![]() 19.11.2018 07:29:48 | |
---|---|
Mun mielestä Marshall on tehnyt hyvää työtä näiden Reissueiden kanssa. Vaikea perustella mun mielestä miksi ei sellaista ostaisi vaan jonkun butiikkikloonin, josta joutuisi sitten pulittamaan huomattavasti enemmän. Mulla on Reissue-malleista ollut 1987x, 2203x ja Jubilee. 1959x:lläkin olen soittanut ja sen äänenpaine oli aikamoinen, lähes uskonnollinen kokemus :) Minkä sormet heittää, sen wahi peittää | |
![]() 20.11.2018 09:55:47 | |
Minullakin olisi hankinnan alla 2204 tai 2203. 1987x kiinnostaa myös, mutta pitäisi saada HK puretone ensin kaupaksi. Jos jollakulla kiinnostaa vaihto, niin ottakaa yhteyttä. :) Olen pari vuotta jo halunnut "sitä" rokkisoundia, joten mitä sitä nyt itseäni enää huijaamaan. Marsun ostoonhan se häätyy ruveta. | |
![]() 20.11.2018 21:15:50 (muokattu 20.11.2018 23:15:51) | |
Nyt kun aiheessa ollaan, kaivoin muutama päivä sitten pöytälaatikosta tuon ainoan oman tekeleeni, johon aikanaan kerkesin äänittää tuota JCM800:aani pari-kolme vuotta sitten. Paukuttelin siihen keskiviikkona kokonaan uudet rummut ja tuumasin, että ehkä sen nyt tohtii julkaista. https://soundcloud.com/jucciz/kasettiveijo-ja-pilkkipenkki Kaikki kitararaidat ovat yhdistelmällä Gibson Les Paul '59 Reissue (vm. '96) -> Marshall JCM800 2203 (vm '82) -> Marshall 4x12" (vm. '81). Ei efektejä tai muita kikkailuja, kaappikin mikitetty pelkällä yhdellä SM57:lla. Taannoisen Kitaraklubi-ohjelmasarjan yhdessä jaksossa (oisko ollut Tuomas Wäinölän jakso) oli maininta siitä, että eräskin Timo Tolkki käytti JCM800:sta lempinimeä "pilkkipenkki". Siitäpä sain mainion nimen tälle biisille. :) | |
![]() 22.11.2018 22:14:41 | |
Mulla oli skidinä 5010 Master Lead Combo trankku, joka riitti just ja just koulun juhlasaliin nupit melko kaakossa. Se oli yllättävän hauska vehje himassakin. Sitten ostin vähän sattumalta Hiwatin DR103:sen aika halvalla MS-Audiotronista. Hardtail Strato, Boss DS-10 ja Hiwatt. Meinasin lopettaa sillä setillä koulun siivoojan, kun kokeilin kerran, että paljonko Hiwatista lähtee. Hiwatt lähti...myyntiin frendille, kun piti saada säröö ilman speduja. Bad mistake! Marshall 2210 tuhnusuristin! Järki voitti ja ostin JCM 800 2204:sen, horizontal inputs. Ihan ok, mutta jotain puuttui. Lähti vaihtoon Huttuseen joskus -98 tienoilla. And then: Frendini myi minulle JMP 2204:sen, jonkinlainen transition malli JCM 800 aikakaudelta. Se oli siinä, ilman mitään modauksia. SD1 ja Sparkle Drive lisäksi, vaihtelevilla skeboilla. Konkkarempan olen tehnyt siihen myöhemmin + toinen pääteputken kanta meni uusiksi mystisen kärähdyksen yhteydessä. 2204 on ollut aina mukana studiossa. pre -96 kaappina oli perus Marsu. Sen jälkeen 1960AX/BX, britti Celestioneilla tai -65 Fender 2x12", jossa Texas Heatit sisällä. | |
![]() 23.11.2018 09:13:28 | |
Mulla on Marshall 1962 Bluesbreaker -combo 2x12 Greenbackeilla. Se on nimenomaan fiilistelyvahvistin. Mahtava soundi, mutta v****mainen komootti roudata. Keikalle lähteekin yleensä Twin Reverb, joka sekään ei ihan kevyt combo ole, mutta sitä sentään kanniskelee :D Tuo Bluesbreaker on soundeiltaan jonkin verran kallellaan tweed-fenkku -maailmaan, mutta kyllä siinä on selkeää brittihenkeä. Kun avaa volaa ja presenceä, niin lähtee tuollaiset brittiblues- revittelysoundit aikas vaivattomasti. Headroom-reunasärösuhde on aika optimaalinen. In Finland we have this thing called "diu diu". | |
![]() 23.11.2018 21:56:51 | |
Jucciz, sulla on kyllä noissa Kasettiveijon vedoissa hyvää soittoa ja soundia takuuvarmasti! JCM800 pilkkipenkki? Muodon ja tukevuuden puolesta ymmärrän vertauksen, vaikka en pilkkimisestä oikein mitään tiedä. Kuvittelisin JCM800:n kuitenkin olevan hieman häiritsevän painava roudattavaksi pilkkipaikalle. | |
![]() 23.11.2018 22:15:16 | |
sustain65: Jucciz, sulla on kyllä noissa Kasettiveijon vedoissa hyvää soittoa ja soundia takuuvarmasti! Kiitos, kiitos. Kovasti tässä yritetään. JCM800 pilkkipenkki? Muodon ja tukevuuden puolesta ymmärrän vertauksen, vaikka en pilkkimisestä oikein mitään tiedä. Kuvittelisin JCM800:n kuitenkin olevan hieman häiritsevän painava roudattavaksi pilkkipaikalle. Ehkä sitä kalaa vaan tulee JCM800:n päällä istuessa enemmän kuin jos persettä vasten olisi vaikkapa joku Bugera. Oon itse asiassa ihan vakuuttunut, että kalatkin ymmärtävät sen verran hyvän päälle, että kiertävät halpiskoneet kaukaa. Pilkillä en oo koskaan käynyt, mutta mato-ongella oon monestikin ollut. | |
![]() 03.12.2018 22:59:54 (muokattu 03.12.2018 23:03:23) | |
No niin nyt lopetin itseni huijaamisen ja ostin vintage 2203 JCM 800-nupin. Kun kerta marsun soundia olen halunnut, niin ainoa oikea vaihtoehtohan oli laittaa marsu ja alkaa rokki taas soimaan. ;) Kymmenen vuotta Kettneriä alkoikin olla jo pitkä aika. Eräs asia heräsi mieleeni: Onko kellään kokemusta PPIMV:n laitosta JCM kasisataseen? Saako omakotitalo-volumella kuinka paljon mukavampaa murinaa irti? Naapureitahan meillä ei ole lähimaillakaan, ettei tällekään akuuttia tarvetta ole, mutta tulee varmaan haluja avata päätettä enempi silloinkin, kun on muitakin talossa samaan aikaan. | |
![]() 04.12.2018 07:37:33 | |
Icy-Sun: No niin nyt lopetin itseni huijaamisen ja ostin vintage 2203 JCM 800-nupin. Kun kerta marsun soundia olen halunnut, niin ainoa oikea vaihtoehtohan oli laittaa marsu ja alkaa rokki taas soimaan. ;) Kymmenen vuotta Kettneriä alkoikin olla jo pitkä aika. Eräs asia heräsi mieleeni: Onko kellään kokemusta PPIMV:n laitosta JCM kasisataseen? Saako omakotitalo-volumella kuinka paljon mukavampaa murinaa irti? Naapureitahan meillä ei ole lähimaillakaan, ettei tällekään akuuttia tarvetta ole, mutta tulee varmaan haluja avata päätettä enempi silloinkin, kun on muitakin talossa samaan aikaan. Hyvä, 2203 on kuningas. PPIMV toimii näissä mainiosti, tosin presence-kontrollin teho häipyy siinä samalla mutta eipä tuo ole ihteä haitannut. Vetelen 100w nupilla kerrostalossa ihan tyytyväisenä ja ilmeisesti naapuritkin tykkää. Minkä sormet heittää, sen wahi peittää | |
![]() 04.12.2018 13:13:43 | |
2205 kai kaksi kanavainen, onko se ihan eri peli soundien puolesta kuin 2203 ? | |
![]() 04.12.2018 15:34:23 | |
velipekka: 2205 kai kaksi kanavainen, onko se ihan eri peli soundien puolesta kuin 2203 ? Lyhyesti; on. Toki samaa sukua, mutta yksikanavaisissa (tai siis ei-vaihdettavalla kanavalla) olevissa on joku tietty rouheus, mitä Marshall ei ole pystynyt monikanavaisilla mun mielestä koskaan enää tavoittamaan. 2205 on selkeästi treblekkäämpi kuin edeltäjänsä, olikohan näissä aikaisemmissa versioissa myös kanavanvuotoa särökanavasta puhtaan puolelle joka korjattiin myöhempiin malleihin (muistaakseni -85 jälkeisiin). Kyllä se rokki lähtee 2205:llakin, mutta ei se 2203 ole, vaikka täällä on varmasti muitakin mielipiteitä. Oman näkemykseni perustan kokemukseeni näistä. Minkä sormet heittää, sen wahi peittää | |
![]() 04.12.2018 17:53:37 (muokattu 04.12.2018 17:58:55) | |
Barska: No ei välttämättä hurjasti, Gilberttihän ajaa laina-Marsuja ihan puhtaalla ja perusruttu tulee TC:n Mojo Mojo:sta, jonka päälle sitten muita säröjä/boosteja. Tästä vähän eri mieltä, säröllinen perussaundi tulee Gilbertillä Marsusta, siihen päälle tulee lisää potkua sitten MojoMojosta tai mistä milloinkin. Muistaakseni 7 keikkaa olen livenä käynyt kuuntelemassa ja päässyt ihan juttelemaan herran kanssa saundeista. Kertaakaan ei ole puhdasta saundia vahvistimesta ollut käytössä. Itseltä löytyy '71 Marhall JMP 50w, '78 JMP 50w, '82 JCM 800 2204 ja '85 JCM 800 2203. 2203:ssa olen PPIMW:tä kokeillut, mutta se paskoo kyllä saundin. Ei siitä 2203:sta saa oikein hyvää saundia kuin soittamalla sitä kovaa ja tiputtelemalla volumea keinokuormalla. Mutta 2204:seen olen noista eniten tykästynyt, on se vaan helevetin hyväsaundinen vahvistin. "Ei autoa kortilla ajeta eikä vilkulla käännetä" | |
![]() 04.12.2018 18:31:01 | |
jniska: Tästä vähän eri mieltä, säröllinen perussaundi tulee Gilbertillä Marsusta, siihen päälle tulee lisää potkua sitten MojoMojosta tai mistä milloinkin. Muistaakseni 7 keikkaa olen livenä käynyt kuuntelemassa ja päässyt ihan juttelemaan herran kanssa saundeista. Kertaakaan ei ole puhdasta saundia vahvistimesta ollut käytössä. https://youtu.be/rMevX0WBiWI?t=133 Hyvin kuiva tuo perussoundi näyttäisi olevan ja säröpurkkeja on rivissä monta. | |
![]() 05.12.2018 10:50:25 | |
Shredator: Hyvä, 2203 on kuningas. PPIMV toimii näissä mainiosti, tosin presence-kontrollin teho häipyy siinä samalla mutta eipä tuo ole ihteä haitannut. Vetelen 100w nupilla kerrostalossa ihan tyytyväisenä ja ilmeisesti naapuritkin tykkää. Näin olen ymmärtänyt, vaan niinhän tuo tekee käsittääkseni keinokuormallakin. Eikä meillä tartte ikinä ihan sillä ns. kerrostalovolumella soittaakaan. | |
![]() 05.12.2018 11:25:48 | |
velipekka: 2205 kai kaksi kanavainen, onko se ihan eri peli soundien puolesta kuin 2203 ? https://legendarytones.com/marshall-shoppers-guide-2/ Tuokin on vain yhden ihmisen mielipide ja subjektiivinen kokemus, mutta vahvaimien historia ja mallikohtaiset erot on hyvin selitetty. Minä en ole mikään Marshall tietäjä ja 2203 on ensimmäinen JCM 800, jonka olen omistanut, mutta mitä studio ja treenikämppä-soitoista on kaksikanavaisesta jäänyt käteen, niin kyllähän sekin räyhäkälle kuulostaa oikeissa käsissä. Ehkä enempi treblekäs kuin yksikanavainen? Yksikanavaisessa oli vain jotenkin omanlainen rouheus, joten päädyin sellaisen itselle hankkimaan. | |
![]() 08.12.2018 14:41:16 | |
Noniin. Fiilistellään nyt JCM 800, kun on kotona vähän tutusteltu. LP Studio, 1936-kaappi ja 2203-yhdistelmällä tuntuu aika räyhäkkä rokki irtoavan asetuksilla kaikki täysille paitsi presence kutoselle ja master volume siihen asentoon, minkä tilanne ja korvat kestää. Kitarasta tonea ruuvaan pienemmälle. SD-1 tulossa vielä postissa, joten kuulostellaan mitenkä niillä irtoaa yhdessä. Aiemman soittokokemukseni perusteella sd-1 jotenkin toimii mukavammin 2203 kanssa kuin tubescreamer-johdannaiset. Saas nähdä miten käy tätänykyään. Aiemmin soitin HK Puretonen läpi Les Paulia ja säröt otin lähinnä Carl Martinin Plexitonesta. JCM 800 puhdistuu huomattavasti mukavammin kitaran volume-potikalla, eikä cleankaan ole yhtään hullumpi, vaikkei marsun kliiniä jostain syystä arvossa pidetäkään. | |
![]() 25.02.2023 09:32:02 | |
Marshall tuo näköjään takaisin wanhat kunnon pedaalinsa. Mainiota. https://marshall.com/amps/products/pedals Minkä sormet heittää, sen wahi peittää | |
![]() 25.02.2023 09:38:32 (muokattu 25.02.2023 09:40:35) | |
Jonkin verran olen tykännyt Origin 20C-combosta. Shredator: Marshall tuo näköjään takaisin wanhat kunnon pedaalinsa. Mainiota. https://marshall.com/amps/products/pedals Mihinkähän suuntaan vaikuttaa alkuperäisten hinnoissa. BluesBreaker V1 on ollut rajusti ylihypetetty. Taisin myydä omani vahingossa juuri sopivalla hetkellä? (Lausutaan elämään kyllästyneellä äänellä): "Jos ei kiinnosta niin ei tiällä mikkää pakko oo olla. Työ tiijättä missä on ovet." | |
![]() 25.02.2023 10:06:37 | |
LaMotta: Mihinkähän suuntaan vaikuttaa alkuperäisten hinnoissa. BluesBreaker V1 on ollut rajusti ylihypetetty. Taisin myydä omani vahingossa juuri sopivalla hetkellä? Tuskin ainakaan laskevat. Kiinnostus alkuperäisiin kasvaa. Onneksi on jokunen tallessa. Hyviä. Olen mieluummin yksin oikeassa kuin lauman kanssa väärässä. | |
![]() 25.02.2023 13:10:58 | |
Itte tuli hankittua ensimmäinen Marshall pari kuukautta sitten: Marshallin 50-juhlavuoden JMP-1C kombo. Eli 1W tehoa ja nappia painamalla saa keinokuorman päälle, jolloin 0,1W. Erittäin kauniit puhtaat soundit saa tuosta. En ole vielä ihan 100% päässyt sinuiksi tuon särösoundin kanssa. Soundi on kyllä rikas ja säröä löytyy, mutta jotekin ehkä kaipaisi sellaista kompressiota/tiukkuutta lisää. Kombon omaa kaiutinta ei tule juurikaan käytettyä, vaan 1x12" lisäkaapilla soundista rikkaampi. On muuten tuo kaiuttimen valinta tarkkaa hommaa. Celestion V30 saa upeat soundit Stratocasterilla, mutta Les Paulin kanssa ei toimi ollenkaan. Sitten taas Celestion 70/80 saa Les Paulilla oikein hyvät soundit, mutta Straton kanssa ei toimi sit ollenkaan. Onneksi löytyy molemmat. | |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)