta. Pakko olla totta.
 
No päinvastoin, sehän on markkinoinnin kannalta typerää tavallaan vetää matto runkohypen alta...
 
Mielestäni tuo ennemmin lisää kommentin uskottavuutta, että se on tavallaan Gibsonille "haitallinen".
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
Snapo
15.01.2019 14:30:10 (muokattu 15.01.2019 14:31:11)
Täällä Luigi sanoo samaa kaulan vaikutuksesta: https://www.frudua.com/neck_influence_in_guitar_tone.htm
 
Saa nähdä mihin omat johtopäätökset vie, tämän vuoden aikana aikomus puljata palacastereiden kanssa.
"Mitään hyödyllistä tietoa musiikista tai soittimista täältä tuskin oppii, mutta kielioppi väännetään kuntoon vaikka väkisin."
jperala
15.01.2019 14:38:33
Snapo: Täällä Luigi sanoo samaa kaulan vaikutuksesta: https://www.frudua.com/neck_influence_in_guitar_tone.htm
 
Saa nähdä mihin omat johtopäätökset vie, tämän vuoden aikana aikomus puljata palacastereiden kanssa.

 
Päädyt mihin tahansa niin joku kumoaa sen jollain väitteellä.
Mikko1978
15.01.2019 15:44:02
varpio: Tuskinpa Gibson nyt puista mitään valehtelisi. Niin kuin että juu meillä on tässä ihan laillisesti maahantuotua eebenpuuta. Pakko olla totta.
 
Oletko koskaan kuunnellut eri kaulojen vaikutusta soundiin?
jperala
15.01.2019 15:51:41
Mikko1978: Oletko koskaan kuunnellut eri kaulojen vaikutusta soundiin?
 
Tuskin on, liikaa muuttujia.
varpio
15.01.2019 15:53:55
Mikko1978: Oletko koskaan kuunnellut eri kaulojen vaikutusta soundiin?
 
Jos nyt tarkoitetaan esim. sillä lailla että vaihdellaan samaan kitaraan eri kauloja ja äänitellään pätkiä ja kuunnellaan mitä eroa on, niin en ole.
Mikko1978
15.01.2019 16:35:37
varpio: Jos nyt tarkoitetaan esim. sillä lailla että vaihdellaan samaan kitaraan eri kauloja ja äänitellään pätkiä ja kuunnellaan mitä eroa on, niin en ole.
 
En rajannut tapaa. Kahden kitaran kaulojen vaihtaminen ristiin on yksi tapa.
Kefiiri
15.01.2019 16:40:59
Kaulan vaihtaminen ristiin toiminee ainakin gospel-musassa ;)
En ole musiikin asiantuntija.
varpio
15.01.2019 16:44:13
Mikko1978: En rajannut tapaa. Kahden kitaran kaulojen vaihtaminen ristiin on yksi tapa.
 
Itse asiassa en ole varma olisinko joskus vaihdellutkin kauloja johonkin kitaraan, mutta ainakaan en suorittanut mitään kunnollista vertailua että miten se vaikuttaa saundiin. Joka tapauksessa, niissä kauloissa voi olla erilaiset virittimet ja satulat ja nauhat, ja ne voivat olla eri kokoisia ja paksuisia ja tiheyksisiä, että jos kiinnostaa miten mahdollisesti pelkkä eri puumateriaali vaikuttaa saundiin niin pitäisi nuo muut muuttujat eliminoida ensin jotenkin. Melko turhaa hommaa minusta mutta jos jotakuta kiinnostaa niin siitä vaan.
Laulava Kylätohtori
15.01.2019 18:14:37
Mikko1978: Eli puu ei vaikuta soundiin, mutta virittimet vaikuttavat. Nyt menee mielenkiintoiseksi.Tiheys on puumateriaalin ominaisuus. Miksi se pitäisi "eliminoida"?
 
Virittimet on like day and night, mutta puu ei vaikuta. :)
 
Nauhojen vaikutus kiinnostaisi itseänikin. Kokemuksia niiltä, jotka ovat nauhoja vaihtaneet?
Kuuntelen mielelläni monipuolisesti kaikenlaista musiikkia, mutta lempimusiikkiani on köyhien ulina.
varpio
15.01.2019 18:15:52
Mikko1978: Eli puu ei vaikuta soundiin, mutta virittimet vaikuttavat. Nyt menee mielenkiintoiseksi.Tiheys on puumateriaalin ominaisuus. Miksi se pitäisi "eliminoida"?
 
No okei ei tiheyttä mutta loput. En tiedä vaikuttavatko virittimet, mutta voisi kuvitella että on joku ero kun on vaikka jotkut helevetin painavat lukkovirittimet tai sitten jotkut ihan köykäiset. Merkittävä ero silloin siinä metallin määrässä joka siellä lavassa roikkuu. Tai sitten ei ole mitään väliä silläkään.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)