Keskustelua raskaammasta musiikista ›

yellow: Turhaan Lordia dissataan Suomessa. On livenä hyvä. Eihän biisit ole mitään maatamullistavaa, mutta hyvää hard rockia kuitenkin. Eikä Suomi voita uudelleen viisuja enää meidän elinaikana. Kova temppu oli!
 
Muistaakseni noi Lordin show:t on aika kalliita myös järkätä, kun rekvisiitasta yms. tulee paljon kuluja. Ei kyl mitää hajua, millasissa paikoissa soittavat sit muualla.
 
Täällä ei vissiin hirveän hyvin tajuta, mitä floppaaminen tarkottaa. Esim. Santa Cruz ei kait flopannu missää vaiheessa, hajos vaan hetkellisesti. Jos seuraava levy menestyy huonosti ja American rundit vaihtuu johokin Pieksämäen Coronaan, niin sit voi puhua flopista.

Maapallo on täynnä flopanneita bändejä, jos myyntilukuja tai diilejä katsoo. Itse lasken kategoriaan ennemmin ns. supergroupit, jotka eivät koskaan ole osiensa summa, kuten vaikka Chickenfoot. Tai sitten yksittäisen supertähden projekti, joka ei koskaan liidä kuten vaikka Echobrain.

Påskägg: Muistaakseni noi Lordin show:t on aika kalliita myös järkätä, kun rekvisiitasta yms. tulee paljon kuluja. Ei kyl mitää hajua, millasissa paikoissa soittavat sit muualla.
 
Täällä ei vissiin hirveän hyvin tajuta, mitä floppaaminen tarkottaa. Esim. Santa Cruz ei kait flopannu missää vaiheessa, hajos vaan hetkellisesti. Jos seuraava levy menestyy huonosti ja American rundit vaihtuu johokin Pieksämäen Coronaan, niin sit voi puhua flopista.
 
Niin eikös floppaaminen sinänsä tarkoita sitä, että suuriin odotuksiin nähden kaikki toteutuu paljon pienempänä tai jää kokonaan toteutumatta (Saara Aalto, anyone?)? Se, että suositun bändin kiinnostavuus hiipuu ei kai ole floppaamista ja siinä mielessä en ehkä pitäisi SC'iakaan floppina, vaikka jatko olisikin aiempaa pienimuotoisempaa. Olihan noita kiertueita ja sillä tavalla menestystä kumminkin (tosin rahahommista ei oo tietoa).
 
Näistä laulu- ja kykykilpailuvoittajista voisi joissakin tapauksissa puhua floppeina, kuten myös joistakin comeback- kuvioista mutta muuten aika vähän tulee mitään mieleen. Ehkä pitäisi tietää enemmän näistä oletetuista tulevaisuuden suuruuksista, että vois sanoa. Mitäs muuten se Cheekin suojatti? Katosi alkuhypen jälkeen nopeasti - vieläkö siitä puhutaan?

Jos otetaan mukaan lukuun myös "kuuluisammatkin" bändit niin eikös silloin flopanneet nämäkin ainakin kertaalleen (eivät kuinkaan lopettaneet toimintaansa):
 
Iron Maiden (Blazen aikana)
Judas Priest (Ripperin aikana)
Metallica (itse kunkin tulkinnan mukaan, esim. Load/Reload?)

Regalis Apertura: Jos otetaan mukaan lukuun myös "kuuluisammatkin" bändit niin eikös silloin flopanneet nämäkin ainakin kertaalleen (eivät kuinkaan lopettaneet toimintaansa):
 
Iron Maiden (Blazen aikana)
Judas Priest (Ripperin aikana)
Metallica (itse kunkin tulkinnan mukaan, esim. Load/Reload?)
 
Kyllä judas priest jugulator ja demolition on täynnä kovia riffejä.
 
iron maidenin the x factor on huippu levy verrattuna esim. no prayer for the dying levyyn. virtual xi oli kyllä heikko levy
 
metallican load oli pettymys mutta nykyään huippu levy. reload on paska, mutta paskoin levy on st. anger

Vessajono: Pitää kuitenkin muistaa, että bläkkisskenessä floppaaminen on sitä kun bändin musaa kuulee yli neljä henkeä. Että siinä mielessä Boy of Satanus on kyllä onnistunut urallaan.
 
Edelleen kovin bläkkis-projekti ikinä. Hail Satanus, Hail Belsebub, Hail SAIVIOOR BLAAK!

Welho-77: Deep blue something. Breakfast at tiffanys oli iso hitti mutta siihen jäi.
 
Siin on pumpun nimiki nii vimpal pääl mietitty et eipä oo ihme. Muutenki ysärillä oli ihan helvetin randomeita bändinimiä. Four non-blondes, everything but the girl, sing with sebastian, right said fred, sixpence non the richer, the presidents of the united states of america... ja iteasias kaikki floppas ekan "hitin" jälkeen....

Påskägg: Muistaakseni noi Lordin show:t on aika kalliita myös järkätä, kun rekvisiitasta yms. tulee paljon kuluja. Ei kyl mitää hajua, millasissa paikoissa soittavat sit muualla.
 
Täällä ei vissiin hirveän hyvin tajuta, mitä floppaaminen tarkottaa. Esim. Santa Cruz ei kait flopannu missää vaiheessa, hajos vaan hetkellisesti. Jos seuraava levy menestyy huonosti ja American rundit vaihtuu johokin Pieksämäen Coronaan, niin sit voi puhua flopista.
Ulkomaillahan keikkailevat aika vaihtelevan kokoisissa mestoissa, lavalle laitetaan rekvisiittaa sen verran kuin mahtuu. Tärkeintä on lähinnä paikan korkeus, pari vuotta sitten viime hetkillä joutuivat peruuttamaan keikan Slovakiassa kun promoottori oli siirtänyt keikan alun perin sovitusta mestasta huomattavasti pienempään, kuulemma Mr Lordin ja Oxin päät olisivat olleet tyyliin valotelineissä jalkineiden kanssa. Enää eivät ole niin ehdottomia pyrotekniikankaan kanssa kuin alkuaikoina niin kyllä Suomessakin jo voisivat kunnon kiertueen toteuttaa jos olisi kysyntää.

Crazy "Muthafuckin' Townin ura mättömetallin terävimpänä kiilankärkenä jäi aikanaan harmittavan lyhyeksi. Onneksi bändi palasi sittemmin koulimaan äärimetallifanien karaistuneita tärykalvoja 2015 julkaistulla timanttiporan lailla kalloon tunkeutuvalla albumillaan "The Brimstone Sluggers".

Välttämättä floppauksesta ei voi puhua, jos on useampia levyjä päässyt levyttämään ja ulkomaillekin soittelemaan.
 
Itse kaipailisin Northeria. Ehkä liian samankaltainen linja Bodomien kanssa vaikutti menestykseen. Sitä kuitenkin ihmettelen, että Bodomit vielä porskuttelee, vaikka viimeisimmät 5 levyä on omasta mielestäni olleet kaukana vanhemmasta tuotannosta. Toki makuasioita, mutta keikoilla ainakin huomaa, että vanhempi materiaali uppoaa yleisöön edelleen parhaiten ja soittolistat on sen mukaiset.

Welho-77: Deep blue something. Breakfast at tiffanys oli iso hitti mutta siihen jäi.
 
Tää oli kyllä kova hevibändi.

Derek: Välttämättä floppauksesta ei voi puhua, jos on useampia levyjä päässyt levyttämään ja ulkomaillekin soittelemaan.
 
Itse kaipailisin Northeria. Ehkä liian samankaltainen linja Bodomien kanssa vaikutti menestykseen. Sitä kuitenkin ihmettelen, että Bodomit vielä porskuttelee, vaikka viimeisimmät 5 levyä on omasta mielestäni olleet kaukana vanhemmasta tuotannosta. Toki makuasioita, mutta keikoilla ainakin huomaa, että vanhempi materiaali uppoaa yleisöön edelleen parhaiten ja soittolistat on sen mukaiset.
 
Norther oli vähän sellainen tuon tyylisen melodeathin aallonharjan bändi, mistä ponnahdettiin sitten muualle. Entisiä Northerlaisia soittaa nykyään Wintersunissa, Bodomeissa, Ensiferumissa ja Finntrollissa.

Påskägg: Muistaakseni noi Lordin show:t on aika kalliita myös järkätä, kun rekvisiitasta yms. tulee paljon kuluja. Ei kyl mitää hajua, millasissa paikoissa soittavat sit muualla.
 
Täällä ei vissiin hirveän hyvin tajuta, mitä floppaaminen tarkottaa. Esim. Santa Cruz ei kait flopannu missää vaiheessa, hajos vaan hetkellisesti. Jos seuraava levy menestyy huonosti ja American rundit vaihtuu johokin Pieksämäen Coronaan, niin sit voi puhua flopista.
 
Jumalauta, Pieksämäki ja Corona mainittu! :D

Ei kai yksikään täällä mainittu nimi ole flopannut jos joku orkesterin edes muistaa tai tunnistaa? Eli julkisuusrima on jollakin tasolla ylitetty. Niitä bändejä taas joita ei tiedä kukaan on pilvin pimein, ts. esim. kaikki m.nettiläisten omat bändit, ne on flopanneet riman ali.

J.Hollström: Ei kai yksikään täällä mainittu nimi ole flopannut jos joku orkesterin edes muistaa tai tunnistaa?
 
Kyllä mä tähän laskisin myös supergroupit tai vanhojen starbojen uudet bändit joissa kaikki julkisuus perustuu jäsentensä menneisyyteen ja ryhmän oma matsku ei yllä lähellekkään vanhoja mainetekoja, pahimmassa tapauksessa tahraten myös niitä menneitä maineita. Myös kykykilpailuiden kautta tulleet ja julkisuutensa muun kuin oman juttunsa avulla saaneet kuuluvat tähän kategoriaan.
 
Sen sijaan jotain Santa Cruzin tai Lordin tapaisia bändejä en tähän laske. Itse asiassa mun mielestä he jopa ylittivät odotukset siihen materiaaliin nähden.
 
J.Hollström: kaikki m.nettiläisten omat bändit, ne on flopanneet riman ali.
 
Itse olen aina luottanut saksaus tyyliin.

Itse näkisin, että floppauksessa on olennaista se, että hommaan on panostettu isosti. Voiko makuuhuonekitaristin projekti flopata, jos töitä ei ole koskaan tosissaan projektin eteen tehty ja keikit rajoittuvat siten lähipubin lippuriski-metalli-iltaan? Onko siltä edes odotettu muuta kuin jäämistä "sille tasolle?"
 
Munsta pikemminkin se, että hommaan on panostettu tuhottomasti aikaa, vaivaa sekä rahaa ja lopputulos on kaikesta promosta ja muusta huolimatta kaks ihmistä ja koira Olympiastadionilla sekä myytyjä äänitteitä neljä, on floppaamista. Ei niinkään se, että pari tuntia kuussa reenaava harrastelijabändi jää kaupunginosatasolle.

Derek: . Toki makuasioita, mutta keikoilla ainakin huomaa, että vanhempi materiaali uppoaa yleisöön edelleen parhaiten ja soittolistat on sen mukaiset.
 
Niinku minkä tahansa vanhan bändin keikalla.
 
Crazy Town taitaa olla ekoja bändejä tässä ketjussa, jotka on oikeesti flopannu. Eka levy myi miljoonia, toka jotain pari tuhatta.
 
Virtual XI on omia Maiden-lemppareita. Tuokin, että tulee todella erilaisen tyylinen vokalisti tilalle, ei oo kai mitään floppaamista. Levytkin menesty kohtalaisesti ja sillee, vaikka Blazen pubiörinästä tuli tietysti paljon kritiikkiä.

Kaikki eri genreä hieman eri aikakausilta eikä läheskään kaikki nimet tule nyt mieleen.: Suluissa olevat bändejä jotka ovat kärsineet susion menetyksestä, mutta päässeet takaisin suureen suosioon, ei kuitenkaan yhtä isoon kuin aikoinaan.
 
Tyketto, Firehouse, Winger, Shark Island, Anvil, Danger Danger, Ugly Kid Joe, Skid Row, Slaughter, Saxon, Y&T, Extreme, Paganini, Tesla, Lizzy Borden, Mr Big, Stryper, Spiha, Negative, Boycott, Limp Bizkit, Paradise Lost, Quiet Riot, Ratt, Poison, Warrant, jne.. lista on pitkä!
 
Speed Metal katosi kokonaan kuvioista. Samoin Nu Metal. Black ja Death metal ovat myös havinneet.
 
Lista on pitkä.
 
Kun Grunge tuli vanha Rock maailma sortui. Osa vanhoista lopetti, tai jäi pitkälle tauolle, niiden suosio vain hiipui.
 
1990-luku kuului Grungelle, Teknolle, Eurodancelle vai mitä kuraa se nyt liekään.?
Enää ei olekkaan olemassa aitoja Grunge bändejä muita kuin Pearl Jam. On jotain uus-Grungea mutta se on ihan eri sukupolven juttu ja eri asia.
 
(Mötley Crue lamavuodet 1992-2004) (Dio lamavuodet vuodesta 1994-2002) (Wasp lamavuodet Crimson Idolin jälkeen vuoteen 2009)
 
(Ozzy Osbourne No more tears albumin ja live levyn jälkeen Osbournes sarjaan asti)
 
(Van Halen lamavuodet 1992- David Lee Rothin paluuseen, Gary Cherone oli aivan järkyttävä levyllä ja livenä 90-luvulla)
 
(Metallica Load ja Reload aikaan) (Iron Maiden Blaze Bayleyn aikana)
 
(Megadeth suosio romahti Countdown to Extinction jälkeen, eikä suosio palannut ennalleen)
 
(Black Sabbath oli eksyksissä Dion lähdön jälkeen, vaikka tekikin välillä joita hyviä levyjä, niin sitä "suurta suosiota ei vaan tullut" Ozzyn takaisin tulon jälkeen bändi tuli takaisin, ja lopetti huipulla.)
 
(Kiss maskittomana aikana, vaikka välillä suosiota riitti, niin se palasi suureksi vasta vahjan kokoonpanon yhteydessä 90-luvun lopulla maskeineen.)
 
(Guns 'N Roses vuodesta 1993. Vuoteen 2016 semi kokoonpanon paluseen asti)
 
(HIM päätti lopettaa, en usko, että "tulevan" comebackin myötä paluuta enää suursuosioon on, valitettavasti)
 
Lista on pitkä. Vaikuttaa taas siltä, että raskaampi musiikki ei ole enää niin muotia kuin joskus oli. Keskustelua voisi jatkaa loputtomiin. Ja eri mieltä saa olla.
 
Tässä linkki sivustoon, missä on juttua menestyneistä ja ei niin menestynestä bändeistä: http://www.rockunited.com/

Black ja Death metal ovat myös havinneet.
 
Aijaa, mihis ne on hävinneet?