Aihe: Orkesterit jotka floppasi
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11
Welho-77
13.11.2018 15:07:09
phiit: Silti kiertää edelleen erittäin ahkerasti ja todella kovassa livekunnossa
 
Painoin vahingossa plussaa.
 
Juu mutta siinähän on sukupolven vaihdos käynyt. Kuulin jonkun uuden biisin, ni oli ihan jees.
Long live the King of Mercy.
Regalis Apertura
13.11.2018 15:45:38 (muokattu 13.11.2018 17:15:11)
Oan: En tunne yksityiskohtia, mutta eikö tämä ole ollut enempi sellainen hiljainen näivettyminen, mikä sinällään tuntuu olevankin melko luonnollinen kohtalo useimmille bändeille. Vai tuliko tässä jossain kohtaa ihan rehellinen täyslopahdus?
 
No ainakin itse sain Bloomin/Dharman haastiksista käsityksen että viimeisimmät levyt (Heaven Forbid, Curse Of Hidden Mirror) eivät enää myyneet kulta-aikojen (esim. Agents Of Fortune) tyyliin ja nettilataukset söivät bändin leipää siihen tyyliin ettei uusien levyjen tekeminen ollut enää mielekästä... Eli päättivät soitella sitten wanhoja klassikoitaan ja keskittyä keikkailuun.
Dropped C
13.11.2018 15:50:00
Tulkitsen floppauksen kyllä itse sellaiseksi, että ison markkinoinnin ja hypen jälkeen homma ei ota tulta alleen tai ei lyö leiville. Eli aika harva metallibändi voi edes flopata, läpimurto ja menestys tapahtuvat sitten, jos ovat tapahtuakseen.
Påskägg
13.11.2018 17:19:32
Limp Bizkit ja myös mainittu Papa Roach soittaa kyllä isoja keikkoja edelleen. Toki huippuvuosista on tultu alaspäin, mut siihen nyt on vaikuttanu monet muutki asiat, kuin pelkästään bändien musa.
 
Mitenhä Poisonilla on mennyt comebackin jälkeen.
INTO THE JUNGLE'S DEPTH,INTO THE DESERT STORM
Fantasmic
13.11.2018 18:01:55
Derek: Sitä kuitenkin ihmettelen, että Bodomit vielä porskuttelee, vaikka viimeisimmät 5 levyä on omasta mielestäni olleet kaukana vanhemmasta tuotannosta. Toki makuasioita, mutta keikoilla ainakin huomaa, että vanhempi materiaali uppoaa yleisöön edelleen parhaiten ja soittolistat on sen mukaiset.
 
En nyt tiedä millä keikoilla oot pyörinyt mutta kun katsoo setlist.fmstä noita settilistoja niin yli puolet kappaleista on kyllä Follow the reaperin jälkeistä kamaa.
Isoimman breikkinsähän nuo tekivät ulkomailla HCDR ja AYDY-levyillä, suomessa taas eniten on myyty: Hatebreeder, Follow the reaper, Hatecrew deathroll, Are you dead yet, Blooddrunk...
Huono väittää millään mittarilla että tuo bändi eläisi vaan ekojen levyjen biisejä soittelemalla.
 
Noh, mielipiteitähän nämä on mutta minusta viideltä viimeiseltä Are you dead yet on oikein hyvä levy, Relentless, reckless forever menee taas heittämällä top vitoseen.
yellow
13.11.2018 20:05:14
Juicekin floppas, Sinä-levyn jälkeen ei tullut enää menestystä.
StJerky
13.11.2018 23:00:07 (muokattu 13.11.2018 23:11:17)
Regalis Apertura: No ainakin itse sain Bloomin/Dharman haastiksista käsityksen että viimeisimmät levyt (Heaven Forbid, Curse Of Hidden Mirror) eivät enää myyneet kulta-aikojen (esim. Agents Of Fortune) tyyliin ja nettilataukset söivät bändin leipää siihen tyyliin ettei uusien levyjen tekeminen ollut enää mielekästä... Eli päättivät soitella sitten wanhoja klassikoitaan ja keskittyä keikkailuun.
 
Ensi vuonna ovat suunnitelleet levyn tekoa.
 
Ehkä Imaginos levyä voisi pitää jonkinlaisena floppina. Albert Bouchsrdin piti tehdä siitä soololevy. Tekeminen kesti vuosia. Vierailevia muusikoita oli laumoittain. Levy-yhtiö ei tykännyt lauluäänestä, joten otettiin raspikurkku laulaja (joka edelleen "Siege and..." -piisissä. Lopulta levy-yhtiö halusi siitä BÖC-levyn, jolloin Buck ja Eric lauloivst piisit uusiksi ja Buck soitteli kitaroita. Levystä tuli 3 eri miksausta Eurooppaan, Skandinaviaan ja Amerikkaan. Jenkkilässä levy meni suoraan ale-koreihin. BÖC joutui maksamaan Bouchardin studiovelkoja. Aiheutti riitaa, joka vasta viime aikoina on alkanut laantua.
 
Levyhän on hyvä ja Albertin demot vielä parempia.
vanha_pieru
13.11.2018 23:22:12
Welho-77: Olen miettinyt Uriah Heeppiä aina floppibändinä. Muutama vuosi sitten kun julkaisivat uuden levyn, niin se myi amerikassa 120 kappaletta.
 
Vaikea uskoa. Ellei sitten kyseinen levy ole jäänyt kokonaan virallisesti julkaisematta USA:ssa. Tässäkin tapauksessa uskoisin, että jenkit olis yli 120 kpl Heepin levyä ulkomailta tilanneet.
Mikä levy? Onko lähdettä esittää tuon lukumäärän tueksi?
En oletakaan, että Uriah Heepin albumit möisi yhä miljoonia, mutta luulisi niiden kuitenkin ainakin tuhansissa tai kymmenissä tuhansissa pyörivän niin isolla markkina-alueella kuin USA, nettilataustenkin aikakautena.
Decadetroll
14.11.2018 05:28:41 (muokattu 14.11.2018 05:34:19)
Fantasmic: En nyt tiedä millä keikoilla oot pyörinyt mutta kun katsoo setlist.fmstä noita settilistoja niin yli puolet kappaleista on kyllä Follow the reaperin jälkeistä kamaa.
Isoimman breikkinsähän nuo tekivät ulkomailla HCDR ja AYDY-levyillä, suomessa taas eniten on myyty: Hatebreeder, Follow the reaper, Hatecrew deathroll, Are you dead yet, Blooddrunk...
Huono väittää millään mittarilla että tuo bändi eläisi vaan ekojen levyjen biisejä soittelemalla.
 
Noh, mielipiteitähän nämä on mutta minusta viideltä viimeiseltä Are you dead yet on oikein hyvä levy, Relentless, reckless forever menee taas heittämällä top vitoseen.

 
Viime perjantaina kävin bodomin keikalla, kun sain ilmaiset liput. Alkuun heti vedettyjen 5 biisin aikana vanhin materiaali taisi olla sixpounder hatecrew deathrollilta ja senkin jälkeen soittivat itse settilistan aikana 4 vanhaa biisiä (setlist.fm mukaan siis). Itse en niitä edes nähnyt, kun poistuin viidennen biisin kohdalla takavasemmalle. Ei nuo ftr-levyn jälkeiset jutut vaan tipahda yhtään itselleni. Allun soolotkin olivat aika hapuilua.
 
Lipun ostaneet ihmiset tuntuivat olevan kovasti mukana menossa, eli bodomin aika lienee ajanut minusta ohitse, mutta melko vaisulta tuntui vanhoihin livesettehin verrattuna. Toki ikä tekee tehtävänsä bodominkin ukkoihin ja fiilis olikin enemmän sellainen "setämiehet nyt vähän meuhkaa muodon vuoksi lavalla", kuin alkuaikojen nuoruuden innolla ja raivolla roiskitut vedot.
I am therefore leaving immediately for Nepal, where I intend to live as a goat. Master of Teräskäsi 2016
troy anders
14.11.2018 08:22:16
Raskaamman musan puolelta tulee mieleen esim. Katra ja Feiled, kevyemmän musan puolelta Miisa ja Pets-duo ja se Gimmelin jälkeen tullut poikabändi joka oli nimeltään kai Index tai jotain.
 
Floppi on siis mielestäni se kun iso levy-yhtiö markkinoi isolla rahalla tuotetta joka ei sitten uppoakaan yleisöön. Yhden hitin ihmeet ei mielestäni ole mitään floppeja.
 
Ja mitä väliä vaikka floppaa, onpahan ainakin tullut tehtyä ja koettua jotain. Elämä on reissu.
Drummer-K
14.11.2018 10:28:33
 
 
Yhdyn kyllä ylläoleviin. Siis tässä langassa on mainittu joku Metallica ja Iron Maideniki? Niitä ei voi heikoimmillakaan kausilla sanoa flopeiksi.
www.facebook.com/secondinfinity Peaceful metallia Oulusta
Angra Mainyu
14.11.2018 12:09:47 (muokattu 14.11.2018 12:15:12)
Drummer-K: Yhdyn kyllä ylläoleviin. Siis tässä langassa on mainittu joku Metallica ja Iron Maideniki? Niitä ei voi heikoimmillakaan kausilla sanoa flopeiksi.
 
joo siis niillä on floppi albumeita, mutta ne ei ole floppi bändejä.
 
mutta kyllä kun Metallican Load ilmestyi Black Albumin jälkeen niin olihan se floppi albumi myös myynnillisesti.
 
tai sitten Iron Maidenin No Prayer For The Dying joka tuli 7th Sonin jälkeen.
Allekirjoituspaikka myynnissä 6,66¤/kk (ei määräaikaisuutta)
StaggerLee
14.11.2018 12:14:09
Angra Mainyu: joo siis niillä on floppi albumeita, mutta ne ei ole floppi bändejä.
 
Mikä Metallican albumi on floppi? Huonoja ne voi olla mutta kyllä ne kaikki on myynyt niin perkeleesti että ei flopiksi voi sanoa.
 
Tai ehkä Lulu mutta en itse pidä sitä metallican levynä.
Angra Mainyu
14.11.2018 12:15:49 (muokattu 14.11.2018 12:16:10)
StaggerLee: Mikä Metallican albumi on floppi? Huonoja ne voi olla mutta kyllä ne kaikki on myynyt niin perkeleesti että ei flopiksi voi sanoa.
 
Tai ehkä Lulu mutta en itse pidä sitä metallican levynä.

 
Huonoiten myynyt on floppi albumi. Lulu ei ole Metallica albumi
Allekirjoituspaikka myynnissä 6,66¤/kk (ei määräaikaisuutta)
Angra Mainyu
14.11.2018 12:17:02 (muokattu 14.11.2018 12:51:29)
Floppi bändi on semmonen joka tekee yhden hitin ihmeen tai yhden hyvän albumin ja sen jälkeen paskaa ja lopettaa tai soittaa paska pubeissa lopun uransa.
 
esim. Blaze Bayley on floppi. Tässä lisää:
 
Crimson Glory (paras levy 1988 - Transcendence)
Badlands (paras levy 1989 - Badlands sen jälkeen hävis bändi??)
Dokken (paras levy 1984 - Tooth And Nail )
HammerFall (en ole kuullut bändistä mitään 4 eka levyn jälkeen)
Fates Warning (paras levy 1986 - Awaken The Guardian)
Guns N' Roses (1987 - Appetite for Destruction)
Impellitteri (parempi kitaristi kuin puolet kitaristeista, muttei myy miljoonia)
Loudness (tajusin vasta äsken että ne ovat kiinalaisia, teki 2 hyvää levyä: Thunder In The East, Soldier Of Fortune)
Queensryche (vain yksi hyvä levy: Operation mindcrime)
Rage (1985 - Prayers of steel, muu tuotanto heikkoa)
Ratt (1984 - Out Of The Cellar, muu tuotanto heikkoa)
Riot (1988 - Thundersteel, muu tuotanto heikkoa)
Vinnie Moore (1987 - Mind's Eye, muu tuotanto heikkoa)
Scanner (2 ekaa levyä hyviä: Hypertrace & Terminal Earth)
 
Suomalaisia:
 
The Black League
Babylon Whores
Deathlike Silence
Kiuas
Embraze
Lullacry
Wizzard
Xysma
Eternal Tears Of Sorrow
Entwine
Allekirjoituspaikka myynnissä 6,66¤/kk (ei määräaikaisuutta)
StaggerLee
14.11.2018 12:33:05
Angra Mainyu: Huonoiten myynyt on floppi albumi. Lulu ei ole Metallica albumi
 
En kyllä sanoisi mitään metallica albumia flopiksi.
 
Floppi on itselle että tuottaa vähemmän kuin mitä maksanut tai todella paljon alle odotuksen.
Angra Mainyu
14.11.2018 12:54:23 (muokattu 14.11.2018 12:57:04)
StaggerLee: En kyllä sanoisi mitään metallica albumia flopiksi.
 
Floppi on itselle että tuottaa vähemmän kuin mitä maksanut tai todella paljon alle odotuksen.

 
Silloin albumi(bändi) ei ole floppi joka myy saman verran tai enemmän kuin edellinen albumi.
 
Väitän että Load ei myynyt niin paljon kuin edellinen albumi.
 
Tilasto tekniikalla ja diagrammeilla voidaan todeta bändin lasku tai nousu-kaari, esim. levyn-myyntien suhteen. Helppoa matematiikkaa kun jostain saisi tietoon myynti-luvut.
Allekirjoituspaikka myynnissä 6,66¤/kk (ei määräaikaisuutta)
Angra Mainyu
14.11.2018 12:58:42 (muokattu 14.11.2018 12:59:55)
Tarot on myös yksi flopanneista bändeistä. Mitähän bändin jäseneet tänä päivänä tekee, Pecun ja Marcon tiedän, mutta entäs muut?
 
entäs sellainen bändi kuin: Thyrane
Allekirjoituspaikka myynnissä 6,66¤/kk (ei määräaikaisuutta)
StaggerLee
14.11.2018 13:15:32
Angra Mainyu: Silloin albumi(bändi) ei ole floppi joka myy saman verran tai enemmän kuin edellinen albumi.
 
Väitän että Load ei myynyt niin paljon kuin edellinen albumi.
 
Tilasto tekniikalla ja diagrammeilla voidaan todeta bändin lasku tai nousu-kaari, esim. levyn-myyntien suhteen. Helppoa matematiikkaa kun jostain saisi tietoon myynti-luvut.

 
Eli levymyynti voi pelkkää nousua olla joka levyltä. Ei se siitä missään nimessä silti floppia tee..
 
Bändi tekee 2 levyä. Eka myy 10 miljoonaa ja toinen 9,9 miljoonaa niin sinusta toinen o floppi?
 
Ps. Load levystä
 
"Load debuted and spent four consecutive weeks at number one on the US Billboard 200 chart. Load sold 680,000 units in its first week, making it the biggest opening week for Metallica as well as the biggest debut of 1996.13 It was certified 5× platinum by the Recording Industry Association of America (RIAA) for shipping five million copies in the United States".
 
Myynyt varmaan vähemmän kuin musta edellinen levy mutta ei tota flopiksi voi kutsua edes kännissä läpällä.
Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)