Klassinen ›

megatherium: Harnoncourtin mielestä mozartin varhaisissa teoksissa säveltäjän nerokkuus on yhtä ilmeistä kuin tämän kypsässä myöhäistuotannossakin mukaan lukien viimeiset suuret sinfoniat jotka luetaan ihmiskunnan merkittävimpien sävelaarteiden joukkoon.
 
joo

Guillaume Du fayn isorytmiset motetit (1430-luvulta) vahvistavat käsitystäni siitä ettei Mozartista ole mihinkään.

Mozartin tuotannon merkittävin osa edustaa musiikin historian korkeimpia saavutuksia wieniläisklassisen tyylin merkeissä voimakkaimpine emotionaalisine kokemuksineen mitä säveltaiteen historia tuntee.

PVC: Guillaume Du fayn isorytmiset motetit (1430-luvulta) vahvistavat käsitystäni siitä ettei Mozartista ole mihinkään.
 
Mozart kuitenkin mielletään yleisesti musiikin kaiken kruunaavaksi huipentumaksi beethovenin ohella joiden taiteeseen musiikillinen kehitys tonaalisen järjestelmän vakiintumisen myötä johti vähitellen aikojen kuluessa barokin jälkeen vasta klassismissa myös niitä kauan aikaisemmin edeltäneen renesanssin modaalista vokaalipolyfoniaa edustaneen dufayn ym säveltaiteesta.

Jopa Wilhelm Friedemann Bach oli Mozartia parempi säveltäjä.

friedemannin taiteelle ominaista mittaamatonta emotionaalista syvyyttä jota en kuule mozartissa:
 
https://www.youtube.com/watch?v=U-ZAW6N5bTA
 
Sama aivan liian nopeasti soitettuna: (Flamme soittaa tuossa alla sen 77 sekunnissa kun taas Uusvälin levytys (joka on mielestäni paras) kestää 172 sekuntia)
 
https://www.youtube.com/watch?v=erzXwWPgCms

PVC: friedemannin taiteelle ominaista mittaamatonta emotionaalista syvyyttä jota en kuule mozartissa:
 
https://www.youtube.com/watch?v=U-ZAW6N5bTA
 
Ei mittaamaton emotionaalinen syvyysperspektiivi ole oikeastaan kuultavissakaan vaan sen voi vain tuntea ja kokea sielunsa syvimmässä sopukassa tiedoitsevan tultua tiedoitsemisen puhtaaksi subjektiksi ja tahdon tultua tungetuksi ulos tajunnasta joka täyttyy mozartille ominaisesta ainutlaatuisesta puhtaan mielteen alueelle heijastuneesta valon ja rakkauden atmosfääristä kirkkauteen kohotetussa sieluntilassa ottaessaan koko ihmisen olemuksen kokonaan valtoihinsa jonka katharsisen kokemuksen vain mozartin paras musiikki voi antaa välittäessään assosiaatioita joihinkin menneisiin koettuihin järkytyksiin jotka mozart on sublimoituaan objektivoituna tunteena valanut teoksiinsa mutta mitä suurinta kontemplaatiota se tosin edellyttää kuulijaltaan soivan materian transformoituessa valohehkuiseksi pätsinkaltaiseksi emotionaaliseksi kokemukseksi.
 
friedemannilla ei ole kompetenssia niihin metafyysisiin syvyyksiin joita mozart tarjoilee monien pianokonserttojen ja mm prahalaisen sinfonian upeissa keskiosissa.

megatherium: friedemannilla ei ole kompetenssia niihin metafyysisiin syvyyksiin joita mozart tarjoilee monien pianokonserttojen ja mm prahalaisen sinfonian upeissa keskiosissa.
 
Oo höpsimäti. Kikattava Mozart ei tajunnut mitään metafyysisistä syvyyksistä. Friedemanniin verrattuna mozart on surkuteltava pelle. Friedemann kohtasi kamalan kohtalon: syntyä historian parhaan säveltäjän vanhimmaksi pojaksi

PVC: Oo höpsimäti. Kikattava Mozart ei tajunnut mitään metafyysisistä syvyyksistä. Friedemanniin verrattuna mozart on surkuteltava pelle. Friedemann kohtasi kamalan kohtalon: syntyä historian parhaan säveltäjän vanhimmaksi pojaksi
 
Koko musiikinhistorian suurimmat metafyysiset syvyydet ilmenevät oopperakirjallisuuden suurimmassa kohtauksessa, mozartin don giovannioopperan komtuurikohtauksessa joka on myös musiikinhistorian korkein saavutus ja kliimaksi sisältäen jonkin syvää objektiivista totuutta huokuvan elementin ja metafyysisen komponentin, kuten muissakin mozartin parhaissa oopperahahmoissa, jonka saavuttamiseen friedemannilla ei olisi ollut kompetenssia eksistoiden sekundaarisena ja historian lähes unohtamana mitättömänä varhaisklassismin edustajana josta kehitys johti mozartin ja haydninkin myötä kaiken kruunaavaan wieniläisklassismiin jolloin säveltaide vasta saavutti huipentumansa representoidessaan eksistenssin transsendentaalista ydintä. mozartin kikattaminenkin on vain fiktiota.
 
Kaikki suuret historioitsijat ovat eri mieltä kanssasi. eikä friedemann sitä paitsi säveltänyt ainuttakaan suurta sinfoniaa, konserttoa tai oopperaa josta hänet tunnettaisiin kuten mozart jonka teokset kuuluvat sinfoniaorkestereiden ja oopperatalojen kantaohjelmistoon ja ydinrepertoaariin korkean laatunsa vuoksi.
 
Mozartin ja haydninkin suuret sinfoniat ovat pitkällisen kehityksen tulos joka sai alkunsa friedemannin ja muiden vähäisempien esiklassisten säveltäjien kehittymättömistä tuotoksista. friedemann ei sinfonioissaan koskaan kasvanut suuriin muotoihin, mittoihin ja suureen ilmaisuun mozartin ja schubertin tavoin joiden musiikillinen kehitys kulki nuoruusiästä kypsään aikuisuuteen asti. joten friedemannin mieltäminen mozartia merkittävämmäksi on perusteetonta.

megatherium: Koko musiikinhistorian suurimmat metafyysiset syvyydet ilmenevät oopperakirjallisuuden suurimmassa kohtauksessa, mozartin don giovannioopperan komtuurikohtauksessa joka on myös musiikinhistorian korkein saavutus ja kliimaksi sisältäen jonkin syvää objektiivista totuutta huokuvan elementin ja metafyysisen komponentin, kuten muissakin mozartin parhaissa oopperahahmoissa, jonka saavuttamiseen friedemannilla ei olisi ollut kompetenssia eksistoiden sekundaarisena ja historian lähes unohtamana mitättömänä varhaisklassismin edustajana josta kehitys johti mozartin ja haydninkin myötä kaiken kruunaavaan wieniläisklassismiin jolloin säveltaide vasta saavutti huipentumansa representoidessaan eksistenssin transsendentaalista ydintä. mozartin kikattaminenkin on vain fiktiota.
 
Päinvastoin Friedemann näyttää olevan uuden ajan musiikin keskeisimpiä hahmoja. Pintapuolinen pikkunäppärä Mozart ei koskaan yltänyt tällaiseen tavattomaan metafyysiseen syvyyteen joka aiheuttaa valistuneessa kuulijassa välittömän katharsiksen
 
https://youtu.be/TXG2XrCYJRo

Megalobotomian vastausta ei näy joten hän myöntänee kaikinpuolisen tappionsa

Mozart on suvereenisti suurempi säveltäjä kuin friedemann jonka pienten urkuteosten vähäinen substanssi ei yllä mozartin suurten sinfonioiden, pianokonserttojen, kamarimusiikkiteosten ja oopperoiden korkeimmanasteisia psykofyysisiä tiloja tuottavien pohjattomien emotionaalisten ja metafyysisten syvyyksien tasolle jotka menneisiin ja koettuihin järkytyksiin assosioituen tuottavat sublimoinnin tuloksena katharsiksen vaikka reseptiokykymme ei reagoikaan mihinkään abstraktiin vaan taikurin runsaasta varastosta tarjoamiin suggestioihin.

friedemann ei italialaiseen alkusoittokaavaan sävelletyissä sinfonioissaan koskaan kasvanut suuriin mittoihin, suuriin muotoihin ja suureen ilmaisuvoimaan kuten mozart ja schubert joiden kehitys esikoissinfoniasta viimeisiin suuriin mestariteoksiin on ollut huimaavaa.
 
välitön katharsis on absurditeetti siksi että katharsis edellyttää ensin voimakasta emotionaalista kokemusta joka vasta sitten saa aikaan sielun kuorman kirvoittumisen ja puhdistumisen eikä se toteudu välittömästi. friedemannilla ei ole kompetenssia katharsiksen produsoimiseen vastaanottajassa eikä metafyysisiin syvyyksiin jonka totesin hänen pianokonsertostaan.

megatherium: Mozart on suvereenisti suurempi säveltäjä kuin friedemann jonka pienten urkuteosten vähäinen substanssi ei yllä mozartin suurten sinfonioiden, pianokonserttojen, kamarimusiikkiteosten ja oopperoiden korkeimmanasteisia psykofyysisiä tiloja tuottavien pohjattomien emotionaalisten ja metafyysisten syvyyksien tasolle jotka menneisiin ja koettuihin järkytyksiin assosioituen tuottavat sublimoinnin tuloksena katharsiksen vaikka reseptiokykymme ei reagoikaan mihinkään abstraktiin vaan taikurin runsaasta varastosta tarjoamiin suggestioihin.

friedemann ei italialaiseen alkusoittokaavaan sävelletyissä sinfonioissaan koskaan kasvanut suuriin mittoihin, suuriin muotoihin ja suureen ilmaisuvoimaan kuten mozart ja schubert joiden kehitys esikoissinfoniasta viimeisiin suuriin mestariteoksiin on ollut huimaavaa.
 
välitön katharsis on absurditeetti siksi että katharsis edellyttää ensin voimakasta emotionaalista kokemusta joka vasta sitten saa aikaan sielun kuorman kirvoittumisen ja puhdistumisen eikä se toteudu välittömästi. friedemannilla ei ole kompetenssia katharsiksen produsoimiseen vastaanottajassa eikä metafyysisiin syvyyksiin jonka totesin hänen pianokonsertostaan.
 
Oo höpsimäti. friedemannin sijasta tai lisäksi suosittelen sinulle andre raisonin musiikkia. Sekin saattaa puhdistaa tajuntasi Mozartin rappioittavasta sillisalaattivaikutuksesta. Onkohan Mozart yksi syypää ihmiskunnan toopeutumiseen.
 
Tossa on Raisonin urkumessu 2. sävellajille. Mozart ei ikinä pystynyt tämmöiseen
 
https://www.youtube.com/watch?v=XZXdVYDbzD8

Mozartin tarkoitus ei ollutkaan tuottaa kuivan akateemista kontrapunktista satsia vaan efektejä ja visioita jotka kumpusivat hänen sisimmästään ja tekivät hänestä kenties kaikkien aikojen suurimman neron ja säveltäjän.
 
mozartissa pintaa syvemmälle pääseminen on hyvin haastavaa. Joten tajuan miksi itse vierastat sitä. olen kuitenkin itse saanut suuria emotionaalisia kokemuksia hänen musiikistaan joten osaan arvostaa sen korkeata laatua. sitä kuumottavan poltteista ja hektistä transsinomaista transkendentaalista psykofyysistä tilaa ei unohda.
 
friedemann kuulostaa kyllä konsertoissaan aika sillisalaatilta jossa aiheiden välinen sisäinen yhteys ja logiikka eivät sanottavammin toimi kuten mozartissa. minusta mozartin f molli fantasia uruille on vaikuttavampi kuin urkumessu.

megatherium: Mozartin tarkoitus ei ollutkaan tuottaa kuivan akateemista kontrapunktista satsia vaan efektejä ja visioita jotka kumpusivat hänen sisimmästään ja tekivät hänestä kenties kaikkien aikojen suurimman neron ja säveltäjän.
 
mozartissa pintaa syvemmälle pääseminen on hyvin haastavaa. Joten tajuan miksi itse vierastat sitä. olen kuitenkin itse saanut suuria emotionaalisia kokemuksia hänen musiikistaan joten osaan arvostaa sen korkeata laatua. sitä kuumottavan poltteista ja hektistä transsinomaista transkendentaalista psykofyysistä tilaa ei unohda.
 
friedemann kuulostaa kyllä konsertoissaan aika sillisalaatilta jossa aiheiden välinen sisäinen yhteys ja logiikka eivät sanottavammin toimi kuten mozartissa. minusta mozartin f molli fantasia uruille on vaikuttavampi kuin urkumessu.
 
"olen kuitenkin itse saanut suuria emotionaalisia kokemuksia hänen musiikistaan"
 
Minäkin haluun niitä - joten mikset laita listaa niistä niin kuuntelen. Olen pelkkänä korvana! Olen kuunnellut Exsultate Jubilaten 30 kertaa enkä jaksa innostua ja hänen pianokonserttonsa eivät hetkeäkään toimi - kuulen vain halpahintaista rappiota ja wienilläisen rahan ja Constancen ****** perässä juoksemista. Bach ja renessanssipolyfonia sekä diatoninen keskiajan musiikki on kokonaan eri juttu

PVC: "olen kuitenkin itse saanut suuria emotionaalisia kokemuksia hänen musiikistaan"
 
Minäkin haluun niitä - joten mikset laita listaa niistä niin kuuntelen. Olen pelkkänä korvana! Olen kuunnellut Exsultate Jubilaten 30 kertaa enkä jaksa innostua ja hänen pianokonserttonsa eivät hetkeäkään toimi - kuulen vain halpahintaista rappiota ja wienilläisen rahan ja Constancen ****** perässä juoksemista. Bach ja renessanssipolyfonia sekä diatoninen keskiajan musiikki on kokonaan eri juttu
 
ei emotionaalisia kokemuksia voi kuunnella. ne on itse koettava.mozartin mittaamattomassa emotionaalisessa syvyydessä on lähes saavuttamattomuuden tuntu ja vain hyvin virittäytyneessä reseptiivisessä tilassa syvimmiltään suljettua kirjaa muistuttavan mozartin musiikin salat saattavat paljastua ja tuntuu kuin ääretön voima koskettaisi sielua ja sydäntä haluten riistää ne pois valon ja rakkauden atmosfäärin sisimmän olemuksen ottaessa tajunnan ja koko olemyksen valtoihinsa kun
 
Friedemannin kömpelön amatöörimäinen rappiotaide ei pinnallisuudessaan yllä syvempiin sielunkerroksiin aiheiden heikkoudesta ja steriiliydestä ja modulatorisen innovatiivisuuden olemattomuudesta johtuen mekaanisessa sävellystavassaan josta puuttuu duurin ja mollin välillä häilyvä tonaliteetti, valon ja varjon vaihtelu puhallinrunous ja eri aiheiden vastakkainasettelu sävellajien tietoisesta vieraannuttamisesta puhumattakaan joka koskee myös tylsää renesanssimusiikkia.
 
Halpahintainen bach tai renesanssi ei kykene tuottamaankaan niin voimakkaita emotionaalisia kokemuksia kuin mozart parhaimmillaan esim monissa pianokonserttojen hitaissa osissa joiden kauneus ei ole tästä maailmasta. d molli konserton romanssi on ehkä hiukan heikompi muutoin niin suuressa konsertossa.juuri äsken jokseenkin haltioiduin elvira madigan konserton andanten henkeäsalpaavasta sielunripistä.

megatherium: ei emotionaalisia kokemuksia voi kuunnella. ne on itse koettava.mozartin mittaamattomassa emotionaalisessa syvyydessä on lähes saavuttamattomuuden tuntu ja vain hyvin virittäytyneessä reseptiivisessä tilassa syvimmiltään suljettua kirjaa muistuttavan mozartin musiikin salat saattavat paljastua ja tuntuu kuin ääretön voima koskettaisi sielua ja sydäntä haluten riistää ne pois valon ja rakkauden atmosfäärin sisimmän olemuksen ottaessa tajunnan ja koko olemyksen valtoihinsa kun
 
Friedemannin kömpelön amatöörimäinen rappiotaide ei pinnallisuudessaan yllä syvempiin sielunkerroksiin aiheiden heikkoudesta ja steriiliydestä ja modulatorisen innovatiivisuuden olemattomuudesta johtuen mekaanisessa sävellystavassaan josta puuttuu duurin ja mollin välillä häilyvä tonaliteetti, valon ja varjon vaihtelu puhallinrunous ja eri aiheiden vastakkainasettelu sävellajien tietoisesta vieraannuttamisesta puhumattakaan joka koskee myös tylsää renesanssimusiikkia.
 
Halpahintainen bach tai renesanssi ei kykene tuottamaankaan niin voimakkaita emotionaalisia kokemuksia kuin mozart parhaimmillaan esim monissa pianokonserttojen hitaissa osissa joiden kauneus ei ole tästä maailmasta. d molli konserton romanssi on ehkä hiukan heikompi muutoin niin suuressa konsertossa.juuri äsken jokseenkin haltioiduin elvira madigan konserton andanten henkeäsalpaavasta sielunripistä.
 
Friedemann ei taatusti ollut kömpelö amatööri vaan hänessä oli pläjäys isänsä lahjakkuutta ja innostusta musiikkiin ja paras mahdollinen opetus kotoa. Esimerkiksi ylistetyt urkutriosonaatit olivat tietääkseni laadittu friedemannin koulutustarkoituksessa.
 
Mozart-elämyksesi tavallaan kiinnostavat mutta en usko koskaan kokevani niitä. Renessanssimusiikki ei välttämättä ole tylsää, mutta myönnän sen olevan jotenkin eteeristä ja vaikeasti tavoitettavaa. Sellainen kuitenkin minua kiinnostaa, siis melkein kaikenlainen polyfonia - monimutkaisuus ylipäätänsä kiinnostaa minua ja mozartin pianokonserttojen hitaissa osissa kuulen halpahintaisuutta, helppotajuista kauneuden tavoittelua mikä on päinvastaista mitä kuulen JS Bachin konserttojen hitaissa osissa, jotka ovat oikeasti kauniita.
 
Löysin kaapista kuuntelemattoman levyn jossa on Mozartin c-duuri "kruunajais" messu. Onko se mozartin parhaita?

PVC: Friedemann ei taatusti ollut kömpelö amatööri vaan hänessä oli pläjäys isänsä lahjakkuutta ja innostusta musiikkiin ja paras mahdollinen opetus kotoa. Esimerkiksi ylistetyt urkutriosonaatit olivat tietääkseni laadittu friedemannin koulutustarkoituksessa.
 
Mozart-elämyksesi tavallaan kiinnostavat mutta en usko koskaan kokevani niitä. Renessanssimusiikki ei välttämättä ole tylsää, mutta myönnän sen olevan jotenkin eteeristä ja vaikeasti tavoitettavaa. Sellainen kuitenkin minua kiinnostaa, siis melkein kaikenlainen polyfonia - monimutkaisuus ylipäätänsä kiinnostaa minua ja mozartin pianokonserttojen hitaissa osissa kuulen halpahintaisuutta, helppotajuista kauneuden tavoittelua mikä on päinvastaista mitä kuulen JS Bachin konserttojen hitaissa osissa, jotka ovat oikeasti kauniita.
 
Löysin kaapista kuuntelemattoman levyn jossa on Mozartin c-duuri "kruunajais" messu. Onko se mozartin parhaita?
 
Lienee kokonaisuudessaan mozartin parhaita etten sanoisi paras missa brevis tyyppinen lyhyt messu jonka hän salzburgissa sävelsi. Saatan minäkin kuunnella bachia tai renesanssia muttei se ole mozartin ylimaallisen harmonisen kauneuden hehkuttamaa vaan jotenkin maanläheisempää tutustu myös pianokvintettoon jota mozart itse piti aikanaan parhaana sävellyksenään. Tai prahalaiseen sinfoniaan jonka szell johtaa upeasti.
 
Bachin musiikki on monotemaattista ja monorytmistä jäykän staattisessa arkkitehtuurissaan käsitellen vain yhtä affektia kerrallaan kun mozartille on ominaista teemojen ja rytmien moninaisuus rytmin irtaantuessa hienosyiseen tematiikkaan ja melodia siroon liukkuvuuteen skolastisen polyfonian yksinvaltaisen fuugateeman kahleista mozatin sävellyksen liikkuessa vapaasti affektien koko asteikolla ja lisäksi harmonia on kompleksisempaa mozartilla kuin bachilla jonka musiikki on hieman tylsää ja ankean harmaata ja sentimentaalistakin. lumouduin mozattin a duuri konsertosta pollininkin soittamana tylsistyttävän bachin konserton jälkeen. mozartin pinnanalainen kompleksisuus kätkeytyy taitavaan sävellajeilla operointiin ja modulointiin. kiinnostaako sinua atonaalinen polyfonia?