Aihe: Landola sarjanumero 1 2 | |
---|---|
![]() 06.10.2018 18:19:41 | |
No nyt on 3 kuvaa laitettu mun profiiliin ja KIT50RAlle laitettu kyssäri | |
![]() 06.10.2018 20:22:44 | |
En osaa pitkälle auttaa, mutta tuon näköinen Fazerin logo lavassa viittaa 1940-1950 -luvuille, 1960-luvun äffä oli jo modernimpi kulmikas versio. Ja sen perusteella Munkers/Landola yhdistelmä voi olla ihan aito ja alkuperäinen. | |
![]() 06.10.2018 20:48:28 (muokattu 06.10.2018 20:49:18) | |
Juu ei tuo ole 70-luvun kitara, vaan vanhempi. Hienon näköinen vehje! Landolan nettisivujen suppeasta historiikista ei oikein selviä, miten pitkään Munkers ja Landola -nimet olivat yhtä aikaa käytössä. Jostain olen lukenut, milloin nimi muuttui pelkäksi Landolaksi, mutta en yhtään muista. En ole musiikin asiantuntija. | |
![]() 09.10.2018 07:47:59 | |
Moi. Kefiiri: Jostain olen lukenut, milloin nimi muuttui pelkäksi Landolaksi, mutta en yhtään muista. 1961, kun silloisen toimitusjohtajan kuolema pakotti uudelleenjärjestelyihin ja uusien isäntien myötä vaihtui nimikin. Varsin heikkolaatuista -vaikkakin ko. kustantajan tuotteille tyypillistä- mutu/oletus-journalistiikkaa, mutta tuo aikoinaan tekniikan historia lehdessä julkaistu pikakatsaus Munkersin ja Landolan vaiheisiin lienee ainoita netistä löytyviä viitteitä siitä että jotakuta kiinnostaa pitkälti ainoa massavalmistukseen asti päässeen Suomalaisen kitaratehtaan menneisyys. https://www.tekniikkatalous.fi/tekn … atehtaan-viimeinen-omistaja-6736391 Vaikka mulla ei Landolaan sen kummempia tunnesteitä -ainakaan positiivisia ;)- ole vuosikymmenten varrella päässyt muodostumaan, olen suuresti ihmetellyt kuinka kyseinen yritys on likipitäen sivuutettu kun historiankirjoitusta on muistiin raapustettu. Etenkin kun lienee verraten selvää kaikille asiaan perehtyneille että kyseessä oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä viimeinen yritys joka teollisessa mittakaavassa Suomessa kitaroita valmistaa, luulisi että nyt kun entisiä työntekijöitä kaikilta ajanjaksoilta on vielä hengissä, joku taho ottaisi asiakseen edes nettiin historiikin saada aikaiseksi. T:Samuli | |
![]() 09.10.2018 15:49:18 | |
basisti1971: https://www.tekniikkatalous.fi/tekn … atehtaan-viimeinen-omistaja-6736391 Joo kyllä olisi korkea aika alkaa historiikkia pykäämään! Hyvä artikkeli. Mikähän Mosriten kaula siinä ekassa Noromiehen kuvassa näkyi? Soittaakohan se jossain rautalankaryhmässä? En ole musiikin asiantuntija. | |
![]() 15.10.2018 13:27:12 (muokattu 15.10.2018 17:27:05) | |
HanskiET: No nyt on 3 kuvaa laitettu mun profiiliin ja KIT50RAlle laitettu kyssäri Täytyypi katsella omaa Landolaa kotona. Ostin sen täältä käytettynä ja on melkoisen tavalla samannäköinen kuin tuo sinun, pl. Fazerin teksti. Ja siihen oli laitettu teräskielet vaikka mun järjen mukaan se on nylonkielinen ja kaula on aika notkolla eikä edes kaularautaa ole joten voi olla että jää koriste-esineeksi E: eipäs kun just jetsulleen samanlainen kuin sulla, poislukien tuo teräskielisyys. Kenen aivopieru mahtaa olls ollut. 9a lukee tarrassa ja Fazer lavassa. Laitas viestiä kun kuulet tarinaa | |
![]() 16.10.2018 06:57:57 | |
Eipä tuosta kitarasta varmaksi tiedä mille kielille se on suunniteltu. Virittimethän sinänsä vaikuttavat ihan teräskielisen koneistolta vaikka lapa onkin folk-henkisesti avoin. Otelaudan merkkipallerot viittaavat myös enemmän teräs- kuin nylonkieliin, ja tallan luukin on kompensointia varten vinossa kuten teräskielisessä ainakin. Kaularaudan puuttuminen oli varmaan yhteistä vanhemmille Landoloille kielityypistä riippumatta. En tiedä otettiinko sitten heti käyttöön säädettävä rauta, vai onko kaulan sisään siirtymävaiheessa laitettu jonkinlaisia ei-säädettäviä jäykisteitä. En ole musiikin asiantuntija. | |
![]() 16.10.2018 10:02:56 | |
Kefiiri: Eipä tuosta kitarasta varmaksi tiedä mille kielille se on suunniteltu. Virittimethän sinänsä vaikuttavat ihan teräskielisen koneistolta vaikka lapa onkin folk-henkisesti avoin. Otelaudan merkkipallerot viittaavat myös enemmän teräs- kuin nylonkieliin, ja tallan luukin on kompensointia varten vinossa kuten teräskielisessä ainakin. Kaularaudan puuttuminen oli varmaan yhteistä vanhemmille Landoloille kielityypistä riippumatta. En tiedä otettiinko sitten heti käyttöön säädettävä rauta, vai onko kaulan sisään siirtymävaiheessa laitettu jonkinlaisia ei-säädettäviä jäykisteitä. Ok, hyvä tietää. Kaulan reliefiä en ala edes mittaamaan koska on niin notkolla ja säätömahdollisuudet ilman rautaa taitavat olla aika nollissa | |
![]() 17.10.2018 16:54:22 | |
Mullahan on tossa Fazer landolassa paksuimmat 3 kieltä niillä palleroilla, kun yksi 4(s) kieli katkes laitoin kieputettavan akustisen Daddario proarte normal tension silverplated kielen. Jännitys tuntuu aika samalta kun 5 ja 6 kielissä eli eiköhän noi akustisen ole vaikka niissä ne pallerot onkin. No niin, nyt viimeistään paljastin asiantuntijuuteni tason... | |
‹ edellinen sivu | seuraava sivu › 1 2 |
› Lisää uusi kirjoitus aiheeseen (vaatii kirjautumisen)