Regalis Apertura 04.10.2018 20:18:39 | |
---|
Funkånaut: Kyllä se keikasta (ja musiikista) kertoo jotakin, jos sitä ei voi selvinpäin seurata. Niin ja ehkä hieman yleisöstäkin jos ei edes sitä yhtä kertaa voi olla selvin päin;)... Itse en ole koskaan tarvinnut aistien turrutusta keikoilla. |
ectman 04.10.2018 20:25:05 | |
---|
Olin gunnareiden keikalla siellä golden circlessä ja oli kyllä hyvä katella siitä. Ihan eteen pääsi lämppärin lopeteltua. Alkoholista kun oli juttua keikoilla niin siinä vieressä oli joku heppu joka jutteli suht kovaan ääneen ja kuulin vaan että sen kaveri oli päättänyt jäädä juomaan sinne kilometrin päähän, vaikka oli lippu sinne eteen.. samasta tietotoimistosta tuli myös että kyllä tuolla izzy taitaa kanssa olla mukana. Hah. Hyvä meno. Jotenkin jää tälläset mieleen |
Jos olette olleet black metal -tapahtumissa, niin niissähän ei pysty mitenkään nauttimaan siitä itse taiteesta kun koko yleisö on niin kännissä ettei se ole enää edes hauskaa. Näissä dinosaurusbändeissä toki on vähän eri homma, mutta onhan sekin nyt vähän vittumaista kun pienet lapset menevät ihan hyvää tarkoittaen kuuntelemaan Metallicaa ja sitten siellä jotkut humalaiset kusipäät pilaavat sen koko homman. Minusta kun mennään kuuntelemaan taidetta niin ollaan hiljaa ja paikallaan ja turpa kiinni. Vai mennäänkö elokuviin ja huudellaan joka kohtauksen jälkeen että "vittu fuck yeah", ja sitten mennään sinfoniakonserttiin ja lauletaan huilusoolon mukana että "uli-uli-uu" ja "näytä tissit". |
Arkka 04.10.2018 20:28:32 | |
---|
Mun puolesta saa taas olla ihan missä kunnossa vaan, kunhan osaa käyttäytyä. Aika radikaali mielipide kyllä, tiedän :D |
Arkka 04.10.2018 20:32:43 | |
---|
varpio: onhan sekin nyt vähän vittumaista kun pienet lapset menevät ihan hyvää tarkoittaen kuuntelemaan Metallicaa ja sitten siellä jotkut humalaiset kusipäät pilaavat sen koko homman. Tää on kyllä vittumaisinta ikinä. Mutta osa humalaisista kusipäistä on ihan ok. |
Ojankaivaja 04.10.2018 20:34:37 | |
---|
Mun mielestä on surullista että ollaan siinä pisteessä että toivotaan yleisön ollevan mahdollisimman hiljaa ja paikallaan kun mennään rock-keikalle. Tälläistä yleisöä kutsutaan jossain myös paskaksi. Noh, suomi.. "meikäki panee sillai että muija on toisessa huoneessa ja yritän venyttää kikkeliä kovaa :)" -Kerpele |
Arkka 04.10.2018 20:46:54 | |
---|
Ojankaivaja: Mun mielestä on surullista että ollaan siinä pisteessä että toivotaan yleisön ollevan mahdollisimman hiljaa ja paikallaan kun mennään rock-keikalle. Tälläistä yleisöä kutsutaan jossain myös paskaksi. Noh, suomi.. Tää meni nyt sellasiin kerroksiin, että I got nothing. |
varpio 04.10.2018 20:54:51 | |
---|
Minä kun kävin kattomassa Metallicaa niin vedin yhden (1) kaljan junassa. Miksei nykynuorisolle riitä mikään? Pitäisi joka paikassa saada olla ihan sekaisin päästään eikä mistään toilailuista pitäisi kantaa mitään vastuuta. Vitut siitä. Vetäkää vaan siellä eturivissä happoa nenään ja kokaiimeä persereikään niin sitten tulee hyvä keikka varmasti josta ei muista mitään. |
Ojankaivaja 04.10.2018 21:03:24 | |
---|
Arkka: Tää meni nyt sellasiin kerroksiin, että I got nothing. Sarkasmi toimisi muuten, mutta suomalaiset oikeasti on tuollaisia keikoilla nykyään. "meikäki panee sillai että muija on toisessa huoneessa ja yritän venyttää kikkeliä kovaa :)" -Kerpele |
varpio 04.10.2018 21:05:42 | |
---|
Ojankaivaja: Sarkasmi toimisi muuten, mutta suomalaiset oikeasti on tuollaisia keikoilla nykyään. Sitten kun minun doom metal -bändi keikkailee niin aion kyllä ihan oikesti sanoa että nyt turpa kiinni siellä lattialla ja humalaiset ulos. |
varpio 04.10.2018 21:33:07 | |
---|
Metallicakin oli ihan hyvä 30 vuotta sitten. |
Arkka 04.10.2018 21:59:47 | |
---|
varpio: Metallicakin oli ihan hyvä 30 vuotta sitten. Ei tosin niin hyvä ku Megadeth. Hit it where it hurts. |
MannihilatoR 04.10.2018 22:33:50 | |
---|
ja metallica voisi kunnioittaa yleisöä soittamalla hiljempaa. korvathan repee päästä, kun vanhat äijät räimii bläck metallia. Olisi hyvä jos asiakkaat puhallutettaisiin keikalle mennessä ja poistuessa. humalaiset jatkaisivat putkaan. |
Arkka 04.10.2018 23:03:32 | |
---|
MannihilatoR: ja metallica voisi kunnioittaa yleisöä soittamalla hiljempaa. korvathan repee päästä, kun vanhat äijät räimii bläck metallia. Olisi hyvä jos asiakkaat puhallutettaisiin keikalle mennessä ja poistuessa. humalaiset jatkaisivat putkaan. Sori, mut meikä tajus jo melkein sua ennen, että paskat viestit olikin vitsi, joten nyt on vähän myöhäistä liittyä leikkiin. |
Artturi 07.10.2018 04:41:03 | |
---|
|
Unmasked 07.10.2018 10:57:31 | |
---|
Artturi: Mikäs sen mukavampaa yösydännä pikku hiprakassa kun kattella hyvässä soittokuosissa olevaa Metallicaa livenä Austin, Teksasista. Itsekin katselin keikan baarireissun jälkeen. Vähän piti hymähdellä kun Hetfield käski Puppetsissa yleisön mukaan juuri ennen sitä hidasta väliosaa joka lähtikin sitten välittömästi menemään aivan päin persettä. Hyvä keikka oli kyllä muuten. |
Megakorkko 07.10.2018 13:15:46 | |
---|
|
Ojankaivaja 08.10.2018 13:17:41 | |
---|
Megakorkko: Aivan hirveän kuuloista. Harvoin yhdyn näihin, mutta niin on. Soundit on niin kamalat että ei tuota jaksa kuunnella. Huomaa että on taas "streami" kun ääni on kusista vittua. "meikäki panee sillai että muija on toisessa huoneessa ja yritän venyttää kikkeliä kovaa :)" -Kerpele |
Vessajono 08.10.2018 14:30:48 | |
---|
varpio: Jos minä olisin Metallica niin vaatisin että yleisö olisi ihan vesiselvänä. Luulisi että rupeaa jo jossakin kohtaa vituttamaan soitella semmoiselle känniselle idioottilaumalle. Ja myöskin voisivat olla yleisössä hiljaa. Nykyään on joillekin ihan pakko jopa instrumentaalipiiseissäkin mölistä mukana, jumalauta. King Crimsonin keikalla oli jotenkin ihanalla tavalla hämmentävää kun joku känninen idiootti ei koko ajan mölissyt korvan juuressa tai laulanut kaikkia biisejä pienen noonin verran pielessä. Parille kaverille oli kuulemma niiden Tukholman keikalla tultu jo vähän biisien välissä mussuttamaan kun olivat olleet laivareissun jäljiltä vähän liian äänekkäissä tunnelmissa. Bullitt: Sama kai se olisi sulkea tämä sivustokin tai ainakin potkia kaikki Vessajonoa ja Anssi Kelaa lukuunottamatta vittuun, kokolailla kaikki muut kun täällä taitavat olla amatöörejä. |
MannihilatoR 10.10.2018 15:57:45 | |
---|
Arkka: Sori, mut meikä tajus jo melkein sua ennen, että paskat viestit olikin vitsi, joten nyt on vähän myöhäistä liittyä leikkiin. En usko että tajuat mitään. |