Kitarat: kitarakamat ›

Terve!
 
Kyllä sitä näemmä vielä 30+ harrastevuoden jälkeen voi saada uusia ahaa-tyyppisiä kokemuksia.
 
Lyhyesti asian taustaa. On tässä meinaan muutama kitara mennyt käsien lävitse vuosien aikana, hyviä, huonoja ja kaikenlaisia siltä väliltä. Eli siihen, mitä aion kohta kertoa, on olemassa jonkinlaista kokemuspohjaa. Toki sitä vanhemmiten ja kokemuksen kartuttua on ehkä hieman herkempi havaitsemaan ominaisuuksia soittimessa.
 
Hankin tuossa jokunen kuukausi takaperin japanilaisen Fernandes The Revival -stratokopion vuosimallia '82, plusmiinus yksi vuosi. Kapineen nauhat olivat alkujaankin matalat, vintagetyyppiset, ja nyt jo varsin kuluneet, joten nauharemppa ja säätökierros oli tehtävä. Kuitenkin jo ennen sitä alkoi tuntumaan, että nyt on käsissä jotain, mitä ei aiemmin ole tajunnut.
 
Sain kitaran takaisin viimeisestä viilauksesta n. viikko sitten, ja nyt olen tätä soitinta hiplannut huolella. Se nimittäin SOI. Jos soundia arvioi pelkästään kuulon varassa, niin kyllä nuo mun muut stratot kuulostaa lähes yhtä hyvältä. Mutta kun yhdistää sen tuntuman, miten kitara vastaa soittajan tekemiseen, miten se resonoi yms. siihen soundiin, niin en ole vastaavanlaista soitinta koskaan aiemmin soittanut.
 
Tämä on mulle hieman outoa, koska ero kaikkiin muihin kitaroihini on varsin selkeä. Liekö sitten sattunut se kuuluisa hyvä yksilö, ja vielä jotenkin sellainen, joka värähdyttää miun syömmein ripseä juuri oikealla tavalla, en tiedä. Pitää vielä tunnustella. Voi myös olla, että en osaa tätä nyt ihan oikealla tavalla pukea sanoiksi niin, että sen voisi ymmärtää.
 
Väkisinkin tässä tulee mieleen, että olenko nyt tähän asti soittanut väärillä kitaroilla? Enkö olekaan osannut löytää niitä hyviä kappaleita? Tuskin tämä yksi voi olla niin uniikki, etteikö vastaavaa voisi tulla vastaan uudemmankin kerran. Vai voiko olla vielä parempia?
 
Varmasti tässä nyt on paljon ihmetystä ja innostusta uudesta asiasta, mutta yhtäkaikki olen hiukan hämmentynyt, kun kuvittelin tietäväni, millainen itselleni sopivan, mieluisan ja laatuisan kitaran tulee olla. Olinpas sentään väärässä.
 
JuSu

Uutuudenviehätystä. Vuoden sisällä on tämäkin ihmekitara torilla myynnissä varmaan neljännen omistajan kautta.
 
Seuraava.

Guitarfreak: Jotkut viulut sopii paremmin käsiin ku toiset. Ei auta...
 
Itellä on jääny pari kitaraa oleilemaan jo pidemmäksi aikaa ja ne kyllä toimii omaan hanskaan hyvin. Sitten taasen kun kokeilee jotain muuta niin ne tuntuu kovin kummalliselle :D...
 
Juu se vaan on noin. Joillakin kepeillä on vaan helppoa soittaa sillai kun itse haluaa. Ja tällä ei esim. soiton keveyden kanssa ole mitään tekemistä, vaan sen miten se soitin reagoi soittajan tekemisiin ja soundaa.
 
Aina vaan välillä löytyy sellaisia jotka selkeästi ovat enemmän soitinta, kuin osiensa summa. Jossa vaan kaikki muuttujat on jotenkin sattuneet kohdalleen.
 
Mulla on yksi kitara joka seurannut mua 80-luvun lopulta, jonka lähes jokainen sillä soittanut on yrittänyt ostaa. 18-vuotta sitten tuli toinen keppi joka heti ensikokeilusta oli yhtä upea kokemus. Viime vuonna tuli kolmas vastaan. Ja keppejä on ollut kymmenittäin tuon aikana, ellei jopa toista sataa, kaikkia ei voi muistaa.. Kuitenkin tuollaiset yksilöt on harvassa, mutta niitä on :)

Itse koin juuri Tokain kanssa vähän samanlaisen ahaa-elämyksen. Siinä oli ikivanhat kielet, soundi tunkkainen ja kitara oli jo myyntilistalla. Vaihdoin kielet ja huomasin, että sehän soi todella hienosti. En tarkoita soundia, vaan miten voimakkaasti se sointi syttyy tai jotain. Vahvarin läpi itse soundi ei ole mielestäni mitenkään erikoinen sinänsä. Enemmän kyse on juuri siitä reagoinnista, mikä korostuu, kun harjoittelee ilman vahvistinta. Lisäksi kaula on erinomainen - tuhdihko c-profiili varmaankin.
 
Kitarassa korostuu kuitenkin matalammat taajuudet verrattuna muihin fenderjohdannaisiin. Sama tilanne säilyi, vaikka vaihdoin heleästi soivasta Fenderin stratosta mikit ja tallan. Samoin se, miten soundi syttyy ja miten kitara soi. Eli liekö niillä puillakin vaan merkitystä, vai mistähän lie tuollainen johtuu.
 
Olen sitä mieltä, että jos kuuntelee vierestä toisen soittoa ja soundi on loistava, niin se ei vielä kerro sitä, että miltä se kitara tuntuu omissa käsissä.

Eli liekö niillä puillakin vaan merkitystä
 
Omituinen ajatus, ettei niillä olisi merkitystä. Totta kai niillä on.

Laulava Kylätohtori: sehän soi todella hienosti. En tarkoita soundia, vaan miten voimakkaasti se sointi syttyy tai jotain. Vahvarin läpi itse soundi ei ole mielestäni mitenkään erikoinen sinänsä. Enemmän kyse on juuri siitä reagoinnista, mikä korostuu, kun harjoittelee ilman vahvistinta. Lisäksi kaula on erinomainen.
 
Arkipäivää PRSn kanssa.

l6mp6l6: Omituinen ajatus, ettei niillä olisi merkitystä. Totta kai niillä on.
 
Samaa mieltä. Ihan liikaa foorumeita lukeneena lopputulos tuntuu olevan että ei ole mitään takeita että tietyt puulajit kuulostaisivat oletetun mielikuvan mukaisilta, vaikutusta niillä luulisi kuitenkin olevan. Crapshoot on paljon käytetty termi tähän liittyen :D Kaikki vaikuttaa kaikkeen ja jotkut palikat osuu hyvin yhteen jonka lopputuloksena tulee näitä ahaa-elämyksiä. Rakenteelliset seikat vaikuttaa toki omalta osaltaan tuntumaan ja jossain määrin soundiinkin, skaala, tallaratkaisu, lapakulma vaikkapa..
 
Hienoa että löytyi soiva peli!

Se on hieno tunne, kun saa kepin käteen ja aloittaa soittelemisen... Kun se keppi onkin yllättäen ihan hiton kova resonoimaan ja soi kuin mikäkin... Se soittimen värähtely kädessä ja kroppaa vasten jokaisen sävelen myötä. Siinä on jotain spesiaalia ja se kyllä inspiroi soittamaan! Onneksi sellaisia tulee aina välillä vastaan.
 
Mikään ei tapa soittointoa minulta yhtä tehokkaasti, kuin kitara, joka soi kuin märkä villasukka.

l6mp6l6: Omituinen ajatus, ettei niillä olisi merkitystä. Totta kai niillä on.
 
Tästähän on täällä oma threadi.. ;D

Mulla on uudesssa keikkakitarassa vaneribody ja soinnissakin voi heti havaita monikerroksisuuden :)
 
Mutta ettei menisi ihan puukeskusteluksi, niin piti sanoa että halvin ja arvokkain kitarani tuntuvat molemmat samalla tavalla kivalta juuri resonoinnin takia.

LaMotta: Arkipäivää PRSn kanssa.
 
Arkipäivää Steinbergerin grafiittikomposiittikaulan ja stainless steel frettien kanssa.

Gritsen: Arkipäivää Steinbergerin grafiittikomposiittikaulan ja stainless steel frettien kanssa.
 
Auts, onko sinunkin pakko puhua freteistä? Tietty sitten olisi korrektia kääntää stainless steelkin suomeksi... mutta tuo frettihomma on niin masentava.

Joo luulin että puhutaan siitä elukasta.

@LaMotta: Sarkasmi ei auta :(
Mulle tuli eka mieleen otelaudalla vilistävät teräksiset näätäeläimet.

Joskus kokeilin miten kitarat akustisesti soi. Mulla oli neljä kitaraa vierekkäin seinällä roikkumassa, kaikissa sama vire ja samat kielet. "halvimmista puista" tehty ja kevein pulttikaulanen kitara soi selkeesti koviten. Eli J.Leachim stratocaster missä oli käytetty dr. Partsin bodya ja kaulaa. Sähkösessä soundissa en uskalla sanoa kuuluuko toi mitenkään. Mä laitan vehkeet aina niin kovalle, että ei periatteessa mulle mitää väliä miten se akustinen värähtely tuntuu käsissä :) Akkarilla on kyllä kivempi soitella ilman sähköjä just ton takia, ku se just värähtelee ja tuntee ihan erilailla ku sähkiksen ilman sähköjä.

Puntaroin hetken aikaa kirjoitusasua, mutta puolessavälissä suomenkielistä sanahirviötä (ruostumattomasta teräksestä valmistetuilla nauhoilla varustettuna) pyyhin koko paskan ja päädyin provosoivampaan anglismivaihtoehtoon.
 
Kompakteintahan olisi ilmaista asia lyhennettynä englanniksi (w/SS frets). Välilyönti mukaanluettuna 10 merkkiä - suomeksi menee lyhimmilläänkin 40-50 merkkiä.

Gritsen:
Kompakteintahan olisi ilmaista asia lyhennettynä englanniksi (w/SS frets). Välilyönti mukaanluettuna 10 merkkiä - suomeksi menee lyhimmilläänkin 40-50 merkkiä.
 
Nokitan rosterinauhoilla.

Mikko1978: Nokitan rosterinauhoilla.
 
Kiitos! Sitähän sivistyy päivä päivältä.