Musiikin teoria ja säveltäminen ›

Arkka: Sellanen pikakysymys, että millai järkevä ihminen merkkaa mollisoinnun, johon on lisätty #7?
 
Esim. Em(maj7) näin jossain ja EmM7 toisaalla. Jossain oli EmMaj7.
 
e: eiku perkeles onko se vaan Em#7? Google ei tykkää risuaidoista.
 
Kyllä se on ihan vaan Emmaj7, lausutaan ee-molli-maj-seiska. Kyseessä on siis mollisointu, johon on lisätty duuriasteikosta lainattu suuri septimi.

Jucciz: ee-molli-maj-seiska
Jaan tämän kahteen osaan, joista voi yhdistellä erilaisia tapoja kirjata sama asia.
 
e-molli:
EM, Em, em, E-, Emin, Emi...
 
suuri septimi (merkintä voi olla myös suluissa):
MAJ7, Maj7, maj7, ma7, M7, +7, #7, "kolmio", "kolmio"7, jopa pelkkä 7, minkä pitäisi tarkoittaa aivan eri sointua...
 
Ja onhan CMaj7+5 yhtä kuin E/C, vai?
 
Omassa notaatiossa pyrin käyttämään mahdollisimman erottuvia, siis lukuystävällisiä tapoja merkitä soinnut, mikäli esimerkiksi ohjelmisto sen mahdollistaa. Siksi mollit kirjoitan pienellä (hmMaj7) ja duurit isolla (G7-5). Samoin käytän raa'asti kirjaimia H ja Bb. Alennettu H olisi B eikä Bb mutta selkeyden takia lipsun tarkasta kirjoitustavasta. Erityisesti nopeissa kappaleissa erotan H:n ja Bb:n selvemmin kuin jossain niitten välimaastossa killuvan B:n, joka voisi olla yhteydestä ja maan tavasta riippuen kumpi tahansa ääni.
 
Yksi ainoa oikea tapa on olemassa jokaisella transkriboijalla tai säveltäjällä. Näen merkitykselliseksi sen, että käytän itse jotain yleisemmästä päästä löytyvää ja mahdollisimman yksiselitteistä tapaa. Kuten kaikissa kielissä, musiikissakin väärinymmärrystä voi välttää, jos suostuu ymmärtämään merkinnän taustan ja yhteyden. Ja "väärin" kirjoitetut laput voi aina suomentaa itselleen.

ituvirtanen:
 
e-molli:
EM, Em, em, E-, Emin, Emi...
 
Iso M-kirjain juurisävelen perässä tarkoittaa duuria, joten EM on E-duuri, ei E-molli. Tämä on silti sekä harvinainen että jokseenkin epävirallinen tapa. M-kirjaimen käyttö on hyvin vahvasti "omalla vastuulla"-osastoa, koska yleensä sillä halutaan ilmaista mollia, joskin silloin käytetään pientä, eikä isoa kirjainta. Perusduuriin ei tarvita mitään lisäkirjaimia, ts. sointumerkki "E" tarkoittaa E-duurikolmisointua, that's it.
 
suuri septimi (merkintä voi olla myös suluissa):
MAJ7, Maj7, maj7, ma7, M7, +7, #7, "kolmio", "kolmio"7, jopa pelkkä 7, minkä pitäisi tarkoittaa aivan eri sointua...
 
Toki jos on pakko luetella kaikki elämänsä aikana silmään osuneet variantit, listasta saadaan pitkä. Siltikin mmaj7-merkintä on aivan yleispätevä ja jokainen ammattimuusikko ymmärtää sen muitta mutkitta. Asioista ei useinkaan kannata tehdä hankalampia kuin ne oikeasti ovat.
 
Ja onhan CMaj7+5 yhtä kuin E/C, vai?
 
On. Miten tämä liittyy aikaisempaan? E-duurikolmisointu on Cmaj7#5-soinnun ylärakenne, ilman muuta.
 
Omassa notaatiossa pyrin käyttämään mahdollisimman erottuvia, siis lukuystävällisiä tapoja merkitä soinnut, mikäli esimerkiksi ohjelmisto sen mahdollistaa.
 
Sama homma. Tähän mennessä kukaan ei ole tullut kertomaan, että valitsemani sointumerkit olisivat olleet jotenkin harhaanjohtavia. Tähänastisia tilaustöitä on ollut helposti yli 2000 musiikkikappaleen verran. Eihän se paljon ole, mutta hyvä alku sentäs. :)
 
Samoin käytän raa'asti kirjaimia H ja Bb. Alennettu H olisi B eikä Bb mutta selkeyden takia lipsun tarkasta kirjoitustavasta. Erityisesti nopeissa kappaleissa erotan H:n ja Bb:n selvemmin kuin jossain niitten välimaastossa killuvan B:n, joka voisi olla yhteydestä ja maan tavasta riippuen kumpi tahansa ääni.
 
Tämä on valintakysymys. H:n ja Bb:n yhteiskäyttöä kutsutaan skandinaaviseksi käytännöksi. Alennettu H-sävelhän on perinteisesti meillä ollut b (eli pieni bee-kirjain, ei iso). Jos H:n sijasta suostuu käyttämään B:tä ja ymmärtämään, mitä sillä kulloisessakin yhteydessä (etenkin sävellajin puitteissa) tarkoitetaan, on helpompi lukea suurinta osaa nuoteista, jotka on koskaan julkaistu. Tämä tahtoo sanoa sitä, että ainakin omasta mielestäni koko H-sävel on täysin turha keksintö, joka joutaisi samaan romukoppaan kuin se sääntö, jonka mukaan vain miedot saunajuomat saa ruokakaupasta, mutta muut pitää hakea erillisestä päihdekaupasta. Toivottavasti joskus lähitulevaisuudessa kun palaan tähän tekstiin, voin naureskella hyvillä mielin, että ovatpahan asiat muuttuneet parempaan - siis molemmat.
 
Yksi ainoa oikea tapa on olemassa jokaisella transkriboijalla tai säveltäjällä. Näen merkitykselliseksi sen, että käytän itse jotain yleisemmästä päästä löytyvää ja mahdollisimman yksiselitteistä tapaa. Kuten kaikissa kielissä, musiikissakin väärinymmärrystä voi välttää, jos suostuu ymmärtämään merkinnän taustan ja yhteyden. Ja "väärin" kirjoitetut laput voi aina suomentaa itselleen.
 
Tästä syystä olen itse jättänyt H:n käytön kokonaan jo vuosikausia sitten. Kuten yllä mainitsin, aika monta lappua olen kirjoittanut, eikä kukaan ole vielä urputtanut siitä, että "hoo-duurissa" käytän sointumerkkiä B - ja asiakkaani ovat hyvin suurelta osin ihan suomalaisia muusikoita. Sen verran olen kasvanut tähän käytäntöön kiinni, että itse asiassa joudun hieraisemaan nykyisin silmiäni, jos jossain nuotissa oikeasti näen kirjoitettuna H-alkuisen sointumerkin. Kaipa tämä on osoitus siitä, että kyseinen merkintä on hiljalleen kuolemassa pois, ja totta puhuen: hyvä niin. Koska nuottikirjoitus on vain viestintäväline, useat päällekkäiset standardit eivät tee mitään hyvää viestin välittymiselle.
 
Tässä vielä taannoisen opinnäytetyöni tiivistelmä verkkoversiona, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan: http://jucciz.com/lappusoimaan/

Jucciz:
Tämä on valintakysymys. H:n ja Bb:n yhteiskäyttöä kutsutaan skandinaaviseksi käytännöksi. Alennettu H-sävelhän on perinteisesti meillä ollut b (eli pieni bee-kirjain, ei iso). Jos H:n sijasta suostuu käyttämään B:tä ja ymmärtämään, mitä sillä kulloisessakin yhteydessä (etenkin sävellajin puitteissa) tarkoitetaan, on helpompi lukea suurinta osaa nuoteista, jotka on koskaan julkaistu. Tämä tahtoo sanoa sitä, että ainakin omasta mielestäni koko H-sävel on täysin turha keksintö, joka joutaisi samaan romukoppaan kuin se sääntö, jonka mukaan vain miedot saunajuomat saa ruokakaupasta, mutta muut pitää hakea erillisestä päihdekaupasta. Toivottavasti joskus lähitulevaisuudessa kun palaan tähän tekstiin, voin naureskella hyvillä mielin, että ovatpahan asiat muuttuneet parempaan - siis molemmat.

Mielestäni juuri noin. Jos soittelee tai tekee populaarimusiikkia, niin miksi ihmeessä kiusaisi itseään (ja muita) H:n ja b:n käytöllä? Nuotit, kirjat, Youtube-materiaali ym. ulkomailta kun käyttävät B:tä ja Bb:tä.
 
nimim. "Juccizen pienasiakas"

sustain65: Mielestäni juuri noin. Jos soittelee tai tekee populaarimusiikkia, niin miksi ihmeessä kiusaisi itseään (ja muita) H:n ja b:n käytöllä? Nuotit, kirjat, Youtube-materiaali ym. ulkomailta kun käyttävät B:tä ja Bb:tä.
 
nimim. "Juccizen pienasiakas"
 
Kysymyksesi lienee retorinen ottaen huomioon, että jäsen ituvirtanen asian jo selitti. Eli se on suomalaiselle yksiselitteisempi johtuen siitä, että H on edelleen käytössä. Tsekkaile vaikka maassamme suosittuja Toivelaulu- tahi virsikirjoja.
 
H:sta luopumista kannatan toki, mutta kannattaako sitä käyttää riippuu siitä kenelle tekee.

Vaikka H/Bb on epälooginen niin toimii kuitenkin hyvin käytännössä.
 
Mutta kun mennään ylinousevaan ja vähennettuun septimiin niin tulee nimitysongelmia mutta niitä käytännössä tulee harvemmin vastaan.

baron: Vaikka H/Bb on epälooginen niin toimii kuitenkin hyvin käytännössä.
 
Siinä ei voi tulla väärinkäsitystä.

Jucciz: Iso M-kirjain juurisävelen perässä tarkoittaa duuria, joten EM on E-duuri, ei E-molli. Tämä on silti sekä harvinainen että jokseenkin epävirallinen tapa. M-kirjaimen käyttö on hyvin vahvasti "omalla vastuulla"-osastoa, koska yleensä sillä halutaan ilmaista mollia, joskin silloin käytetään pientä, eikä isoa kirjainta.
 
Ymmärrän kommentin paremmin kuin hyvin mutta vastaan on tullut lappuja, joissa molli on ilmaistu isolla M-kirjaimella. Olen ollut itsekin hetken hieman kuutamolla mutta esmes amiriikkalaisilla tuntuu olevan vapaus kirjoittaa lappuja hyvin sekalaisten käytäntöjen mukaan. Minä en suostuisi käyttämään.
 
Toki jos on pakko luetella kaikki elämänsä aikana silmään osuneet variantit, listasta saadaan pitkä. Siltikin mmaj7-merkintä on aivan yleispätevä ja jokainen ammattimuusikko ymmärtää sen muitta mutkitta. Asioista ei useinkaan kannata tehdä hankalampia kuin ne oikeasti ovat.
 
Jollekin tuoreelle lappujen kirjoittajalle tahi lukijalle voi olla hyötyä tiedosta, ettei edes sointumerkki ole aina ihan just. Pyrin pitämään esimerkit minimissään ja jaoin ne siksi kahtia.
 
Tähän mennessä kukaan ei ole tullut kertomaan, että valitsemani sointumerkit olisivat olleet jotenkin harhaanjohtavia. Tähänastisia tilaustöitä on ollut helposti yli 2000 musiikkikappaleen verran. Eihän se paljon ole, mutta hyvä alku sentäs. :)
 
Lappujen luettavuus on kaiken a ja ö. Yllätyksiä vain on tullut vastaan.
 
Tuollaisiin määriin pyrkinyt tahi yltänyt... olen joskus ollut ryhmässä mukana julkaisemassa nuotteja. Kotimaisia nyykkäreitä... olivat harvinaisen hankalia. Lopputuloksen painojälki oli kyllä hyvä. Silloinen työkalu oli Finale, nyt touhuan ihan MuseScorella.
 
...ainakin omasta mielestäni koko H-sävel on täysin turha keksintö, joka joutaisi samaan romukoppaan kuin se sääntö, jonka mukaan vain miedot saunajuomat saa ruokakaupasta, mutta muut pitää hakea erillisestä päihdekaupasta.
 
Allekirjoitan erityisesti tuon jälkimmäisen. Kun eurooppalaiset joskus ammoin - amerikkalaisten juuri pudottua puusta - keksivät käyttää hoota, se on vain jäänyt historiallisista syistä elämään. Kyllä yksi h sekaan mahtuu.
 
Koska nuottikirjoitus on vain viestintäväline, useat päällekkäiset standardit eivät tee mitään hyvää viestin välittymiselle.
 
Tästäkin olemme yhtä mieltä. Olemme samalla puolella.
 
Tässä vielä taannoisen opinnäytetyöni tiivistelmä verkkoversiona, jos jotakuta sattuisi kiinnostamaan: http://jucciz.com/lappusoimaan/
 
Hyvä, että tuo on päässyt verkkoon asti. Varmasti avuksi monelle, kannattaa mainostaa.

Rytmitajuton puurokorva tarvitsee apua, kaveri kysyi meikäläiseltä vaihtuuko tässä biisissä tahtilaji jossain vaiheessa: https://www.youtube.com/watch?v=6po5IvtvpPo
 
Vaikkei se aloittelijan korvaan siltä äkkiseltään kuulostakaan, eikö tuo biitti mene ihan neljään läpi kappaleen? Joidenkin instrumenttien linjat/melodiat ei lähde tahdin ensimmäisellä iskulla joka hämää, puhutaanko tällöin polyrytmeistä vai mistä on kyse, avaisiko joku hieman?

ossip: Rytmitajuton puurokorva tarvitsee apua, kaveri kysyi meikäläiseltä vaihtuuko tässä biisissä tahtilaji jossain vaiheessa: https://www.youtube.com/watch?v=6po5IvtvpPo
 
Vaikkei se aloittelijan korvaan siltä äkkiseltään kuulostakaan, eikö tuo biitti mene ihan neljään läpi kappaleen? Joidenkin instrumenttien linjat/melodiat ei lähde tahdin ensimmäisellä iskulla joka hämää, puhutaanko tällöin polyrytmeistä vai mistä on kyse, avaisiko joku hieman?
 
Mä oon tahtilajista samaa mieltä, 4/4 koko piisi.

Tämä on ehkä enemmänkin sävellykseen liittyvä kysyms, mutta osaako säveltäjät kertoa vinkkejä miten saisin kappaleistani koherentimman kuuloisia ja ennen kaikkea lisää pituutta niille?
 
Tuntuu, että suurin ongelmani säveltämisessä ei ole ideoiden keksiminen, vaan lähinnä niiden yhdistäminen yhtenäisen kuuloiseksi kappaleeksi (tarinaksi). Ideoita saattaa lennellä, mutta ne päätyvät usein kuulostamaan melko irrallisilta jutuilta kun katsoo koko kontekstia missä itse kappale on. Minun on myös vaikeaa kirjoittaa pitkiä kappaleita, sillä tuntuu että jo kolmen minuutin pituisessa kappaleessa olen lypsännyt kaiken mahdollisen biisistä. Pitäisikö mun kierrättää samoja ideoita enemmän, opiskella muoto-oppia tai vetää täysin intuitioilla jatkumoita kappaleiden osille?

Ensimmäinen kysymys on, teetkö sanojen vai melodian ehdoilla? Instrumentaali on usein jonkin verran erilainen kuin vokaaleja taustoittava musiikki.
 
Tutut peruskuviot voisivat olla myös avuksi: AABA ynnä bridget ja introt ja outrot ja kaikki muut. Jos ajatellaan ihan AABA-muotoa, tuohon ei tarvitse kuin kaksi osaa, joista molempien kesto on karkeat 45 s eli yhteensä 3 minuuttia, eikö?

ituvirtanen: Ensimmäinen kysymys on, teetkö sanojen vai melodian ehdoilla? Instrumentaali on usein jonkin verran erilainen kuin vokaaleja taustoittava musiikki.
 
Tutut peruskuviot voisivat olla myös avuksi: AABA ynnä bridget ja introt ja outrot ja kaikki muut. Jos ajatellaan ihan AABA-muotoa, tuohon ei tarvitse kuin kaksi osaa, joista molempien kesto on karkeat 45 s eli yhteensä 3 minuuttia, eikö?
 
Kiitos vastauksesta! Teen enemmän melodian ehdoilla ja sävellänkin hyvin pitkälti instrumentaalinäkökulmasta.

annananna: D7+5 niin mä kun aina oon luullu, että se on D-duuri7 + kvintti...
 
Kukahan on mahtanut olla teoriamaikka, jos tuo on oikeasti sujahtanut ohi?

ituvirtanen: Kukahan on mahtanut olla teoriamaikka, jos tuo on oikeasti sujahtanut ohi?
 
älä pohdi sitä... ei se maikan syy oo, jos tämmönen tieto sujahtaa ohi ;) tää on jo aikamoinen suoritus tällä D-tutkinnolla :) Hyvää joulunodotusta itsekullekin säädylle

ituvirtanen: Kukahan on mahtanut olla teoriamaikka, jos tuo on oikeasti sujahtanut ohi?
 
Kyllä muistan mun opiskeluaikana monta hyvää soittajaa, mut teoria ei kiinnostanu juuri ollenkaan.
Tosin toi D7 ylinousevalla kvintillä kyllä olis hyvä tietää.
Ainakin säestyssoittimen soittajan :)
 
E: Nuoteistahan se yleensä selvii.

annananna: HEI PÄIVÄN PARAS... esim D7+5 niin mä kun aina oon luullu, että se on D-duuri7 + kvintti, vaikka se on D-duuri7 + ylinouseva kvintti ja vastaavasti taas D7-5 on D-duuri + vähennetty kvintti. Ihan oon aina ajatellut vaan nuottien kautta, enkä kirjain+numero- merkintöjen. HAAAHHAAAA.... Vaikka ehkä just siks oon just soittanu oikein.
 
Mä merkkaan ne soinnut D7#5 ja D7b5 niin ei tule epäselvyyksiä.
Oon nähnyt myös pelkän D7+ ja D7-.

Selkeempää on kyllä käyttää seiska- ja isommissa soinnuissa #- ja b-merkkejä muunnettujen sävelien kohdalla, koska sillai ne on myös viivastolla (paitsi kun palautellaan). Monessa mielessä ihan turhaa laittaa vielä plussat ja miinukset sotkemaan pakkaa.
 
Ylinousevan duurikolmisoinnun saa tietty merkata pelkällä plussalla, koska se on lyhyt ja järkevä tapa.

Jucciz: Selkeempää on kyllä käyttää seiska- ja isommissa soinnuissa #- ja b-merkkejä muunnettujen sävelien kohdalla, koska sillai ne on myös viivastolla (paitsi kun palautellaan). Monessa mielessä ihan turhaa laittaa vielä plussat ja miinukset sotkemaan pakkaa.
 
Ylinousevan duurikolmisoinnun saa tietty merkata pelkällä plussalla, koska se on lyhyt ja järkevä tapa.
 
niin ja jotta pahoittaisin kaikkien niiden mielen, jotka eivät osaa lukea nuotteja, niin kerrottakoon, että nuoteista käy selvästi ilmi, mitä takoitetaan ja milloin, ilman sotkuista slangia että onko tämä nyt D7+5 vai D7-5 vai D7+ etc. ja koska kaikilla on kuitenkin oma slanginsa, niin neuvoisin katsomaan nuoteista, eikä käyttämään kirjain ja numeroslangia..... aivan liian monimutkaista, enkä minä siihen rupea. Käykää koulunne tai tehkää mitä haluatte, mutta minä luen nuotteja.