Kitarat: kitarakamat ›

hallu: En tosiaankaan halua väittää vastaan (jokainen on oman soittohommelinsa asiantuntija), mutta omalla kohdallani kaulan tuntuma ei vaikuttaisi olevan minulle kovin tärkeä. Aikaisemmin luulin, että se on mutta olen huomannut että kaulaan tottuu aina jos kitara on muuten kiinnostava.
 
Samoilla linjoilla. Mul on aika pikku kätöset, joten pesismailat skippaan suosiolla, mutta muuten erimalliset kaulat on enemmänkin fiilis- kuin sopivuuskysymys. Eli esim straton V-kaula menee kivasti kouraan, joten sillä tulee soiteltua enemmän hendrixsmäistä menoa. Lespan littanammalla kaulalla sit enemmän rokkia ja nopeampia juttuja. Eli vaikka toi straton kaula periaatteessa sopii omaan käteen täydellisesti, on lespan kaulalla miellyttävämpi soittaa muita juttuja.

LaXu: Harmi, ettei Gibson ennen noita Tributeja ole tajunnut tehdä tuollaista valebindingia (ainakaan tietääkseni). Mua Studiot ei ikinä ole visuaalisesti miellyttänyt juuri tuon reunalistan puutteen takia, mutta noi Tributet on ihan hyvän näköisiä kun niissä on feikattu reunalista jättämällä kannen reuna maalaamatta.
 
Juu, mua kanssa on Studiossa se listan puuttuminen bodyssa häirinnyt. Jopa niin, että kun joku vuosi sitten katselin samassa telineessä olevia PRS:iä ja paria Studiotani, olin jo tarttua dremeliin/kavahöylään/rälläkkään, että kopiodaanpa tuo PRS:n valebinding. No, järki onneksi kerrankin voitti. Sitten taas otelaudan bindingin puuttuminen Studioissa ei yhtään, siitä tykkään.. Ja joo, mun mielestä myös noi Studiot mainioita soittimia hintaisekseen, vaikka eihän niitä R9:n tai Tokain (vitsi vitsi ja mulla on Tokain LP kopsu kyllä) vaihtoehdoksi ole tarkoitettukaan.
 
Ja aiheeseen. Nuorempana piti kitarankaula olla just se oikea, setup mieleinen ja mielellään "katu-uskottavaa" merkkiä. Tässä oli se, että kun ei ollut oikein varmuutta omassa tekemisessä, haki kamoista tukea. No, vuosien varrella ei varmaan mitään varsinaisesti ole tullut opittua, mutta kun on tullut tiettyä itsevarmuutta omaan soittoonsa, niin osaa sopeutua eri soittimeen nopeammin ja saada siitä ulos mitä haluaa. Toki viimeisin edellyttää jotakin tasoa soittimelta. Ja sinänsä jos soitin kelvollinen, pysyy vireessä, jos sen saa jotenkin edes vireeseen, on kaikki hyvin. Soittimen tatsiin tottuminen ei vie kuin hetken. Soundiahan saa viilattua vaikka pedaaleiden kanssa sopivaan suuntaan, jos ei muuten...
 
Poikkeus vahvistaa säännön. Ostin keväällä heräteostoksena ja kun halvalla sai, Patrick Egglen Los Angeles Pro-kitaran. Tämä siis 90-luvun alusta Englantilaisen pienvalmistajan käsityönä tehty kitara, joita uutena kutsuttiin Englannin PRS:iksi. Samaa henkeä ja laatua kun edustivat. Tässä kitarassa kaula on niin ohkainen ja erikoisen mallinen mun käteen, että mulla on vaikeuksia soittaa sillä haluamallani tavalla 12-nauhaa korkemmilta asemilta. Vaikka kitara on muuten loistava. Outoa, kun muuten hypin sujuvasti, Gibsonin 50-tyylisestä kaulasta, stratojen kautta hevikeppeihin. Yhtään ei mensuuri ja kaulan malli haittaa.
 
Mutta että täydellinen kitara? Mulle täydellisessä ois varmaan ainakin 3-4-kaulaa eri mensuureilla/nauhoilla. 15-mikkiä. Ja kolme bodyä samassa. Hirveesti eri kytkentöjä elektroniikassa. Ja trukki sisältyisi hintaan, että sitä jaksaisi liikutella. Joo, ei. Ei sellaista varmaa ole. Mutta onneksi on paljon lähes täydellisiä.. :)
 
EDIT: Se jäi mainitsematta, että myös mikkien vaihteleminen ja muu tuunaaminen on vähentynyt. Lähes kokonaan on se jäänyt palacastereiden ja muiden kokoelmien kanssa tapahtuvaksi. Toki nyt joskus jonkin vaihdan kokeeksi, mutta käytännössä harvoin. Eli siis olen oppinut mukautumaan kitaraan, eikä toisinpäin. Vaikka tossa on yksi jota jo reilut 30v oon yrittänyt opettaa tavoille. :)

Parilla tonnilla saan itse jo soittimen mille ei tarvitse tehdä muuta kuin soittaa, mutta tykkään silti enemmän hankkia edullisemman ja tuunaan ne just optimaalisiksi. Itselle on ehdottoman tärkeää, että tatsi on just eikä melkein. Ei tule muuten soitosta mitään. Tai no ei taida tulla muutenkaan.

hallu: En tosiaankaan halua väittää vastaan (jokainen on oman soittohommelinsa asiantuntija), mutta omalla kohdallani kaulan tuntuma ei vaikuttaisi olevan minulle kovin tärkeä. Aikaisemmin luulin, että se on mutta olen huomannut että kaulaan tottuu aina jos kitara on muuten kiinnostava.
 
On minulla mieltymykseni kaulojen suhteen sikäli, että tykkään vähän tuhdimmasta kaulasta ja esim Fenderin V-profiili (se mikä on Bajassa) tuntuu mulle oikeinkin miellyttävältä, mutta jos kitara on hyvä ..... siis todella hyvä, niin en todellakaan halua hylätä sitä vain siksi että kaulaprofiili on jotain muuta kuin mihin olen tottunut. Nimittäin vaikka tarjontaa on vaikka kuinka, niin varsinkin käytettyjä kahlatessa aina toisinaan kohdalle sattuu ns. "helmi" niin kyllä sen kaulaprofiilin kanssa silloin aina juttuun tulee. Mutta jos kitarassa ei ole mitään erityistä eikä se muuten sytytä, niin miksipä sitä kaulaakaan sitten alkaisi totuttelemaan.
 
E: niin ja tietenkin myös päinvastoin. Eli vaikka kitarassa olisi kuinka käteensopiva kaula, mutta se muuten on vain "ihan okei" niin skippaan sen kyllä. Ei hyväkään kaula mitään pelasta.
 
Juu, ei se kaula mikään elämän ja kuoleman kysymys ole. Lähinnä, että kun sen ottaa käteen, niin se on sopiva. Kyllä siinä haarukkaa on, enkä osaisi edes speksata täydellistä kaulaa, koska en tiedä sen speksejä, mutta tunnen sen, kun se käteen sattuu. Se siis ei ole mitenkään juuri tietynlainen ja spekseiltään yksiselitteinen.
 
Tykkään 50s lespasta, samoin Tokain ES-335 oli aika tuhti, mutta tosi hyvä. Samoin japanilaisissa Tokaissa on kaikissa tosi hyvät kaulat, vaikka niissä on eroja paksuudessa ja nauhoissa. Lespassa 12 on loistava, mutta stratoon ja teleen haluan pyöreämmän. Samoin vaahteraotelautainen 50s v-profiili on hyvä. Mutta ei kuitenkaan kaikki edellä mainitut välttämättä. Ibanezin Jemiä joskus kokeilin, se oli aivan kauhea kaula. Huonoimpia ikinä. Eli luikut tilukaulat ovat ehdoton ei. Mutta ennen kaikkea se on sellainen fiilisjuttu, että nyt natsaa.
 
Juuri siksi, koska niitä hyviä on mielin määrin tarjolla, niin en viitsi ostaa kitaraa, jonka kaula ei miellytä. Mulle koko kitaranostoprosessi on varsin fiilispohjainen juttu, enkä todellakaan edes yritä väittää, että ostaisin kitaraa tai mitään muutakaan musakamaa järkiperustein.

Jotkut kitarat tuntuvat soittaessa orgaanisilta ja toiset ovat kuolleita mötköjä. Joskus on tullut hommattua mötkö ulkonäön takia, mutta ei sitä pitkään jaksanut kantaa eikä soittaa.

Mulla on vähän sillees, et kamojen pitää olla just, eikä melkein, joka taas johtuu pitkälti vajavaisesta soittotaidosta, joka taas ihan puhtaasti laiskuudesta, jota sitten kompensoidaan hyvillä vehkeillä.
Ei vaan, toi on vaan osatotuus, kuka haluaa ehdoin tahdoin kehnommilla kamoilla, kuin mitä ois realisesti mahdollista hankkia?
Toiselle toki riittää vaatimattomammatkin vehkeet, eikä siinä, kukin sarallaan, kukin tulkoon autuaaksi tiellään.
Hintahan ei aina korreloi sitä, mikä kellekin on parasta, mutta hyvä ja halpa harvemmin kohtaa.
Prioriteetit, mihin kukakin haluaa panostaa, harva voi saada kaikkea. Moni tuuppaa vaikka norttiin ja kiisselin kiskomiseen tonnitolkulla vuodessa, tämä sieltä turhimmasta päästä, tai autoon jonka käyttöaste saattaa olla matala, reissaamiseen ja kukaties mihin.
 
Kuinka moni muuten ostaa vähän halvemmat epämukavat vaatteet itselleen, sellaiset jotka ei oikein istu, vähän liian pienet pöksyt ja pallit sinertää mansikka kipiänä jo puolilta päivin, tai snadisti isot, et mieskakkonen paistaa kyykätessä, vähän hölmön näkösetkin, ku sain halpalla?
 
Mut kuten sanottu, mitä pitää itselleen tärkeänä, mulle se on sitä jotta keppi istuu kyllä heti käteen, epämukavaan en ala totuttelemaan, sekin selviää parissa minuutissa soiko peli, se tuleeko meistä pidempi aikaisia kavereita parissa viikossa. Jos keppi viihtyy mulla puolivuotta se on hyvä, jos vuoden, tai enemmän, todella hyvä.
Hinta on sitten yksi juttu, toki sen pitää olla järkevä, eli suurin piirtein omansa pitää saada myydessä pois, pienet satunnaiset takkiin ottamiset voi käsitellä vuokrana.
 
Tätä vaihtelevaa kamaonaniaa on jatkunut aika tarkalleen 36 vuotta, nyt pikkuhiljaa alkaa olla jo seesteistä ja vähän sillä linjalla mennään, jotta yksi keppi kerrallaan, tai onhan nytkin kaksi, vaan se toinen on kaupan.
 
Summasummarum, kyllä kepin pitää olla just, eikä melkein, saa maksaa jonkun verran, joka edellyttää sen, ettei tarvii alkaa modailemaan. Vaffarin ja muun sälän kanssa sama homma.
Niin, eikä kaiken tartte älyttömiä maksaa, tän hetken kamat:Kauer Arcturus:1850€, TAD nuppi:500€, Marshall 4X12:600€, spedulauta kaikkine kilkkeineen:yli tonnin, en tiiä enää. Ja kaikki tämä, muutaman kostean viikonlopun hinnalla, tai vuoden norttien.

LaMotta: Just passeli omaan kouraan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitää tilata custom pajalta keppi. Tietyn tyyppinen laadukas vakiokitara johon itselle sopivat säädöt kaulaan, kielten korkeuteen, siihen oikean paksuiset kielet. Siinä se on.
 
Tämä.
 
Itse pohtinut aika ajoin, että olisi ihan mukava teetättää customi. Rahatkin moiseen ollut jo iäsyyden kasassa, mutta lopulta homma kaatuu aika lailla siihen, että en oikein koe tarpeelliseksi teetättää kitaraa pajalla, joka kuitenkin olisi aika lailla vastaava RR kuin mitä saan kaupasta. Toki jotain muutoksia moiseen tulisi, mutta ne olisivat varmasti hyvin pitkälti kosmeettisia. Ei mitään sellaista mistä haluaisin maksaa tonttuja.

Jotenkin ironista on, että soitan keikat, treenit ja ison osn kotisoittelusta samalla Tokain statolla, jonka ostin 2001, enkä ole tehnyt sille itse mitään. Duncanin mikit siinä oli jo uutena ostettaessa. Eli tämä koko touhu on siinä mielessä ollut turhaa, kun tämä meni kerralla oikein, mutta hauskaa on ollut...
 
Tosin mietin, että pistäisin tuohon uudet vähän isommat nauhat, ehkä maalauttaisin two tone sb:n three tone sb:ksi oikein nitrolakalla. Ihan vaan, että pääsen ihanasti maksamaan turhaan turhaasta. Samalla mietin, että alanko oikein kerettiläiseksi ja kokeilen siihen uusia mikkejä, vaikkei vanhoissa ole mitään vikaa..
 
Pistäisi tavallaan tuon vanhuksen uuteen iskuun niillä unelmien spekseillä. Sittenhän se olisi kuin uusi kitara, mutta kuitenkin se sama vanha...

Jukka Häikiö: Ei vaan, toi on vaan osatotuus, kuka haluaa ehdoin tahdoin kehnommilla kamoilla, kuin mitä ois realisesti mahdollista hankkia?.
 
Juu, mähän olen toivoton (musa-)kamarunkkari. Ja pitkään olin myös sitä mieltä, että jos ei kunnon kamoja, niin ei tartte sit soittaakaan. Ajatus vaikka lainakitaralla soittamisesta tuntui hyvin epämiellyttävältä. Ja ne kaverit, jotka veti millä kamoilla nyt käsiin sattui, panostamatta juurikaan niihin, näytti ihan tyhmiltä.
 
Kuitenkin tässä on joutunut toteamaan, että joskus nyt vaan on järkevämpää vetää lainakamoilla, kuin roudata vaikka lentokoneessa kitaroita. Etenkin, kun kaikki tietää miten ruumakamoja kohdellaan ja matkustamoon luutun saaminen on kuitenkin arpapeliä. Näistä lainakama kokemuksista, jotka joku vuosi sitten olisi olleet kauhuskenaarioita, on tullut se oppi, ettei sillä nyt loppujen lopuksi niin väliä ole millä vetää.
 
Toki omilla ja itselle valituilla kitaroilla on kivointa vetää, mutta välillä vieraammalle kitara-maaperälle astuminen on tuonut mielenkiintoisia kokemuksia. Esim. Tuskinpa olisin ikinä tullut hankkineeksi Thinline-Teleä, jos en olisi joutunut yhdessä tilanteessa illan laina sellaisella soittamaan. Tai, että Telellä ylipäätään saa yllättävänkin hyviä raskaampiakin soundeja..
 
Mulle soittaminen on nykyisin kuitenkin aina kivaa, oli käsissä oma kallis ja rakas keppi, tai joku laina ritsa. Kunhan soitin nyt on toimiva soitin.

Kuka tahansa soittotaitoinen voi soittaa melkein millä tahansa kitaralla ja kuulostaa hyvältä. Parhaalta he kuitenkin kuulostavat sellaisen soittimen kanssa, joka on lähinnä täydellistä juuri heidän kohdallaan.
 
Tähän on ihan yksinkertainen selitys. Soittajia tulee kaikenlaisilla mitoilla. Yksi on lyhyenläntä, pyöreä nakkisormi, toinen pari metrinen kuikelo (ja sitäkin kyykyssä) jne. Kun katselee sitä sekalaista olentojen joukkoa jota ihmiskunnaksi sanotaan, on ilmiselvää että niiden vaatteet eivät sovi toisilleen, työtavat ihan arkisissa asioissakin ovat erilaisia ja samaa logiikkaa noudattaa myös soitin. Jokaisella pitää olla "omaa kokoa", että asiat sujuvat.
 
Ergonomia ei tee lahjattomasta soittajaa, mutta se saa hyvän soittamaan vieläkin paremmin.

BugBadWolf: Kuka tahansa soittotaitoinen voi soittaa melkein millä tahansa kitaralla ja kuulostaa hyvältä. Parhaalta he kuitenkin kuulostavat sellaisen soittimen kanssa, joka on lähinnä täydellistä juuri heidän kohdallaan.
 
Tähän on ihan yksinkertainen selitys. Soittajia tulee kaikenlaisilla mitoilla. Yksi on lyhyenläntä, pyöreä nakkisormi, toinen pari metrinen kuikelo (ja sitäkin kyykyssä) jne. Kun katselee sitä sekalaista olentojen joukkoa jota ihmiskunnaksi sanotaan, on ilmiselvää että niiden vaatteet eivät sovi toisilleen, työtavat ihan arkisissa asioissakin ovat erilaisia ja samaa logiikkaa noudattaa myös soitin. Jokaisella pitää olla "omaa kokoa", että asiat sujuvat.
 
Ergonomia ei tee lahjattomasta soittajaa, mutta se saa hyvän soittamaan vieläkin paremmin.
 
Tämä kyllä totta! :)

Laulava Kylätohtori:
Tosin mietin, että pistäisin tuohon uudet vähän isommat nauhat, ehkä maalauttaisin two tone sb:n three tone sb:ksi oikein nitrolakalla. Ihan vaan, että pääsen ihanasti maksamaan turhaan turhaasta. Samalla mietin, että alanko oikein kerettiläiseksi ja kokeilen siihen uusia mikkejä, vaikkei vanhoissa ole mitään vikaa..
 
Tulee mieleen mun keissi Les Paul Specialin kanssa, kun tuli vekslattua vähän kaiken mahdollisen suhteen mikeistä virittimiin ja bigsbyyn. Lopulta kitara totta kai palasi alkuperäisiin spekseihin. Tuli siinä heitettyä kitaran ostohinnan verran rahaa kankkulan kaivoon jos ei muuta. Tämä oli loistava kitara jonka kanssa en päässyt koskaan ihan sinuiksi, ja joka nyt on frendillä huomattavasti sopivammassa hoivassa.
 
Sen ehkä opin, että modailuinnon kanssa on syytä ottaa ihan iisisti ja miettiä tarkkaan, onko siinä aina järkeä.

Hyviä ja asiallisia vastauksia. Amatöörisoittajana olen viettänyt varmaan aikaa yhtä paljon toisten treenikämpillä toisten vehkeillä soittamassa/jammailemassa kuin rakentamassa omalla kitaralla oman bändin ohjelmistoa. Yhdessä vaiheessa soitin puoltoista vuotta bändissä lainakitaralla. Mikä tahansa skeba tuntuu olevan ok kun se täyttää peruskriteerit mitä toimivalle kitaralle voi asettaa. Eikä se ole omaa hyvyyttä, koska ei sitä ole, mutta sama keskiverto groove kuitenkin irtoaa.
Akustisten suhteen olen krantumpi. Ihmisillä on usein akkareissaan jostain syystä niin kämäiset kielet, että soittointo hiipuu kielten tahmaisuuteen ja soinnittomuuteen ja sitä toteaa että ei nyt jaksa. Puhumattakaan kielten korkeudesta, joka on usein vahvasti liioiteltu, koska soittimelle ei ole tehty mitään sen jälkeen kun se on hankittu. Vaan eihän se silloin täytäkään niitä peruskriteereitä. Ehkä ihmiset pitää parempaa huolta e-kitaroistaan.

Akustisen rakenne on sen verran lankkukitaraa heppoisempi, että kaulakulma muuttuu ja kansi nousee kielten vedon takia ajan mittaan niin, ettei kaularaudan säädöllä tai tallan viilaamisella enää saada tilannetta hallintaan.
 
Keksin taannoin, että täytyy hommata vanhaan D-koppaiseen trapetsi-kielenpidin ja laittaa kielet siitä tallan yli. Näin kielet painavat kantta alaspäin sen sijaan että vetäisivät sitä kuprulle. Kenties kansi ajan oloon muuttuu enemmän alkuperäisen malliseksi.
 
Jossain oli myytävänä Juha Nuutisen tuunaama Landola, jossa mielestäni oli käytetty samaa kikkaa.

Kefiiri: Akustisen rakenne on sen verran lankkukitaraa heppoisempi, että kaulakulma muuttuu ja kansi nousee kielten vedon takia ajan mittaan niin, ettei kaularaudan säädöllä tai tallan viilaamisella enää saada tilannetta hallintaan.
 
Keksin taannoin, että täytyy hommata vanhaan D-koppaiseen trapetsi-kielenpidin ja laittaa kielet siitä tallan yli. Näin kielet painavat kantta alaspäin sen sijaan että vetäisivät sitä kuprulle. Kenties kansi ajan oloon muuttuu enemmän alkuperäisen malliseksi.
 
Jossain oli myytävänä Juha Nuutisen tuunaama Landola, jossa mielestäni oli käytetty samaa kikkaa.
 
Akustinen kitara vaatii ennenkaikkea huolenpitoa eli vallankin jos on kokonaan puuta se kitara, niin pitää kosteus huomioida tavalla tai toisella ja sitä varten on syytä omistaa kova kotelo sille akkarille. Tuo kannen kupruilu on kyllä viheliäinen homma ja jos kaulakulma menee vituralleen, niin siinä on oma operaationsa kun soitinrakentaja se kaulan höyryttää irti ja korjaa kulman. Se ei onneksi tapahdu ihan hetkessä. Mulla on itselläni kiinalainen kokopuinen akkari (joka oli ostaessa ihan kitaran hintainen 800€) joka on nyt yhdeksän vuotta kestänyt suomen oloja kaulaa on tarvinnut säätää kerran ja kaulakulma on edelleen kunnossa ja sointi on edelleen hunajaa ja herkkyys vertaansa vailla (tota kitaraa ei vain voi myydä pois koska ei ole vielä samanmoista kävellyt vastaan). No herkkyys tulee ohuesta kannesta, joka meinasi tehdä minut hulluksi kitaran ensimmäisinä vuosina kun ihan neuroottisena sitä kostuttimen kanssa säilytin kesät talvet peläten kannen halkeamista ja sarjojen soumojen repeämistä ja pattikaulausiitta ja ties mitä ongelmaa nyt ikinä olin lukenut, että voi tulla. Nyt kuitenkin kolme vuotta olen antanut sen olla huoneessa telineessä ja hyvin on kestänyt. Toisena akkarina mulla on japanissa tehty Yamaha FG410 joka on kohta kolkytvuotias. Sitä olen vuosien varrella fiksaillut enemmän eikä se ole herkkyydessä lähellekään tuon kiinalaisen väärti, mutta se on kestänyt eikä ole kaulakulma muuttunut, mutta se onkin aika järeää tekoa.
 
Tuo trapetsi on ollut itselläkin mielessä vaihtoehtona, mutta mulla on käsitys että se saattaa vaikuttaa sointiin. Mutta jos päädyt sitä kokeilemaan niin raportoi ihmeessä miten toimii.

Joo kyllä se trapetsikikka varmaan hieman muuttaa sointia. Kitara on vaan semmoinen Ibanetsi, vähän saman oloinen kuin halvimmat FG-Jammut. Voin kertoa miten onnistui, kunhan saan toimeksi.

Tulipa muuten mieleen ihan tähän aiheeseen, että mulla on ollut kerran yksi ihan täydellinen kitara. Se siis oli ihan viimeisen päälle hyvä....... myin sen pois, se oli lopulta liian hifi. Mun mielestä täydellisen soittopelin ei saa olla täydellinen, siinä pitää olla jotakin joka tekee siitä kiinnostavan :-)

Ibanetsinikin liittyy aiheeseen sikäli, että kyllä sillä soittaa, hommasin sen kirpparilta kun oli akustinen säestyskeikka tulossa eikä ollut teräskielistä akkaria. Muutaman kerran olen sen kanssa esiintynyt ja onhan se huoleton vehje, mutta ei sillä huvikseen tule soiteltua.
 
Kerran poikkesin soitinkauppaan jossa oli jokin neljän sadan hintaluokassa oleva akustinen. Merkki oli outo mutta jokin viittaus kitarahistoriaan siinä oli, kun muistan ajatelleeni "Heh, hyvin keksitty". Sen on täytynyt olla Loar. Myöhemmin kaupassa käydessäni kyselin siitä, mutta eivät ne muistaneet koko kitaraa. Kaunis, kevyt, tasapainoinen ääni ja älyttömän mukava soitettava! Pitäisi aina olla se kolkyt donaa taskussa tuollaisten tapausten varalta.

Priorisoin asiat täsmälleen toisin päin kuin ketjun aloittaja: kaula jos istuu hyvin käteen, niin kkitaran ulkonäöllä ei ole sen jälkeen niin väliä. Mitä itsellä on kitaroita, niin yhtään en ole ottanut käteen sen vuoksi, että kitara näyttäisi hyvältä. Jos taasen kitara tuntuu hyvältä ja/tai sen soundi sopii siihen mitä haluan soittaa, niin silloin homma rokkaa. Kyllä erilaisilla kauloilla soittaa voi, mutta saan todella paljon enemmän nautintoa tietyn mallisilla kauloilla soittamisesta verrattuna vain siedettäviin kauloihin. Sama pätee soundiin.
 
Soittajat isolla ässällä vetävät millä vain ja kuulostavat aina hyvältä. Sormissahan se soundi on. Mun taidoista jälkipolvet eivät tule keskustelemaan. Sellainen ero mulla ja ammattilaisilla on, että itse voin keskisttyä puhtaasti nautiskeluun ja ammattilainen joutuu usein keskittymään elannon tienaamiseen, jolloin homman hoitaminen mahdollisimman pienin kuluin on aina tärkeää.
 
Nuorempana tykkäsin modailla kaikkea mahdollista ja se opetti sen, ettei lähtökohdiltaan keskinkertaisesta kitarasta tule huippuhyvää modailemalla. Nykyisin tavoite on ostaa kitara, jota ei tarvitse modata. Kitaran rakentajan vision kunnioittamisesta on tullut tärkeää. Vaikka tuollainen kitara voi olla keksinkertaista kitaraa kalliimpi ostaa, niin silti se kalliimpi kitara monesti tulee halvaksi, koska modaamaton laatusoitin säilyttää arvonsa hyvin. Modailuihin kulunut raha taasen palaa sinisellä liekillä nopeasti ja jälkiä jättämättä.