Lunnu 11.12.2018 21:37:03 | |
---|
audioAXS: Ei nyt toi uusi biisi ehkä ollut bändin paras biisi, mutta tykkäsin kyllä. ....Tosin mä olen jätkä, jonka mielestä Astonishing on hyvä levy. Kah - löytyipä sellainenkin. Ilmeisesti lajinsa viimeinen. Itse olisin ajatellut asian Jucciin tavoin ja olisin myös ilmaissut sen samanmoisesti jos olisin omannut yhtäläisen ilmaisuvoimaisen ulosannin. Olisiko tässä itse asiassa syy siihen miksi Magniini kuulostaa niin sieluttomalta verrattuna Portnooniin? Tietysti jos jälkimmäinen harrasti samaa outoutta kuin edellinen niin joudun häpeillen vetämään lausuntoni takaisin. Nostalgy is not what it used to be |
Jucciz 12.12.2018 01:40:40 (muokattu 12.12.2018 01:44:33) | |
---|
Portnoy soitti (ja myös lauloi!) ihan kivasti Yellow Matter Custardissa, kun rummuista oli karsittu noin 90 prosenttia pois verrattuna DT-kioskiin (lue: turhat). Ei mua miehen läpsyttely DT:ssä erityisesti oo koskaan innostanut, mutta kyllä tää Mangini on vielä muutaman pykälän verran unettavampaa ja tylsempää vähäisen tutustumisen perusteella. Sitä paitsi Portnoy vaikuttaa ihan hauskalta tyypiltä noin hahmona, soittipa mitään tai ei. Siitä vinkkelistä voin arvostaa. Tuo uutukainen oli kyllä huono biisi jopa DT:n biisiksi. Melkoista iskelmää. |
Jucciz 12.12.2018 01:42:33 | |
---|
joku muu sikko: rummun vanne on katajasta (ei Janne) Ja miksi ei? Varmaan tässä tapauksessa jaksaisin vihdoin katsella/kuunnella miestä pidempään kuin kahden sekunnin ajan. Kokeiltaisiinko nyt ainakin? |
ÄrGee 12.12.2018 04:52:49 | |
---|
DT teki iskelmää jo vuonna 1992. Tietenkin väsynyt iskelmä-argumentti melodisen metallin saralla on aina yhtä typerä. Onko kukaan edes katsonut sitä dokumenttia mikä kuvattiin kun Dream Theater haki uutta rumpalia, ja miettinyt sen pohjalta miksi Mangini valittiin bändiin? Munsta tuosta paljon leikatusta materiaalista mitä siinä oli välittyi ymmärrys siitä mistä bändin musiikissa on kyse, ja erittäin hyvä sanaton kommunikaatio bändin kanssa jopa soittamisen aikana. TO THE STARS!!! "Mieshän veteli puikoissa kuin taikuri Disneyn fantasiassa piiskaten koko orkesterin ihan pirun kovaan vireeseen." -Mescalero |
tommijk 12.12.2018 09:08:52 | |
---|
Lunnu: Kah - löytyipä sellainenkin. Ilmeisesti lajinsa viimeinen. Astonishing oli meikäläisellekin parasta sitten 6DOIT levyn. Ja varsinkin ne kuuluisat melodiat joita on peräänkuulutettu oli tällä levyllä loistavia. |
joku muu sikko 12.12.2018 11:30:10 | |
---|
DT:hän on iskelmää. La Brie (miksi muuten miehellö on valkohomejuuston nimi?) on ihan pop soundi. Nämä insinöörisoittajat vaan tekee siitä enempi progen kuuloista. Eikä Manginin liian ylhäällä olevat pellit ole bändin ainoa ergonomia ongelma. Kun katsoo petruccin Kitarahihnaa niin aika lyhyt on verrattuna rockuskottavuus, eli Ramones malliin Kyseisen herran rasvaiset postaukset puhuvat omaa kieltään avioliittoa (ja lapsien hankkimista) vastaan. - Dr. Funkenstein: |
Vessajono 12.12.2018 14:54:59 | |
---|
Jucciz: Portnoy soitti (ja myös lauloi!) ihan kivasti Yellow Matter Custardissa, kun rummuista oli karsittu noin 90 prosenttia pois verrattuna DT-kioskiin (lue: turhat). Ei mua miehen läpsyttely DT:ssä erityisesti oo koskaan innostanut, mutta kyllä tää Mangini on vielä muutaman pykälän verran unettavampaa ja tylsempää vähäisen tutustumisen perusteella. Sitä paitsi Portnoy vaikuttaa ihan hauskalta tyypiltä noin hahmona, soittipa mitään tai ei. Siitä vinkkelistä voin arvostaa. Kannattaa tsekata Transatlantic, siellä on Portnoylla kans aika paljon suoraviivasempaa ja simppelimpää laittoa kuin DT:ssä. ÄrGee: Onko kukaan edes katsonut sitä dokumenttia mikä kuvattiin kun Dream Theater haki uutta rumpalia, ja miettinyt sen pohjalta miksi Mangini valittiin bändiin? Siks kun Marco Minnemann ei suostunut. Bullitt: Sama kai se olisi sulkea tämä sivustokin tai ainakin potkia kaikki Vessajonoa ja Anssi Kelaa lukuunottamatta vittuun, kokolailla kaikki muut kun täällä taitavat olla amatöörejä. |
Tuomoo 12.12.2018 15:26:55 | |
---|
Vessajono: Kannattaa tsekata Transatlantic, siellä on Portnoylla kans aika paljon suoraviivasempaa ja simppelimpää laittoa kuin DT:ssä. Samoin myös Neal Morsen kanssa. |
sustain65 12.12.2018 16:44:12 (muokattu 12.12.2018 16:45:48) | |
---|
joku muu sikko: Eikä Manginin liian ylhäällä olevat pellit ole bändin ainoa ergonomia ongelma. Kun katsoo petruccin Kitarahihnaa niin aika lyhyt on verrattuna rockuskottavuus, eli Ramones malliin JP:n nimikkomallit taitavatten olla parhaita soittaa aika ylhäällä eli siis hihna lyhyenä. Ainakin JP6 on sellainen, muista ei ole kokemusta. Edit: Eipä taida JP:tä paljon puristaa mikään rock-uskottavuus. |
Jucciz 13.12.2018 00:34:29 | |
---|
Minnemannin soitto on kyllä noin äkkiseltään arvioiden kekseliäämpää, dynaamisempaa, musikaalisempaa ja hyväntuulisempaa kuin molempien tähänastisten DT-rumpaleiden (+ muut koesoiton kandidaatit) yhteensä. Jotain tuo Marco-poika vaan tekee todella oikein, paljolti fiilisjuttu ennen kaikkea. Varmasti ei ollut haitaksi käydä näyttäytymässä DT-koesoitossa, mutta oon sitä mieltä, että kaverin soitannolliset kyvyt ja musikaalisuus pääsevät paremmin esiin muissa ympyröissä. Töitä varmasti piisaa, ja hyvä niin! |
M4ss3 m/ 13.12.2018 02:24:39 (muokattu 13.12.2018 02:25:10) | |
---|
Ihan pelle jätkä koko Minnemanni, kun ei ollut edes kuullut koko bändistä ennenkuin haki siihen. Taisi olla rahat tiukilla siinä kohtaa. ps. tykitellään |
pehko 13.12.2018 06:56:56 | |
---|
joku muu sikko: Eikä Manginin liian ylhäällä olevat pellit ole bändin ainoa ergonomia ongelma. Kun katsoo petruccin Kitarahihnaa niin aika lyhyt on verrattuna rockuskottavuus, eli Ramones malliin Voi bittu, annoin vahingossa plussan. Niin, Ramones mallihan on tunnetusti se ergonomisin tapa soittaa. Varsinkin ranteet tykkää "Sometimes he throws in a bunch of fretless songs and I say "I don't have any fretless bass" and he say's "Go fuck yourself" - Chi Cheng RIP |
Lunnu 13.12.2018 12:15:00 | |
---|
pehko: Voi bittu, annoin vahingossa plussan. Niin, Ramones mallihan on tunnetusti se ergonomisin tapa soittaa. Varsinkin ranteet tykkää Joo - ramones-soittoasento sopii mainiosti jos ei tarvitse kuin vedellä kahdella alimmalla kielellä vitossointua yhdestä positiosta. Nostalgy is not what it used to be |
audioAXS 13.12.2018 14:26:28 (muokattu 13.12.2018 14:27:31) | |
---|
sustain65: Kaikki kitarat taitavatten olla parhaita soittaa aika ylhäällä eli siis hihna lyhyenä. Ainakin stratocaster on sellainen, JP6:sta ei ole kokemusta. Korjailin vähän oikeampaan muotoon. Särö korvaa puuttuvat virheet |
ÄrGee 13.12.2018 15:44:03 | |
---|
Jucciz: Minnemannin soitto on kyllä noin äkkiseltään arvioiden kekseliäämpää, dynaamisempaa, musikaalisempaa ja hyväntuulisempaa kuin molempien tähänastisten DT-rumpaleiden (+ muut koesoiton kandidaatit) yhteensä. Jotain tuo Marco-poika vaan tekee todella oikein, paljolti fiilisjuttu ennen kaikkea. Varmasti ei ollut haitaksi käydä näyttäytymässä DT-koesoitossa, mutta oon sitä mieltä, että kaverin soitannolliset kyvyt ja musikaalisuus pääsevät paremmin esiin muissa ympyröissä. Töitä varmasti piisaa, ja hyvä niin! On se taidoiltaan aika mahdoton ukko, jotenkin ihmetyttää tuossa sen pitkässä ansiolistassa Necrophagistissa soittaminen :) Toisaalta voi sanoa että on oikeasti monipuolinen rumpali. DT:n koesoitoissa noista olisi voinut valita kumman tahansa, ja bändin valinta riippui siitä mitä ominaisuuksia halusi muusikossa tai sen persoonassa painottaa. https://youtu.be/XtOKWnwZB4c?t=3142 TO THE STARS!!! "Mieshän veteli puikoissa kuin taikuri Disneyn fantasiassa piiskaten koko orkesterin ihan pirun kovaan vireeseen." -Mescalero |
Portnoyn aikana rummut kuulosti oikealta rumpusetiltä oikeasti soitettuna, Manginin aikaan kuulostaa sampleilta ja rumpukoneelta. Portnoylla on hyvä ja hauska groove. |
Derek 13.12.2018 17:40:51 | |
---|
|
ÄrGee 13.12.2018 17:44:20 | |
---|
SnowCrow: Portnoyn aikana rummut kuulosti oikealta rumpusetiltä oikeasti soitettuna, Manginin aikaan kuulostaa sampleilta ja rumpukoneelta. Portnoylla on hyvä ja hauska groove. Yhtä rumpukoneelta se Portnoykin kuulostaisi näillä DT:n nykylevyillä. TO THE STARS!!! "Mieshän veteli puikoissa kuin taikuri Disneyn fantasiassa piiskaten koko orkesterin ihan pirun kovaan vireeseen." -Mescalero |
SnowCrow 13.12.2018 19:05:56 (muokattu 13.12.2018 19:08:42) | |
---|
ÄrGee: Yhtä rumpukoneelta se Portnoykin kuulostaisi näillä DT:n nykylevyillä. Enpä usko, luulen että Portnoy tuottajana vaikutti hyvin paljon rumpusoundeihin. edit: esim. jos Mangini-DT:n rumpusoundeja vertaa tähän: https://www.youtube.com/watch?v=6edyMJONKs8 |
Shredator 17.12.2018 17:49:52 | |
---|
Se hyvä puoli näissä kahdessa viimeisessä julkaisussa on, että Systematic Chaos on alkanut kuulostaa todella hyvältä tuotokselta. Minkä sormet heittää, sen wahi peittää |