Krice 26.12.2018 10:05:18 | |
---|
Jucciz: Ai Krice myös soittaa Kieltämättä soitan aika vähän, koska olen venyttänyt itseni niin moneen harrastukseen. Mutta ei sen pitäisi ketään harmittaa tai haitata, ja välttämättä soittimien hankkiminen ei tarkoita sitä, että henkilö olisi vakavissaan musiikin suhteen eli yrittäisi tehdä siitä uraa tms. itselleen. |
Epämuusikko 26.12.2018 14:08:46 (muokattu 26.12.2018 14:09:14) | |
---|
Krice: Ride? Minulla perusasetelma on bassorumpu- ja hihat-pedaalien mukaan eli ne samalla etäisyydellä ja asennolla jaloista. -Ridellä on väliä -Kieltämättä tuo lattiatomari tuossa -hommeli on jännä, mutta jos tykkää jännästä. -Itsekin olen liukunut kohti "jalat ehkä parin sentin pelivaralla yhtä kaukana" -asetelmaan, mutta yhtä tärkeää on itelle se, ettei jalkojen aurauskulma kasva liikaa. ts. jos joutuu laittamaan oikean käden vasemman käden päälle soittaakseen haitsua, niin siitä voi tulla ongelmia. uliuli |
moderndrummer88 26.12.2018 18:15:06 | |
---|
Jucciz: Ai Krice myös soittaa noita eikä ainoastaan veivaa osasia vuodesta toiseen mielivaltaisesti ympäriinsä välillä valokuvaten? No se on sitten asia erikseen. Itsekkään en juuri tähän soittohommaan usko, kuten olen aiemmin todennut. Veikkaan että, aika menee venkslatessa settiä ees taas, uskoen, että kun se täydellinen asetelma ja vire löytyy, niin soittokin loksahtaa maagisesti paikalleen. Muistan tämän tunteen itsekkin soittouran alkupolulta. |
moderndrummer88 26.12.2018 18:17:41 | |
---|
Krice: Ride? Ridepä ride. Jälleen tullaan siihen kysymykseen, että kumpaa soitat enemmän. Tuota etulattiatomia vai rideä? Jos vastaus on jälkimmäinen, niin mielestäni asettelu pitäisi mennä sen ehdoilla, ettei joudu turhia ponnistelemaan sen setinosan kanssa, jota käytetään enemmän. |
arhipp 30.12.2018 20:47:09 (muokattu 30.12.2018 20:50:03) | |
---|
Tämänkin hankinnan olen onnistunut vaimolta pimittämään. |
Artisti247 04.01.2019 22:04:02 | |
---|
|
Zizinho 07.01.2019 21:05:52 | |
---|
|
Velli 08.01.2019 02:29:55 | |
---|
|
Profiilissa kuvia tän hetken välineistä. 60-lukuset Premierit,yamahan 9000 ja "hälläväliä"-settinä stage custom novaut. TÄ? |
Ernesti 12.01.2019 18:08:55 | |
---|
Lucky 7: Profiilissa kuvia tän hetken välineistä. 60-lukuset Premierit,yamahan 9000 ja "hälläväliä"-settinä stage custom novaut. Hienot Premierit! What me worry..? |
AP 18.01.2019 22:45:18 (muokattu 19.01.2019 12:11:22) | |
---|
"Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
pekkap82 19.01.2019 11:27:04 | |
---|
|
hollmi-5 20.01.2019 08:57:53 | |
---|
Soundit, piuhat ja kajarit. |
WinterMad 22.01.2019 08:40:51 | |
---|
https://muusikoiden.net/dyn/users/160258.jpg Laitetaas pitkästä aikaa päivitystä kun Ludwig Downbeat lähti kotiin säilöön ja treenikselle tuli Gretsch Round Badge tilalle. Tämän olisi voinut tehdä jo aiemmin, hitto miten hyvältä soundaavat! Kokoonpano siis Progressive Jazz eli 20 / 12 / 14 ja vuosimalli noin 1964. Lattiatomi ja basari löytyivät Suomesta, mutta etutomi piti hankkia jenkeistä - sarjanumero sattui onneksi todella lähelle muuta settiä. Basarissa on tyylikkäästi vedetty Ludwigin tomimount keskelle suoraan badgen paikalle ja alkuperäisten jalkojen tilalle on asennettu Taman 80-lukulaiset jalat. Harmillisia modauksia. Virvelinä 1964 Ludwigin Supraphonic ja pelteinä sekalainen kattaus Zildjian New Beat / Sabian HH / Bosphorus Master Vintage yhdellä niitillä. |
AP 22.01.2019 09:29:19 (muokattu 22.01.2019 09:34:23) | |
---|
moderndrummer88: No se on sitten asia erikseen. Itsekkään en juuri tähän soittohommaan usko, kuten olen aiemmin todennut. Veikkaan että, aika menee venkslatessa settiä ees taas, uskoen, että kun se täydellinen asetelma ja vire löytyy, niin soittokin loksahtaa maagisesti paikalleen. Muistan tämän tunteen itsekkin soittouran alkupolulta. Kun nyt oikein muistelee, niin joo-o, oli tuota säätelyä muuten silloin itselläkin. Voin myös samaistua Kriceen tuossa heilumisenvälttelyssä tietyssä mielessä. Nimittäin: minullahan oli tuossa pitkä tauko mistään soittamisesta, kymmenen vuotta ja vissiin vähän päällekin. Setti on ollut pinossa työpaikan varastossa. Viime syksynä sain pienen kellariloukon soittokopperoksi ja pikkuhiljaa alkaa ehkä muistaa mitä joskus ehkä osasi - eri asia on sen totuettaminen. Yhtä kaikki siinä se oli tällaiselle mukavoituneelle keskivartalolihavalle opettelua, että settiä soittaessa pitää myös liikkua eli esim. todella käyttää käsissä laajempia liikeratoja kuin autoa ajaessa ja pyörittää ylävartaloakin. Samoin tietty uskallus lyödä oli alkuun hakusessa. Kun sen sitten muisti, että kapula saa hakea vauhtia korvan korkeudeltakin, niin jo helpotti ihmeesti. Aika hankalaksi se soittohomma menee, jos aikoo istua jakkaralla kuin valtaistuimella konsanaan. Ja tämä ihmettely siis kuvan pienellä setillä. Nuorena sitä tuli pidettyä varsinaista NickoMcBrain-kioskia, ja se muka ei ollut silloin mitään, että pitää vasemmalta oikealle kulkiessaan pyöriä kuin puolukka p... "Että se tulisi seinän läpi ja kaataisi hellan, ja menisi toisesta seinästä ulos. Sitten muumimamma sanoisi että "kah, nyt taitavat kakkuset uunissa olla hieman vituillaan" -Tempura |
Zizinho 22.01.2019 22:42:25 | |
---|
^^^ Kas; kohtalotoveri! :-) Itsellänikin oli kamat toimiston varastossa vuosikausia pölyä keräämässä (samaten telakalla olivat kaikki bändi/orkesterikuviotkin) kunnes uuteen torppaan muutettuani kilkuttimille löytyi taas sopivasti tilaa. Oman settini pellit ovat tosiaan yhtä lukuun ottamatta Paisteen 3000-sarjaa (joista haitsu on se vahvin lenkki, vähän ehkäpä liiankin tasapaksu ride taasen heikoin.) Näitä täydentämään ostin Paisteen halpis-splashin Octobanien päälle (hoitaa asiansa ihan mainiosti.) Mitä noihin sijoitteluihin tulee, niin tuplapedaalin vasemman pedaalin olen sijoittanut ehkä hieman epäortodoksisesti haitsun vasemmalle puolelle, koska jotenkin tuo haitsun tarkka paikka on allekirjoittaneelle kiveen hakattu jo single pedal-ajoilta. |
hollmi-5 23.01.2019 15:54:30 | |
---|
Zizinho: ^^^ Kas; kohtalotoveri! :-) Itsellänikin oli kamat toimiston varastossa vuosikausia pölyä keräämässä (samaten telakalla olivat kaikki bändi/orkesterikuviotkin) kunnes uuteen torppaan muutettuani kilkuttimille löytyi taas sopivasti tilaa. Oman settini pellit ovat tosiaan yhtä lukuun ottamatta Paisteen 3000-sarjaa (joista haitsu on se vahvin lenkki, vähän ehkäpä liiankin tasapaksu ride taasen heikoin.) Näitä täydentämään ostin Paisteen halpis-splashin Octobanien päälle (hoitaa asiansa ihan mainiosti.) Mitä noihin sijoitteluihin tulee, niin tuplapedaalin vasemman pedaalin olen sijoittanut ehkä hieman epäortodoksisesti haitsun vasemmalle puolelle, koska jotenkin tuo haitsun tarkka paikka on allekirjoittaneelle kiveen hakattu jo single pedal-ajoilta. Minäkin sijoitin tuplabassarisetissä haitsun samoin. 2x26" setissä haitsu meni liiaksi vasemmalle kuskinpukilta katsoen. Ihmettelen Cozy Powelia, joka laittoi haitsun vasemmalle normaaliin jalalliseen standiin? Kuva ennen standin siirtoa: https://muusikoiden.net/dyn/users/155242.jpg Soundit, piuhat ja kajarit. |
Epämuusikko 03.02.2019 01:44:59 (muokattu 03.02.2019 01:45:12) | |
---|
Olihan se aikakin ulkoiluttaa Slingyjä. Ajattelin tehdä tuosta setistä ensisijaisesti swing-yhteensopivat. Jenkki-Ebaysta on vielä tulossa 14x14". Harkitsen myös nahkakalvoja, mutta yksi asia kerrallaan. Olen erityisen ylpeä tuosta etutomarikötöstyksestä. https://imgur.com/a/63a98Y8uliuli |
tml 03.02.2019 21:49:05 | |
---|
|
Epämuusikko 04.02.2019 01:47:33 | |
---|
tml: Joo, aikamoinen "Helmi" ;-) hei, ei reikiä! + L-rauta, voi vaikka seistä päällä. uliuli |